HYYTÄVÄN KAUHEA PERJANTAI

sunnuntai 5. lokakuuta 2014


Perjantaina juhlittiin Pipunan 7-vuotis synttäreitä. Tai onhan noita jo juhlittu aikaa sitten mutta nyt vuorossa oli kaverisynttärit. Koko luokkaa en antanut lupaa kutsua vaan muutaman kivan kaverin. Juhlien teema, Halloween tuli extemporena kun menin Prismaan kakkutarvike ostoksille. Suurempia juttuja en ostellut vaan ajattelin vähemmälläkin saada hyytävän kamalat bileet aikaiseksi. 


Kotia koristeltiin kartongista tehdyillä lepakoilla, hämähäkeillä ja kurpitsoilla. Ovien eteen laitoin jätesäkeistä verhoja ja pöytäliinanakin toimi revitty jätesäkki, halpaa kuin mikä. 

Kuvassa keittiön uusi lamppu. 

Näitä lepakoita askarreltiin torstai-yönä ihanan ystäväni kanssa joka oli Rovaniemeltä meillä käymässä. Mikäs sen mukavempaa kuin viettää iltaa askarrellen. Kiitos Anette, olit iso apu. 


Suuria tarjoiluja emme leiponeet sillä olen huomannut, ettei lapset suuresti kakkuja syö vaan enemmän lapsille uppoaa karkit ja sipsit. Haasteena juhlissa oli gluteeniton-tarjoilu. Kakun teko ei ollut ongelma eikä mikään mutta yllättävää, että karkit sisältävät suureksi osaksi jauhoa, niitä saimme katsella todella tarkkaan. Suureksi onneksi saimme lapsen äidiltä hyvät vinkit ja neuvot kaikkeen tarvittavaan. 


Ainoat ostettavat jutut koristeluun oli kertakäyttömukit, servetit ja se kartonki lepakoita varten.



Tarjolla oli siis gluteenitonta-kakkua, gluteenittomia-coctailpaloja, sipsiä, karkkia, keksiä ja limpparia. Näillä pärjättiin vallan mainiosti ja kakkua jäi vielä reilusti joten illalla sai mummotkin nauttia kakusta.


Hirmuisen noita-akan asusteet löytyi ihan kotoa, omasta takaa. Pään ympräille hieman sideharsoa, kasvoille meikillä tehosteita ja olipas melkoinen Kyöpelivuoren kauhistus. 



Sangen helppo teema toteutettavaksi eikä neitikään pistänyt pahaksi vaikkei ollutkaan perinteiset prinsessajuhlat. 


Mukana juhlissa hiippaili apunoita, ei lähellekään niin pelottava mutta hyvä oppilas kuitenkin. 
Sen verran hauskat oli nuo meidä koristelut, että siellä ne lepakot lentelee vieläkin keittiönkatossa. Pipuna kyselikin aamulla, että millois noi otetaan pois? No ei ole mitään kiirettä. 

Tämä päivä on hujahtanut anoppilassa piipahtaessa ja pääosin kaappeja siivoillessa. Odottelen ilmoitusta milloin pääsen kirpparille myymään. Voi uskomatonta miten paljon myytävää taas kaapeista löytyikään. 

Pari viikkoa vielä koulua ja töitä ja sitten saamme lasten kanssa nauttia syyslomasta.
-Nanni- 

16 kommenttia:

  1. Ihanan hirmuiset koristukset ja kemut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teema oli kyllä hauska ja helppo toteuttaa.

      Poista
  2. Kivat pirskeet. Onhan noita prinsessajuhlia jo nähty! Hyviä koristeluideoita. Nappaan sulta nuo kartonkilepakot kyllä käytäntöön meilläkin jossain vaiheessa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo prinsessoja ei jaksais ihan joka vuosi vaikka söpöjä ovatkin. Nappaa ehdottomasti.

      Poista
  3. Vautsit, mitkä kemut olleet siellä!!!
    Välillä näinkin, eikä todellakaan aina niitä prinsessajuttuja;)
    Kivaa maanantaita Nanni<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta. Välillä voi kauhuillakin. IHanaa viikkoa Sari <3

      Poista
  4. Teillläpä on ollut kivat synttärijuhlat! Hienosti olet jaksanut touhuta! Lapset varmasti tykkäsivät :) Kivaa alkuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuria ei loppupeleissä tehty ja näihinkin sain kivasti apuvoimia. Kivaa viikkoa Jaana.

      Poista
  5. Näyttääpä hauskoilta synttärijuhlilta! Halloween sopiikin hyvin synttäriteemaksi näin lokakuussa. Kivaa uutta viikkoa sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halloweenissä helppoa on tuo musta väri, sitä nyt helpolla löytyy kotoa ostamattakin :D

      Poista
  6. Kivat juhlat teillä on ollut! Hauska idea pitää "kauhukekkerit" ;) Ja miten helppoja koristeluideoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpolla ja halvalla tosiaan päästiin ja säkeistä tehdyt verhot ja liinat oli kyl hauskat vaikkei ne oikein kuvissa näykään.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos. Teema oli kyllä mukaansatempaava.

      Poista
  8. Tosi kivan näköiset kekkerit oot järkännyt, halloween teema on sopii hyvin. Herkullisen näköinen kaakku, laitatko vaikka tuonne reseptiosioon ohjetta, just nuo gluteenittomat leipomukset kiinnostaisi :)
    -Päivänsäde-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, voisin kyllä koittaa muistaa laitella ohjetta sinne. Loppupeleissä noi leipomukset/tarjoiltavat olivat suht helppoja.

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -