HUIPPUMUOTI VAI MUOTIOIKKU?

torstai 5. maaliskuuta 2015

Seuraan muotia lähinnä blogeista ja luen Elle-lehteä. Ellessä muoti joskus ampuu yli hilseen mutta toki sieltä löytyy kivojakin juttuja ja vinkkejä omaankin makuuni. Blogeista saan paljonkin ihania ideoita niin pukeutumiseen kuin kosmetiikkaan ja paljon paljon muuhun. 


Olen ollut aina aika hitaasti lämpenevä uutuuksille, saatan jopa aluksi sanoa "ei ikinä tuota minulle" mutta lopulta huomaan ihastuneeni ja hommanneeni kyseisen uutuuden omaankin kaappiini. Esimerkkinä tällaisesta on mm. pillifarkut. Huokailin niille alkuun aivan kummissani, oletin ettei näin lyhyelle sovi pillit lainkaan ja kuinkas kävikään kun kerran testimielellä ne jalkaani vedin. Sille tielle jäin. 


Tämä kevät tuo mukanaan juttuja joita ei ole vähään aikaan katukuvassa nähty. Rytinällä tulee taas leveät lahkeet sekä korkeat vyötäröt. Korkea vyötärö vei minut kerralla mennessään vaikka aikoinani vannoin, etten enää ikinä laita jalkaani farkkuja joissa on vyötärö vyötäröllä eikä lantiolla. Ostamani korkeavyötäröiset housut ovat niin mieluisat jalassa, että olen todella onnellinen niiden tulosta markkinoille. 
Leveät lahkeet taas eivät ilahduta minua lainkaan. Toivon todellakin, että pillit pysyvät kaupoissa ja muodissa tiiviisti. Tiedän silti, että jossain vaiheessa sorrun sovittamaan myös niitä leveitä lahkeita. 


Tulevana kesänä myös farkku on tosi pop. Farkkua nähdään muuallakin kuin jalassa. Tulee farkkutakkia, puseroa, mekkoa ja farkkua kaikkialla. Olen siis todellakin onnellinen, että olen säästänyt ikivanhan farkkumekkoni ja mahdunkin siihen vielä. 

Kuosissa taas nähdään kukkaprinttiä sekä värinä vaalea persikka on vallannut monet kaupat. Kukkaprintti ei ole minun juttuni lainkaan, vaikka mistäpä sitä koskaan tietää mutta se ihana persikka... 


Ei siis harmita lainkaan, että viime keväänä löysin tuon bleiserin kirpparilta muutamalla eurolla. Sen käyttöä odotankin ihan innolla. 

Ja entäs ne kengät sitten? Korkkarit ja tennarit, niillä pääsee todella pitkälle ja on ainakin lehtien mukaan aivan huippumuodikas. Molemmista tykkään ja molempia käytän. Korkkareita pitäisin enemmänkin mutta arkeeni ne vaan eivät juuri sovellu työni puolesta. Tennarit sopivat kivasti moneen juttuun mutta ihan niin rohkeasti en niitä yhdistele kuin mitä muotilehdet suosittelevat. 


Lämpenetkö sinä leveille lahkeille ja kukkaprintille vai onko joku muu kevään uutuus mieluisampi? 

-Nanni-

16 kommenttia:

  1. Minä juuri omassa blogissani naureskelin, että olen kerrankin muodikas levenevissä hippifarkuissani - joita olen siis käyttänyt jo vuosikausia :)
    Itse kyllä tykkään seurata muotia lehdistä ja blogeista, mutta en oikeastaan omassa pukeutumisessani sitä juurikaan seuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin lähinnä lähden siitä, mistä todellakin tykkään, olipa se muodikas taikka ei. Pääasia, että itse tykkää.

      Poista
  2. Helsingissä näkyi olevan paljon pitsiä jokapaikassa.. Shortsien lahkeissa ja ihan koko hame..:/ En ole joka muodin matkassa menijä ja lämpiän miekin hitaasti.. Joihinkin en ollenkaan..:)
    Annukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsi tuli syksyllä aika rytinällä eikä se varmaan ihan heti katoa. Pitsihän on kyllä todella ihanaa.
      Itsekin lähinnä puen sitä mistä todellakin tykkään, olipa se muodikasta tai ei.

      Poista
  3. Kukkajutut menee ja leveät housutkin :) Ihana kuva susta :)

    VastaaPoista
  4. Mä olen tositosi iloinen leveistä lahkeista. Tosin, käyttäisin niitä jokatapauksessa, tyyliin kun kuuluvat :)

    VastaaPoista
  5. Täällä kans yks, joka ei ymmärrä leveiden lahkeiden päälle ollenkaan :D Mun mielestä ne ei imartele kenenkään vartaloa, mutta tämä onkin vain minun mielipide. Kukkakuosit menee osittain, mutta ei liian räväkkäät tai isokukkaiset. Tuo persikan sävy on niin ihana, tykkään älyttömästi!! Sopii sullekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en leveille lämpene. Mutta mene ja tiedä.
      Persikka on kyllä ihana ♡ tai mikä se nyt oikealta nimeltään onkin.

      Poista
  6. Ei oikein leveät nappaa. Mutta johtunee myös vartalostani. Todella pitkille ja hoikille varmaan näyttävät. Aika klassisella linjalla mennään aina, toki leikkauset, kenkien kärjet jne. menee ns.muodin mukaan. Tai heh niin ainakin luulen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ajattelen että pitkäsääriselle leveä lahe sopii paremmin kuin tällaiselle pätykälle kuin minä.

      Poista
  7. Voi odotan leveitä lahkeita kun kuuta nousevaa. Niitä rakastin ja rakastan edelleenkin! Muuten en pahemmin korvaani lotkauttanut kun totesin että kappas, raitoja ja punaista... no niitähän on kaapissa :D

    VastaaPoista
  8. Mullekaan ei leveät lahkeet oikein uppoa. Korkeat vyötäröt sen sijaan on jo muutaman vuoden ajan ollut ihan ehdoton juttu ja enää en haluaisi mitään normaalilla vyötäröllä varustettua päälleni pukeakaan :) Jotkut jutut muuten "muotiin tulemisen" kanssa vähän naurattaa, tuntuu, että joka kevät muotiin tulee kukkaprintti ja merihenkiset raidat. Joten sinäänsä ihan kivaa, että vaikka uutena juttuna nähdään taas leveälahkeisia housuja. Vaihtelu virkistää, vaikken aiokaan itse siihen tarttua :D

    VastaaPoista
  9. Musta välillä tuntuu et oon ihan ulkona kaikista muodin pinnalla olevista jutuista.. Esim. just kukkaprinteistä ja leveistä lahkeista en kanssa tykkää yhtään!
    Tuo bleiseri on upea, aivan ihanan keväisen värinen <3 Mäkin täällä jo malttamattomana odottelen et pääsisin käyttämään normaaleja vaatteita.. Siihen voi tosin kyllä mennä vielä hetki..
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -