MAAN KORVESSA KULKEVI LAPSOSEN TIE

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Perheen "vauva", Pipuna aloittaa koulun eli menee ensimmäiselle luokalle ja täällä Oulussa ainakin koulut alkavat jo elokuun alkupäivinä. Miksi näin? Elokuuhan on vielä ihan mieletön lomakuukausi ja lapset kyllä ehtivät luokissansa istua pitkän talven. "No näillä mennään" toteaa pomo töissä silloin tällöin, ja nyt totean saman itse. 
Jostain syystä ihoni nousee kananlihalle joka kerta kun ajattelen neidin koulun aloitusta ja olen purskahtaa itkuun pelkästä ajatuksesta. 


Tämä tunne ei siis johdu siitä, etten haluaisi katkaista napanuoraani vaan tunne tulee ehkäpä siitä, että neiti on paljon huolettomampi kuin esikoinen. Tunne johtuu siitä, että tytsy oli alkukesästä jäädä auton alle ja tilanteen pelasti kuskin nopea väistöliike ojaan. Tätä oloa ei helpota se, että itse katsoin tätä painajaista pihaltani kun ensimmäistä kertaa lupasin tyttären lähtevän lähipuistoon itsekseen. Tottahan toki kertasimme tien ylitykset moneen kertaan, ne säännöt unohtuivat alta minuutissa. Se tuska mikä valtaa kun näet omin silmin lapsen menevän tielle samalla kun auto tulee reilua ylinopeutta lasta kohden, on sanoin kuvaamaton. Suojelusenkeli oli Pipunan mukana mutta onko se matkassa joka kerta? 


Neiti on siis melkoinen taivaanrannanmaalari, huoleton koheltaja, melkoinen saparosaara. 

Suurten päätösten edessä


Jotta syksy menisi kaikkien osalta mukavasti ja lapsikin selviäisi koulutieltään elossa, oli pistettävä suunnitelmat uusiksi. Aamut pelastaa mieheni hullunkuriset työvuorot. Hän on lähes aina aamut kotona ja iltapainotteisesti töissä. Pohdin pitkään lomppakkoni sietokykyä tehdä lyhennettyä työaikaa. Tiukkaahan tässä tulee olemaan mutta jotta me molemmat neidit selviäisimme syksystä, päätin kipittää kiltisti pomoni luokse. Ilokseni saan aloittaa syyskuussa tekemään lyhyempiä työpäiviä. Menen aamusta varhain töihin ja pääsen kotiin jo hyvissä ajoin ja näin ehdin lasta vastaan koululle. IHANAA. 

Yksinäinen keinu sateessa odottelee keinujaansa.
Helpotuksen tunne on valtava mutta silti itkettää kun ajattelen, että molemmat pienokaiseni ovat jo koululaisia. Saako luvan itkasta pienet haikeuden kyyneleet? Minäkö itkupilli? No todellakin. 
Onneksi puoliso on lomalla koulujen alkaessa ja saattelee ekaluokkalaisen kouluun. Pelkäänpä, että tuo päivä menee minulla töissä ihan höpöksi. Mutta jos olisin kouluun saattelija, niin olisin yksi niistä ulvovista äideistä joita lapset joutuvat häpeämään. 
Meidän iskä on rohkea, se selviää tuosta aamusta leikiten (tai sitten ei). Kun äiti on tälläinen märyiikkojen puheenjohtaja, miss itkupilli niin siinä vaaditaan puolisolta paljon. Mieheni on perheen tukipilari, hänen avullaan tämä perhe porskuttelee eteenpäin vaikka äiti välistä kyynelehtiikin. 


Aloitellaanko teidän perheessä eskaria, koulua tai hoitoa? Tuoko syksy perheelle uudet tuulet? Olisi kiva kuulla muiden tuntemuksia kun perheen arki muuttuu tai muuttui joskus aikoinaan. 

Kuten kuvasta näkyy, on helteen keskellä välillä myös saatu rankkasateitakin.
Koska aika juoksee vauhdilla niin joskus ollaan myös tämän edessä… 
Onnea vastavalmistuneelle
No jos ei nyt vielä mentäis asioiden edelle vaan keskitytään tähän hetkeen. 
Ihanaa viikonloppua. Täällä nautitaan vapaista ekan työviikon jälkeen. 
ps. tämä oli ehkä vaikein postaus ikinä, itkettää niin kamalasti, plaah miksi sitä onkaan niin herkkä

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie 
Vaan ihana enkeli kotihin vie. 
Niin pitkä on matka, ei kotia näy, 
Vaan ihana enkeli vierellä käy. 
Vaan ihana enkeli vierellä käy. 

On pimeä korpi ja kivinen tie. 
Ja usein se käytävä liukaskin lie. 
Oi pianhan lapsonen langeta vois, 
Jos käsi ei enkelin kädessä ois. 
Jos käsi ei enkelin kädessä ois. 

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie 
Vaan ihana enkeli kotihin vie. 
Oi, laps' ethän milloinkaan ottaakse vois 
Sun kättäsi enkelin kädestä pois. 
Sun kättäsi enkelin kädestä pois.

14 kommenttia:

  1. Ihana postaus, täällä vedet silmissä luetaan... Tuo maan korvessa laulu saa joka kerta vedet silmiin.Kuuntelepa joskus Samuli Edelmain laulamana. Meillähän sama homma, nuorimmainen aloittaa ekaluokan.Onneksi isä saattaa lapsen kouluun eka päivänä ettei mun tarvi siellä kyynelehtiä. Märisen sitten töissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meillä iskät hoitaa tän koulun aloituksen vaikka toisaalta haluaisinkin olla siellä mukana parkumassa.
      Tuo on kyllä herkkä ja tunteellinen virsi. Ei sitä itkemättä lauleta.

      Poista
  2. Ihan kamala tuo läheltä piti-tilanne auton kanssa! :(
    Voi että, en halua edes ajatella sitä aikaa kun meidän neiti lähtee kouluun.. Onneksi sinne on vielä hiukan aikaa. Vaikka tosiaan aika kuluu ihan hurjan nopeasti koko ajan! Meilläkin puhaltaa syksyllä uudet tuulet kun neiti menee hoitoon. Itsekin olen sitä jo niin suurella haikeudella miettinyt täällä useamman kerran.. Tosin onneksi voin tehdä töissä osittaista hoitovapaata niin, että teen lyhennettyä viikkoa. Se helpottaa hirveästi kun sitä yhteistä aikaa sitten kuitenkin on enemmän. Kiva kun sinäkin sait töistä joustoa :)
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienokaisen hoidon aloitus on perheelle niitä suurimpia juttuja koulunaloituksen rinnalla. Siinähän koko perheen arki muuttuu. Illat on tosi lyhyitä olla lasten kanssa ja siinä samalla pitäisi ehtiä kotihommatkin tehdä. Ihana ku saadaan olla vähän lyhyempää päivää töissä. Tsempit teille sinne syksyyn ♥

      Poista
  3. Täälläkin tuli tippa linssiin, kun luin juttua. Ei tuollaista haluaisi ikinä osuvan kenenkään kohdalle. Huoli lapsista on aina valtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoli on suuri ja se puristaa aina rinnasta kun ajatteleekin. Olen kamala huolestuja ja aina pelkään pahinta. Huoh

      Poista
  4. Hui, olipas kamala läheltä piti -tilanne. Tuli ihan pala kurkkuun ja kyynel silmään täälläkin, itse kun juuri tänään päästin oman kuopukseni, eskariin menijän ekaa kertaa itsekseen naapuriin pienen matkan päähän. Matkalla on yksi tie ylitettävänä ja kotona täällä jännäsin, kuinka matka menee. Kaverin äidiltä tuli hetken kuluttua viesti, että poika on perillä turvallisesti. Kyllä siinä välissä itsekin mietin, mitä kaikkea voikaan sattua.
    Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lasten kanssa joutuu olemaan sydän syrjällään. Ite oon aina tippalinssissä ja haluaisin pitää lapseni munankuoressa suojassa maailmalta. Ihanaa viikkoa Riikka ♥

      Poista
  5. Olen sanaton, todella koskettava teksti <3

    VastaaPoista
  6. Sama homma täällä...Nyyh. Meidän nuorimmainen on kooltaankin vielä niin pieni, pienin luokasta...Tänään käytiin ostamassa koulutarvikkeita ekaluokkalaisen kanssa. Kyllä mullakin on ollut suuri haikeus asian vuoksi. Minä myös teen lyhyempää työviikkoa. Olen yhden päivän pois ja yhden lyhyemmän päivän. Muina päivinä iskä on kotona odottamassa koululaista. Tsemppiä, kyllä me tytöt selvitään! Oispa kiva nähdä sinua syksyn aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua surettaa tää koulun alku todella paljon. Täällä lapset stressaa koulun aloitusta näköjään enemmän kuin uskoinkaan, pojallakin kouluun paluu jännittää todella paljon. Onneksi Jaana saamme hieman helpotusta syksyyn, jospa tämä tästä.
      Olisi kiva treffata ja jutella kuulimisia, se tulisi tarpeeseen <3

      Poista
  7. Ymmärrän oikein hyvin huolesi , lapsistaan huolehtii aina . Onneksi tuo läheltäpiti - tilanne sellaiseksi jäikin ! Esikoiseni jäi tuon ikäisenä Kreetalla auton alle , selvisi onneksi tilanteeseen nähden vähällä . Tuo samainen enkeli varjeli silloinkin, muutenkin kuin tutun taulun kautta.
    Lapsistaan vaan ei osaa olla huolehtimatta , myöhemminkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hirveää, loma oli varmasti pilalla vaikka onni olikin mukana. Itse olen nuorena törmännyt pyörällä autoon ja vaikka suurempia vahinkoja ei sattunut niin aika shokissa olin tilanteen jälkeen.
      Lapsistaan saa kantaa huolta näköjään aina.

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -