KIRPPARI LÖYDÖT

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Ale-haukka säntäsi tänään mainoksen uhrina keskustaan ja Intersportiin, toiveena löytää pojalle kevättakki. Intersport mainosti kaikista vaatteista ja kengistä -20% jopa jo alennetuista hinnoista. Tämä on minusta jo reilu ale. Takki löytyi ja Pipunalle lenkkarit ja mikä parasta, molemmat oli jo alessa, lisäale tuntui oikeinkin mukavalta. Kukapa ei mielellään ostaisi laadukasta tavaraa alennetulla hinnalla?
Samalla esitin toiveen piipahtaa kirpparilla. Edelleen harmittelen viimeviikolla mokamaani nahkatakki ostosta, tai paremminkin ostamatta jättämistä. Pienenä toiveena siis löytää se takki kirpparilta. Takkia en löytänyt, mutta löysin kirpparilta pöydän jonka myyjä oli aikalailla samaa kokoa kanssani ja vaatteet todella kivoja. Monessa vaatteessa oli vielä kaupan hintalappu paikallaan mutta muutamasta vaatteesta oli kirppishintalappu tippunut kokonaan pois. Olisin mielelläni ostellut kyseisestä pöydästä useamman vaatteen. Tein kuitenkin ihan mahtavan huippulöydön. Espritin toppi, minun kokoa ja se oli ihan uusi, laput paikallaan ja hintaa vaivaiset viisi euroa, uskomaton löytö. 




Toppi Esprit, Bleiseri H&M
Aivan aarre löytö, olen todella mielissäni. Iltasella piipahdettiin ystäväperheen luona kylässä ja halusin heti pistää uuden topin päälleni mustien pillihousujen kanssa. Yksinkertaisen tyylikäs ja rusetti antaa muuten yksinkertaiseen toppiin vähän näköä. Mitäs sanot? 
Viime viikonloppuna oli Oulussa se suurkirppis tapahtuma ja siellä tein myös ihan mahtis löydön, hameen jonka kuosiin tykästyin todella paljon. 


Hame Vila, Kengät OIS, Laukku Seppälä
Hame on hieman pussimallinen helmasta, ihanan tyttömäinen, lyhyt mutta ei liian lyhyt. Mutta tuo kuosi, aivan mahtava, sopii niin monen värisen topin ja kenkien kanssa. Tämä hame ei jää kesällä kaappiin venymään. Hame on Vilan ja maksoin siitä myös viisi euroa. Viimesyksyn blogikirpparilta löysin samantyylisen sinisen hameen ja siitäkin olen tykännyt paljon. Tässä onkin kivat hamoset tulevaan kesään. Mitäs sanot tästä löydöstä?

19 kommenttia:

  1. Kivat löydöt!! Hienoa!
    Minäkin tein löytöjä tällä viikolla :-) Siskoni oli laittanut monta pussia kirpparille vietäviä vaatteita ,ja minä sain ne tonkia ennenkuin hän ne sinne vei...Ja löysin ison kassillisen vaatteita joita tulen tänä kesänä käyttämään :-)
    ja vielä ihan "siskojen " hintaan-eli ilmaiseksi ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, siekin olet kyllä tehnyt huippu löytöjä. Ystävieni kanssa teemme tuollaisia vaihtoja lasten vaatteista, ihan huippua kun saa edullisesti tai ilmaiseksi hyviä aarteita. Tänään kannoin ystävän tyttäreltä ison kassillisen vaatteita Pipunalle soviteltavaksi.

      Poista
  2. Mahtava löytö tuo paita! Kauniskin kuin mikä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana, piti se heti saada päälle. On kyllä ihanaa kun tulee kesä ja pääsee käyttämään vaatteita joita ei talvella tule käytettyä.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Hyviä löytöjä olet kyllä tehnyt ja mitä hintoja!!! Toppi on ihanan sininen ja rusetti antaa sille kivan lisäpiristeen:)
    Asuisinpa lähempänä, niin kävisin usein noilla kirppareilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpparit on kyllä mahtava keksintö. Itsellä tulee aika harvoin käytyä kirpparilla mutta tänä keväänä on tullut käytyä aika tiuhaan. Olen kyllä löytöihini erittäin tyytyväinen.

      Poista
  5. Aivan upeita löytöjä olet tehnyt kirpparilta! Tuo Espritin toppi on aivan ihana :) Hyvistä kirppislöydöistä tulee kyllä aina niin iloiseksi. Itsekin kävin eilen pyörähtämässä kirpparilla.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppis löydöt ilahduttavat kohta enemmän kuin kaupasta tehdyt löydöt ja tuo toppi oli kyllä melkoinen aarre. Se oli jo jollakin tytöllä kädessä ja minä seisoin vieressä ja toivoin että tyttö laittaisi sen pois, etten joutuisi painimaan puserosta hänen kanssaan :D (vitsi) onnekseni hän luopui siitä.
      Ihanaa iltaa Emilia sinullekin.

      Poista
  6. Ihania ostoksia olet tehnyt! Tuo toppi varsinkin on todella ihana ja ei hameessakaan mitään vikaa ole :) Kannattaa piipahtaa kirpparilla välillä' :) Kivaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  7. Kirppari on niin mahtis keksintö. Päätinkin, että alan vierailemaan kirppareilla taas enemmän. Samalla myyjällä oli myynnissä ihan uudet Guessin kesähousut, harmikseni himpun verran liian pienet. No onneksi löysin topin, siitä olen oikein onnellinen.
    Ihanaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  8. Kivoja löytöjä olet tehnyt!
    Itsekin tykkään paljon Espritin vaatteista ja ostankin niitä aina alesta.
    Täällä olisi tänään ollut liikuntahallilla suurkirppis, mutta se meni minulta ihan ohi. Sain kuulla vasta päivällä, että se olisi ollut tänään. Harmi :-\
    Ihanaa viikkoa sinullekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että meni kirpparit sulta ohi korvien. Olen taas pitkästä aikaa hullaantunut kirpparilla käynnistä.

      Poista
  9. Ihana paita edelleen ja huippuvärinen hame. Sie kyllä löydät kaikkee ihanaa, mun pitää joku kerta lyöttäytyä mukaasi!
    -KH-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KH, lähdetäänpä pian yhdessä käymään. Suunnitelmissa olisikin taas lauantai aamuna sinne sännätä hyvät ostokset toiveena.

      Poista
  10. Hei! Täältähän löytyi kiva, Oululainen blogi! :) Seuraamaan jään! Terveiset Haukiputaalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa Heli, tervetuloa. Minäkin piipahdin sinun sivuillasi, tosi kaunis koti teille ja ihastuttava blogi.

      Poista
  11. Huippu löytö! Mä en koskaan tee tuollaisia löytöjä :) Espritin vaatteet on tosi kivoja, etenkin mekkoja suosin työkäytössä kun ne sattuvat olemaan riittävän pitkiä ja siten toimistokelpoisia.

    VastaaPoista
  12. Löytö oli todellinen aarre, en voi kuin hehkutella sitä. Itse ostin aika vasta Espritin mekon eräältä blogin pitäjältä, se on mielettömän ihana ja odotankin, että pääsen sitä käyttämään. Itse "saan" ilokseni pitää töissä työpaikan tarjoamia vaatteitam eli samoja vaatteita päivästä toiseen, no toisaalta siinäkin on puolensa.

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -