KIUSAAMINEN- TÄMÄN HETKEN TRENDIKÖ?

tiistai 21. lokakuuta 2014


Emman blogissa, Pintariipaisuja kirjoitettiin nettikiusaamisesta. Vaasalaisilla bloggaajilla on kiusaamisen vastainen haastepäivä ja Emman postausta lukiessani ajattelin kirjoittaa samasta aiheesta itsekin. Tästähän saa aihetta kerrakseen, vaikka useampaankin postaukseen. Tietäisi vain mistä aloittaisi. 
Itse olen ollut koulussa kiusattu, en ole kokenut fyysistä väkivaltaa mutta sanallista kiusaamista. Kiusattiin rumista vaatteista, kiusattiin kavereista, kiusattiin milloin mistäkin, eihän kiusaamiselle oikeaa syytä tarvitakaan ja onko edes olemassa oikeaa syytä kiusata ketään? No ei ole, vääräänlainen sananvalinta, anteeksi. Minun kouluaikanani kiusaaminen oli suullista tai selän takana haukkumista, nykyään kiusaaminen on "helppoa" netin välityksellä.  On facebookit ja Whatsappit ja niissä omia ryhmiä, porukalla siellä voidaan alkaa yhtä kiusaamaan. Pojan luokalla on Whatsapp-ryhmä ja kuulin pojalta viime talvena, että siellä kiusattiin/haukuttiin yhtä tyttöä. Kyseinen tyttö ei ryhmässä ollut mutta voi sitä vihan määrää joka sisuksiini valtasi, en tiennyt olisinko huutanut, raivonnut, itkenyt tai tätä kaikkea. Siinä keskusteltiin pojan kanssa uudelleen kiusaamisasiat ja toivon voivani luottaa häneen, ettei hän osallistunut kyseiseen haukkumiseen. Meillä on puhuttu kiusaamisesta kotona, ketään ei kiusata, jos jotain kiusataan niin siihen puututaan. Jos itse ei uskalla puuttua niin sitten pitää kertoa aikuiselle/opettajalle/vanhemmille jne. Myös kiusatuksi tulemisesta pitää kertoa. Olen lapsille sanonut, että mitään niin pientä tai isoa asiaa ei olekaan, etteikö siitä uskalla kotona kertoa. 
Kiusaamisen lisäki, olen lapsilleni terottanut sitä, että kaikki kaverit otetaan mukaan leikkiin. Yhtä ei jätetä sivuun katsomaan, olipa kyse tytöstä tai pojasta, pienemmästä tai isommasta. Porukalla leikitään tai sitten ei leikitä lainkaan. 
Lapset eivät todellakaan ole ainoat jotka kiusaa, ehei kyllä sen taidon osaa aikuisetkin ja nehän sitä vasta osaavatkin. Aikuisten kiusaamistakin on monen laista, on syrjintää, on kuppikuntia, ei tervehditä, puhutaan selän takana tai ollaan ilkeitä muuten vain. Kenestä lapset ottavat mallia "kolmestaan ei voi leikkiä"-periaatteesta? No kenestäköhän? Aikuisista. Voiko lenkillä käydä kolmestaan, voiko kolmestaan lähteä leffaan tai iltaa viettämään? Neljästään voi mutta miksi ei kolmestaan? Onko se kolmas todellakin kolmaspyörä? Aina ei välttämättä kyse ole kiusaamisesta kun sitä yhtä kaveria ei pyydetä mukaan, vaan enemmänkin ajattelemattomuudesta. Ei hoksata, että porukkaan mahtuisi enemmänkin kuin me kaksi. Kyllä kolmestaankin voi jutella ja viettää hauskaa. 
Itselleni ei ole lapsuudesta jäänyt traumoja kiusaamisesta vaikka sitä silloin tällöin koinkin, mutta muutamat jutut on silti vielä  valitettavastikin muistissa. 
Onko kiusaaminen tänäpäivänä trendikästä ja hienoa, näytetäänkö siinä porukalle oma mahtavuus? Nykyään on monenlaisia kiusaamisen vastaisia kampanjoita. Esimerkiksi moni koulu osallistuu KiVa-koulu kampanjaan. KiVa koulu on kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma jolla pyritään vähentämään kiusaamista. Mahtavaa kun asioille koitetaan nykyään tehdäkin jotakin mutta onko niistä oikeasti apua? Toivottavasti on. 
Tämä on aihe josta voisin kirjoittaa aamuun saakka mutta kaikki varmasti ymmärtävät mitä kirjoituksellani ajan takaa. 
Haastan kaikki blogaajat kirjoittamaan kiusaamisesta, sekä haastan kaikki lukijat joilla ei ole blogia, kirjoittamaan esimerkiksi omaan facebookiin jotain kiusaamisesta. Haastan myös kaikki vanhemmat puhumaan kiusaamisesta kotona omille lapsilleen.  Tämä on aihe  jonka eteen emme voi tehdä liikaa. Laita haaste eteenpäin. Muistetaan, ettei kiusaamisella saada mitään hyvää aikaiseksi. 


Millä tavalla kiusaaminen on sinulle tuttu juttu? Kiusattiinko sinua vai kiusattiinko parasta ystävääsi? Vedetään porukalla yhtä köyttä.
-Nanni-

19 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus! Ja aihe on minulle arka - omat lapseni ovat olleet koulukiusattuja: toisella oli viisas opettaja, joka sai kiusaamisen loppumaan heti, kun kuuli siitä. Toisella ei käynyt yhtä hyvä tuuri - kiusaamisen muotoja on monta ja yksi pahimmista on eristäminen, yksin jättäminen. Ja tämä tapahtui KiVa-koulussa. Liian monta yötä yhdessä valvottiin ja itkettiin. Ja vaikka asiat yläasteella paranivat, jättivät ne sellaiset haavat ja arvet, että ne näkyvät vieläkin, aikuisena.
    Kiusaaminen ei lopu, ellemme itse tee sille jotain. Jokaisen on puututtava. Ja jokaisen on katsottava itse peiliin. Olenko osallinen siihen työpaikalla tapahtuvaan toisen selän takana haukkumiseen? Sillä myös vaikenemalla osallistun.
    Minä luulen, että itse en tästä aiheesta kirjoita - vannomaan en mene - sillä edelleenkin aihe saa käteni nyrkkiin ja kiukkuni koholle. Ja edelleenkin se saa kyyneleet silmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän miltä sinusta tuntuu ja ymmärrän kyyneleesi. Täällä on sama juttu. Viime talvi oli perheessämme painajaista, syynä koulu ja netti ja moni asia. En pysty tuota asiaa kunnolla vieläkään käsittelemään ja aina tulee itku. Tästä asiasta haluaisin kirjoittaa blogissa mutta koska kyse on lapsestani niin en tehdä mitään sellaista joka voisi aiheuttaa lisää ongelmia lapselleni tai perheelleni.
      Täälläkin on porukalla itketty, välillä yksin saunassa piilossa lapsen katseelta, välillä yhdessä lapsen kanssa. Onneksi saimme paljon apua ja tukea mutta itse piti olla tiukkana, että lapsi saa tarvitsemaansa apua psykologilta.
      Ymmärrän ettet halua asiasta kirjoittaa. Halauksia sinulle Lady.

      Poista
  2. Kiusaaminen on ikävä kyllä meidän perheessä ongelma jonka kanssa on jouduttu painimaan jo vuosia. Asiat ovat kohtuullisen hallinnassa pienen ja ihanan koulun ansiosta ja osittain siksi että maalla vanhemmat tuntee toisensa ja asioista on puhuttu aina heti kun pieniäkin ongelmia on ilmaantunut.
    Sitä niin toivoisi että ne hiukan erilaisetkin lapset hyväksyttäisiin joukkoon mukaan omina itsenään, mutta ikävä kyllä se ei taida ikinä olla mahdollista. Surettaa ja suututtaa kaikkien niiden pienten ja isojen puolesta jotka kulkevat koulutietään peläten tai työskentelevät yhteisössä jossa on paha olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienissä kouluissa varmaan kiusaaminen huomataan nopeammin kuin suurissa, vai onko näin? Kiusaaminen on aina ikävää enkä voi ymmärtää sitä. Minä olin itse aina lapsena se jota ei kukaan halunnut alkaa ja aina jäin kaiken ulkopuolelle, niin kotona kuin koulussa. Koulutiellä kulkeminen oli painajaista kun isommat kiusasi ja heittelivät lumipalloilla. Pidetään me aikuiset pienokaisista huolta ja koitetaan vähentää kiusaamista. Tuskin onnistuu mutta yritetään ainakin.

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus Nanni!!!
    Niin täyttä asiaa kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavaa että kiusaaminen on nykyään kokoajan tapetilla. Kiitos Sari.

      Poista
  4. Mie olen kans omalle tyttärelleni, joka ei ehkä vielä ymmärrä mitä kiusaaminen on mutta olen kuiten kin sanonut että kaikkien lasten kanssa pitää leikkiä. Neiti on vasta 2,5- vuotias että nämä asiat tulevat myöhemmin. Tietenkin sitten kun tarha alkaa. Naapurin lasten kanssa lapsena me leikittiin kaikki sovussa ja mukavia muistoja on jäänyt. Yläasteella en oikein ollut toisten mielestä tarpeeksi "kova" ja mm. Vessaan lukittiin välitunnin ajaksi. Pientä mutta ei mukavaa tämäkään. Toivon todella että kiusaaminen saadaan loppumaan. Kuinka raakoja juttuja onkin saanut lukea..Otan haasteen vastaan ja laitan eteenpäin :)
    -Annukka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Annukka, kiitos. Suuria me ei varmasti saada aikaiseksi mutta yritetään ainakin.
      Kyllä nuo kouluaikaiset muistot on vielä itselläkin muistissa vaikka siitä onkin jo pitkä aika. Ja miksi onkaan niin vaikeaa leikkiä isommalla porukalla? Minusta tässä asiassa vanhemmat ovat isossa roolissa. Meidän kuuluu tsempata lapset leikkimään porukalla.

      Poista
  5. Kokemusta on lapsuudesta molemmilta puolilta, niin kiusattuna kuin kiusaajanakin olemisesta. Omien lasten kanssa jaetaan kiusaamiseen liittyviä ajatuksia viikottain. Se minkä kukanenkin kokee kiusaamiseksi on hyvin yksilöllistä. Olen kuullut KiVa-koulu hankkeesta, olisi mielenkiintoista tietää, toimiiko se todella, vai onko vain tavoitetila. Kuinka paljon opettajat pystyvät puuttumaan välituntisin kiusaamiseen, jota omasta mielestäni myös leikkien ulkopuolelle jättäminen on. Oma ohjeeni lapsilleni on ollut, että välitunnilla otetaan kaikki leikkiin ja touhuihin mukaan. Uskon, että tämä on helppoa pojille, joilla välituntitouhut ovat pelaamista tms. Tytöt sen sijaan helposti keksivät leikkejä, joihin ei sitten mahdukaan jostain syystä muita mukaan. Silloin on välitunnilla oman lapseni mukaan "autiota". Koulupäivän jälkeen alkamisissa olen kuitenkin sanonut, että itse voi päättää, kenen kanssa sopivat mitäkin. Joskus sitä vain voi haluta olla välillä ihan kahdenkin jonkun kaverin kanssa. Siinä tilanteessa vain täytyy olla valmis kestämään ajatus, että joku toinenkin joskus haluaa olla kaverinsa kanssa kahdestaan. Kaipaan entisiä aikoja, kun koko kylän kakarat olivat yhdessä, ei ollut kännyköitä, ei tarvinnut vanhempia välikätenä "leikkitreffien" järjestämiseen. Mentiin ja soitettiin ovikelloa ja alettiin touhuamaan, ilman suurempia säätöjä. Pihalla tai leikkipuistossa oli aina kavereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä itsekin juuri pohdin, että toimiiko tuo KiVa koulu juttu todella? Toivoisin kuitenkin näin. Viime talvena perhettämme piinasi melkoinen hel... joka lähti koulusta, enempää siitä en blogissa kirjoita vaikka haluaisinkin mutta kun kyse on lapsesta , haluaa rajata mahdollisimman vähiin asiat joilla sitä voi vielä satuttaa. Tällöin opettaja, terveydenhoitaja sekä koulupsykologi auttoivat meitä todella suuresti, sieltä saimme paljon apua ja tukea sekä neuvoja arkeen selvitä masentuneen lapsen kanssa. Arki on tällä hetkellä ns. normaalia ulkopuolisen silmin mutta romahduksia tapahtuu vieläkin toisinaan. Mutta tässä tapauksessa siis koulu ainakin auttoi.
      Itsekin lämmöllä muistan oman lapsuuden jossa leikittiin isolla porukalla ja leikit oli aina tosi mukavia, siinä ei rämpytelty kännyköitä jne... eli malli on paljonkin muuttunut omasta lapsuudesta, valitettavasti.
      Tottakai joskus halutaan leikkiä kahdestaan ja toiset ovat tiiviitä bestfriendejä, näin sitä oli itsekin lapsena oman ystävän kanssa kuin paita ja peppu, mutta silti itse kannustan omat lapseni ottamaan muutkin mukaan leikkiin. Meidän kadulta muodostuu aivan loistava lapsiporukka, siinä on molemmille lapsillemme kavereita ja aina leikkivät isolla porukalla. Koska oma lapseni on tämän porukan vanhin olen aina teroittanut, että myös pienempien kanssa leikitään. Tällä hetkellä pojan parhaat kaverit ovat häntä4 ja 5 vuotta nuorempia eikä tämä tunnut olevan ongelma kummalekaan osapuolelle. Tyttärillä on kivat leikit myös porukassa vaikka joskus joku suutahtaakin niin aina riidat saadaan selvitettyä. Ehkä itse puhun niin paljon tämän porukassa leikkimisen puolesta, sillä itse olin lapsena se joka jäi aina oven taakse seisomaan kun muut leikki jo kahdestaan. Kuten sanoit, moni kokee kiusaamisen erillä lailla ja se on totta. Toisilla on paksumpi "selkänahka" toiset on herkempiä, sekä tilanteetkin voi tulkita väärin. Siksi olisikin hyvä muistaa joskus puhua asioista ääneen, jopa näin aikuisena. Siinä saisi selvitettyä monta murhetta kun rohkeasti avaa suunsta.

      Poista
  6. Oikein hyvä postaus! Olen iloinen että nyt on taas puututtu lujemmin kiusaamiseen, koska silloin kun itse olin ala/ylä-asteella, kiusaamiseen ei puututtu tai jos puututtiin niin " rakkaudesta se hevonenkin potkii" tyylillä. Tuskinpa se hevonenkaan ketään mustelmille rakastaa.. Sanon vain, että oli todella vaikeaa olla ulkomaalaistaustainen pienessä kyläkoulussa:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen kokenut aikuisena tämän "koitetaan ymmärtää kun sillä on niin vaikeaa omassa elämässä" kommentin kun puhuin työkaverini törkeästä kiusaamisesta/käytöksestä. Miksi aina sitä kiusaajaa pitää ymmärtää. Mieheni on Romaani taustainen ja hän on kertonut kuinka lapsena koulussa kiusattiin mustalaiseksi ja mitä kaikkea muuta ikävää. Nykyään asiasta kuin asiasta saadaan syy haukkua tai kiusata. Itse opetan lapsille jatkuvasti, että jokainen on saman arvoinen eikä ketään kiusata tms..

      Poista
  7. Tämä on todella tärkeä asia. Kovasti sitä toivoo, että omat lapset säästyisivät kiusaamiselta eivätkä ainakaan itse kiusaisi. Meillä on kiusaamisesta ja yleensäkin ihmisten kohtelusta puhuttu paljon kotona lasten kanssa. Tuntuu, että empatiataitoja ei lapsille osata/huomata tarpeeksi opettaa kodeissa. Siihen pitäisi kiinnittää huomiota, sillä se ehkäisisi myös kiusaamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on tärkeä ja iso rooli sillä mitä kotona opetetaan. Meillä puhutaan näistä asioista tuon tuostakin ja itse kyselen että mites koulussa menee ja onko kavereita jne... aina lapset eivät uskalla kertoa kotona rehellisesti asioita.

      Poista
  8. Tämä on tärkeä aihe, josta ei voi puhua koskaan liikaa. Aikanaan päiväkodissa minulla ei ollut yhtään ystävää, toiset tytöt kiusasivat pyytämällä minua mukaan leikkeihin mutta nauroivat sitten minulle, olin tullut juksatuksi enkä päässytkään mukaan, ikinä. Ala-asteella ei ollut ongelmia, on mukavat muistot niiltä ajoilta. Yläasteelle mennessä ylemmällä luokalla olevilla "kovis" tytöillä oli tapana töniä minua ja esim uuden pyöräni penkki viillettiin rikki. Kerran yksi tytöistä tönäisi tai kamppasi minut kumoon niin että housut hajosi ja polvi aukesi. Kouluterkkarille paljastin kiusaajan lempinimen (en tiennyt oikeaa nimeä) ja muistaakseni kiusaamiset loppui siihen. En tiedä oliko terkkari tai joku muu puhutellut tytön vai huomasiko itse että oli mennyt liian pitkälle. Onnekseni sain sitten olla rauhassa, monellako muulla kiusatuksi tulleella käy näin hyvin :(
    -Päivänsäde-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hirveää, mulla niin suututtaa ja samalla itkettää lukea näitä kirjoituksia ei siis suututa lukea teidän kommentteja vaan sitä mitä moni on joutunut kokemaan. Sinullakin on ollut ihan kamalaa lapsena. En voi sanoin kertoa miltä minusta tuntuu sinun puolesta. Lapset osaavat olla hirviöitä eikä tämä maailma valitettavasit paremmaksi muutu, päinvastoin. Ihanaa kun sinusta on kuitenkin tullut rankkojen kokemusten myötä ihastuttava Päivänsäde <3
      Anteeksi, että kaivoin kirjoituksellani sinulta muistot auki :(

      Poista
    2. Oli oikeastaan aika erikoinen tunne kun luin sun postauksen, ensi reaktioni oli ettei minulla ole mitään kommentoitavaa tähän. Myöhemmin mieleeni alkoikin tulla asioita joita en ollut muistanut. Oon ollut tänään tämän asian puitteissa hieman mietteliäs... Vaikka olinkin eskari-iässä päiväkodissa yksinäinen niin onneksi meillä oli naapuristossa paljon leikkikavereita, ja olen ollut aina kekseliäs kuluttamaan aikaa myös itsekseni, kiitos vilkkaan mielikuvituksen :)
      -Päivänsuru-
      Eiku Päivänsäde <3

      Poista
  9. Vihaan niin kiusaamista! Mukain on kiusattu lapsena ja sen takia vastustan kaikkea kiusaamista ja työssäni koetan puuttua aina kiusaamiseen. KIUSAAMINEN on ihan pers***stä :( Meillä kans poika oli tuollaisessa ryhmässä ja erosi koko whatsupista viime keväänä. Sanoi, että ei oltu kiusattu, mutta jotain erikoista siellä varmasti oli. koska halusi pois sieltä. Tämä oli tärkeä ja ajankohtainen postaus! Mukavaa iltaa sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotakin outoa siinä lasten whatsappissa on kun poikakin välillä poisti koko ohjelman puhelimestaan, sit taas myöhemmin haki sen uudelleen. Meillä oli pojan kanssa rankkaa viimetalvi, suorastaan yhtä hel...iä, lapsi ei tehnyt mitään vaan koki shokin ja masentui ja sehän on koko perheelle kamalaa kun oma lapsi kärsii. En voi kohdata niitä poikia jotka teki meidän perheen arjesta painajaista.

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -