HYVÄNTEKEVÄISYYTTÄ

perjantai 7. marraskuuta 2014



Extemporee kirjoitus jota en suunnitellut laisinkaan. Päivällä kaupassa huomasin Nenäpäivä-lipaskerääjiä sekä muita tapahtumaan osallistujia. 
Syksyllä neidin partio osallistui Punaisen Ristin lipaskeräykseen ja kuinka ylpeänä Pipuna lipastaan jaksoi ojennella koko sen ajan mitä he olivat kaupan edessä. 
Ilta ollaan istuttu telkkarin edessä katsomassa Nenäpäivä tapahtumaa. Neiti katsoi kummastuneena pieniä lapsia jotka kantoivat painavia tiilikuormia ja tekivät töitä aamusta yömyöhään. Kysymystulvalle ei ollut tulla loppua, miksi miksi ja miksi. Pojan valitus vääränlaisesta toppatakista loppui kuin seinään kun ohjelmassa näytettiin tarina 7-vuotiaasta pojasta joka huolehti kahdesta pienemmästä sisaruksestaan. Hänen ainoa toivonsa oli kuolla. Kun lapsi kysyy vieressä, että miksi me ei äiti lähetetä noille rahaa, ai siksi kun me säästetään sitä ulkomaan matkaa varten? Voinko enää siinä vaiheessa olla ottamatta puhelinta käteeni ja lähettämättä sitä yhtä viestiä. Sillä yhdellä viestillä ei vielä suuria saada aikaiseksi mutta ollaan tehty edes pieni ele. Olen koko illan nieleskellyt kyynelvirtaa, en halunnut lasten nähden purskahtaa itkuun vaikka he ovatkin niin monesti nähneet tämän äidin itkevän mutta jostain syystä nyt en halunnut revetä liitoksistani. Tosi paikan tullen on hyvä mennä keittämään teetä tai käydä muka vessassa. Nyt kun lapset nukkuvat ei minunkaan enää tarvitse pidätellä kyyneleitä. Toki voisin kääntää televisiosta kanavaa ja katsella jotain leffaa mutta tuntisin itseni välinpitämättömäksi kylmäksi ihmiseksi. Katson siis sinnillä tämän loppuun saakka, kyynelehdin ja toivon, että voisin pelastaa koko maailman lapset. 



Ohjelmaa seuratessa on ilo huomata kuinka paljon julkkiksia on lähtenyt mukaan hyväntekeväisyyteen. Kukapa ei haluaisi auttaa? 
Joskus pistää miettimään, että miten saman auringon alla voikin olla niin eri tilanteissa olevia ihmisiä. Toiset elävät rahakasoissa, ostavat mitä haluavat ja tekevät mitä haluavat. Toisaalla taas ei rahaa ole vaikka uurastaisi kuinka paljon. Lapset tekevät töitä. Palkaksi he saavat vähän ruokaa tai muutaman kymmenen senttiä rahaa. Puhasta vettä ei ole, terveydenhoitoa ei ole, koulutus on herkkua vain muutamille. Tuntuu niin epäreilulta. 
Voiko näitä ohjelmia kukaan katsoa kyynelittä? 

Kuvat: nenäpäivän sivuilta

Skeptisyys nostaa välillä päätään kun näitä keräyksiä miettii. Mikä osa lahjoitettavasta rahasta menee kohteeseen vai meneekö se sinne lainkaan? Juttelin muutama viikko sitten meillä töissä harjoittelussa olleen opiskelijan kanssa asiasta. Hän oli työskennellut Punaisen Ristin feissarina. Kysyin häneltä suoraa, että kenenkäs taskuun ne rahat todellakin menevät. Suoraan kysymykseen rehellinen vastaus. Osa tuotosta menee Punaisen Ristin palkkoihin. Ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Toivoisin silti, että lahjoittamani rahat menisivät sinne minne he sanovat sen menevän. 

Osallistuthan sinäkin Nenäpäiväkeräykseen?
-Nanni-

2 kommenttia:

  1. Hei, ihana postaus. Nämä ohjelmat on kyllä niin koskettavia, erityisesti tämä orpolapsiperhe kosketti minua myös. Lapsiraukalla toiveissa tosiaan kuolema. Voikun kaikki nämä voisimme pelastaa!
    Itse olen kuukausilahjoittaja myöskin hyväntekeväisyydessä, lapsiin minä lahjoitan mieluusti. Lapsilla on tulevaisuus edessä <3

    VastaaPoista
  2. Voi Nanni... ihana postaus!<3
    Itsekin katsoin nenäpäivää tv.stä ja kyllä ne tarinat on niin koskettavia, että välillä tulee häpeän tunne,
    kun itsellä on kaikki niin hyvin. Tapani on laitella aina lipaskeräilijöille rahaa, kun niitä näen. Nyt vain
    en täällä Ylitorniolla ole niihin törmännyt. Mukavaa lauantaita Nanni<3

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -