PAKKANEN PAUKKUI, AINAKIN HETKEN

maanantai 8. joulukuuta 2014

Torstaina starttasimme lasten kanssa auton ja lähdimme Rovaniemeä kohti. Olin totaalisen kypsä sairasteluun ja kotona istumiseen. Peruin menon jos toisenkin ja niitähän olisi viime viikonlopulle riittänyt. 
Rovaniemellä meitä vastassa oli lunta, pakkasta ja Rakkaat ihmiset ja yksi ihana koira. Koska lumi ja pakkanen oli tiedossa oleva asia, halusi poika ehdottomasti saada luistimet mukaansa kuinkas muutenkaan, kovastihan tuo aikoo isona NHL.ään lähteä. 
Koska olin kolmen tunnin autossa istumisesta täysin valmis ulkoilemaan niin mikäs siinä, luistimet jalkaan ja menoksi. -6 asteen pakkanen tuntui jo todellakin pakkaselta plussa keleihin verrattuna. 


Ei se luistimien päällä pysyminen niin helppoa hommaa olekaan, vaikka isoveli meneekin jo aika vauhdilla. Sinnikkäästi neiti jaksoi eteenpäin tarpoa eikä muutamat pyllähdykset lannistaneet intoa. 



Oma lemppari talvilajini lapsena taisikin olla luistelu. Luistimien päällä oltiin lähes säällä kuin säällä. Muistan elävästi vieläkin pienen kyläkoulun luistelukentän, ei pukukoppeja, ei kypärää, ainoastaan kova into ja lopussa jäiset varpaat. Hyvänä kakkosena tuli hiihto, kunnes se yläasteella tapettiin pakkohiihdolla. 


Omat luistimeni olivat kaunokit, tottakai. Ei silloin ajateltukaan, että tytöillä olisi automaattisesti hokkarit. Muutamalla luokan tytöllä taisi olla hokkarit, mutta kyllähän sitä luisteltiin kauniin valkoisilla kaunoluistimilla jossa oli hurjat piikit kärjissä. 

Seuraavana aamuna ystäväni lähti hammaslääkäriin ja me mentiin lasten kanssa lähikentälle ottamaan uusinta kierrosta. Jään laatu ei ihan kohonnut taivaisiin ja neidin luistimet tahtoivatkin aina tökätä jääkuhmuihin ja ryppyihin. Sinnillä eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Oli ihanaa seurata miten innokkaasti isoveli opetti siskoaan luistelemisessa. Vaikka he ovatkin välillä melkoinen taistelupari, osaa näköjään meidänkin perheen muksut joskus olla sovussa keskenään. 


Pojan luisteluahan piti ihan filmatakin ja en voi kuin ylpeänä katsoa ja huokailla miten kuuden vuoden harrastus selkeästi näkyy pojan taidoissa. Ei ole mennyt hallilla vietetyt tunnit hukkaan. 


Vaikka kesä onkin minulle se must juttu ja kesästä voisin nauttia pidempäänkin kuin pari lyhyttä kuukautta, mielestäni talvella pitää olla lunta ja pakkasta. Vihaan pimeää, märkää ja rapaa. Sitähän tässä on piisannut viime talvesta saakka. 

Luistelemassa piti käydä vielä kerran ennen lähtöä mutta valitettavasti myös Roissa laski pakkanen nollaan ja plussallekin, vettä satoi ja jäät sulasi aika kehnoiksi. Onneksi älysimme hyökätä heti alkuun kentälle. 
Lisää reissusta kirjoittelen huomenna. Kivaa oli ja aika kului ihan liian nopeaa. 

Pian on joulu, ajatella.
-Nanni-

7 kommenttia:

  1. Ihanan pirtsakoita lapsukaisia jäällä:)
    Olipas Rovaniemellä vain lunta ja talven tuntua!
    Täällä Ylitorniolla lunta ei ole juuri nimeksikään ja vettä on sadellut ja nyt on kamalan liukasta!
    Kunnon talvea ootellaan:)!

    VastaaPoista
  2. Oulussakaan ei ole kuin rapaa, itkuvieköön. Talvea todellakin kaipaan.

    VastaaPoista
  3. Onpa ihana katsoa valkoisia kuvia! Terveisiä täältä lämpimän märästä etelästä. Meiltä on liian pitkä matka lunta katsomaan :/

    VastaaPoista
  4. Siellähän on kunnon hanget. Kyllä lumi tekisi nyt hyvää. Olen aina ajatellut pitäväni vähälumisesta talvesta, mutta tämä on jo vähän liikaa. Olisi kiva tehdä lumilyhtyjäkin :)

    VastaaPoista
  5. Oi ihana mitkä kunnon hanget ja kauniit talvikuvat! Sanon minä joka en tykkää hangista :D

    VastaaPoista
  6. Kiitos käynnistä! Oli kiva kun kävitte, toivottavasti nähdään pian.

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -