SANKARIT LOMALLA- LEFFA SUOSITUS

perjantai 31. lokakuuta 2014

Kuva: www.finnkino.fi

Liian harvoin sitä tarjoaa lapsille kahdenkeskistä aikaa, ettei sitä tarvitse jakaa siskon taikka veljen kanssa. Me olimme tänään pojan kanssa leffassa ja Pipuna isin kanssa kotona. Toki meillä M.n kanssa oli leffaseuraa ystävistä naapurista mutta silti me oltiin vähän niinku "kahdestaan". Leffa oli nimeltään Lomasankarit joka kertoi uusioperheestä Kreikan lomamatkalla. Indiana Jones tyyppinen lastenleffa oli kaikin puolin hyvä, tykkäsin siitä todella paljon. Lapsinäyttelijät suoriutuivat rooleistaan ja Englannin kielestä loistavasti. Jännitystäkään leffasta ei puuttunut ja tokihan siinä piti olla hieman rakkauttakin tai olisiko oikeampi sana ihastumista. En suosittele leffaa ihan niille perheen pienimmille, sillä lukutaito leffassa olisi suotavaa. Elokuva oli ihanaa vaihtelua Risto Räppääjä-leffoille mitä olemme neidin kanssa uskollisesti käyneet katsomassa. 
Meillä oli pojan kanssa todella kiva ilta, kiitos siitä ihanille kamuille R ja M. 
Kotona meitä vastassa oli "Maa on niin kaunis" harjoitukset, kovaa ja korkealta on ilmeisesti neidin teema. Eli toivotanko nyt siis...

Hyvää Joulua vai ihanaa viikonloppua. 
-Nanni-

6 kommenttia:

  1. Näin tuon leffaan mainoksen viikko sitten, kun kävimme perheen kanssa elokuvissa. Elokuva vaikutti kyllä kivalta :) Ihanaa lauantaita sulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantsii käydä katsomassa, oli aivan loistava.

      Poista
  2. Voi kun kiva, että tuo leffa oli teidän mieleen. Meillä on suunnitelmissa esikoisen kanssa mennä katsomaan tuo huomenna. Nyt huvittaa vielä enemmän, kun postasit siitä ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä näkemisen arvoinen, Kerrohan sit mitä te tykkäsitte.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä, näin leffan julisteen ja mietinkin, että minkä ikäiselle sopisi, varmaan siis meidän koululaisen kanssa voisin mennä katsomaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä loistava, menkää ihmeessä.

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -