PAKKASENPOIKA

lauantai 13. joulukuuta 2014

Lauantaista huolimatta aamu starttasi kellon soittoon, pariin torkutukseen ja väsyneen lapsen ylös repimiseen. Yhdeksältä olimme jo liikuntahallilla sillä neidillä oli Asematapahtuma. Voimistelu Asema on 7-12 vuotiaiden voimistelutapahtuma ja paikalla olikin 35 joukuetta. Päivä oli siis pitkä. 
Jätin neidin hallille harjoituksiin ja suuntasin letti sojossa kaupungille. Edessä oli kaksi tehokasta tuntia tuhlattavaksi jouluostoksille. Kahdessa tunnissa ei ehdi saada kuin hien pintaan ja paniikin aikaiseksi. Tuijotin kelloa tuon tuostakin ja tajusin että aika loppuu ennen kuin se kunnolla alkaakaan. Kaksi tuntia ostosaikaa on silkkaa itsensä kiusaamista. 
Puolilta päivin säntäsin hallille kun kisat juuri starttasivat. 35 ihastuttavaa esitystä, toinen toistaan söpömissä asuissaan jumppaamassa ihan tosissaan. Siinä vaiheessa kun Pipunan joukkue, Kristallit astelivat omalla vuorollaan esiintymään vuodatin jälleen kyyneliä. Miten voikaan olla niin liikuttavaa kun oma pienokainen esittää koko syksyn treenaamisen jälkeen ryhmänsä kanssa hienon talvi-aiheisen esityksen. Treenit eivät ole menneet hukkaan, neiti on kehittynyt valtavasti. Spagaatti tulee tuosta noin vain ja ryhti on upea. Kuka tahansa äiti voi olla lapsestaan ylpeä. 
Jokainen joukkue sai pitkästä päivästä kiitoksena runsaat kehut ja abloodit sekä tapahtuman jälkeen hienon mitallin kaulaan. Sitä mitallia ei olekaan illan aikana pois riisuttu. 
Kotiin raahautui kaksi väsyneen tyytyväistä saparosaaraa, pienempi ja vähän isompi. Illaksi herrasväki lähti leffaan ja me neidin kanssa saimme ihania vieraita. Vauvan tuoksua oli ihana nuuhkutella ja vaihtaa syyskuulumisia ystävän kanssa. Iltapalapöydässä neiti totesi "tämäpäs päivä meni tosi nopeaa". No sen teki. Huh hah hei. Huomenna neidillä on vielä viimeinen esitys ja sen jälkeen jumpat ja partiot jäävät joulutauolle. Joululoma tulee kyllä lapsille jo tarpeeseen. 
Nyt saunaan ja sen jälkeen jalat oikoseksi sohvan nurkkaan. 


Jos ei lunta saada maahan, voi sitä ihastella kuvista.
-Nanni-

2 kommenttia:

  1. Hehe, juu ei kaksi tuntia riitä kyllä mihinkään shoppailuun! ;)
    Ihanalta esitykseltä kuulostaa, oman lapsen esiintymistä ja kehittymistä on varmasti upeaa seurata!

    VastaaPoista
  2. 2 tuntia on kyllä kidutusta shoppailla Oulunkin kokosessa kaupungissa, huh, huh!
    Täältä Ylitornioltakin lähti sinne Ouluun jumppareita just kyseiseen tapahtumaan mukaan.
    Muistan myös aikanani tirautelleeni kyyneliä, kun lapset esittivät jotain, se vain on niin upeaa ja liikuttavaa!
    Niin, ja ylpeä saatkin kyllä olla Pipunasta<3
    Leppoisaa loppu iltaa sinne, nauttikaa:)

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -