RAITAA JA HÄÄLAHJOJA

maanantai 15. syyskuuta 2014


Meidän makkari tuntuu valmistuvan "hitaasti hyvä tulee" periaatteella. Vihdoin ja viimein sain ostettua makkariin maton mutta toki olin valinnut maton jo keväällä. Pihinä odottelin, että sen saa edullisemmin. Kun Askon kuvastossa oli -30% kuponki lähestulkoon juoksin Askoon ja Askosta pois. Maton olin keväällä bongannut ystäväni olkkarin lattialta, leveämpänä versiona ainoastaan. 100% puuvillaa oleva matto on Askon uusi mallisto ja nimeltään Tornio, eli todennäköisesti siis kotimainen. 
Tuon Mr&Mrs kehyksen saimme häälahjaksi ja jokseenin nykyään saamattomana en ole saanut hommattua siihen uudempaa kuvaa vaan siinä on edelleen se kuva jonka ystäväni oli siihen laittanut. Rempan jälkeen tuo kehys on vielä paikkaa vailla mutta jospa se nyt ennen joulua jonnekin asettuisi. 


Mattoa olisi saanut tilata aika monella eri värillä mutta meille sopi nyt tuollainen harmaa/valkoinen. Olen kyllä mattoon tyytyväinen, ainakin vielä toistaiseksi. Samalla ostosreissulla nappasin mukaani Hurrikaani-lyhdyn jota olen monesti katsellut mutta senkin hinnanlaskua olen odotellut ja se kannatti. 


Voiko kynttilöitä ja erilaisia kynttiläkippoja olla koskaan liikaa? Ainahan on mukava vaihdella. Aika ohutta lasia tuntuu olevan tuossa Hurrikaanissa eli suurempaa kopautusta tuo ei kaipaile jotta se hajoaa, täytyy siis olla kopauttelematta sitä sen suuremmasti. 
Uusi viikko käynnistyi vauvauutisilla, ei kuitenkaan omillani sekä omenahillokeitoksilla, saas nähdä kuinka keitokseni onnistui. 

Kyllä se syysloma sieltä lähenee. 
-Nanni-

10 kommenttia:

  1. Ihana, ajaton matto :) Kynttilöitä ja lyhtyjä ei ole koskasn liikaa...se on totta :) Kivaa tiistaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monen käytön matto on aina paras kun se sit myöhemmin sopii muuallekin kuin sinne minne sen alunperin ostikaan. Ihanaa viikkoa Jaana.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Se on kyllä mieluisa ja vaikuttaa laadukkaalta vaikkei ollut edes kovin hinnakaskaan.

      Poista
  3. Lyhtyjä ja kynttilöitä ei todellakaan voi olla liikaa :D Raikkaan näköinen matto, voi kun saisi itse aikaseksi hankkia olohuoneen maton, on vain liikaa valinnanvaraa... Josko huomenna suuntaisi mattokaupoille... :)
    -Päivänsäde-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on meillä uusi olohuoneen matto. Kalliiksi tulee tämä sinun blogin seuraaminen kun itekkin intoutuu sen myötä uusiin hankintoihin ;)
      -Päivänsäde-

      Poista
    2. Hihhiii sellaista se jokus on :) mua kyl niin naurattaa täällä tuo sun alempi kommentti.
      Millaiseen mattoon päädyit ja mistä sen löysit. Mulle tuli eilinen kalliiksi ja se selviää pian miksi.

      Poista
    3. Olin haaveillut mustavalkoisesta matosta mutta mies ei lämmennyt asiasta. Meidän olkkarissa on tummanruskean eri sävyjä, ja edellinen luonnonvalkoinen pitkänukkainen matto oli jo niin kulahtanut. Lähdin hakemaan Stemmasta ruskeaa mattoa onneksi päädyinkin hienoon harmaaseen lyhytnukkaiseen mattoon, olohuoneen tyyli sai ihan uuden ilmeen. Ja sain matosta hieman lisäalennustakin joten rahaa ei mennytkään niin paljon ;)
      -Päivänsäde-

      Poista
  4. Hyvältä näyttää makkarissa, tuo matto on kyllä tosi kaunis!
    Lyhtyjä ja kynttilöitä pitää olla, näin on, ovat niin ihania tunnelmanluojia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy kun lähenee niin kyllä kynttilät on niin suuri pelastus <3

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -