perjantai 13. helmikuuta 2015

JAKSAA JAKSAA, NOUSEE NOUSEE, KYLLÄ SE SIITÄ

Koska postaukseni aihe liippasee jollain lailla himourheilua niin oli pakko ensi töikseen kurkata Youtubesta lempparivideoni, eli Sami Hedberg kuntosalilla. Tuolle videolle nauran joka kerta yhtä makeasti, voit kurkata videon tästä ja päästä postauksen tunnelmaan heti alkutekijöissä.

Sitten itse aiheeseen. Moni onkin varmaan jo huomannut, että tässä huushollissa urheillaan aina kun siihen on tilaisuus eli todella useasti ja paljon. Tähän saakka olen lähinnä kulkenut jumpalla, lenkillä, hiihtämässä jne mutta lähinnä pyörinyt mukavuusalueella. Jossain vaiheessa kuntosalikärpänen puraisi tätäkin akkaa ja niinpä ryhmäliikuntatunnit jäi vähemmälle ja olen alkanut pyörimään ahkeraan salin puolella. 
Viikolla saimme siipan kanssa hiottua ohjelmat kuntoon ja nyt salilla käynti on erityisen mielekästä, jos tuosta puuhasta voi näin ilmaista. 
Nälkä kasvaa syödessä, eikös se näin ole? Kun meille hommattiin leuanvetotanko, lähinnä pojan toiveesta, innostuin itsekin testailemaan taitojani tai lähinnä taitamattomuuttani. 

              

Jumantsuikka kuinka koukuttavaa puuhaa sen raskaudesta huolimatta. Olen rimpuillut tuolla tangolla lähes päivittäin enkä anna tangolle periksi, kyllähän minä sille näytän mistä tämä emäntä on tehty. Päätin haastaa itseni. Tällä hetkellä saan vedettyä leukoja säälittävät yksi kappaletta mutta päätin, että kevään aikana teen niitä kolme. Ei siis mikään mahdottomuus mutta vaatii työtä ja kovaa treeniä. 



Neuvoja leuanvetoon olen kysellyt yhdeltä jos toiseltakin ja leuan vetoa voi treenata vetämällä leukoja. Ei siis mitään vippaskonsteja. Salilla olen saanut sääliviä hymyilyjä osakseni. Myönnettäkköön, sätkimiseni on varmasti melkoista komediaa, nauraisin sille itsekin. No saas nähdä kuinka käy, mutta vakaa aikomukseni on saada ennen kesää kolme leukaa. Pyysin tankoa myös töihinkin, jotta voisin sielläkin välillä harjoitella. Saas nähdä ilmaantuuko meille moista vempainta. 
Toinen haasteeni on:


Housut: Röhnisch. Toppi: Rosme
Punnertaminen. Tää on iisiä, Taekwon Do aikoina punnerrettiin ja PALJON. En silti tiennyt yhtään montako saisin. Poika kysyi eilen, että meinaanko punnertaa tyttöjenpunnerruksia? Katsoin lasta hämmentyneenä ja heitin ilmoille vastakysymyksen "näytänkö minä muka joltain tytöltä?". Poika repesi nauramaan ja sanoi että näytän. Jos täällä punnerretaan niin sitten punnerretaan kunnolla, tai ei punnerreta ollenkaan. Lapsi aloitti laskemaan ja minä punnertamaan. Tulos, 37. En tiennyt millaista tulosta odotin, mutta olin ihan tyytyväinen mutta aikomus on nostaa tuota lukua. Jos sen saisi kesään mennessä lähemmäs viittäkymmentä voisin jo tyytyväisenä taputella itseäni olalle. 

Onko hyvä asettaa itselle tavoitteita? Meneekö homma jo hieman överiksi? 
Laatuaikaa mieheni kanssa nykyään on yhteinen salikäynti. Mukavaa mennä yhdessä salille ja näin voin aina kysellä häneltä neuvoja reenaamisessa.

Uskotko, että saan kesäkuuhun mennessä kolme leukaa vedettyä?
-Nanni-

18 kommenttia:

  1. Hih :) Hauska postaus :) Kokeile salilla ylätalja eteen vedettynä. Siis istua ja vedä tankoa ylävatsaan. Tämä kehittää mukavasti leuan vetoa :) Tsemppiä, kyllä ne vedot siitä lisääntyy. Mulla menee muutama, mutta en harjoittele kovinkaan usein. Joka päivä, jos jaksaa treenata,varmaan kehittyy :) Ihanaa viikonloppua Nanni ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana vinkistä. Se taitaa kuuluakin mun saliohjelmaan.
      Ihanaa viikonloppua sinullekin ♡

      Poista
  2. Uskon minä!
    Olet kyllä hyvässä kunnossa, että liikunta näkyy sinussa. Mahtavaa viikonloppua ja hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna. Tulee tuota joskus urheiltua.
      Ihanaa Ystävänpäivää ♡

      Poista
  3. Tottakai saat vedettyä. Itsekin sain viisi jokin aika sitten, mutta homma lipsahti ja nyt ei mene kuin kaksi.

    Hyvää ystävänpäivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisi wau..se on naiselle hyvä määrä.
      Ihanaa ystäväpäivää Ansku ♡

      Poista
  4. Vautsit, mikä Super nainen siellä onkaan!
    Itsellä ei nouse lähellekään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. On se tiukassa itselläkin.

      Poista
  5. Kyllä sie saat ja vitsi mikä määrä punnerruksia! Olet kyllä tosi hyvässä kunnossa! Ihanaa Ystävänpäivää sinne <3
    Annukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka. Enemmän vain haluan saada. Nälkä kasvaa syödessä.
      Ihanaa Ystävänpäivää ♡

      Poista
    2. Niinhän se tahtoo olla :) Mie saan aikaseksi ehkä yhden :) Leukaa en sitä yhtäkään..
      Annukka

      Poista
  6. Oikea super-mimmi! Voimaa ja tahtoa. Tuosta pitäisi itsekin ottaa opiksi ja laittaa lihakset parempaan kuntoon. Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne. Tässä onki itelle kevääksi puuhaa.
      Ihanaa Ystävänpäivää.♡

      Poista
  7. No onpas nainen hyvässä kunnossa! Itte en saa yhden yhtä leuanvetoa. Punnerrusta voisi kokeilla, mutta kirkkaasti häviän tuolle sun tulokselle. Pitäsköhän ottaa itteki tuollanen haaste...

    VastaaPoista
  8. Wau, oot kyllä timmissä kunnossa!
    Ihanaa ystävänpäivää <3
    -Päivänsäde-

    VastaaPoista
  9. Olet kyllä melkoinen superpakkaus ja varmasti menee leuanvedotkin!
    Ja olet kyllä hyvässä kunnossa!
    Ihanaa Ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
  10. Mikä kunto! Syvä rispektin kumarrus täältä!
    Ja Hyvää ystävänpäivän iltaa sinulle <3

    VastaaPoista
  11. Olipa kiva postaus lukea ja hatun nosto 37 punnerruksesta miesten tyylillä! Minä olen aivan onneton tuossa lajissa, vaikka muuten omaankin hyvän kunnon. Tuo leuanveto tanko on aivan liian koukuttava ! Minun porukoillani on tuollainen ja jokin pakkomielle mennä aina ylittämään itseään siihen joka kerta. Vaikka edelleenkään en saa kuin 2 leukaa vedettyä :D

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-