URHEILUHULLUUS

torstai 19. joulukuuta 2013

Keltainen toppi Adidas, mustaturkoosi toppi puma, housut röhnisch, kengät adidas


Nyt on tullut paljon hehkutettua jouluasiaa sekä monta monituista kertaa lakkailtu kynsiä, aika siis vaihtaa aihetta.
Olen pienestä pitäen harrastanut jos jonkin moista urheilua. Koulussakin sitä aina innostui hiihtokilpailuista ja urheilukerhoista tms. Tällaisena "pitkänhuiskeana" hieman reipas 150cm pitkänä urheilijana en ole koskaan loistanut erityisemmin koripallossa enkä erityisemmin missään muussakaan pallopelissa mutta pesäpallohan nyt on ihan huippuhauskaa varmasti jokaisen lapsen mielestä. 
Itsepuolustus astui kuvioihin nuoruusvuosina ja olikin ehdoton elämäntapa melkein kymmenen vuotta. Taekwon doa harrastin siihen saakka, että isolla mahalla lähdin synnyttämään esikoistani. Kurinalaisesta harrastuksesta huolimatta ne vuodet on ikimuistoisia vyökokeineen ja kisamatkoineen. 
Perheen perustamisen jälkeen urheilu painottui pitkäksi aikaa ulkoiluun ja lenkkeilyyn kunnes kolme vuotta sitten päädyin jostain kumman syystä hommaamaan puolisoni rinnalla salikortin. Sille tielle on jääty. Mikä sen mahtavampaa kun kiskaista salikamppeet niskaan, juomapullo kassiin ja jumpalle. Jumppailen kohtalaisen pienellä salilla jossa monien kasvot on tulleet kolmen vuoden aikana tutuiksi ja uusia tuttavuuksiakin olemme sieltä molemmat saaneet. Jumpan vetäjät tuntevat nimeltä asiakkaansa ja onkin tosi kiva vaihtaa kuulumisia heidän kanssaan. Harvoin eksyn salin puolelle. Tarvitsen käskyttäjän, että tekeminen on tehokasta ja siihen ryhmäliikuntatunnit on omiaan. Kolmen vuoden aikana on ehtinyt kokeilla yhtä sun toista jumppaa mutta ne omat suosikit sieltä on löytynyt aika pian. Välillä toki on kiva käydä "vieraissa" ja silloin tällöin eksyä sille ei niin suokkari jumpalle. Itselle ne mieluisimmat jumpat on  pitkään olleet sisäpyöräily, bodystep, bodypump, kahvakuula ja silloin tällöin käyn myös bodyvivessä ja bodybalancessa. Nuo kaikki body alkuiset jumpat on Les Millsin tunteja joiden ohjelma vaihtuu 3kk välein. Liian harvoin pääsen bodybalanceen joka on joogaan, pilatekseen ja tai chiin pohjautuva rauhallinen tunti. Tällaiselle suht paljon urheilevalle ja muutenkin kiireistä arkea pitävälle koheltajalle tuo tunti on ihanaa rentoutusta ja lihasten huoltoa. Bodypump tunnit on pakosta jääneet vuoden sisällä vähemmälle ärtyneen tenniskyynärpään takia ja tilanne onkin paljon helpottanut tuon tunnin vähenemisen myötä. 
Talven aina koittaessa kaivelen sukset esille. Hiihto, tuo monen vihaama harrastus. Monella varmaan pelkkä sana "sukset" nostattaa niskavillat pystyyn. Ymmärrettävästä syystä. Itsekin olin todella pitkään hiihtämättä kunnes yhtenä talvena lainailin suksia ja lähdin ladulle. "Voi hitto mitä puuhaa" ajattelin kun selkä hiessä koitin päästä eteenpäin. Sinnikkona menin uudestaan ja vielä kerran uudestaan. Perinteisen suksia minä en osta, päätin jo alkuvaiheessa ja niinpä yhtenä päivänä kävelin urheiluliikkeestä luistelusukset kainalossa kotiin. Mitä ihmettä meninkään tekemään? No mukavaa se kieltämättä on kun alla on hyvät varusteet ja hyvä ilma. Sen verran mukavuuden haluinen olen, ettei minua saa ladulle kovalla pakkasella eikä muutenkaan huonolla ilmalla. Varusteurheiluako?? No todellakin. Pikkuhiljaa kaappiin on suksien lisäksi tullut hiihtopuku, sen jälkeen kunnon hanskat ja jossain vaiheessa ihan pöljän näköinen hiihtopipo. Ihan tosissan minä ne kamat aina talvisin vedän niskaan ja lähden ihmistenilmoille. Suosittelen kokeilemaan vaikka selkäpiissä karmisikin. Onneksi olen saanut hiihtoseurakseni 10-vuotiaan poikani, jonka kanssa on mukava käydä urheilemassa.
Urheilusta vaan tulee niin hyvä fiilis, että vaikka sohva vetääkin puoleensa niin urheiluun vaan jää koukkuun kun sitä muutamia kertoja sinnillä harrastaa. 
Mikä on sinun suosikki urheilulajisi jonka pariin eksyt aina uudestaan ja uudestaan?

7 kommenttia:

  1. Onpas kivan näköisiä jumppakamppeita! Itsellä tuliterät sukset odottaa hyviä hiihtokelejä.Saa nähdä miten emännän käy, kun viimeksi hiihdellyt koulussa. Intoa on ehkä enemmän kuin taitoa :D
    t.A

    VastaaPoista
  2. Rohkeesti vain ladulle. Itselläkin tosiaan hiihdot oli yläaste aikaista ennekuin uskaltauduin uudelleen suksille.
    Kiitos, tuo keltainen toppi on mun suosikki ollu jo pitkään ja turkoosit jumppatossut vaan niin parhaat.

    VastaaPoista
  3. Nyt sit täältä koneelta kommenttia :) Minua on puraissut salikärpänen. On vaan niin hauskaa treenata maastavetoa, kyykkyä, leuanveto (nyt saan jo kaksi suorilta käsin ilman apuja ;)) jne. Kävisin useamminkin siellä jos vaan olisi aikaa. Tavoite on 3 treeniä viikko. Saunayoga on sit rentoutumista ja palautumista <3

    Liikkuminen antaa tosiaan hyvää oloa!!!

    //Kaisu

    http://eveliina.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leuanveto, huh huh se on kyl hommaa mitä en varmasti saa edes puolikastakaan. Juu eipä tuota kellossa ole enempää tunteja vaikka joskus sitä toivoisikin. Urheilla voisi enemmänkin mutta se kaikki on taas pois lasten kanssa vietetystä ajasta ja nytkin jo välillä poden huonoa omaatuntoa kun ramppaan salilla.

      Poista
  4. Itelläkin tekis mieli latuilla, mutta vielä en ole suksia ostanut. Jos sais Oulussa latuilla koirien kanssa (sellasten, jotka ei kakkaa ladulle, eikä ole muiden tiellä), niin tulisi kyllä heti lähdettyä. Onneksi tuo Auranmajan ainoa koiralatu on kuulemma saanut uuden pohjan ja niinpä sinne sentään pääsee jo ennen helmikuuta!! Vielä kun ois ne kunnon sukset. Agilityä harrastan kuudetta vuotta. Sitä ennen oli kwondo n. 10 vuotta ja sitä ennen ratsastus jotain samaa luokkaa. Ratsastuksen aion yrittää aloittaa uudestaan (on vain ältsin kallista :(). Pojan syntymän jälkeen (nyt 1 v) on jotenkin kummasti tehnyt mieli suoritua tehokkaasti kaikesta, joten olen pyrkinyt yhdistämään oman liikunnan + koirien lenkit, joten enimmäkseen juoksua+kävelyä on tullut harrastettua agilityn lisäksi. Vaan onpa mies vienyt mukanaan kiipeilemäänkin - mulle paljon motivoivampaa kuin salilla ähnystäminen :D.

    Hiihtokouluun tästä kun joutais! Vai oppiiko sen itsenäisestikin - siis luistelun?

    //Mari

    VastaaPoista
  5. Mie kävin toissa talvena kahdesti luistelu koulussa Virpiniemessä. Kurssi kesti 2-3 tuntia ja siinä käytiin läpi ne perus luistelutyylit, harjoiteltiin niitä porukalla ja lopussa opeteltiin voitelemaan sukset. Se oli kyllä tosi hyvä kurssi.
    Ihanasti sinullakin Mari on noita harrastuksia pohjalla ja uusia on aina mukava kokeilla. Nyt vain rohkeasti kokeilemaan sitä hiihtoa, alussahan se voi tuntua kyllä todella haastavalta mutta sinnillä eteenpäöin. Jos me selvittiin hienosti vyökokeista niin menee se hiihtokin siinä sivussa.
    Jos nyt ei löydy vielä aikaa urheiluun niin muistaa aina sen, että se lapsukainen ei aina ole pieni, eli kyllä se oma aikakin sieltä taas joskus tulee. Lenkkeilykin on kivaa.
    Kiipeilyä haluaisin itsekin kokeilla, ystäväni mies avasi juuri Oulun ensimmäisen kiipeilykeskuksen ja sinne olemme saaneet jo useammasti kutsun kiipeilemään.
    Ihanaa joulua sinulle Mari :)

    VastaaPoista
  6. Oi se onkin hieno se uusi kiipeilykeskus, kandee käydä! Mulla näköjään vaihtuu pääharrastus kymmenen vuoden välein :D. Huippua joulua teillekin *<:)! //Mari

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -