ERINLAINEN EILINEN

lauantai 14. maaliskuuta 2015

 Tämän postauksen kuvat ovat otettu puhelimen kameralla joten kuvanlaatu ei ole ihan paras mahdollinen. 
Eilen aamulla olin jo kymmeneltä Ideaparkissa treffaamassa blogiystävää Jaanaa. Viikon sisään jo toiset treffit Jaanan kanssa, hyvä me. Aurinkoinen Jaana saa mieleni joka kerta iloiseksi, juttu luistaa ja tuntuu kuin olisimme tunteneet toisemme paljon kauemmin. Istahdimme Lila´s Deli salaattiravintolaan josta saa tilattua todella herkullista Ainojäätelökahvia, ja sitähän me molemmat halusimme testailla. Yhtä herkullista kuin kotona tekemäni jäätelökahvi. 
Tokihan siinä tuli kierrettyä muutama vaatekauppakin ennenkuin sanoimme toisillemme heipat. 






Kukkakaupan kautta jatkoin matkaani, enkä suinkaan kotiin vaan lähdin ajelemaan ystäväni luo jonka luona en ollut aikoihin käynytkään. Perillä minua odotti aivan täydellisen herkullinen rieskapizza jota aion loihtia tänään perheellenikin. 
Teehetken jälkeen huomasin olohuoneen nurkassa kummallisen näköisen kapistuksen, sitähän piti lähemmin tutkailla. Alkuun luulin, että kyse olisi robotti-imurista, hah kuinka väärässä olinkaan. 


Robotti-imuri olikin Revitive Verenkierrontehostaja. Tätähän täytyy testailla. Olin alkuun aivan kummissani moisesta masiinasta, eikä ehkä alku tuntunut lainkaan miellyttävältä mutta siihenpä tottuikin yllättävän pian. Mistä siis on kyse?





Revitive on tehokas ja  helppokäyttöinen laite jalkojen verenkierron tehostamiseen. Sen toiminta perustuu hellävaraisiin sähköimbulsseihin, jotka stimuloivat jalkaterien ja säärten lihaksia vuoroin supistumaan ja rentoutumaan. Sain siis pieniä sähköiskuja, ainakin omasta mielestäni.  Allottaiset lihassupistukset helpottavat verenkulkua laskimoista takaisin kohti sydäntä, jolloin palelevat, raskaan tuntuiset turvonneet jalat saavat pikaisen avun. 


Omin sanoin sanottuna siis, laite kytkettiin helposti päälle, nostin jalat laitteelle ja irtopiuhat sai asettaa minne itse halusi. Minä kokeilin hauiksia ja lopussa vielä hartioita. Hieronnan kaltaista tuntemusta tuossa ei tule vaan lihakset alkavat nykimään tahtomattaan ja riippuen säädön kovuudesta, sähköimbulssit tuntuvat vähemmiltä tai kovemmilta. Itse aloittelin aika miedoilla "tärskyillä" ja loppua kohden kovensin asetuksia. 
Miltä tuon jälkeen tuntui? Aika hassulta mutta kykenin kyllä ihan normaaliin toimintaan. "Hoidon" aikana sain hassuja tärskyjä jolloin aina repesin nauramaan tai kiljahdin pienestä säikähdyksestä. Sangen hauska kokemus ja ehdottomasti olisin valmis käyttämään tuota säännöllisesti. 


Kyseessä kuitenkin oli ilmeisen arvokas masiina, joten ehkä itselleni en sitä raski hommata. Täytyy siis piipahtaa ystävän luona useammin kylässä. 
Tällainen perjantai 13. siis minulla. Illalla ihastelin miestäni joka innostui leipomaan lasten kanssa suklaakekesejä. Pojan mielestä tämä oli todella outoa, että isi leipoo ja äiti puuhaa ihan omiaan. 

Ihanaa launataita sinne, minä lähden suksimaan.
-Nanni-

14 kommenttia:

  1. Voi, mitkä kivat treffit teillä on Jaanan kanssa olleet!
    Ja tuo kahvi on kyllä varppina hyvää...
    Aivan outo kapistus mulle tuo verenkierto masiina.

    Mukavaa päivää sinne ja kivaa hiihtolenkkiä!

    VastaaPoista
  2. Jee ihanaa kun olette Jassuntassun kanssa löytäneet toisenne. Blogimaailma on ihmeellinen. <3. Tuota laitetta kokeilin Gigantissa ja se todella tuntui ja toimii, varmasti levottomat jalatkin saisi siitä apua.

    Ei totisesti perjantaisi ollut mikään perjantai 13:sta päivä. Yhtä kivaa ja aurinkoista viikonloppua. <3

    VastaaPoista
  3. Haha! Mahtava laite! Olisi mulle hyvä talviapu, kun villasukat ei piisaa :)

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa, että olette ehtineet treffaamaan Jaanan kanssa! <3 Täytyypä testata tuota jäätelökahvia, kuulostaa kyllä todella hyvältä! :) Ihanaa lauantaipäivää <3

    VastaaPoista
  5. heips!
    Tervetuloa vaan useamminkin "tärskyille". Kiitos kukkasesta!
    T. Cherry O.

    VastaaPoista
  6. Varmasti kiva tapaaminen , tuo Ainojäätelökahvi kuulostaa herkulliselta !

    VastaaPoista
  7. Hui tuota mun kuvaa...Tukka on niin huonosti...Hyvä meininki silti ja hyvää kahvia! Olipa ihana taas nähdä <3

    VastaaPoista
  8. Jäätelökahvi näyttää niin herkulta! Sinulla ja Jaanalla on varmasti paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita joista riittää juteltavaa :)
    -Päivänsäde-

    VastaaPoista
  9. Ystävien tapaaminen on aina piristävää, ja sinä sait oikein kunnon sätkytkin :D.

    VastaaPoista
  10. Kaksi ihanaa siellä. Jaanan kanssa tavattiin kerran "vahingossa" se oli hauska sattuma.. keskellä Helsingin vilskettä ;)

    VastaaPoista
  11. Kiva 13.päivä ja perjantai siellä on ollut!
    Mikäpäs sen mukavampaa kuin shoppailu ystävän kanssa ;)
    Ei ollut tuttu masiina, voisi olla apua minunkin jaloille...

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille kommenteista.
    Jaana: ei sinulla todellakaan ollut hiukset huonosti, olet aina yhtä tyylikäs.
    Ei todellakaan ollut perjantai 13, päin vastoin oikein mukava ja erinlainen <3
    Cherry: ihan varmasti tulen kylään taas pian ja sinä myös pian meille.

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -