TEKEMÄTTÖMÄT TEHDYIKSI

perjantai 19. joulukuuta 2014

Tämän viikonlopun ohjelmana ehdottomasti on joulusiivous. Koko syksy on mennyt hyvin vähällä siivouksella ja lähinnä täällä on imuri heilunut mattojen reunojen tienoilla. Moni kummastelee, että miksi jouluna pitää niin hulluna siivota, tuleehan se joulu vähemmälläkin. No tulee tulee mutta minusta joulu on hyvä syy siivota koti puhtoiseksi, kun muuten ainakin tässä talossa on tänä syksynä asunut sangen laiska akka. Siivouksen aloitin eilen saunasta ja pesuhuoneesta, kiitos mieheni järjestämän ylläri joululahja rempan. 


Kuvat juhannukselta

Saunan pesuhan on meidän neidin lempparipuuhaa joten toden näköisesti sauna tulee pestyä ennen joulua vielä toistamiseen neidin toimesta. Puhtaassa saunassa vain on sitä jotakin. 

Paketit paketoin viime viikonloppuna. "Helppo nakki, eihän tässä koko iltaa vierähdä" oli ajatukseni, kun aloittelin paketointipuuhaa ja kun keräsin lahjat ja paperiroskat lattialta yhden aikaan yöllä ei enää juurikaan nautattanut. Plaah mitä puuhaa. Eipä uskoisi, että paketointi on joskus ollut mielestäni ehdottomasti joulun koho kohta. Ei ole enää ei. 




Tyylikkään joulupaperin bongasin tuosta kaikkien äitien rakastamasta laatukaupasta, Lidlistä. Tykästyin paperiin niin paljon, että mukaani lähtikin heti useampi rulla. 


Lapsilla alkaa huomenna joululoma, todella ansaittu sellainen. Itse menen alkuviikosta vielä töihin, ennenkuin pääsen nauttimaan joulun vapaista. Haikeudella joudun sanomaan heipat ihanan lyhyille työpäiville joita olen saanut tämän syksyn tehdä. Osa-aikainen sopimukseni päättyi tänään ja olisin sitä ilolla jatkanut mutta toukokuussa odottava lomamatka kaipaa jo 100%.sta työaikaa ja 100%.sta palkkaa. Suosittelen kyllä lämpimästi tällaista työaikaa kaikille joiden sitä on mahdollista toteuttaa. 


Monen toive on kuultu. Vihdoin saimme hieman lunta ja pakkasta, todella ihanaa. Huomenna siis matot ja peitot pihalle nuuhkimaan ihanaa pakkasilmaa, illalla kuusi sisälle ja sitten voi vain aloittaa joulun odottelun. 

Pakkasyö on ja leiskuen, Pohja loimuja viskoo... 
-Nanni-

17 kommenttia:

  1. Minä siivoilin tänään muuten, mutta huomenna olisi edessä saunan ja kylppärin pesu. Täälläpäin se ei taida olla kenenkään lempparipuuhaa, joten minä joudun sen tekemän ;)
    Täällä alkaa lunta olla jo ihan tarpeeksi ja lisää näyttää tulevan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on lunta vasta ihan pikkuisen mutta parempi se kuin ei mitään. Ja jospa tuota saataisiin hieman lisää.

      Poista
  2. Kyllä Jouluun kuuluu suurkiitos ja Juhanukseen. Myös ne puhtaat saunat :) Miekään mikään himo siivooja ole mutta nyt on tässä talossa helpompi viedä matot tuulettumaan. Niitä kunnon pakkasia odotellessa..:)
    -Annukka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkaset kun tulisi niin veikkaisin, että samalla saataisiin myös flunssat ja muut "kulkutaudit" loppumaan.
      Joskus siivoaminen on ihanaa, varsinkin sen jälkeen.

      Poista
    2. Juu,saisikin jäädä kaikki yrjöt ja muut.. Varsinkin nautin siivoamisen jälkeen :) Toki taapero taloudessa luutua saa käyttää päivittäin ;)
      Ennen siivosin kerran viikossa. Nyt voi mennä vähän pidempään.. :)
      -Annukka-

      Poista
    3. Nyt on kyl kulkutauteja ollu normaalia enemmän ja syytän kyl yksin näitä vesikelejä.
      Kyllähän tuo tuntuu että jatkuvastihan sitä jotain paikkaa siivoaa. Kumma kun se on loputon show.

      Poista
  3. Kyllähän se näin on, että joulu tulee, kun on kunnolla siivottu!
    Täälläkin vihdoin pakkasta ja luntakin tupruttelee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jouluna kuuluu olla puhdasta.

      Poista
  4. Jouluun kuuluu minunkin mielestäni aina perusteellinen suursiivous :) Itse laitan aina koko kodin tiptop kuntoon kaappeja myöten. Mukavaa viettää sitten joulua puhtaassa kodissa ja tuleepahan muutenkin laitettua kaikki kerralla kuntoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhdas koti on ihanuutta. Kaappeja en siivoile mut niitä tuleekin käytyä läpi pitkin vuotta. Pestyssä saunassa on ihana saunoa.

      Poista
  5. Kiva postaus. Täällä ohjelmoitu maanantaille joulusiivous :). Tänään vuorossa piparit ja tortut.. Mukavaa joulun odotusta Nanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi torttuja pitäisikin kyllä paistaa ja siis muistaa ostaa taikinaa.
      Joulu on kyllä niin ihanaa aikaa.

      Poista
  6. Minä en tee suursiivousta mutta siistiä pitää olla. Meillä mies on ruukannut huolehtia jouluksi saunanpesun, muuhun siivoukseen ei tarvi sitten puuttuakkaan :D Mun mielestä Lidlin joulupaperi on ihan parasta, viimeiset lahjat sain paketoitua eilen illallla. Tänään tehdään yhdessä joulusinappi, punaviinisilli sekä viikunahilloke, nam.
    Ihana tuo adventtikynttiläsysteemi, ja muutkin kuvat kauniita :)
    -Päivänsäde-

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia ja kyllä jouluun kuuluu saunan pesu ja joulusauna. <3 Ihanaa joulunaikaa Nanni. :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat paketit! <3 Mä ostin myös lahjapapereita Lidlistä, siellä oli tosi akauniita kuoseja :) Ja todella laadukkaita olivat, ei ihan heti uskois että ne on sieltä ostettu ;)

    Meillä saunan pesu odottaa vielä tekijäänsä, mutta muutoin jouluvalmistelut on pulkassa. Tunnelmallista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  9. Joskus kello tikittää pikkutunnille ennen kuin saa hommat valmiiksi. Usein meilläkin on niin, että illalla on rauhallisempaa tehdä hommia. Samalla paketoi sitten kerralla valmiiksi, kun on tarvikkeet esillä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Kauniit paketit. Jaa-a. Sauna odottaa meillä vielä pesijäänsä...

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -