SIUNAUSTA KOULUTIELLE

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Tämä oli taas niitä päiviä jolloin märyikkojen puheenjohtaja pääsi valloilleen, huoh. Pipunan kanssa kävimme kirkossa jonne tuli kutsu koulunsa aloitteleville. Pappi kertoi koskettavan tarinan pojasta jota huoletti koulun aloitus, pelotti koulumatkan vaarat ja mahdolliset koulukiusaamiset. Äidin kanssa juteltuaan, pelko väheni ja poika lähti kouluun avoimin ja iloisin mielin. Siinäpä oli tarina jonka aikana kaiveltiin ensimmäisiä nessuja. Meillä on koulunaloitusta itketty iltaisin jo pitkästi toista viikkoa. Pipunaa pelottaa juurikin tuo mahdollinen kiusaaminen, suurena murheena on myös jos kukaan ei leiki eikä ole kavereita. Tuntuu surulliselta katsoa kun lapsi itkee ja pelkää, sekä jännittää niin paljon, että illat menee itkuksi. Asioista on juteltu monet kerrat enkä usko minkään muun helpottavan kuin huomisen päivän. Sitten se ensimmäinen pelottava päivä on takana. 
Seuraava itkun pyrskähdyt tuli jälleen kun uruista alkoi soimaan virsi- Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Minkäs sitä ihminen itselleen mahtaa, kun itkettää niin silloin itkettää. Ennen kotiin lähtöä lapset siunattiin alttarilla, siinä lapsi sai siunauksen tulevalle koulutielle sekä hänen loppu elämäänsä varten. Todella koskettavaa, tuntuu että henki salpaantuu kun itkettää niin paljon ja pakko kuitenkin pidätellä. Nyt on Pipunalle haettu se kaikista suurin ja vahvin suojelusenkeli, siihen täytyy nyt minunkin luottaa. 




Kun lapset kasvaa, huolet kasvaa, näin se vain on ja nyt itsekin ymmärrän tämän. Kovasti halauksia kaikille aloitteleville ekaluokkalaisille ja varsinkin heidän herkille vanhemmilleen <3

Enkeli taluttaa pientä kulkijaa.
Enkeli lohduttaa tiellä kaatuvaa. 
Suojassa enkelin saan vaaeltaa,
suojassa enkelin saan nukahtaa. 
Inkeri Ruokonen

10 kommenttia:

  1. Niitä halauksia sinnekin♥ Ja niin totta - mitä isompi lapsi, sitä suurempi huoli - kai se on äitien osa. Jos pystyisikin lastaan suojelemaan kaikelta siltä, mitä maailma tuo. Mutta kun ei voi - ainoa mitä voi, on pyytää sitä suurempaa suojelusta. Kyllä teilläkin huomisen jälkeen helpottaa - se ensimmäinen päivä on se jännittävin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, jospa se tästä helpottaa. Olen huomannut että lapset on tulleet äitiinsä, jännnitetään myös niitä mukavia asioita.

      Poista
  2. Lapsille turvallista koulumatkaa ja aikuisille malttia liikenteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju ja olet todellakin oikeassa, malttia tielle.

      Poista
  3. Ymmärrän sinua täysin Nanni!
    Itsekin kuulun noihin märyiikkoihin, itku on aina niin herkässä, että toisinaan hävettää!
    Muista hyvin, kun omani nyt 15 ja pian 18 vuotiaat saattelin koulutielle ja itkien sieltä lähdin kotiin, oli niin koskettavaa!
    Huolet tosiaan kasvaa, kun lapset kasvaa, nyt kun tyttö on autokoulussa, pelkään, miten osaa ajella kortin saatuaan ja vuoden päästä poikakin muuttaa pois kotoa kauemmas kouluun, arvaa olenko jo murehtinut sitäkin!
    Mutta oikein paljon haleja sinne pikku pipunalle, kyllä kaikki menee hyvin ja sinulle Nanni kanssa halit täältä toiselta samanlaiselta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Sari, että siellä toinen herkistelijä. Itse olen kamala murhetija ja huolhtija. Kun esikoinen syntyi, pelkäsin ensimmäisenä että lasta kiusataan koulussa, toinenhan oli vasta vauva. Nyt murehdin että millainen lapsesta tulee murrosiässä. Miksi sitä ei osaa elää tässä ja nyt? En uskalla edes ajatella aikaa kun lapset muuttavat pois kotoa, volisen varmaan silmät päästäni. Puolisoni mielestä me lähdetään aamulla koko perheellä saattelemaan lapsia kouluun, miksi? Kysyn vaan. Onko minun tosiaan pakko lähteä sinne koulun pihalle itkemään?
      Olet Sari kyllä hurjan kultainen, kiitos tsemppauksista <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Henna, teille myös ensi viikkoon <3

      Poista
  5. Halauksia ja turvallista koulumatkaa sekä äidille paljon jaksamista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dahlia, aamu oli tosiaankin rankka ja lapsi selviytyi matkasta hienosti, äiti ei :(

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -