BACK TO THE BUSINESS/ ARVONNAN VOITTAJA

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Reissu on takana, mukavaa oli ja käteen jäi paljon uusia juttuja töihin vietäväksi ja tottahan toki melkoinen väsymys vaikkei öitä hillutukaan pitkin "kyliä". Helsingissä oli kylmää ja sateista niin kuin oli tainnut olla täällä kotonakin. Ostoksia en tehnyt yhtä hametta ja huivia enempää, ajattelin säästää ensi viikon perhereissuun Helsinkiin, josko noi alennusmyynnitkin olisi sitten käynnistyneen kunnolla. 


Kynsilakka arvonnan voitti nimimerkki Ansku. Kirjoittelehan nimesi ja osoitetietosi minulle kommenttokenttään jotta saan postin lähtemään sinulle mahdollisimman pian, en tietenkään julkaise tuota kirjoitusta. Hurjan paljon ONNEA Anskulle ja ihanaa juhannusta. 


Pipuna ilahduttaa minua tuon tuostakin tuomalla kukkasia kotiin ja yleensä ne on jotain voikukka tyylisiä löytöjä. Viikko sitten hän toi  vieraillessaan kaverilla minulle jo hieman voikukkaa tyylikkäämmän kukkasen. 


Kuskailin tuota Syreeninoksaa (kai se on syreeni?) pitkin kotia ja makustelin, että missä sille olisi kaunein paikka josta voisin sitä ihailla. No eipä sillä sijainnilla ollutkaan sinäänsä mitään väliä, sillä mies meni oksasta aivan tukkoon muutamassa minuutissa ja sain kuskata sen ulos mukisematta. Siellä pysyköön mokomakin nuhan aiheuttaja. 


Teimme ystäväni kanssa Helsingissä muutamia julkkisbongauksia, joita tykkään aina reissuillani tehdä. Eka iltana Mari oli juosta Jussi69.n syliin hetikään tajuamatta kenestä oli kyse ja selän takaa kitaraa kantoi Jyrki69, tai en nyt tarkaan muista kumpi sitä kitaraa kantoi mutta eipäs se nyt ole niin justiinsa. Eilen stokkan hississä näimme "Klikkaa mua" Minuttu Mustakallion, joka oli pidempi kuin televisiosta voisikaan kuvitella. No minähän olen itse huimat 157cm eli lähes jokainen on minuun verrattuna pitkä :) hah. 
Oletko sinä tehnyt julkkisbongauksia?


Eilen kotiin saapui megaväsynyt äiti joka hädin tuskin jaksoi purkaa laukkunsa ja tehdä lapsille ja lastenhoitajalle ruoan valmiiksi täksi päiväksi. Aaaark mitä tälle iän ikuiselle väsymykselle tekisi kun ei nukkuminenkaan tunnu auttavan?


Mitä juhannussuunnitelmia teillä on? Meille tulee serkun perhe kyläilemään viikonlopuksi ja muutamia suunnitelmia olen tuonne viikonlopulle ajatellut. Ystäväni tilasi juustokakun juhannusherkuksi joten ajattelin, että baileysjuustokakku ei petä koskaan eli sitä ainakin herkutellaan. Launataina ajelemme Koitelinkoskelle ihailemaan kosken kuohuja ja paistelemaan lasten kanssa makkaraa. Sieltä saa tosi kauniita kuvia ja paikka on kyllä käymisen arvoinen. Mukavaa kun meilläkin on kerrankin suunnitelmia, yleensä olemme aivan takki auki ja kummastelemme juhannusaattona kun ei ole mitään tekemistä. No nyt on jihaaa. Ja me nukutaan lasten kanssa joko teltassa tai leikkimökissä.

Nyt untenmaille, huomenna tiedossa pitkääkin pidempi työpäivä. Kolme herätystä ja arvatkaas mikä sitten on edessä? LOMA! 

10 kommenttia:

  1. Syreeninoksat on kyllä kauniita! <3 Sulla alkaakin sitten pian loma, ihanaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma on tosiaan jo aivan ovella mutta miten nämä viimeist päivät tuntuvat niin pitkiltä ja raskailta?

      Poista
  2. Syreenin tuoksua ei voita mikään... tai no ehkä kielon tuoksu. Me ollaan yhtä PITKIÄ.. siis tosi pitkiä 157 ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli juurikin parhaan pituisia :) hyvä me.

      Poista
  3. Reissussa rähjääntyy...näinhän se on :) teillä on kivat suunnitelmat jussiksi. Meillä ei ole mitänn suunnitelmia....Vähän kyllä ahdistaa...Nooh, meillä on uusi huvimaja, jossa aion istua jussina, kävi miten kävi :) vaatteita pitää olla sään mukaan :) Tsemppiä viimeisille työpäiville ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin ollaan yleensä ilman suunnitelmia mut nyt on kerrankin mukavaa tiedossa. Oi laitahan Jaana kuvia tridän huvimajasta,se on varmasti tosi ihana ♥

      Poista
  4. Saman verran työpäiviä itselläkin ennen lomaa mutta minusta taas tuntuu että loma "tulee päälle", yleensä lomaillaan loppukesästä :) Teidän juhannussuunnitelmat kuulostaa oikein hyviltä, me vietetään tänä vuonna mökkijuhannusta (olen joka toinen jussi töissä), tiedossa hyvää ruokaa ja odotettua yhdessäoloa sukulaisten kera, joilla mökki saman järven rannalla :) Nanni jaksaa jaksaa, kyllä se loma sieltä tulee :D
    -Päivänsäde-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sama "ongelma". Olen tottunut pitämään kesän elokuun tienoilla ja nyt se on jo kesäkuussa. Tähän ratkaisuun päädyimme miehen kanssa kun tytär aloittaa koulun. Minä lomailen alkukesän ja hän saatteelee lapsen elokuun lomillaan kouluun yhyyy mie en kestä tämmöisiä hommia. Missä mun vauvat on :D
      Mökille olisi kyllä ihana mennä, meidän mökki (äidin siis) on niin kaukana, että sinne pitää lähteä oikein ajan kanssa.
      Ihanaa juhannusta Päivänsäde, kyllä noilla tsempeillä jaksaa nämä viimeisen päivät. <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. on se kyllä sievä. Oman pihan syreeni ei ihan vielä kuki mutta ei siihen montaa päivää mene.

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -