lauantai 30. marraskuuta 2013

MAKE UP

Olen "aina" tykännyt kosmetiikasta, monessa muodossa. Tykkään meikata ja joka päivä töihin meikkaankin mutta hyvin kevyesti. Harvemmin tuleekaan tehtyä näyttävämpää meikkiä. Itseasiassa tykkäänkin aika kevyestä luonnollisesta meikistä. Omien kasvojeni meikkaamisen lisäksi tykkään todella paljon meikata myös muita. Tilanteita joihin olen muille meikin tehnyt on:
-Valmistujais juhlameikin
-Vanhojenpäivä meikin
-Polttareihin PinUp meikin, joka oli samalla ehkä myös haastavin
-Hääjuhliin meikki
-Omiin häihini meikkaisin oman äitini
-Bile meikkejä useita useita useita kertoja
Meikkaaminen on ihanaa mutta haastavaa, kenties ehkä jopa vaikeaa mutta se on työ jossa lopussa näkee todellakin oman kättensä jäljen.
Kuten varmaan on tullutkin ilmi, olen  ammatiltani kaikkea muuta kuin maskeeraaja tai mitään muutakaan kauneuteen liittyvää eli teen meikkausta ihan harrastepohjalta. Joitakin meikkauskursseja olen käynyt joissa lähinnä opetettiin mitä kasvoihin laitetaan ja missäkin järjestyksessä, eli varsinaista meikkausta en ole koskaan opiskellut. Hyvin selvästi kerron meikattavilleni, etten ole ammattilainen enkä voi taata että lopputulos on se mitä hän haluaa.
Haaveena olisi opiskella maskeeraajaksi ja tehdä tätä ihanaa hommaa varsinaisen työni ohella esim. meikata kesä morsiamia jne...

Meikkaamisen aloitan puhtailta kasvoilta eli entistä meikkiä ei kasvoilla saa olla. Kosteutan kasvot kasvovedellä joka on hieman geelimäinen eli ei ihan yhtä ohut kuin vesi. Sen jälkeen laitan nopeasti imeytyvää, kasvoja raikastavaa ja kosteuttavaa voidetta joka ei kuitenkaan jätä kasvoja rasvaisen näköiseksi. Nämä käyttämäni tuotteet löytyvät täältä.
Riippuu paljon meikkaanko omilla meikeilläni vai olenko saanut lainaan ystävältäni meikkitrolleyn jossa on ammattimais meikkaamiseen tarkoitetut tuotteet, meikin pohjustuksesta, viimeiseenkin huulikiillon laittoon saakka kaikki ihanuudet. Tällöin voin käyttää luomien ja huulten pohjustusvoiteta, valokynää jne...
Mutta kun meikkaan omilla tuotteillani homma jatkuu näin:
Voiteen jälkeen levitän kasvoille Lumenen meikinpohjustusvoiteen joka tekee ihosta mattamaisen pehmeän, huolehtii siitä, että meikki pysyy freesinä mahdollisimman pitkään. Suosittelen lämpimästi tuota Lumenen beauty base pohjustusta, minusta se on edullinen, riittoisa ja luotettava tuote. 

Tämän jälkeen tulee ihon sävyyn sopivan meikkivoiteen vuoro johon olen hommannut törkeän hyvän meikkivoidesiveltimen. 
Pieni sivellin vas. on kabuki. Kolmas vas on meikkisivellin.
 Meikkaamisessa pätee sama kuin missä tahansa muussakin tekemisessä, hyvillä välineillä on ilo työskennellä. Itselleni tärkeimmät välineet hyvien tuotteiden lisäksi on meikkivoidesivellin, kabukisivellin sekä muutama hyvä luomivärisivellin. Näihin kannattee satsata, hyvin pidettynä ne säilyy pitkään jopa ikuisuuksia. 
Anteeksi että tekstini hyppelee vähän sekavasti, koittakaa pysyä juonessa mukana. Eli meikkivoidesiveltimen plussat on se, että sillä saa tasaisen lopputuloksen sekä sillä meikkivoidetta kuluu vähemmän kuin sieni taas imee itseensä paljon meikkiä. Myös se on helppo pitää puhtaana.
Meikkivoiteen päälle laitan kevyesti irtopuuteria kabukisiveltimellä. Tämän jälkeen on silmien vuoro. Ensin luomienpohjustusvoidetta sen jälkeen luomivärit ja rajaukset, viimeisenä ripsiväri. 
Tämän päivän meikattava toi mukanaan oman luomivärin joka oli ihanan kimaltelevan kullan sävyinen ja lisäksi laitoin tummalla luomivärillä rajaukset sekä ylä-että alaluomeen. Mielestäni pikkujoulu bilehile meikissä ehdottomasti saa olla kimalletta ja paljon. Viimeisenä säänkestävää ripsiväriä joka myös oli meikattavan oma ja liimailin ripsien ulkoreunaan irtoripsiä. Irtoripsillä saa upean silmämeikin vielä näyttävämmäksi.
Tälle punertavatukkaiselle kaunottarelle jonka meikkasin jo kolmannen kerran, sopii kultaisen silmämeikin lisäksi aurinkopuuteri todella hyvin. Meikin jälkeen olen joka kerta samaa mieltä, että hän näyttää meikissään aivan Kleopatralta eli UPEALTA.
Miksi en kerro luomien meikkaamisesta tarkemmin? Sen vuoksi, että meikkaan silmät "en tiedä kuinka tämä oikeasti kuuluu tehdä, mutta näin minä ne meikkaan" periaatteella.
Tiedän, että joku joka on meikkauksen ammattilainen, saattaisi ajatella tekstiäni, että voi luoja mitä säheltämistä, mutta kuten aikaisemmin jo mainitsin, en olekaan ammattilainen ja kerron sen rehellisesti meikattavalle.
Viimeisenä mutta ei vähäisempänä, huulet. Huulikiilto on niin must. En osaa käyttää huulipunaa mutta huulikiilto on minun juttuni. Kun meikki on valmis, huulet tekevät pisteen iille. 
Nämä huulikiilteet on ehdottomasti minun lemppareita, tuo tumma ei huulilla ole lainkaan noin tumma vaan korostaa huulia sievästi  ja antaa kevyesti väriä huulille. 
Tällaisiin tunnelmiin tälle illalle, toivottavasti Kleopatralla on mukava pikkujouluilta. Kivaa bileiltaa kaikille joilla on pikkujoulut sekä myös niille jotka tekevät seuraa sohvalle niinkuin mie.

torstai 28. marraskuuta 2013

TULE JOULU KULTAINEN

Marraskuun viimeisiä päivä viedään. Vielä muutama päivä sitten täällä Oulussa oli kauniin talvista ja jouluinen tunnelma nousi pintaan. Talvinen ja jouluinen tunnelma on aikalailla tipotiessään parin päivän sateen ansiosta. En anna tilanteen masentaa. Piipahdin varastoon joululaatikkoa penkomaan. Ajatuksena oli hakea sieltä tyttökalenteri (hah hah voisihan sitä toisellakin nimellä kutsua) valmiiksi sunnuntai aamua varten. Joka vuosi kun avaan joululaatikon, sen laatikon joka sisältää kaikki ne koristeet mitä vuosien varrella on tullut hankittua, yllättyy ja ilahtuu nähdessään koristeita joita ei muistanut edes omistavansa. Tyttökalenterin lisäksi toin sisällä toisenkin söpöliinin.
Ostin kyseisen "tyttökalenterin" muutama vuosi sitten Kodin1.sen joulu alesta, se on mielestäni aika hauska typykkä. Viimevuonna unohdimme hänen olemassa olon ja ehdimme ostaa lapsille perinteisen kauppakalenterit. Ihanaa kun nyt se muistui mieleen ennemmin kuin myöhään. 

Tyttökalenteri
 Mutta olisiko vinkkiä mitä tuonne mekon taskuihin voisi piilotella? En haluaisi koko 24 luukkua täyttää suklaalla/karkilla. Tiimarista koitinkin katsella pikkuruisia yllätyksiä mutta laihaksi jäi ostos reissu. Omasta lapsuudesta muistan parhaiten kalenterin joka minulla oli sinä talvena kun asuimme Ruotsissa. Se oli tavarakalenteri. Joka luukussa pikkiriikkinen noin sentin kokoinen ylläri, juuri sellainen piperrys mitä nykyään inhoan, niitä venyy joka puolella taloa ja on aina jalkapohjan alla. Mutta lapsena tuo kalenteri oli kerrassaan huippu. Joulukalenterit on lapsille aina se todella tärkeä juttu ja onhan noita luukun avaamisia mukava itsekin seurata. Tyttäreni halusi viime jouluna niin innokkaana Lego Friends kalenterin, että oli valmis tuhlaamaan siihen viimeisetki rahansa lompakostaan. En periaatteestakaan osta tuollaisia yli kalliita kalentereita, minusta perinteinen suklaakalenteri on se ainoa oikea. Se suklaa siellä luukuissa, hyi, pahaa kuin mikä mutta kuuluu jouluun, eikö?
No, tuo tyttönen pitäisi nyt täyttää. 

 Tämän söpöliinin kaivelin myös esille jo varastosta.
Ja nämä herttaiset enkelinsiivet ostin tällä viikolla. Sopii tuohon taulun viereen pidemmäksikin aikaa kuin joulun ajaksi. 
Eli nyt pikapikaa kalentereiden ostoon jos sitä ei vielä ole hankittuna ja odottelemaan sunnuntai aamua. Sunnuntaina meillä ainakin loistaa jo jouluvalot, loput koristeet saavat luvan odottaa jouluun. Millainen on sinun lemppari joulukoriste?
 

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

ONNEA ON

Tällä kertaa: PERHE.
 Puolisoni työskentelee minun tavoin terveydenhuoltoalalla. Hänen työvuoronsa poikkeaa minun vuoroihin suuresti. Minä teen 8h päiviä ma-pe ja nykyään aina ihanasti viikonloput vapaana. Mieheni vuorot on lähes aina 12-15tuntisia ja pääosin ilta,yö ja viikonloppu painotteisia. 8-tunnin aamuvuoroja on varmaan vuoden aikana ollut yhden käden sormiin mahdutettuna. Eli saamme hyvin harvoin nauttia normaalia arki-iltaa koko perheellä. Syödä iltapalaa ja jutella päivän kuulumisia.
Mutta tänään... sain töihin kuvaviestin jossa lapset leipoivat tämän joulun ensimmäiset joulutortut. Tyttäreni on halunnut tehdä jo monta päivää "ihan itse" hedelmäsalaattia, ja sen hän tänään tekikin ja oli puuhastaan hyvin ylpeä, syystäkin.
En edes muista milloin olisimme saunoneet koko perheellä. Uskokaa tai älkää mutta tällaiset joillekin itsestäänselvät arki asiat tuntuu minusta todellä tärkeältä.
 Meillä on tapana saunassa leikkiä "laiva on lastattu-leikkiä" ja miksipäs sitä hauskoja tapoja muuttamaan, leikimme siis sitä tänäänkin. Saunan jälkeen saimme nauttia kiuasmakkarasta ja siitä taivaallisesta hedelmäsalaatista vanilijakastikkeen kera. Huolimatta siitä että tytär sairastaa, niinkuin aina talvisin sairastaa, (siitä joskus toisella kertaa enemmän)minusta meillä oli kerrassaan mukava ilta. Tämä teksti saattaa nyt jonkun korvaan kuulostaa "lässyn lässyn lää" ja onpa elämä niin ihanaa mutta kuinka monesti muistammekaan olla onnellisia niistä oikeasti oikeista elämän asioista? Uskoisin, että aika harvoin. Mistä sinä olit viimeksi onnellinen? 

tiistai 26. marraskuuta 2013

TOSSUA TOISEN ETEEN

Jännityksellä odottelin viimeviikolla, saapuisikohan Amazon.co.uk.sta tilaamani syyskengät ennen reissuani. Tiistaina sain iloisen viestin mieheltäni töihin jossa oli kuva kaksista tosi hienoista popoista. Sillä hetkellä en meinannut pysyä nahoissani ja sen sai huomata työkaveritkin. Syy miksi odotin kenkiä niin innokkaasti johtui puhtaasti siitä, ettei kaapissani ollut kuin kesä ja talvikenkiä eikä oikein kumpikaan vaihtoehto miellyttänyt syksyiseen ilmaan. 
Mukaani lähti Clarksin nilkkurit ja voin kyllä sanoa kolmen päivän kävelyn jälkeen, että hyvät kengät oli, suosittelen. Yhdet Clarksit minulta kaapista löytyykin ja nekin on jaloilleni olleen todella verrattomat. Oikea jalkani on vasenta isompi ja selvästi sen jalan kenkä vaatii hieman enemmän askelia kuin vasen. Toki joudun myöntämään, että olihan jalat kolmantena päivänä jo todella väsyneet, mutta jo pelkkä kävely määrä ja jatkuva kenkien jalassa pitokin on osasyyllinen asiaan.
Kun tilasin kengät, ajattelin että ainoastaan toiset pidän itselläni ja toiset palautan. Hups heijaa, molemmat on jo kovassa käytössä. 

Clarks
 No syynä tähän ratkaisuun on se, että molemmat on tyyliltään hyvinkin erinlaiset. Clarksit miellän enemmän pidettäväksi farkkujen ja legginsien kanssa kun taas toiset popot on enemmän lasten kanssa ulkoiluun, tuulihousujen ja toppiksien kanssa paljon sopivammat. No toinen syy oli, että kenkien yhteishinnaksi jäi 2/3 siitä mitä oli ne kengät jotka minulla oli sovitteilla Spartoolta tilattuna. Pitihän minun Helsingissä ihan huvikseni käydä Clarksin liikkeessä katsomassa olisiko siellä kenkiäni ja jos niin millä hintaa. No siellähän ne oli tyylikkäästi esillä ja arvatkaas mitä? Hintaa samoilla kengillä oli puolet enemmän kuin tasan samoilla jalassani olevilla amazonista tilaamillani kengillä. HUH sanon minä. 
No ne toiset popot. El naturalista. Täysin tuntematon tuttavuus minulle. Paljon kuullut kehuja ja muutaman kerran hypistellyt. Spartoolta tilaamani kengät oli juurikin el naturalistat ja tuntuivat jalkaani myös todella ihanilta, mitä nyt hieman oikea kenkä oli liian pieni eikä seuraavaa kokoa heillä ollut. Luojan kiitos. Ihan samoja kenkiä en löytänyt amazoniltakaan mutta tykkään myös tuosta mallista ja etenkin väristä ja mitä nyt olen ehtinyt niitä muutaman kerran käyttää niin jalkani tuntuvat olevan niissä oikein tyytyväiset. 
El naturalista
Varren pituus oikein sopiva, väri ihan huippu ja mikä tietysti tärkeintä, tuntuu jalassa hyvältä. Ja jos on uskominen muiden kommenteihin niin tässä on laadukas ja hyvä kenkä. Sen saan tietää ainoastaan ajan kanssa. No nyt minulla on kenkää pitkäksi aikaa. 

Palatakseni vielä kerran tuohon nettikauppa Amazoniin, tämä oli toinen kerta kun tilasimme sieltä yleensäkään mitään. Vuosi sitte löysin talvitakin Vimasta jota en todellakaan raaskinut ostaa. Mieheni teki huippu löydön juurikin tuolta A.sta, sama takki, eri hinta. Eli postikulujen kanssa, kotiovelle toimitettuna tuokin takki maksoi siellä puolet vähemmän. Tuotteet maksetaan tilauksen yhteydessä luottokortilla ja paketti saapui kummallakin kerralla reilussa viikossa ja toden totta, kotiovelle. Voin siis lämpimästi suositella ko nettikauppaa. 
Mitä tykkäätte kengistäni?? Entä onko teillä joku nettikauppa josta olette syystä tai toisesta tykänneet ja palanneet sinne asioimaan uudelleen?

maanantai 25. marraskuuta 2013

HUIVIA, PIPOA JANIINEDELLEEN

Kova työhän siinä oli, että minusta sai otettua muutaman kuvan joka kelpaa myös minulle itselleni. Minusta on kuitenkin paljon kivempaa olla siellä kameran "oikealla puolella" eli kuvan ottajana. Eipä sillä, noista meidän lapsista tulee minun blogin myötä ihan huippu kuvaajia ellei he pian kyllästy koko touhuun. Päättömät kuvat alkavat vähenemään ja ilokseni kuvissa alkaa olemaan se mitä milloinkin siinä toivon olevankin. Toki tytär oli räpsässyt yhden aika hauskan, jopa ihan päättömän hauskan kuvan ja päätinkin käyttää sen tällä kertaa. Surkeista ilmeistä ei voi syyttää lasta vaan kyllähän se sitten vika on ihan kuvattavassa, eikö totta. 
No jos vielä kerran palataan siihen ihan mahtavan huippuun Helsingin reissuun ja sieltä tekemiini löytöihin. Enää en aio kertoa kynsilakoista, ne taidettiin jo aikaisemmin käydä perusteellisesti läpi. Suunnitelmanani oli löytää uusi kaulahuivi joka sopisi moneen tilanteeseen sekä pipo joka ei olisi mikään lenkkeilupipo vaan vähän siistimpi tapaus. Molemmat löydetty ja molempiin hyvin tyytyväinen. 

Bleiseri H&M, laukku Gucci, housut Vila
 Aika päätöntä menoa, eikö? Mutta eikös se arki ja sen kiireet joskus olekin melko päätöntä menoa. Eli tässä siis lähdössä reissuun. 

Huivi Vilalta
 Huivin valinta tuntui kyllä haastavalta kun mieluisia löytyi useampia. Tästä ostoksesta kyllä tykkään. 

Pusero H&M

 Ostin jotain mitä en edes suunnittellut hankkivani. Ruutunappipaita. Ja tuohon väriin olen kyllä todella tyytyväinen. Kaappinihan tursuilee mustaa ja valkoista, joten oli kiva ostaa kerrankin jotain värikästä. Pojalle toin tuliaisiksi lähes samanlaisen puseron, nyt me ollaan lapsen kans vähän niinkuin "samikset". 

Pusero H&M
Pipo Stockmann


Mutta tuo pipo, paras löytö. Tykkään todella. Se vaan on niin söpöliini.
Seuraavana alkaisi olemaan joululahjojen hommaaminen, siinä sitä onkin puuhaa. Tärkeintä olisikin ensin selvittää mitä ostaa kenellekin ja mistä. Lasten lahjatoivelistat muistuttaa suurudeltaan suomen lakikirjaa. Nykyajan lelujen nimet vain on niin kummallisia, että pitää ihan Googlesta etsiä mitä listassa olevat nimet tarkoittaa. Esimerkiksi omassa lapsuudessa lelujen nimet oli niinkin hurjia kuin: nukke, barbie, pikkuauto, lautapeli jne.... No eihän nykyään enää Barbeilla leikitä, ne on Bratzeja tai Winxejä tai mitä lie. No suuret ne on murheet minullakin, ei vaiskaan eiköhän tästä selvitä kun tehdään ensin kunnon taustatyö asialle.
Joko teillä on jouluvalmistelut täydessä vauhdissa? 
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

JA LUMI PEITTÄÄ MAAN

Kesä on ehdottomasti minun lemppari vuodenaika mutta aika siinä kannoilla tulee joulunalusaika sekä kaunis talvi. Perjantaina kun saavuin reissusta kotiin oli Ouluun tullut kevyesti lunta. Se pienikin määrä näytti ihanan valoisalta ja puhtaalta, paljon paremmalta kuin synkkä syksyinen vesisade ja mustat tiet, hyi. 
Eilen uhkaavasti lämpötila meni plussan puolelle ja aamulla sateli vettä joka sitten muuttui myöhemmin räntäsateeksi. 
Tänään olikin jo pakkasen puolella ja lunta tullut lisää. Ulkona oli todella kaunista ja ilma ihan huippu. 
Moni kaupunki onkin varmasti tänä viikonloppuna viettänyt joulunavajais viikonloppua. Kaupungilla ei käyty mutta uskoisin että Oulun keskusta näyttää jouluiselta ja pianhan niitä jouluvaloja täytyy päästä ihastelemaan. 
Päätin touhukkaan viikonlopun päätteeksi, että meidän koti saa jouluvalot ensi viikonloppuna. Illalla käytiin kävelyllä ja moni piha ja talo näyttii niin kodikkaan jouluiselta valoineen ja pienine koristeineen. Minäkin tahdon. 


Eilen näytti vielä näinkin kostealta mutta paljon paremmalta kuin vesisateen jälkeen. Miltä näytti tänään? Ihan jo eriltä ja pihaakin pääsi kolaamaan. 



Tervetuloa talvi, tervetuloa joulu. 
 

lauantai 23. marraskuuta 2013

TURVALLISUUTTA KAIKILLE

Tällä viikolla vietetään "paloturvallisuus viikkoa" joka tavallaan jatkaa samaa teemaa kuin Helsingissä käymässäni koulutuksessa. Kyseisen teemaviikon ansiosta palolaitoksilla oli avoimet ovet jonne sai vierailla vaikka koko perheellä. Palolaitoksella sai tutustua moniin eri asioihin, palon sammuttamiseen pienessä kohteessa, jututtaa palomiehiä, käydä paloautossa jne. Yhdessä kuvassa näkyy keittiö, missä on hella jäänyt päälle, toivottavasti noin ei kävisi ikinä meidän kotona, eikä kenenkään muunkaan. Noh, kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

perjantai 22. marraskuuta 2013

ENEMMÄN KUVIA, VÄHEMMÄN SANOJA

Reissusta on kotiuduttu, rähjäisenä, väsyneenä mutta onnellisena. Meillä oli kyllä mukava reissu. Koulutus antoi meille enemmän kuin ajattelimme ja nyt meillä on paljon viemisiä töihin, jaettavaksi työkavereille. Mahtavaa. 
Täällä oli satanut sillä välin lunta, ja siitäkös minä vasta tykkäänkin. Johan tuota vesisadetta on nähty, kiitti riitti. 
Kuten tässä aikaisemmin on tullut ilmi, olen haaveillut ostavani joulun alla OPI sarjan kynsilakan ja senhän minä tein. Ja valokuvista saatattekin huomata, että bongailimme kynsilakkoja yhdestä jos toisestakin kaupasta ja onhan noi valikoimat aivan eriluokkaa kuin täällä. Ostin oikein joulunpunaisen lakan jossa on klitterihippusia ja näin ollen lakka tuntuu kynnenpinnalla hieman röpelöiseltä. 


 Toistaiseksi lakka on pysynyt kynsissä yllättävän hyvin, mutta toisaalta, enhän ole tehnyt moneen päivään minkäänlaisia kotitöitä tms joka aiheuttaisikaan lakan lohkeilun. Kuten aikaisemmassa kynsilakka postauksessa taisinkin kertoa, olen ollut hyvinkin vaaleiden lakkojen jopa värittömien käyttäjä. Tämä on nyt minulle ihan uusi juttu, että sormen kynnet on näyttävän väriset. Hankaluutena huomasinkin, että tummaa lakkaa laittaessa sotkee yllättävän paljon ja siistiä jälkeä on hankala saada. Vanupuikko/kynsilakanpoistoaine kombo on oiva apu saada siistiä jälkeä mutta noita minulla ei mukana ollut. Lisäksi ostin Mavalan kynsinauhaöljyn, sillä kynteni on aika surkeassa kunnossa, saa nähdä auttaako tuo öljy yhtään asiaa.
No tuo värihän ei siis ollut kaupan ainoa purnukka, lisäksi olen kuullut todella paljon kehuja Essien kynsilakoista ja niitäkin piti hypistellä. 

Kuvassa sekä opin että essien lakkoja.
 No oisko siinä nyt tarpeeksi aiheesta:kynsilakka. Kiitos ihanalle ystävälleni joka jaksoi koko matkan kuunnella huokailujani hyllyjen edessä. 

Helsinkihän on siis aivan valtava paikka, ainakin jos lähtee Ouluun vertailemaan. Kyllä siellä saa ajan ja rahan katoamaan. Minusta kaupungilla on todella ihana kierrellä ja ihan vain katsella kauniita näyteikkunoita, jotka oli saaneet ylleensä jouluisen ilmeen. 

Sokoksen ikkuna
Aika herkullisen näköistä Sokoksen ikkunassa, eikös vaan? Vaikka itse sisustankin aika vaaleasävyisesti niin tuo oikealla alhaalla oleva vuodekuva on sellainen minkä voisin ottaa omaankin kotiini. 


Ja pitihän minun päästä sinne yhteen ihanaan putiikkiin, jossa pukupäälinen herra avaa oven ja toivottaa tervetulleeksi LV.lle.


 "Siinähän se minun Louis Vuittonin-liike onkin", huudahdin ystävälleni kun ensin käveltiin katua väärään suuntaan tätä etsiessämme. Kyllähän meitä hieman nauratti. Minunpa minun. 
Saahan sitä ihminen hypistellä ja ihastella, eikö saaki? Minusta saa.
 Ilta vietettiin herkutellen ja kuoharia nauttien hotellilla. Parin päivän kävelystä jalkaparat olivat niin väsyneet, ettei käynyt mielessäkään lähteä enää Helsingin yöelämää ihmettelemään. 

Aamulla vielä luennoille, ja voin sanoa, että kyllä oli tänäänkin todella hyvä anti, aiheena mm. väkivalta sekä elottomuuden tunnistaminen. Otinhan mie toki sieltäkin useampia kuvia. 

Painelu harjoituksia Anne-nukella
Odotteluaika oli hyvä käyttää hyödyksi
 Lupasin otsikossa, "enemmän kuvia, vähemmän sanoja", nooh ne lupaukset ei toteudu minulla koskaan, vähemmän sanoja siis. 
Ihanaa viikonloppua. 



 

torstai 21. marraskuuta 2013

SATEINEN HELSINKI, MAHTAVAA SEURAA

Terveisiä pääkaupungista. Pikaisen postauksen teen nyt kännyllä ja kotona sit ajan kanssa lisää. Eilen saavuimme tänne hyvissä ajoin, nakkasimme laukut hotellille ja lähdimme kaupungille. Suuntasimme Kampin ostoskeskukseen Thaimaalaiseen ravintolaan. Olimme syöneet viimeksi aamulla ja ruokaa piti saada heti. Muistimme kyseisen ravintolan viimekerralta ja halusimme syödä siellä. Ruoka kyseisessä ravintolassa on ihanaa, palvelu ystävällistä ja pienestä koosta huolimatta tunnelma ravintolassa on mukava. Ystävän innoittamana otimme lasillisen viiniä ja olipas sd ihanaa. Tunnit vierähti kauppoja kierrellen. Haaveenani oli ostaa matkalta OPI.n kynsilakka, kaulahuivi sekä neulepipo. Kaikki löydetty ja kaikkiin erittäin tyytväinen. Niistä kuvia sit myöhemmin. Jotenkin ostoshuumassa unohdimme, että illan teemana oli ostaa hotellille kuoharia ja muistimme asian kaksi minuuttia liian myöhään. Voi itku, että harmitti. Jalat hellinä saavuimme hotellille kauppojen sulkeuduttua ja olipas ihana potkaista kengät nurkkaan.
Tänään ollaan kouluttauduttu urakalla. Koulutus pidettiin 1971 valmistuneessa Finlandia-talossa jonka aikoinaan suunnitteli Alvaf Aalto.  Aiheena elvytys ja se aika monessa muodossa. Nyt pitäisi osata soittaa 112.een sekä toimia kolaritilanteessa. Mutta olihan siellä hyvää ruokaa, sehän se on päivän kohokohtia, eikö totta?
Sateesta huolimatta suuntasimme taas illaksi kaupungille ja tuuli oli sen verran voimakas, että se riepotteli sateenvarjo reppanani aivan riekaleiksi, ei siitä ollut vastusta syystuulelle. Muutama tilanne muistutti elävästi komedia elokuvaa missä satikka kääntyy tuulessa nurin narin eikä käyttäjä saa siitä mitään otetta. Tilanne oli niin koominen etten voinut kuin hysteerisesti nauraa.
Myöhemmin myös kerron missä tänään kävin ja voin vain sanoa, että uuulalalaaaa.
Nyt vietetään iltaa vaahtokylpyillen ja kuoharista nauttien. Huomenna vielä kouluttautumaan ja sit illaksi kotiin.
Ihana Helsinki lähettää kaikille terveisiä.
Kuvista voisi päätellä, ettemme ole muuta tehneet kuin syöneet mutta voi toki, paljon on ehditty. 
7