VUODEN VIIMEINEN ASUKUVA

tiistai 30. joulukuuta 2014



Niin se vuosi vetelee viimeisiään ja en voi kuin sanoa, että aika juoksee melkoista vauhtia. Kesät ja talvet vilisevät ohi eikä tahdo enää perässä pysyä. Vain lasten kasvamisesta huomaa, etten enää olekaan 18 vuotias ja tahtoisinko enää ollakaan? En. Mahtavaa aikaa oli tuo nuoruus mutta aika aikaansa kutakin, en jaksaisi enää sitä valtavaa biletyksen määrää ja epätoivoista itsetunnon pönkittämistä. Vaikka ikäkriisi joskus iskeekin niin näin on hyvä olla. 

Kaiken kaikkiaan takana todella hyvä ja kiitoksen arvoinen vuosi vaikka alku olikin vaikea. Mitään järisyttävää ei tapahtunut mutta rakastankin tasaisen turvallista arkea enkä kaipaa kummempia ilotulituksia elämääni. 
Olen onnellinen hurjan monesta asiasta, lähinnä niistä tärkeistä perusasioista, terveydestä, perheestä ja läheisistä, luotettavasta puolisosta ja ihanan reippaista lapsista, työpaikasta ja omasta (pankin) kodista ja tottakai rakkaista ystävistä. 

Huomenna vielä työpäivä jolloin iloisesti toivotellaan potilaille "ihanaa uutta vuotta", ilta vietetään ystäväperheen luona ja puoliso tietenkin minun harmikseni töissä. Illalla valetaan tinoja, syödään herkkuja ja tehdään lupauksia. Omani taitaa vakaasti liittyä herkkujen syöntiin. 


Ihan asian vierestä pakko mainita kuvistani, etten muistakaan koska olisin viimeksi jotain ostanut itselleni Lindexiltä. En vain ole löytänyt sieltä mitään mieluisaa ellei sukkia lasketa mukaan. Nyt tein muutamankin mieluisan löydön josta toinen on tuo mustavalko kuvioinen toppi. 

Oikein ihanaa vuoden vaihtumista kaikille. Ensi vuonna jälleen, uusi vuosi, uudet kujeet. 
-Nanni-



21 kommenttia:

  1. Oikein Ihanaa uutta vuotta :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis kokonaisuus, kaikessa yksinkertaisuudessaan.
    Upeaa vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
  3. Kiva toppi, sopii sinulle hyvin. Itse kävin aleja katselemassa, mutta en löytänyt kuin yhden paidan lapselle, juurikin sieltä lindexiltä.

    VastaaPoista
  4. Täällä taas palaillaan myös pikkuhiljaa blogin ääreen. Oikein ihanaa uutta vuotta sinulle! :)
    Niin ja hieno on asukin!

    VastaaPoista
  5. Upeat kuvat ja upea Nanni<3
    Iloa ja valoa uuteen vuoteen<3!

    VastaaPoista
  6. Ihana asu ja kuva, olet todella kaunis. <3

    Ihanaa uuttavuotta. <3

    VastaaPoista
  7. Riemukasta vuotta uutta :)
    -Päivänsäde-

    VastaaPoista
  8. Kauniit kuvat ja kiva on tuo Lindexin toppi. Ja ihan totta tuo ajan katoaminen! Tuntuu, että kuukaudet vain häviävät ja vuodet vierii huomaamatta. Lapsien kanssa arki on niin hektistä (ainakin täällä) ja päivät menee ilman istumishetkiä, niin eihän se kyllä ihmekään ole, ettei ajankulua huomaa samalla tavalla. Ja 30 on hyvä ikä, ei vielä syytä ikäkriisiin ;) Oikein hyvää vuoden vaihdetta sinne ♥

    VastaaPoista
  9. Hyvää Uutta vuotta ja hauskoja kujeita sinulle, asu on niin linjakkaan tyylikäs että sopii hyvin vaikka vuoden viimeisen päivän juhlallisuuksiin :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis toppi ja upea sinä!
    Rentoa vuodenvaihdetta, Nanni <3

    VastaaPoista
  11. Todella nätti on tuo sun paita :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille ja oikein ihanaa Uutta Vuotta 2015

    VastaaPoista
  13. Ihanaa vuodenvaihdetta, iloa ja onnea uuteen vuoteen! <3

    VastaaPoista
  14. Kivat kuvat sinusta! Ihanaista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  15. Onnellista tulevaa vuotta sinulle ja perheellesi. Kauniit kuvat päättävät tämän vuoden :).

    VastaaPoista
  16. Ihania ja onnistuneita kuvia susta! Hyvää uutta vuotta <3 Unohdin muuten vastata viestiisi, sorry :(

    VastaaPoista
  17. Kaunis asu. Ihana musta-valkoinen. En tiedä, että mikä mulle on tullut, kun olen itse sortunut nyt kanssa musta-valkoisiin asuiin viime aikoina... siis minä värikäs ihminen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse sorrun ostamaan ihan liikaa tuota mustaa ja valkoista. Mutta se on niin tuttu ja varma.

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -