PIPARIN TUOKSUA, TONTTUJEN JUOKSUA

tiistai 17. joulukuuta 2013

Leivoimme jo lauantaina piparitaikinan mutta suunnitelmiini tuli muutos ja leipominen jäi. Toteutimme sen tänään poikien ollessa pelaamassa jääkiekkoa. Tyttäreni rakastaa kaikenmaailma puuhailuja ja yksi niistä onkin leipominen. Minun huolekseni jäi siis taikinan kauliminen sekä paistaminen. Piparitaloon lainasin muotit työkaveriltani ja siinähän sitä olisi puuhaa, jotta talo saataisiin ennen joulua harjakorkeuteen :). 



Koristelua varten on jo hommattu tarvikkeet, mutta sitä puuhaa ei tehdä tänään. Rajansa se on työssä käyvällä äidilläkin. 


Nyt kodin valtaa ihana jouluinen piparintuoksu kunhan miesväki saapuu kotiin. 
Huomenna pitäisi tehdä jotain ulkona odottavalle kuuselle ja lauantaina minä lähden jouluostoksille. Viikon kohokohta. 
Ihania jouluvalmisteluita myös teille. 

Jännityksellä odottelen vauva uutisia ystäväperheeltä, laskettuaika on tänään ja synnärillä he ovat olleet jo eilisestä saakka. Saamme siis lähipiiriin jouluvauvan. 

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -