HERKUTTELEMASSA

torstai 24. heinäkuuta 2014

Kesän ensitreffeillä oman murun kanssa :)
Lapset menivät mummulaan yökylään huomisten työvuorojen vuoksi ja ehkä hieman anopille seuraksikin puolison ollessa reissuhommissa. Lapsilla kuulosti olleen todella kiva päivä uimisten, jätsiherkutteluiden ja muiden kivojen puuhasteluiden jälkeen. 
Hieman varoen esitin toiveen lähteä kahdestaan kaupunkiin syömään taikka leffaan. Edellisestä kerrasta olla kahdestaan olikin taas kulunut hieman aikaa. Ilokseni siippa perui menonsa, vaihtoi luistimet shortseihin ja vei onnellisen vaimonsa helteiseen keskustaan. 


Piipahdimme urheiluliikkeet läpi etsien epätoivoissaan minulle juoksushortseja mutta eheipäs sellaisia olekaan enää myynnissä tai sitten ne on sitä koko luokkaa, että ne joko pyörii jalassa tai niihin ei mahdu kuin toinen pakaranpuolikas pöh. Sinne jäi shortsit pienempi peppuisille juoksijoille. 


Torinrannassa pysähdyimme Makasiineille kuuntelemaan live-musaa muutaman kappaleen ajaksi ja tervehtimään tuttuja. Huh heu hellettä, sanon minä. Niin pientä vaatetta ei ole edes keksitty missä ei hiki virtaisi. 

Paljon olemme kuulleet kehuja burgeri paikasta jossa burgerit tehdään alusta saakka itse. Kauppuri 5 löytyy ihan Oulun keskustasta, on sisätiloiltaan näköjään aika pikkuinen ja erikoisesti sisustettu, menut olivat aika hauskoja eikä niistä ensikertailainen juurikaan mitään ymmärtänyt. Se tuli selväksi, että herkullisia burgereita sieltä saa ja jonotkin tuonne olivat kohtalaisen pitkät. Annoksesta todellakin tuli kylläiseksi ja mikä parasta ei hinnatkaan olleet kiskurihintoja. 


Oma annokseni oli nimeltään "kolme pientä possua" ja lisukkeeksi otin salaatin hintaan 2€ (siis se lisukesalaatti). Kuvittelin salaatin olevan kaksi kuivannutta kaalta ristissä vettyneellä tomaatilla mutta kuten kuvasta näkyy niin kyllä tuossa salaattia on kahdelle eurolle. Nam. 


Mieheni annos, "teurastaja" lisukkeena itsetehdyt ranskikset sekä kurkkumajoneesi. Törkeän hyviä ranskiksia enpä voi muuta sanoa. Samalla kun ahmin annostani, katselin naapuripöydässä syövän salaattiannosta, "oi ei, tollasen tilaan ensi kerralla". Eli ensi kertakin siis on tulossa, jep jep. 

Nyt on maha täynnä ja mukava mieli. Meillä oli kiva ilta, kiitos siitä anopille <3

9 kommenttia:

  1. Oiiii, tuli nälkä kun tuota annosta katsoi...!!!!
    Nams, mitä herkkuja olet löytänytkin!
    Mitä ihaninta loppuviikkoa sulle Nanni<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. herkkuja ne kyllä olikin namskis.
      Ihanaa viikonloppua Ihana Sari <3

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta illalta! Ja huh millaiset hamppariannokset! :D
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todelliset mega-annokset tosiaan ja namsk

      Poista
    2. Niin ja kivaa viikonloppua sinullekin Emilia <3

      Poista
  3. Teillä oli varmasti kiva ilta! Olen kuullut samaa tuosta hampparipaikasta mutta vielä en ole testannut. Pitää itsekin käydä siellä joku kerta. Sama ostos on minullakin etsinnässä eli lyhyet juoksusortsit. Eilen minulla oli lainassa vanhimman poikani pelisortsit...Pitäis saada omat ja kivat sortsit. Ihanaa viikonloppua Nanni ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehdäänko Jaana joku kerta treffit tohon burgeripaikkaan? Olisi kiva istahtaa juttelemaan.
      On kyllä haaste löytää niitä shortseja. huh
      Ihanaa viikonloppua Ihana Jaana <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Melkoisia herkkuja ne tosiaankin oli. nam

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -