lauantai 28. helmikuuta 2015

NIPS NAPS - YLLÄTYS

Lupaan, että mainitsen sana "Jyväskylä" nyt viimeisen kerran, ainakin tällä erää. Jos vielä yhden postauksen verran jaksatte lukea mitä siellä tapahtui sillä tämä oli sellainen juttu joka kulkee nyt mukana muistuttamassa tuosta reissusta aika pitkän aikaa. 
Syytetään nyt vaikka Jyväskylän kovaa tuulta, että akalla tippui tukka, todellisuudessa saan kiittää viikonlopun ihanaa emäntää jolla on ammattitaitoa saada ihmiset näyttämään freesimmältä. Itse asiassa olenkin pohtinut tuon reissun jälkeen, että on kampaajia ja sitten on Kampaajia. Toiset leikkoo miten sattuu ja toisilla sitä vain on silmää. Kuten blogini nimikin kertoo, niin olen aika friikki hiusteni suhteen vaikkei ne nyt aina niin jumalaisen upeilta näytäkään. Koska takana on monta epäonnistunutta kampaamoreissua, en ole uskaltanut totauttaa aikoihin haavettani uudesta lookista vaan tyytynyt yksistään haaveilemaan siitä. 
Hennan kanssa suunnittelimme todella tarkkaan mitä teemme ja mitä emme tee tai siis hän tekee, minä vain istuin. Kun aika koitti istua kampaajan tuoliin viitan alle, en jännittänyt tilannetta lainkaan vaan tiestin, että olisin lopputulokseen tyytyväinen. 
Tässäpä kuvia matkan varrelta, puhukoon kuvat puolestaan. 

Ennen...




Hiuksiin laitettiin hyvin kevyesti ja vähän vaaleaa raitaa. En halunnut päätäni enää megavaaleaksi sillä olen kasvattanut pitkään omaa väriäni esille. Raitaa tuli juuri sopivasti. Sitten vuorossa olikin saksiminen, nips naps sakset tekivät työtä ja minä odotin miltä lopputulos näyttäisi. Peilistä en missään vaiheessa nähnyt vaan sain odotella lopputulosta ihan sinne loppuun saakka. 
Saksien jälkeen föönäys ja hieman suoristusrautaa ja lopputulos näyttää tältä.

Jälkeen...



Mittaa lähti reilusti, väriä tuli tosi varoen niinkuin halusinkin ja lopputulos on täydellinen. Samalla näette minut meikittömänä, ohoho mikä ilmestys. Ei kiinnitetä siihen liikaa huomiota, eihän. 
Seuraavana päivänä kuvattiin hieman enemmän. Nyt olen viikon saanut totutella uuteen mittaan ja on tämä vain ihana. Kannatti siis miettiä ja harkita vuosi tolkulla. 





Mitä olet mieltä reilusti lyhyemmästä mitasta? Oliko hyvä päätös vai teinkö suuren mokan? Omasta mielestäni en. 

Jatkossa rohkeammin itseäni uudistamaan.
-Nanni-

torstai 26. helmikuuta 2015

HAASTEESSA - MILLAINEN MINÄ OLEN

Nyt voi kyllä jo rehellisesti todeta, että tämä viikko on ollut sellainen jonka veroista en toista kaipaa, en soisi sellaista kenellekään toiselle enkä olisi kuunaan osannut ajatellakaan eläväni tällaisen taakan alla. Aurinko kuulemma voi paistaa myös risukasaan mutta tällä hetkellä luotto tuohon parempaan huomiseen on aika heikoilla. No se siitä, jospa tämä joskus on vain muistoissa ja tämä myös kantaisi jonkun hyvän hedelmän mitä en jaksa uskoa itsekään. Toivossa on hyvä elää. Mutta sitten itse postaukseen. 

Eloisat-blogin Riikka lähetti minulle haasteen jossa hän on esittänyt seitsämän kysymystä joihin yritän vastata parhaan taitoni mukaan.


1. Kolme ensimmäistä mieleesi tulevaa adjektiivia, jotka kuvaavat sinua. Näiden ei tarvitse olla kuvaavimpia, vaan ekana mieleen tulevat. 
Aivan ensimmäisenä mieleeni tulee sana: sosiaalinen. Olen aina äänessä, juttelen mielelläni ihmisen kuin ihmisen kanssa. En voisi kuvitellakaan olevani työssä jossa ei olisi työkavereita eikä asiakkaita. Pidän paljon yhteyttä ystäviin ja läheisiin. Joten sosiaalinen kuvaa minua todella loistavasti. 
Toisena mieleen tulee: Innostuva, hihkun ja innostun pienistäkin asioista aivan kympillä ja minusta kyllä näkee selvästikin milloin innostun ja milloin en. 
Kolmantena: herkkä. Jep kyllä, tämä on yksi heikkouteni tai vahvuuteni. Osaan näyttää tunteeni ja olen kyllä tippa linssissä lähes joka päivä. 

2. Mitä teet kun oikein haluat hemmotella itseäsi?
Tämä on tosi vaikea, en keksi yhtään mitään. Ööööö... Tällaiselle ikuiselle durasell-pupulle hemmottelua varmaan on jo se, että joskus malttaa istahtaa sohvalle katsomaan jotain hömppäsarjaa tai leffaa. Toki rakastan hemmotella itseäni jalkahoidoilla, kynsienlakkaamisella jne.


3. Saavutus tai asia josta vielä haaveilen.

Vaikka tykkään työstäni valtavan paljon, haaveilen silti tekeväni työtä jollain tapaa kauneuden kanssa, mitä se on niin sitä en osaa sanoa. Toinen haave on valokuvaus, jompaa kumpaa työtä haluaisin kokeilla. 

4. Teetkö heräteostoksia vai harkitsetko aina tarkkaan ostoksia?

Hahaa tämä on helppoa kuin heinän teko. Olen jaahkaaja juupas eipäs eli en todellakaan juuri enää heräteostoksiin sorru. Mitä isompi ostos/hankinta, niin sitä kauemmin sitä mietin ja pohdin. 

5. Yksi tavara, josta et voisi luopua?

Näitä on varmasti monia, mutta ensimmäisenä mieleen tuli "Auto". Tällä hetkellä työmatkaa on sen verran reippaasti, että jokin kulkuneuvo on pakollinen ja koska  meiltä kulkee mielestäni liian nihkeästi busseja niin en edes harkitse kulkevani julkisella. 


6. Asia joka ilahduttaa huononakin päivänä?

Perhe, tätä ei tarvitse edes miettiä. Lasten kanssa on joka päivä ilo olla ja miehen kanssa ei tylsää päivää näe. 

7. Ollakko vai eikö olla, ja mitä?

No todellakin Ollakko vai eikö olla, juupas eipäs. Tämä Vaaka-nainen ei tiedä koskaan mitä haluaa olla ja missä mennä. Ikuinen jaahkaaja asiassa kuin asiassa mutta onneksi saksiaan louskutteleva skorppiooni tasoittaa hieman räiskymisillään. Sekava vastaus mutta itse ymmärrän tän täysin hah hah haaaa. 

Ihania kysymyksiä. Tähän oli kyllä kiva vastata. Koska tämä haaste on pyörinyt jo aika monessa blogissa niin en haasta ketään bloggaajaa vastaamaan tähän vaan samoilla kysymyksillä olisi kiva saada vakkarilukioiltani kommentteja omasta elämästään. 

Eli millaisia lukijoita siellä ruudun toisessa päässä on?
-Nanni-

tiistai 24. helmikuuta 2015

MAAILMAN HAUSKIN KUVAUSSESSIO JA LOISTAVAT PUITTEET

Moni bloggaaja ainakin tietää kuinka haasteellista on saada itsestään kuvia ellei jollakin ole kotona oma ammattikuvaaja. Täällä sellaista ei ole mutta lapsi on koulutettu siihen hommaan mainiosti ja hieman kamerajalat ja kaukolaukaisinkin on ollut käytössä. Viikonloppuna hyödynsimme Hennan kanssa tilannetta ja räpsimme kuvia minkä ehdimme. Ihanaa kun toinen ymmärtää tilannetta, eikä hoe kokoajan "joko äiti riittää". 
Esitin Hennalle toiveen, että löytyisikö jotain erikoista kuvauspaikkaa kun kotona kaikki paikat on niin nähty ja koettu. Aivan loistavan paikan löysimmekin tai siis Henna löysi. Hieman jouduimme kinoksessa pyörimään mutta voiko hauskempaa tilannetta ollakaan, kuin hangen pettäminen jalan alta, emme sentäs aivan lumipesua saaneet mutta ei se kauas heittänyt. 


Oliko hullua lähteä kylään "ventovieraan" luokse? Onko hullua ottaa kotiinsa "vetovierasta". Tästä asiasta puhuimme Hennan kanssa. Emme siis olleet tavanneet toisiamme koskaan aikaisemmin mutta puhelinlangat ovat laulaneet niin kuin Katri-Helenalla konsanaan. Toinen tuntui siis jo niin tutulta, etten pitänyt Hennaa lainkaan ventovieraana vaan kuin olisin tavannut rakkaan ystävän pitkästä aikaa. 
Vastasiko mielikuva siitä mitä olin toisesta ajatellut? No todellakin. Blogien kautta olemme tulleet toisillemme tutuiksi ja puhelin on vahvistanut tutustumista. Jos olisin ollut epävarma asiasta, en olisi kuunaan moiseen reissuun lähtenyt. 
Reissu tuli tehtyä enkä kadu sitä lainkaan. Toivon vastavierailua kesälle. 


Minulla on teille aikamoinen ylläri tiedossa mutta sitä joudutte odottelemaan päivän pari, mutta lupaan kertoa sen tällä viikolla. Hihhihiiii...


Henna - blogista Pakkomielteitä Minullako.

Aivan täydellinen parivaljakko, Henna ja Nanni. Kaksi innokasta shoppailijaa. Saimme ajan kulumaan yhdessä niin kaupoissa kuin lenkkipolullakin. Toivottavasti näemme pian uudestaan. 

-Nanni-

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

PIKATERKUT JYVÄSKYLÄSTÄ

Sunnuntai terkut Jyväskylästä. Viikonloppu on mennyt siivillä ja aika ihanan blogiystävän kanssa on ollut luxusta. Viikonloppuun mahtuu kahvittelua ihanassa kahvilassa, Pandan tehtaanmyymälässä käyntiä, lenkkeilyä ihanien koiruuksien kanssa, asukuvausta, kaupungilla katselua ja kummastelua, oleilua ja hemmottelua. 
Tänään nautitaan vielä mukavasta aamusta ja päivällä matkalaukut lähtevät kohti Oulua. Mukavasta reissusta huolimatta sitä aina potee pientä koti-ikävää. Lisää Jyväskylä kuulumisia kun saan kotona kameran kuvat koneelle.


perjantai 20. helmikuuta 2015

TREFFIT BJORN DÄHLIEN KANSSA, MENIKÖ NE NIIN KUIN AJATTELIN?

Viime viikolla lomalla ollessani minulle olisi voinut kevyestikin laulaa "must on tullu urheiluhullu". Muun perheen ollessa aamut töissä ja koulussa, tämä tyttö urheili niin, että itseäkin jo kauhistutti. Kun lapset lähtivät kouluun, minä lähdin salille, lenkille tai hiihtämään. Hiihtämään. Joopa joo. Siinä onkin sitten kokonaan tarinaa kerrakseen. 

Mikä on se urheilulaji minkä into tapettiin yläasteella? Niinpä niin, veikkaan, että moni vastaa hiihdon tai uinnin. Kuinkahan pitkään meni, että halusin edes kuulla sanan Sukset tai Hiihto. Jossain kumman mielenhäiriössä ostimme monta talvea sitten minulle sukset, siitä se hulluus sitten lähti. Ensin meille tosiaan muutti sukset, seuraavana talvena hiihtopuku ja viimeisenä vuorossa oli todella tyylikäs (lähinnä naurettava) hiihtopipo. Jestas mullahan on kasassa kunnon välineurheilijan kamat. 
Viime talvea lukuunottamatta olen joka talvi suksien oston jälkeen hiihtänyt ja kovasti siitä tykännyt. Tai itseasiassa en niin kovasti, että olisin säällä kuin säällä tuolla ladulla räkä poskella sauvomassa, ehei ilman pitää olla loistava ennenkuin minua ja pipoani ladulla nähdään. 
Viime viikolla kaivelin sukseni naftaliinista ja päätin lähteä testailemaan miltä se hiihto pitkästä aikaa maistuisi. 


Ei muutakuin sukset autoon, monot jalkaan ja menoksi. Kun pääsin ladulle ja eka sauvantyönnöt oli takana ajattelin, että WAU, loistava ilma, loistava luisto suksissa, loistavaa puuhaa voi että tästä minä tykkään. Enpä ennättänyt montaa työntöä hiihtää kun pohkeeni menivät aivan kramppiin, kipu oli aivan kamalaa. Sinnillä eteenpäin. Kun lähdöstä oli minuutti kaksi, koko kroppa oli aivan tuskassa. Edellisen päivän käsitreeni tuntui menneen perille, huh heijaa. Joka paikkaan sattui ja jalat olivat aivan kammottavan kipeät. Voi elämä, mää vihaan hiihtoa. Jos en olisi niin ärsyttävän sinnikäs, olisin kääntynyt samalla sekuntilla, mielessäni oli heittää sukset vitikkoon ja kävellä autolle. Minähän en hiihdä enää koskaan, se jos mikä on varma. 

Ihastuttava Bjorn Dählie piponi, aah niin naurettavan ihana. 
Kun matka oli puolessavälin, pysähdyin juomaan, niistämään ja mittaamaan pulssini, se on varmasti viissataa. Eipä ollut, korka kylläkin mutta olinkin juuri kivunnut reittini korkeimman ylämäen, lähes tampaten kylläkin mutta päälle päästiin, se on tärkeintä. Pysähtyminen kannatti, loppumatka meni paljon paremmin, lihakset olivat lämmeneet eikä tuska koivissakaan enää ollut lähellekään niin paha. Hiihtäminen tuntui taas mukavalta.
Autolle saapui väsynyt, hikinen mutta kovin tyytyväinen parivaljakko, minä ja hassunhauska piponi Bjorn Dählie. 


Jos olisin kotona jaksanut liikuttaa pikkusormeanikaan niin olisin nappassut kuvan nuutuneesta olemuksestani mutta en vain enää jaksanut. 
Sellainen reissu minulla, jospa ensi kerralla hieman paremmin. 

- Hiihtoterkuin Nanni -

torstai 19. helmikuuta 2015

SELVÄT KEVÄÄN MERKIT

Mistä tietää, että kevät on tullut? No ainakin siitä kun ikkunat näyttävät niin likaisilta, että miettii laittavansa verhot kiinni, toivoisi ettei aurinko paistaisikaan tai, että mieli tekisi hyökätä heti just nyt pesurätin kimppuun. 
Eilen tein lähikaupassamme myös havainnon kevään tulemisesta. Ulkokynttilät, roihut sun muut talviset romppeet olivat kadonneet ja tilalle oli tullut sata määrin multasäkkejä sekä kukansiemeniä. Kyllä se kesä sieltä tulee, mutta ensin saadaan nauttia aivan ihanista aurinkoisista talvi/kevätpäivistä. 
Mahtavaa ajaa töistä kotiin kun ei ole pimeää vaan joutuukin kaivelemaan laukunpohjalta aurinkolaseja, että näkisi minne ajaa. Aurinko houkuttelee mielummin ulos kuin salille ja jos ei muuta niin olen istunut etuportailla kahvittelemassa. Voi vitsi mitä arjen luksusta. Tarviiko sitä ihminen edes sen kummempia? 
Tänään on tämän viikon viimeinen työpäivä, huomenna sit nautitaankin vapaapäivästä ja hieman pidemmästä viikonlopusta. Mutta vielä yhdeksi päiväksi potilaiden luokse. 



Ihanaa päivää sinulle. 
-Nanni-

tiistai 17. helmikuuta 2015

MANGOHERKKU FROOSHILTA




Mahavaivasen on välillä vaikea löytää hyvää välipalaa jossa ei olisi maitoa, tai sitten en ole katsellut kauppojen tarjontaa kunnolla. Asiolla ollessa monesti iskee nälkä eikä aina ole aikaa eikä halua istahataa kahvilaan. Olen aivan koukussa tuohon Frooshin mango/appelsiini smoothieen. Ihana raikas maku tulee hedelmistä johon ei ole lisätty sokeria, säilöntäaineita eikä muitakaan makeutusaineita. 
Miksi kaikki kiva tulee Ruotsista? Hah haa ei sillä, että olisin kateellinen ruotsalaisten Ikeoille, henkkamaukoille ja muille kivoille jutuille. Louis Vuittonia ne ei sentäs ole keksineet läläläää ja Suomessa on maailman paras jääkiekkojoukkue, niin kerta. Frooshkin siis tulee Ruotsista. 
Harmi sinänsä, että näitä puteleita saa Ruotsista isompaakin kokoa ja ylläri ylläri Suomen hintoja halvemmalla. 


Lempparini sisältää mangoa, appelsiinia, banaania, omenaa, sitruunamehua ja passionhedelmää. Energiaa 100ml on 235kj/55 kcal. Voisin ryystää tuota smoothieta pullokaupalla päivässä. 



Viime viikolla tuo herkku oli pelastus melkoisen hiihtolenkki rääkin jälkeen. Eka kertaa kun kaivelin suksia jalkojen alle, tuntui ladulla, etteihän tämä voi olla totta mutta siitä kirjoittelen lähipäivinä. 
Huomenna alkaa armoton vaatteiden pähkäily, peseminen, silittäminen ja torstaina saankin pakata Jyväskylän reissua varten. Hieman kyllä jännittää lähteä moikkaamaan blogiystävää joka tuntuu jo niin tutulta ja läheiseltä, mutta jota en ole vielä koskaan livenä nähnyt. Reissusta tulee varmasti täydellisen huippu. 

-Nanni-

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

JOKOS NE BIKINIT JA AURINKORASVAT ON PAKATTU?

Hahaaa miten onkin voinut käydä näin, etten ole muistanut hehkuttaa tulevan toukokuun reissua? Matka on varattu jo viimekesänä ja enää lasketaan viikkoja tai no ok kuukausia vielä. Eli kolme kuukautta enää jäljellä, minusta se on vähän kun aloitimme laskemisen 9kuukaudesta. 
Olemme siis lähdössä isolla mutta loistavalla kokoonpanolla Turkin Sideen. Itse olen matkustelussa täysin untuvikko joten en ole käynyt juurikaan missään, en Turkissa, Espanjassa enkä missään muussakaan paikassa, joten tämäkin kohde on minulle täysi tuntemattomuus. 
Matkaan lähdemme appiukkoni toiveesta, sillä hän halusi viettää 60-vuotis juhlansa mielummin perheen kesken siellä kuin järjestää suuria bileitä täällä. Matkalle lähtee siis mieheni molemmat siskot perheineen/puolisoineen, meidän perhe sekä tottakai anoppi ja appiukko. Tällä kokoonpanolla olemme ennenkin reissanneet mutta lähinnä laskettelureissuja Suomessa. Tiedossa siis aivan loistavaa huumoria ja ihanaa seuraa. 
Ensi viikon ohjelmana on passien haku lapsille. Bikineitä ja kesäasuja olen hieman jo tilannut netistä. Sandaalien osto on ainakin itselläni edessä sillä en omista minkäänlaisia rantsusandaaleja. Mitään suuria ostoksia en aio etukäteen tehdä mutta järkevää kait on hommata ne bikinit ja uima-asut itselle ja lapsille.
Muutamia kriteereitä matkalle asetettiin. Lasten pitää reissussa viihtyä. Kun lapset viihtyvät, silloin viihtyy aikuisetkin. Tylsistyneitä, kitiseviä lapsia ei jaksa kukaan kuunnella. Matkan pitää olla All Inclusive. Kun reissuun lähtee iso poppoo ei voi olettaa, että kaikilla on yhtä aikaa nälkä, näin jokainen voi syödä silloin kun tarjoilu pelaa, ja eipähän tule eripuraa siitä missä kukanenkin haluaisi syödä. Eli ei suuria kriteereitä mutta mielestäni tärkeitä. 
Paikaksi valikoitui siis Turkin Side- Pegasos World. Paljon olen kuullut kehuja tuosta paikasta. Hotellialue on vastikään täysin remontoitu, allasalue on on valtava jossa varmasti niin lapset kuin aikuisetkin viihtyvät sekä ruokatarjoilu takaa sen, ettei nälkä pääse yllättämään, myös meri on muutaman askeleen päässä. 
Tällaiseen paikkaan lähdemme toukokuussa... 







Kuvat lainattu Nazarin sivuilta. 

Koska olen matkustanut niin vähän, niin olisi kiva saada kaikenlaisia vinkkejä matkalle lähdöstä ja matkalla olosta. Onko jotain mitä pitäisi ottaa huomioon ennen reissua sekä reissussa. 
-Nanni-

lauantai 14. helmikuuta 2015

ONKO AINOASTAAN KALLIS MERKKITUOTE LAADUKAS?

"Köyhän ei kannate ostaa halpaa", "halvalla ei hyvää saa" jne...
Pitääköhän tuokaan aina paikkaansa? Joissakin asioissa en lähde tinkimään laadusta, esimerkiksi talvivaatteet pitää lapsille olla kunnolliset  mutta monessa muussa voin kevyestikin pihistellä. 
Tämän postauksen esimerkkinä on Ikean vuodevaatteet. Meidän perheestä löytyy yhdet jos toisetkin pussilakanat Ikeasta enkä ole joutunut kertaakaan pettymään laadussa. Kangas tuntuu laadukkaalta, pehmeältä eikä päivä paista kankaan läpi. Käytössä ja pesussa lakanat pysyvät kuosissaan, saumat kulkevat siellä missä pitää eikä kangas nyppäänny pidemmässäkään käytössä. Joskus olen haaveillut ns. "paremmista" vuodevaatteista mutta olen tullut siihen tulokseen, että miksi kummassa tuhlaisin lakanoihini älyttömiä summia rahaa jos voin saada edullisestikin loistavaa laatua. 



Pehmoisia unia, pehmoisessa pedissä. 
-Nanni- 

perjantai 13. helmikuuta 2015

JAKSAA JAKSAA, NOUSEE NOUSEE, KYLLÄ SE SIITÄ

Koska postaukseni aihe liippasee jollain lailla himourheilua niin oli pakko ensi töikseen kurkata Youtubesta lempparivideoni, eli Sami Hedberg kuntosalilla. Tuolle videolle nauran joka kerta yhtä makeasti, voit kurkata videon tästä ja päästä postauksen tunnelmaan heti alkutekijöissä.

Sitten itse aiheeseen. Moni onkin varmaan jo huomannut, että tässä huushollissa urheillaan aina kun siihen on tilaisuus eli todella useasti ja paljon. Tähän saakka olen lähinnä kulkenut jumpalla, lenkillä, hiihtämässä jne mutta lähinnä pyörinyt mukavuusalueella. Jossain vaiheessa kuntosalikärpänen puraisi tätäkin akkaa ja niinpä ryhmäliikuntatunnit jäi vähemmälle ja olen alkanut pyörimään ahkeraan salin puolella. 
Viikolla saimme siipan kanssa hiottua ohjelmat kuntoon ja nyt salilla käynti on erityisen mielekästä, jos tuosta puuhasta voi näin ilmaista. 
Nälkä kasvaa syödessä, eikös se näin ole? Kun meille hommattiin leuanvetotanko, lähinnä pojan toiveesta, innostuin itsekin testailemaan taitojani tai lähinnä taitamattomuuttani. 

              

Jumantsuikka kuinka koukuttavaa puuhaa sen raskaudesta huolimatta. Olen rimpuillut tuolla tangolla lähes päivittäin enkä anna tangolle periksi, kyllähän minä sille näytän mistä tämä emäntä on tehty. Päätin haastaa itseni. Tällä hetkellä saan vedettyä leukoja säälittävät yksi kappaletta mutta päätin, että kevään aikana teen niitä kolme. Ei siis mikään mahdottomuus mutta vaatii työtä ja kovaa treeniä. 



Neuvoja leuanvetoon olen kysellyt yhdeltä jos toiseltakin ja leuan vetoa voi treenata vetämällä leukoja. Ei siis mitään vippaskonsteja. Salilla olen saanut sääliviä hymyilyjä osakseni. Myönnettäkköön, sätkimiseni on varmasti melkoista komediaa, nauraisin sille itsekin. No saas nähdä kuinka käy, mutta vakaa aikomukseni on saada ennen kesää kolme leukaa. Pyysin tankoa myös töihinkin, jotta voisin sielläkin välillä harjoitella. Saas nähdä ilmaantuuko meille moista vempainta. 
Toinen haasteeni on:


Housut: Röhnisch. Toppi: Rosme
Punnertaminen. Tää on iisiä, Taekwon Do aikoina punnerrettiin ja PALJON. En silti tiennyt yhtään montako saisin. Poika kysyi eilen, että meinaanko punnertaa tyttöjenpunnerruksia? Katsoin lasta hämmentyneenä ja heitin ilmoille vastakysymyksen "näytänkö minä muka joltain tytöltä?". Poika repesi nauramaan ja sanoi että näytän. Jos täällä punnerretaan niin sitten punnerretaan kunnolla, tai ei punnerreta ollenkaan. Lapsi aloitti laskemaan ja minä punnertamaan. Tulos, 37. En tiennyt millaista tulosta odotin, mutta olin ihan tyytyväinen mutta aikomus on nostaa tuota lukua. Jos sen saisi kesään mennessä lähemmäs viittäkymmentä voisin jo tyytyväisenä taputella itseäni olalle. 

Onko hyvä asettaa itselle tavoitteita? Meneekö homma jo hieman överiksi? 
Laatuaikaa mieheni kanssa nykyään on yhteinen salikäynti. Mukavaa mennä yhdessä salille ja näin voin aina kysellä häneltä neuvoja reenaamisessa.

Uskotko, että saan kesäkuuhun mennessä kolme leukaa vedettyä?
-Nanni-

tiistai 10. helmikuuta 2015

VETOKETJUT PÄIN MARIMEKKOA

Ompelukärpänen puraisi pitkästä aikaa ja kaivelin ompelukoneeni pölyn seasta esiin. Mikään huipputason ompeija en ole ja siksipä en lähde mitään hääpukuja ompelemaan, vaan etsin käsiini helpon "idioottivarman" ohjeen jossa selitetään kyseinen ompelu vaihe vaiheelta. Ongelma tapauksissa soitan vielä äidilleni ja saan viimehetken vinkit sieltä. Koskaan ei onneksi mikään ole kesken jäänyt mutta muistan eräänkin ompelen puran ompelen puran ompelen puran- episodin joka alkuun nauratti mutta ehkä jo sadannen purkaus kerran kohdalla ajattelin, että tuleepa tollekin ratkojalle töitä.


En ole koskaan ollut mikään Marimekko fani mutta kun halusin ilahduttaa ystävääni jollakin Suomalaisella ja itsetehdyllä, päädyin ostamaan Marimekon palalaarista hauskan kankaan josta väsäsin kolme meikkipussia. 
Kangas oli mielestäni veikeä sillä kaikki pussukat olivat erinnäköisiä eikä se tällä kertaa johtunut ompelutaidoistani. Meikkipussit tein isommalla kaavalla jotta sinne mahtuisi muutakin kuin huulirasva. Samalla kaavalla olen aikoinani ommellut monen monta meikkipussia lahjaksi. Muokkasin Tilda-kirjasta nappaamaani kaavaa hieman mutta mitään suuria muutoksia en malliin tehnyt. 



Pussukoista kaksi lähti maailmalle ilahduttamaan kahta aivan erityisen ihanaa naista/ystävää, lähetin ne yllärinä ja innolla odotankin, että millainen reaktio saajilla on. 
Yksi meikkipusseista jäi itselleni ja onkin päässyt jo koekäyttöön käydessäni salilla saunassa. 
Aivan täydellisen tyytyväinen en vetoketjun ompelun lopputulokseen ole ja toivonkin, ettei lahjan saajat katsoisi niitä kovin tarkalla silmällä. Mikä siinä vetoketjun ompelussa onkin niin haastavaa? Itse vetoketjun saan paikalleen ihan helpolla mutta päät jäävät aina rumasti repsottelemaan. 

Minkä verran noihin mahtuu matkalle tavaraa? Senkin testasin jo. 


Otin kasapäin rasvoja, putsareita, hammastahnaa jne... päätin, että nyt testataan onko tästä mihinkään. Kukaan nainenhan ei reissuun lähde vähillä purnukkamäärillä eli meikkipussiltakin vaaditaan paljon. 


Sinne ne sujahti ilman pienintäkään ongelmaa ja lisää mahtuisi vaikka millä mitalla. Jeps eli melkoinen tilaihme. 
Kuten jo alkuun mainitsi, en liiemmin perusta Marimekosta mutta tämä kangas vei kyllä sydämeni. Ilokseni kangasta jäi vielä pieni pala joten jossain vaiheessa ompelen loppukankaasta pienemmän pussukan jonne mahtuu meikit. 
Tällaista siis täällä väsätty tällä kertaa. 


Toivottavasti lahjan saajat tykkäävät ylläristäni.
-Nanni-