lauantai 28. helmikuuta 2015

NIPS NAPS - YLLÄTYS

Lupaan, että mainitsen sana "Jyväskylä" nyt viimeisen kerran, ainakin tällä erää. Jos vielä yhden postauksen verran jaksatte lukea mitä siellä tapahtui sillä tämä oli sellainen juttu joka kulkee nyt mukana muistuttamassa tuosta reissusta aika pitkän aikaa. 
Syytetään nyt vaikka Jyväskylän kovaa tuulta, että akalla tippui tukka, todellisuudessa saan kiittää viikonlopun ihanaa emäntää jolla on ammattitaitoa saada ihmiset näyttämään freesimmältä. Itse asiassa olenkin pohtinut tuon reissun jälkeen, että on kampaajia ja sitten on Kampaajia. Toiset leikkoo miten sattuu ja toisilla sitä vain on silmää. Kuten blogini nimikin kertoo, niin olen aika friikki hiusteni suhteen vaikkei ne nyt aina niin jumalaisen upeilta näytäkään. Koska takana on monta epäonnistunutta kampaamoreissua, en ole uskaltanut totauttaa aikoihin haavettani uudesta lookista vaan tyytynyt yksistään haaveilemaan siitä. 
Hennan kanssa suunnittelimme todella tarkkaan mitä teemme ja mitä emme tee tai siis hän tekee, minä vain istuin. Kun aika koitti istua kampaajan tuoliin viitan alle, en jännittänyt tilannetta lainkaan vaan tiestin, että olisin lopputulokseen tyytyväinen. 
Tässäpä kuvia matkan varrelta, puhukoon kuvat puolestaan. 

Ennen...




Hiuksiin laitettiin hyvin kevyesti ja vähän vaaleaa raitaa. En halunnut päätäni enää megavaaleaksi sillä olen kasvattanut pitkään omaa väriäni esille. Raitaa tuli juuri sopivasti. Sitten vuorossa olikin saksiminen, nips naps sakset tekivät työtä ja minä odotin miltä lopputulos näyttäisi. Peilistä en missään vaiheessa nähnyt vaan sain odotella lopputulosta ihan sinne loppuun saakka. 
Saksien jälkeen föönäys ja hieman suoristusrautaa ja lopputulos näyttää tältä.

Jälkeen...



Mittaa lähti reilusti, väriä tuli tosi varoen niinkuin halusinkin ja lopputulos on täydellinen. Samalla näette minut meikittömänä, ohoho mikä ilmestys. Ei kiinnitetä siihen liikaa huomiota, eihän. 
Seuraavana päivänä kuvattiin hieman enemmän. Nyt olen viikon saanut totutella uuteen mittaan ja on tämä vain ihana. Kannatti siis miettiä ja harkita vuosi tolkulla. 





Mitä olet mieltä reilusti lyhyemmästä mitasta? Oliko hyvä päätös vai teinkö suuren mokan? Omasta mielestäni en. 

Jatkossa rohkeammin itseäni uudistamaan.
-Nanni-

36 kommenttia:

  1. Molemmat hyviä, mutta tuo lyhyt on todella terhakka ja kivan klassinen. Tykkään ja kuinka ollakaan tuolla uudella mallilla tässä itsekin heilunut vuosikausia. ;)

    Ihanaa viikonloppua kaunis Nanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedä vaikka itsekin jäisin täyän mittaan. Tuleepa ainakin enemmän pidettyä auki.
      Kiitos ihana Tiia ♡

      Poista
  2. Vau, sopii tosi hyvin!
    -Päivänsäde-

    VastaaPoista
  3. Todella hyvät on uudet. Aina keventää ilmettä kivasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä itsekin hurjan paljon. Ja kasvaahan ne takaisin jos siltä tuntuu, mut nyt ei tunnu.

      Poista
  4. Kyllä kannatti , kauniit ovat ja terveen sekä luonnollisen näköiset :)

    VastaaPoista
  5. Tyylikäs. Tykkään. Meillä on melkein samanlaiset. Sulla vaan vähän pidemmät ja vaaleat raidoilla. Mulla tummat ja ilman raitoja. Kävin just viime viikolla kampaajalla. Kasvatan sen verran pidemmäksi vielä, että saan hiukset hyvin kiinni kesällä, kun puutarhatyöt kutsuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee me ollaan siis samiksia :) huippua.
      Itse haluaisin tummat hiukset, tokihan ne saisi väripurkista mutta en halua värjäillä enää mutta ihailen aina tummahiuksisia.

      Poista
  6. Ihana hattu! Ja kiva pituus hiuksissa. ; )
    t. Cherry O.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cherry. Hattu on Hennan, hiukset on minun :)

      Poista
  7. Upeat, sopii tosi hyin. Hius näyttää nyt hyvinvoivalta ja terveeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään kyllä hurjan paljon itsekin.

      Poista
  8. Oi kun kaunis! Todella hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, itsekin olen kyllä hurjan tyytyväinen.

      Poista
  9. Kaunis uusi kampaus. Kyllä leikkaus tuo aina ryhtiä tukkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin on ja nyt ainakin on kaikki kuivat latvat saatu pois. Nyt jatkan kunnon teho-hoidoilla tämän uuden lookin kanssa.

      Poista
  10. Terveisiä yö junasta, kohti Rovaniemeä :) Talvilomareissu on tehty ja loma arkisemmissa merkeissä jatkuu :) Hienolta näytät, sulle saattaisi sopia polkka pituinenkin hius..? :) Upeaa,uskalsit nyt kohti uusia seikkailuja :)
    Annukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, millainen reissu teillä oli. Missä kaikkialla kävitte. Haluan niin kuulla teidän reissusta.
      hmmmmm polkka, sitähän voisi tässä haudutella mielessä nyt kun vauhtiin päästiin.
      IHanaa sunnuntaita Roihin.

      Poista
    2. Junalla eka Helsinkiin ja sielä seikkailtiin.. Käytiin kurkkimassa lasipalatsissa, ihmeteltiin jätti salaatti annoksia ;) Kansallisteatterin portailla kuvia ;) syötiin burger kingissä (kannattaa käydä) Stockmannilla.. Suurin osa ajasta vain olemista. Taksilla terminaaliin, laivalla oloa 2 päivää. Ei käyty Tukholman keskustassa ei käyty maissa. Laivalla ostoksia mm. Hyvää viiniä,karkkia.. Söimme ravintolassa mm. Karitsan sisäfilettä,hyvää. Hampurilais annokset. Joimme hytissä sangriaa,sekin hyvää ;) Neiti nukkui hyvin,me heräilimme nuorten metelin pitkin öitä.. Kumpanakin..:/ Helsinkiin kun tulimme meitä odotti kyyti Porvooseen ystäväni luo ja sieltä rsutatieasemalle ja kotia kohti..:)
      Mukavaa Sunnuntaita sinnekin :)

      Poista
  11. Näyttää hyvältä Nanni!
    Minullakin on tarkoitus leikata seuraavalla kampaajakerralla enemmän kuin 2 senttiä. Näistä kuvista sain varmuutta asiaan :)
    Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, jos sait tästä kipinän. Itsekin tarvin aina tsemppiä aikomukseeni ja aina kun näin upeat lyhyemmät hiukset niin sain varmuutta aikomukseeni.

      Poista
  12. Aivan ihana uusi look, sopii sinulle todella paljon! Tykkään!
    Olen lukenut monta postausta putkeen megakiireisen työviikon jälkeen, kiva kun vastailit haasteeseen, vastauksiasi oli tosi kiva lukea!
    Ja oli ihana lukea Jyväskylänreissustasi, teillä on Hennan kanssa ollut varmasti ihanaa!
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Riikka. Haastetta oli kiva kirjoitella, siinä joutui itsekin pohtimaan, että millainen minä oikeastaan olenkaan.
      Itsekin olen hiuksiini vallan rakastunut.

      Poista
  13. Ihanat hiukset - ja kyllä hyvä kampaaja on aarre!
    Ja kyllä vain olet upea meikittäkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady. Hyvä kampaaja todellakin on aarre.

      Poista
  14. Hiukset näyttävät hyviltä kun ovat terveen näköiset ja pieni tai suurikin napsaisu on aina joskus paikallaan:) Eli hyvin tehty. Olen uusi jäsenesi ja toivotan sinut nyt vastavierailulle Kristallikimaraan, jossa tehdään käsitöitä, sisustetaan ja kokeillaan kosmetiikkaa, eli vähän kaikkea lifestyleblogi: http://kristallikimara.blogspot.fi/2015/02/nordic-collection-by-opi.html

    VastaaPoista
  15. Ihana pituus ja näyttävät kyllä terveemmiltä. Itsekin juuri laitoin viestiä kampaajalleni, että josko taas nähtäisiin :)

    VastaaPoista
  16. Hyvältä näyttää tukka! Tosi terveen, kauniin ja luonnollisen näköiset. Pitäisi itsekin tehdä nips naps ylläri omalle tukalle, mutta ei raaskisi. Alkaa vaan aikamoinen takkupesä olemaan!

    VastaaPoista
  17. Uusi napakka ja kiva tukka! Kannatti kyllä :)

    VastaaPoista
  18. Oikein hyvä päätös! Tuli eloa hiuksiin enempi. :)

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-