KIIPEILEE PITKIN SEINIÄ

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Siis meidän perheellä on tänään ollut aivan uskomattoman mahtava päivä. Saimme blogi-yhteistyönä käydä koko perheellä kiipeilemässä Oulun Kiipeilykeskuksessa. Oulun kiipeilykeskus avattiin syksyllä 2013 Toppilaan ja on ensimmäinen ja ainoa kaupallinen keskus Oulussa. Kiipeilykeskus on avoin kaikille halukkaille, eikä näin ollen tarvitse kuulua mihinkään seuraan, että pääsee kiipeilyä kokeilemaan tai jopa harrastamaan. Omia tarvikkeita et tarvitse vaan kaikki tarvittava löytyy paikan päältä. Mukaan vain mukavat vaatteet ja hyvä fiilis, sillä pääsi jo kohtuu korkealle. 


Keskuksesta löytyy asiantuntevan henkilökunnan lisäksi mm. kahvio sekä vuokrattavat saunatilat.
Aluksi aloittelimme Boulderointi-hallista, jossa ei käytetä valjaita vaan halli on kokonaan "vuorattu" 0.5m paksuisella patjalla joka turvaa kiipeilyn. Seinän maksimi korkeus tuossa osassa keskusta oli 4.5metriä korkea. 
Saimme hyvät opastukset aloitukseen ja sitten eikun menoksi. 

Täällä ei siis valjaita tarvita vaan...



… voi vain hypätä alas kun siltä tuntuu. 

Mukavaa mutta raskasta puuhaa.
Pikku-neidillä meinasi alkuun pelottaa aika lailla mutta kyllä hän siitä pääsi vauhtiin.



Seuraavaksi saimme valjaat päällemme ja vaihdoimme automaattivarmisteiselle seinälle. Nämä seinät on aloittelijoille ja lajiin tutustujille. Seinän korkeus on 12 metriä ja voin kyllä sanoa, että siellä ylhäällä jo hieman alkoi puntti tutista mutta köyden varassa alas lasku olikin itseasiassa aika hauskaa kun eka laskuun uskaltautui. 


Tämä kiipeilijä hurahti kyllä lajiin aika vauhdilla.
Poika oli kyllä kuin Spiderman, kiipeili niin ketterästi, että luulisi kiipeilleen ennenkin.
16 metriä korkeat köysikiipeilyseinät on tarkoitettu lähinnä lajia harrastaville tai peruskurssin käyneille. Kyllähän ne seinät jo näyttikin sen verran korkeilta, ettei minua niihin äkkiä olisi saanutkaan kiipeilemään. 



Hieman harmikseni huomasin vasta paikan päällä, että olin valinnut kameraani väärän objektiivin jolla ei noiden seinien korkeudet oikein tule esille eikä se, missä korkeudessa kukanenkin kiipeilee mutta muuten kivoja kuvia päivästä sain meille muistoksi. 
Perheen pienempiäkin oli keskuksessa ajateltu sillä siellä oli leikkinurkkaus lapsille. 
Voin kyllä lämpimästi suositella kyseistä paikkaa ihan kenelle tahansa innokkaalle kokeilijalle. Meidän perhe aikoo kiipeillä tuolla uudestaankin. 
Kiitos kiipeilykeskukselle mukavasta päivästä ja ihanaa sunnuntaita kaikille.

4 kommenttia:

  1. Aivan tosi ihana juttu tää!!! Juuri niin teille <3 Tuli niin hyvä mieli kuin luin tätä ihan pelkästään siitä että saitte näin huipun jutun yhteistyön merkeissä, sulla kasvanut tää blogi hurjaa vauhtia tosi nopeaa ja se on kyllä niin hieno juttu!

    Ja siis tuo kiipeily kiinnostaa minuakin aivan superpaljon. Pitää päästä testaamaan. Täällä meillä päinkin on joten sinne pitäs vaan suunnata tai miksi ei tulla sinne teille joskus ja mennä vaikka yhdessä ;) Tuo paikka näyttää kyllä aivan huippu hienolta!

    Ja on kyllä rouva hyvässä kunnossa ;)

    Kuullaan!

    - Kaisu

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kaisu, Päivä oli kyllä ihana piristys arkeen ja niin erinlaista mitä yleensä tulee edes tehtyä ja kokeiltua. Hieman alkuu itsekin olin arkana aloittelemaan, mutta kun sain kameran kassiin ja pääsin kokeilemaan niin olisin voinut vain kiivetä ja kiivetä ellei olisi välillä pitänyt antaa mahkuja muillekin :)
    Juu, kivasti on ollut lukioita blogissani, kiitos vain kaikille seuraajille, harmi vaan kun tää bloggeri hukkailee paljon kommentteja ja harvoi ne pääsee perille saakka, se on aika ikävää.
    Tulkaahan Kaisu tänne meille päin niin lähdetään koko sakilla päiväksi kiipeilemään. Paikka oli tosi kiva, voin kyllä suositella.

    No kiitos, mene ja tiedä siitä hyvästä kunnosta, herkkulakko ei tahdo oikein toteutua halutulla tavalla :P
    Ihanaa viikkoa Kaisu <3

    VastaaPoista
  3. Wau, oli varmaan rankkaa ja mukavaa puuhaa! Mukavaa viikkoa, taidan painua pehkuihin, kun on niin väsy...

    VastaaPoista
  4. Jaana: oli kyllä ihan huippua, suosittelen kyllä teidänkin perheelle. Väsyneet kädet huomasi lähinnä kiipeilyn jälkeen. Kiipeilyn aikana ei juurikaan väsymystä huomannut. Kyllä ruoka maistui koko poppoolle tuon reissun jälkeen.

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -