LUUDAT JA PANNUT ESSIIN, PÄÄSIÄINEN TULLOO

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

"Virvon varvon varvasta,
hikistä ja karvasta"


Kylläpä oli onni, että olin ostanut Tiimarin loppuunmyynnistä pääsiäiskoristeita. Tämä on "minun" pajunoksa kimppu ja lasten kimppu on sitten erikseen. Kisut on ihanasti esillä enkä olekaan laittanut oksille vettä, jottei ne tuosta söpöstä vaiheesta muuttuisi pöllyäväksi allergiaoksaksi.


Pitkäaikaisin Ystäväni oli tosiaan lapsineen meillä kylässä ja vietimme virpomiset ja muut mukavat hetket yhdessä. Katjuska katsoi tuota kulhoa kauempaa ja totesi, että noihän näyttää ihan vaahtokarkeilta. Herkkusuu, mihis siitä pääsis. 
Täytyy kyllä myöntää, että nyt on hieman surupuserossa kun vieraat ovat lähteneet. Katjuska on minulle kuin sisko jota minulla ei ole. Yhdessä on koettu niin ylä- kuin alamäetkin, jaettu yhteinen koti, opiskelu, harrastus, työ, ystävät ja joskus myös vaatteet ja meikitkin. Voisin kirjoittaa sivukaupalla kaikista niistä kohelluksista mitä ollaan yhdessä koettu, mutta jokainen jolla on todellinen sydänystävä tietää mitä tarkoitan. Tämä postaus on Rakkaalle Katjuskalle. Huomaa varmaan haikeuden "äänessäni". 


Ohops, hairahduin aiheesta :)
Perjantaina koristeltiin virpomisoksia ja nämä askarteluhommathan on meidän perheen tyttöillä hanskassa. Kylläpä todellakin kiitin sitä, että kerrankin olin hoksannut ostella koristeita hyvissä ajoin. Onko kukaan muu yhtä unohteleva, että saa sitten metsästellä pitkin kaupunkia niitä höyheniä ja noidanhattuja jne? Minulle näin käy lähes aina. 


Oksat yksikseen näyttävät aika mälsiltä, mutta kimppuna ne on kyllä pirteät. 
Virpomisessahan taitaa olla kaksikin perinnettä, toiset virpoo Palmusunnuntaina ja toisten perinne on virpoa viikonpäästä pääsiäislauantaina. Meillä virvottiin siis tänään. 



Kyöpelivuoren noidat ovat valmiita tekemään pääsiäistaikojaan. Onneksi sade hieman hellitti, ettei ihan kaatamalla satanut, vaikkeihan me sokerista ollakaan. Tyttäreni kori on minun lapsuusajan peruja, sillä olen tainnut itsekin aikoinaan virpoa. 


Nyt on naapurit, mummolat ja kummit käyty virpomassa. Saalis on huima ja reissussa olevalle isoveljellekin kerättiin herkkuja. 
Ja ovella toivoteltiin vielä Hyvää Pääsiäistä.

22 kommenttia:

  1. Ihania kimppuja molemmat! Noidat ovat kyllä suloisen näköisiä :) Olipa niin ihana ottaa vastaan suloisia ja vieläpä kohteliaita noitia, jotka kiittivät ja toivottivat lähtiessään hyvät pääsiäiset :) Kivaa sunnuntaita Nanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset osaavat kyllä olla tosi kohteliaita ja heille annan ilolla herkkuja. Kovasti he näkevät vaivaa herkkujen eteenkin.
      Ihanaa viikkoa Jaana ♥

      Poista
  2. Ihanaisia pikkunoitia!
    Sydänystävät ovat rikkaus, kaikkien ystävien kanssa ei tule samaa hengenheimolaisuutta eikä sidettä.
    Kivaa sunnuntai-iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on ja mielestäni ihminen ei edes tarvitse kasapäin rakkaita ystäviä, ne muutamat todelliset aarteet riittävät ♥
      Ihanaa viikkoa Ellen.

      Poista
  3. Ihania pääsiäisen koristeita :) ihanat pääsiäisnoidat :) Omat vurpomisreissut tulee mieleen :p
    -Annukka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin tosiaan heräsi mieleen omat virpomisajat ja niitä muisteltiinkin eilen Katjuskan kanssa. Ilolla kierrän tyttären turvana että hänkin saa ihania muistoja omaan elämään.
      Ihanaa viikkoa Annukka ♥

      Poista
  4. Kiva päivä kuullostaa olleen siellä ja söpöjä noitia<3
    Mukavaa palmusunnuntaita Nanni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kyllä ihana viikonloppu, tällaisia lisää kiitos :)
      Ihanaa viikkoa Sari ♥

      Poista
  5. Söpöjä! Mä hamstraan aina kauheasti tarvikkeita, on nytkin monen pääsiäisen varalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas tosiaan käy toisinpäin. Huomaan pääsiäisen tulevan eikä mistään kaupasta enää saa mitään. Kerrankin olin ollut kaukaa viisas. Jee.
      Ihanaa viikkoa Henna ♥

      Poista
  6. Vitsi että mulle tulee vähän "huono äiti" fiilis kun en hirveästi ole näiden pyhien fiksaaja.... No ehkä sit kun lapset hieman isompia tai sit pitää ajatella että onhan mulla vielä ensi viikkoa aikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sie Kaisu vielä ehdit, no panik. Sitä paitsi eihän kaikkien tarvitse ollakaan samanlaisia. Jos meillä ei Pipuna olis ahkera muistuttelija niin jäis meillä moni juttu tekemättä.
      Haleja sinne ♥

      Poista
  7. Olipa kiva nähdä virpojia näin virtuaalisesti, kun ovilla ei käynyt yhtään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli tosi hiljaista mutta toki olimme suuren osaa päivästä pois kotoa eli siinä varmaan syy.
      Onneksi on lyhyempi työviikko jee. ♥

      Poista
  8. Ihania kuvia ja koristeita! Ja niin suloisia pikku-noitia :)
    Meillä ei ole täällä vielä virvottu, koska neiti on vasta niin pieni. Tosin mummi aikoo kyllä ensi viikolla pukea neidin pikku-noidaksi ja viedä noitimaan isoisovanhempien luokse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo virpomis homma on niin jotenkin aitoa lsten iloa. Sitä on mukava puuhata lasten kanssa ja ilolla avaan oven muillekin virpojille. Tekin ehditte kyllä virpomaan kun lapsukainen kasvaa.
      Ihanaa viikkoa Emilia ♥

      Poista
  9. Ihanat pääsiäisnoidat sulla :) Meillä ei enää tehdä virpomisoksia kun lapset aikuisia mutta koristeeksi ja omaksi iloksi voisi muutaman tehdän; teidän omat ovat kauniita :) Mukavaa Pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teet tosiaan omaksi iloksi. Kuinka edullisia ja pitkäkestoisia koristeita, toisin kuin ruusuni ovat jo aivan surupuserossa.

      Poista
  10. Ensimmäistä kertaa olin varautunu virpojiin ja vain 2 porukkaa kävi...taisi tuo sade karkottaa tai sitten noi meijän hurjat verikoirat =DDD Oliha ne ihania ne lapsoset ja sai hymyn huulille =) - Annikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verikoiratpa hyvinkin :)
      Meilläkin kävi vähän porukkaa mut ei oltu kyl paljon edes kotonakaan ♥

      Poista
  11. Kaunista ja keväistä! Tykkään erityisesti tuosta äidin omast kimpusta! - MY

    Ps. Ihana kuulla rehellistä puhetta siitä, että saattaa ne sesonkijutut ym. muillakin joskus joskus jäädä viime tinkaan ;) Olen joskus epäuskoisena ja huonoa omaatuntoa potien lukenut muutamien tuttavien blogeista siitä, kunka he alkavat suunnitella lasten synttäreiden teemaa tyyliin vuotta etukäteen... ja kuinka jonkun juhlapyhän kattaus on suunniteltu jo puoli vuotta aikaisemmin... Apua! ;)

    Pps. Tämä sinun blogi on siitä kiva että se on elämänmakuinen ja aito - jotenkin lähempänä oikeata elämää kuin monet muut blogit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma kimppuni onkin enemmän mieleeni kuin lasten kimppu vaikka sekin on kiva. Ja mikä parasta, koristeet voi ottaa pääsiäisen jälkeen talteen ja hyödyntää uudestaanvuoden päästä.
      Kiva kuulla että tykkäät blogistani. En osaisi kirjoitella kaunistellen kun olen vähän tollo ja avoimesti myönnän sen :D
      Itse olen kyllä nykyään niin viimetipan ihminen ja unohtelen asioita. Hyvä että joulun ja lasten synttärit muistan. Ihmettelen äitini kykyä muistaa lähes kaikkien sukulaisten synttärit kun minä hädin tuskin muistan omaanikaan :)
      Itsekin joskus ihmettelen että onko toisten elämä niin kaunista ja ihanaa mutta taitaa se vain olla kiiltokuvaa omasta arjesta. Meillä mennään tavallisen perheen arkea ♥

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -