torstai 27. marraskuuta 2014

TÄYDELLISTEN HIUSTEN TAVOITTELUA


Suortuvat, ne suortuvat. Ikuinen murheenkryyni. Olenko koskaan tyytyväinen hiuksiini? En. Siitäpä bloginikin taisi vuosi sitten nimen saada, vaikken puikaan blogissani hiusprobleemaa kovin usein. Pörröinen, hieman oikukas pehko. Ihailen aina niitä joilla on luonnostaan selvästikin jonkin väriset hiukset, värjäämättä. Tummat, vaaleat, punaiset. En vain käsitä miksi sellainen värjäilee hiuksiaan, olisi onnellinen hiustensa väristä. Mutta koskapa me naiset olisimme tyytyväisiä. Itse olen värjäillyt hiuksiani kauan, siis todella kauan, niin kauan etten osaa edes laskea niin pitkälle. Pitkään olen jo haaveillut hyväkuntoisista, siis täydellisen loistavista suortuvista. Vaalentaminen karhensi muutenkin jo pörröistä hiustani joten päätin aikoja sitten, että värjääminen loppuu nyt. Aika hidasta puuhaa kasvatella omaa väriä, ellei sitten leikkaa sentin siiltä. Juurikasvuni on kerrassaan karsea ja latvat iloisen vaaleat ja leikkaamisista huolimatta kuivat. 
Ison avun tähän pörröisyyteen olen saanut hiusöljystä josta kirjoittelinkin jo viime keväänä.


Kun tuo Elvitalin hiusöljy loppui, päätin kokeilla jotain kampaamon tuotetta. Sain kehuja Wellan hiusöljystä ja nappasin sen mukaani kampaamosta. Näin muutaman viikon kokeilun jälkeen en huomaa noilla kahdella tuotteella muuta eroa kuin hintaero. Molemmilla takut lähtee tosi reippaasti ja latvat ovat hetkessä sileät ja ihanan tuntoiset. Molemmissa on aika voimakas tuoksu mutta Elvitalissa tuo tuoksu häviää aika nopeaa kun taas Wellassa se tuntuu pysyvät seuraavaan pesuun saakka. Molemmat ovat todella riittoisia, kaksi painallusta tuotetta riittää selvittämään minun hiukseni ja olen näitä käyttänyt myös neidin luonnonkiharoille hiuksille.  Jos jotain mullistavaa ei tuon Wellan kohdalla tapahdu niin jatkossa aion ostaa tuota Elvitalia koska se on yhtä tehokas ja puolet helvempi. Kummastelen itsekin, että miksi edes lähdin kokeilemaan toista tuotetta kun ensimmäiseenkin olin tyytyväinen. No kantapään kautta tämäkin homma. 
Pitkään pohdinnassa on ollut hiusten reilu lyhentäminen. Ei siis mitään latvoista sentti kaks pois, vaan ihan reilusti olkapäille pituus kummittelee mielessä. Siinä ainakin lähtisi loputkin värit pois sekä huonot latvat saisi kyytiä. Ja mikä parasta, saisin kaipaamani freesausta ulkonäölleni joka tuntuu niin mälsän tylsältä. Nössö kun olen, pitää tätä ajatusta haudutella mielessä varmaan vielä seuraavat kaksi vuotta. 

Onko sinulla joku luotto hiustuotteesi josta et luovu. 
-Nanni-


6 kommenttia:

  1. Meillä on ehdoton ykkönen Niiskuneidin selvitys suihe :) Neidille ei mulle mutta takut lähtee ;)
    Annukka

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti hiuksille niksnaks! Se malli sopisi kasvoihisi! <3

    VastaaPoista
  3. System4 shampoo pelasti aikanaan minun kuivan ja herkän päänahan, ja siitä en luovu. Ajoittain käytän muuta shampoota yhden, pari pesukertaa jotta tukka sais vähän vaihtelua. Tämän hetkinen suosikkihoitoaine on bonacuren Q10 mutta ensi viikolla voi olla joku toinen, tykkään vaihdella :D Osiksen blow&go suihketta laitan ennen föönäystä, tykkään tuotteesta tosi paljon. Jos hiukset kovasti pörhöttää sipaisen tuota elvitalin öljyä, joka silottaa mukavasti :)
    -Päivänsäde-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ehdottamasti kannustan kokeilemaan lyhyempää hiusmallia! :)
      -PS-

      Poista
  4. Wellan hiusöljy löytyy myöskin minulta, tosin hiukan erinnäköisellä pullolla. Mulle shamppoot ovat ehdottomasti tärkeitä tuotteita. :)

    VastaaPoista
  5. Täällä kanssa täydellisten hiusten tavoittelu on ollut projektina jo kauan! Ja mäkin vannon noiden öljyjen nimeen. Hiusten kasvatusprojektissa ymmärsin, että oikeastaan mikään muu ei auta kuin aika. Omat monilla eri sävyillä värjätyt hiukset tulivat kasvattamalla ja aina vähitellen leikkaamalla hyväkuntoisemmiksi ja paksummiksi. Mäkin vaalensin hiukseni joku viisi vuotta sitten ja siitä toipuminen kesti todella pitkään..
    Kivaa viikonloppua sinne :)

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-