tiistai 25. marraskuuta 2014

SÄÄ OOT VARMAAN SIT LELLIPENTU?



Oli kysymys/toteamus jonka sain lapsena kuulla tuon tuostakin. Olen sisarusparveni vanhin, keskimmäinen ja nuorin, eli ainut lapsi meidän huushollissa. Tämä ei ole ollut tietoinen ratkaisu, vaan kuten moni tietääkin, ei lapsen saanti ole itsestäänselvyys. Se yksi ainoa voi olla joillekin perheille lottovoittoa suurempi rikkaus. 
Moni tosiaan ainakin lapsena mielsi tilanteen sellaiseksi, että se ainukainen on pilalle lellitty, saa kaiken mitä ikinä älyääkään pyytää, eikä se varmastikaan joudu tekemään kotitöitä. Vastaukseni tähän kummasteluun oli yleensä "joo tosi lellitty oon, saan tehdä niiden olemattomien sisarustenkin kotityöt". 
Olen saanut vanhanaikaisen kasvatuksen, mitä se nyt ikinä tarkoittaakaan? Vanhempien kunnioitus oli tärkein, siitä lähdettiin. Ei puhettakaan että äidille olisi soitettu suuta tai kiroiltu. Kotitöitä tein mielestäni joskus liikaakin mutta osasinpas ainakin omaan kotiin muuttaessa olla itsenäinen. Onko nykyään enää näin? Tarviiko nykylasten osallistua kotitöihin? Meillä ainakin tarvii. Molemmille lapsille on ne säännölliset helpot kotityöt jotka he tekevät päivittäin. Tarvittaessa auttavat myös muissa askareissa. 
Vaikka miellän kurin omassa lapsuudessa olleenkin tiukka, olen silti elänyt todella onnellisen lapsuuden. Rajat on rakkautta. Mistään en ole katkera vaan päin vastoin, sain hyvät opit elämänpolulle. 
Ainoan lapsen murhe oli jo pienenä sisaruksen kaipuu. Toivoin aina sisarusta jakamaan arkea, leikkejä ja huolia. En ymmärtänyt ystäviäni jotka riitelivät sisarustensa kanssa, ja toivottivat pikkusisaruksensa hevon kuuseen. Onko tuo kaipuu hävinnyt aikuisuuden myötä? Ei todellakaan ole, päinvastoin. Kuinka ihanaa olisikaan jos minullakin olisi siskon perhe joilla käydä kylässäm veli jolle soitella kuulumisia. Oma läheinen perhe joiden lapsia voisi ottaa yökylään ja jotka olisivat serkkuja omille lapsilleni. Entäpäs kun omat vanhempani vanhenevat, senhän ne pahukset tekevät? Olisi ihanaa kokoontua isolla poppoolla vanhempien luokse kahvittelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Viettää joulua ja muita juhlia yhdessä. Kaipaan sitä siskoa jolle voisin soittaa kun ahdistaa ja itkettää, sitä siskoa jonka kanssa voisin viettää tyttöjen iltaa tai käydä shoppailemassa, sitä siskoa joka olisi MINUN siskoni ei kenenkään muun.
Enoni perhe on minulle varmaankin se "veljen" perhe. Rakastan heitä koko sydämestäni ja pidämmekin tiiviisti yhteyttä. Kyläilemme puolin ja toisin, olemme kummeja ristiin rastiin lapsillemme. Olen monesti miettinytkin, että enoni taitaakin olla minulle enemmänkin veli kuin eno. Olen roikkunut hänen lahkeessaan jo siitä saakka kun olin lettipäinen räkänokka. Onneksi minulla on heidät. 
Itse tein aikoinani päätöksen, että jos luoja suo niin meidän perheeseen tulee ainakin kaksi lasta, sisarukset toisilleen. Monelle pohdiskentelijalle yksi vai enemmän olen sanonut, että älkää jättäkö yhteen jos se on itsestä kiinni. Tehkää ihmeessä ainakin se kaksi. 
Ystävät ovat tärkeitä elämässä eikä tällä kirjoituksella olekaan mitään tekemistä ystävien kanssa. En luopuisi ainoastakaan ystävästäni, meillä on ihania hetkiä yhdessä. Ystävän kanssa voi jakaa myös ne arjen ilot ja surut mutta jokainen jolla on sisaruksia varmasti tietää mitä kirjoituksellani tarkoitan. 
Jos sinulla on sisaruksia, ole heistä onnellinen, minunkin puolestani. 


Mitähän tuumaa äitini jolle ei enempää vauvoja suotu? Hän sai vain tällaisen kipakan, räiskähtelevän skorpioonin joka ei osaa olla koskaan hiljaa. 

Elämäni on silti ihanasti mallillaan ja siitä olen onnellinen. 
-Nanni-

18 kommenttia:

  1. Kyllä sisarukset ovat rikkaus. Itselläni on yksi veli <3 ja monta kertaa olisin kaivannut myös siskoja. Oman perheen myötä sukulaissuhteet tulevat entistä tärkeämmiksi.

    VastaaPoista
  2. Juu, kyllä meidänkin perheessä kuri löyty ja varsinkin minulle vanhimmalle. Vastuuta ja töitä enemmänkuin toisille.. Siskojen tai toisen kans olen ollut tukkanuottasilla eräänkin kerran. Nyt aikuisena nähdään harvemmin mutta Sisko on sisko.toisen joka onkin oma,niin paljon mie hänen perään katsoin. Yhteydessä silloin tällöin. Kyläilyä toistemme luona teemme vähemmän mikä on taas minusta harmi.
    Omani,minun ainokainen ei tuu saamaan kaikkea ja kuri pitää olla!! On onni että kaksi isompaa sisarusta on tasottamassa vaikka ovatkin aikuisia.
    -Nunnu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on ihana kuulla, ettei lapsia lellitä piloille vaikka ne olisikin perheen ainokaisia. En ole lainkaan vapaan kasvatuksen kannalla ja sen jälkeen kun mieheni meni töihin perhekotiin on vahvistunut vapaankasvatuksen ajatukseni. Kuri se olla pitää, kuri on rakkautta.

      Poista
  3. Mäkin olen skorpiooni. Ollaankohan me kaikki vähän kipakoita ;) Tosin mä olen oppinut vasta vanhemmiten olemaan kipakka ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on tullut kipakka mielestäni vasta nyt muutaman vuoden sisään. Ennen olin muuten vain hankala :D

      Poista
  4. Sisarukset ovat kyllä mahtavin asia ja vaikka välillä on meinannut järki lähteä niin silti ne ovat rakkaita ja tärkeitä eikä niitä vaihtaisi pois ja aika kultaa muistot,nyt ne pahimmatkin tappelut tuntuu vaan hauskoilta tarinoilta lapsuudesta!!!Onni on 2 isoveljeä,mutta aina olen siskoa halunnut,onneksi sain siskoja avioliiton kautta ja onneksi on ystävä,joka tuntuu melkein siskolta!!!Parasta on ehkä kuitenki ne lapset,jos niitä omia ei meille suoda niin aina on ne lapset,joita saa lainata niin usein kun haluaa,hemmotella pilalle ja palauttaa sitten äipälle ja iskälle =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi läheisestä ystävästä tulee kuin sisko. Itsellä ei ole läheistä ystävää joka olisi kulkenut lapsuudesta saakka mukana, kasunnut samaa matkaa jne... Varsinkin omien vanhempien vanheneminen kauhistuttaa kun ei ole sitä siskoa eikä veljeä.

      Poista
  5. Uskon,että elämäni olisi erilainen,jos minulla olisi ollut sisko.Minulla on kolme nuorempaa veljeä,ikäero kahden kanssa pieni,nuorimman kanssa isompi.Yh-perheessä lähes koko lapsuuteni eläneenä suhde äitiin liiankin tiivis, olin myös veljilleni ns. Pikkuäiti.Kyllä,väittivät äidin lellikiksi.Niin,olin äidin uskottu välillä,kiemurat ja lonkerot kiristyivät.Elämä menee niin kuin menee.Siskon kaipuu välillä kova.Veljiin pidän yhteyttä toki,mutta se jokin läheisyys puuttuu.Ihan hyvät eväät elämässä kuitenkin ja omien lasteni kanssa teen moniakin asioita toisin...Niin kuin meistä moni varmasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhesuhteet ne tuntuvat toisinaan tosiaankin kiemuraisilta. Kummastelen aina sisar riitoja kun äitini puhisee veljiensä ja siskojensa kahnauksia. Varmaan ymmärtäisin paremmin sisarriidat jos minulla olisi sisko tai veli.

      Poista
  6. Hienosti kirjoitit tuntemuksistasi. Minullakaan ei ole siskoa, mutta pari veljeä kylläkin. Pienenä heistä ei ollut juurikaan leikkikavereiksi ikäeron vuoksi, mutta nyt vanhempana sekin asia tasoittuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkäsin ettei meidän lapset tule koskaan leikkimään keskenään kun ikäeroa tuli neljä vuotta. Olin väärässä. Ihanasti ovat aina leikkineet. Toki nyt isompana joskus riitelevätkin mutta eikös se kuulu asiaan?

      Poista
  7. Mieki olen ainukainen ja toisinaan kaipailin sisaria, silti kokenu onnellisen lapsuuden!
    Kuulostaa tutulta tuo lellipentu sana, kuulin sen myös toisinaan!
    Ihana idea olisi suvun kesken kokoontua esim, just joulun viettoon ja muihinkin kekkereihin.
    Mutta onnellinen olen silti<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen onnellinen ja lapsena olin onnellinen. Serkut nousivat erityisen tärkeään asemaan kun ei omia sisaruksia ollut. Nyt kun ikää tulee lisää, olen aina kateellinen kun joku puhuu siskon kanssa illanvietosta jne...

      Poista
  8. Mä olen ihan samaa mieltä, että rajat on rakkautta. Kyllä lasten täytyy oppia myös auttamaan kotitöissä ja muutenkin sen, että kaikkea ei voi saada.
    Sisarukset todellakin ovat rikkaus. Eivätkä mikään itsestäänselvyys. Itselläni on yksi veli, jota ilman olisi varmasti tyhjä kohta elämässä. Silti tosiaan vanhemmille yksikin lapsi voi olla elämän suurin rikkaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ole veljestäsi onnellinen, itse olisin. Onneksi minulla on enoni perhe <3 he ovat minulle rikkaus ja rakkaus.
      Meillä todellakin on kuri ja kotityöt. Ja vain siksi että heitä rakastan.

      Poista
  9. Nimenomaan, rajat ovat rakkautta. <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-