sunnuntai 24. elokuuta 2014

PIENISSÄ HÄISSÄ

itse asiassa ihan sopivan kokoisissa häissä. 
Eilen juhlimme työkaverini/ystäväni häitä. Suudelmat ja sukunimet vaihtuivat samaisessa kirkossa jossa meidän häitä juhlittiin kaksi vuotta sitten. Hassua oli, että myös jatkot oli samaisessa paikassa kuin meillä. Olin aivan varma, että koen valtaisan tunteenpurkauksen jo pelkästään muistoista omia häitä kohtaan kun menen samaan kirkkoon mutta yllätyin suuresti reippaudestani ja suht kuivista silmistä. 


Hääauto. Vuoden mikälie Mersu, ylpeänä omistaja kertoi, että kyseisellä autolla on joskus aikoinaan ajettu Monte Carlon Rallya. Aivan mieletön hääauto. 


Herkistynyt, maailman kaunein morsian. Kampauksen oli morsiamlle tehnyt hänen kampaaja ystävänsä. 


Siinä menee Herra ja Rouva K. Onnea ihanalle hääparille. 


Kirkon pihalta bongailin kivoja kuvauskohteita. 


Häät on mielestäni ne kaikista mahtavimmat juhlat. Vaikka kaikki juhlat on ihania, herkistäviä, tunnelmallisia ja juhlissa on mukava käydä niin mielestäni häitä ei päihitä mikään muu. Omille
vanhemmille lasten ristiäiset on suuri asia mutta häät on aina häät. 


Rakastan ohjelmia, ne vaan tekee juhlista vielä onnistuneemman. Omiin häihinikin tilasin yhtä sun toista ohjelmaa plus ne perus hääleikit. Näissä häissä esiintyi sulhasen sukulainen, käsillä seisoja, hui mitä temppuja hän osasikaan tehdä. Pitäisiköhän itsellä alkaa harjoittelemaan moisia temppuja? Siinä saattaisi olla tuloksena useampikin katkennut raaja. 
Pääsimme fiilistelemään live-bändin edessä ja tässä vaiheessa tunnelma nousi kattoon saakka. Mahtavaa musaa.

Valkoinen neilikkakimppu

Pöytäkoristeet olivat hyvin samantyyliset kuin meillä, paisti meillä nuo neilikat oli istutettu sieneen ja ne olivat vaaleanpunaiset. Morsiamen luvalla kotiutin kaksi asetelmaa ilahduttamaan minua vielä useammaksi päiväksi. Näin on nämäkin ihanat juhlat juhlittu, mukavaa oli, ruoka oli hyvää, seura vielä parempaa ja musiikki mahtavaa. 

Viikonlopun hulinasta johtuen siirrän kosemtiikka-arvontaa huomiseen, joten jos et ole vielä ehtinyt osallistua niin käyppäs jättämässä kommenttisi täällä.

20 kommenttia:

  1. Voi kun kauniita kuvia ja ihanat pöytäkoristeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ihastuin koristeisiin, tyylikkäitä ja yksinkertaisia.

      Poista
  2. Romanttiset häätunnelmat juhlallisuuksineen ovat sykähdyttäviä ja voihan sitä rakkautta juhlistaa välillä muutenkin kuin kerran tai pari elon varrella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Meidän häät kun oli juhlittu, kysyin meidän neiti että eikös ensi kesäkin voisi olla hääkesä eli lapsellekin oli mieluiset juhlat.

      Poista
  3. Voi, kun kaunis morsian ja hienon näköset häät!
    Meidän suvussa ei ole juhlittu häitä miesmuistiin, kaikki ovat vain menneet pienesti tai salaa naimisiin.
    Häät ovat kyllä hienoin juhla minunkin mielestä.
    Mukavaa sunnuntaita Nanni<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Morsian oli kyllä melkoinen prinsessa <3
      Meillä on nyt juhlittu häitä neljänä kesänä peräkkäin kun laskee ne omatkin kemut mmukaan, mutta nyt ei enää ole tiedossa yksiäkään häitä eli tässä ne saattoi sitten olla ellei serkkuni älyä viedä vaimoaan vihille ;)

      Poista
  4. Kivoja kuvia! Onko kirkko Oulujoen kirkko? Meidät vihittiin siellä. Morsian oli todella kaunis :) Kivaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Oulujoen kirkko ja paikkana Oulunsuun Pirtti, samat paikat oli meilläkin omissa häissämme. Hui kun se päivä vierähti vauhdilla, oli suru riisua puku yöllä pois kun tiesi ettei sitä enää päällensä koskaan saa. Ihanaa sunnuntaita Jaana sinullekin.

      Poista
  5. Häät ovat ihania. Itse asiassa me vietämme huomenna 30-vuotishääpäivää ;)

    VastaaPoista
  6. On tosi mukavaa, kun juhliss on jotain ohjelmaa. Hääjuhlaan on muutenkin mukava mennä. Usein on kesähäät, mutta muistan olleeni Levillä häissä kovassa pakkasessa lumen saartamassa rakennuksessa, jossa oli taljat penkeillä ja paljon lyhtyjä. Siinä oli myös jotain tunnelmallista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ne on varmasti olleet todella kauniit häät.

      Poista
  7. Ihanan näköiset häät ja kaunis morsian ♥ Meillä oli samat puuhat eilen, pääsimme myös vieraaksi ihaniin häihin. Ihanaa kun pääsee nauttimaan toisten onnesta ja näkemään ystäviä ja sukulaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häät on kyllä niin ihanat että hui. Koko kesä odottelinkin, että saan pukeutua ihanaan mekkoon ja tälläytyä ja että pääsee juhlimaan.

      Poista
  8. Ihania kuvia! Oulujoen kirkko on tärkeä minulle, koska lapsuudenkotini on Myllyojalla ja olen käynyt Oulujoen ala-asteen. Nykyinen kotimme sijaitsee n 2 km kirkolta. Me ei haluttu aikanaan kirkkohäitä vaan meidät vihkastiin maistraatissa, muuten olisi ehdottomasti pidetty häät Oulujoen kirkossa :)
    -Päivänsäde-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulujoen kirkko oli meidänkin vihkikirkko kaksi vuotta sitten, todella ihanalla paikalla ja ihana kirkko. Olet kyllä asunut kauniilla paikalla.

      Poista
  9. Oi häät ovat niin ihania juhlia! Kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häät on kyllä parhaat, ja omat oli vielä erityisen ihanat, niitä voi nyt lopun elämää muistella onnellisena.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos Heli. Aika vähän sain kuvia otettua, yllättävän haastavaa kuvata häissä.

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-