KEVÄÄN ENSIMMÄINEN ASUKUVA

tiistai 10. maaliskuuta 2015



Jos ei saatu pitää kunnon talvea niin nautitaan tästä kauniista keväästä sitten hyvällä omallatunnolla. Johan noita bleisereitä ja ballerinoja olikin ikävä. Ballerinoja en sentäs vielä ole esille kaivellut mutta muutaman kerran olen bleiseri päällä asioille lähtenyt. Eilen kaivelin kaapista tennarit jalkaani kauppareissua varten. Hieman lätäköt ja kuralälly muistutteli, ettei vielä kannate liikaa hihkua. Tennareita viisaampi ratkaisu olisi kummarit mutta omani ovat niin surkeassa kunnossa, ettei niillä enää pihaa kauemmas viitsi lähteä, reikäkin niissä taitaa jo olla. 



Eilen aurinko porotti niin upeasti, että aurinkolasit tuli tarpeeseen. 
Onpa aivan ihanaa kun saa pukeutua kevyemmin ja kaapista kaivella niitä vaatteita joita ei ole moneen kuukauteen nähty. Tänään tämä kevyt kevätpukeutuminen kostautui oikein rankalla kädellä. Aamu näytti kauniilta ja päätin nakata ylleni uuden, valkoisen kevät takin, VIRHE. Jossain vaiheessa räntäsade yllätti toden teolla. Takki oli aivan liian ohut ja kastui märästä lumesta hetkessä. Kotia päästyäni kiikutin sen kiltisti hengarikaappiin odottelemaan vielä joksikin aikaa. Kuvia takista koitan saada aikaiseksi lähi päivinä. 



Valoisuus vaan on niin ihanaa. Illalla pitkään on vielä valoisaa ja tietkin alkaa pikkuhiljaa sulailemaan jäästä. Pian siis saa heittää lenkkarit jalkaan ja pinkaista juoksulenkille. Sitä en ruukaa talvisin harrastaa, joten se on myös keväällä odotettu juttu. 


Bleiseri H&M
Housut Pieces
Toppi Vila
Kengät Vagabond
Laukku LV
Aurinkolasit Oakley

Mitä ajatuksia kevät siellä herättää?
-Nanni-

28 kommenttia:

  1. Oliko tuo valkoinen paita tuossa lopussa? Aivan ihana,jotenkin sopivan arkinen jos voisi sanoa..:)Kyllähän sitä oottaa että pääsee pihalle haravoimaan,laittaan kukkia ja kasvimaata. Nyt varsinkin kun voi ja on paikkoja mihin laittaa. Niim ja leikkimökki pitää tyhjentää että neiti ja neidin ystävä pääsevät leikkimään..
    Annukka

    VastaaPoista
  2. Juu se on tuo sama pusero kuin yläkuvissakin. Oma suosikkini j a lähes aina päällä.
    Täälläkin odotellaan, että lumet sulas ja pääsis pihaa kaiveleen ja tosiaan sitä mökkiä sisustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä katella jos sattuikin joskus edes siihensuuntaan olevaa paitaa,on se vain niin ihanan näköinen :)
      Uudet hanskat neidille ja saihan tuo tänään itsensä katseltua tuolla ulkona.. Kohta kokeillen porkkarieskan reseptiä josko olisi hyvä.. Mieheni halusi tehdä suolaisen bostonkakun,sämpylätäikinasta..
      Annukka

      Poista
    2. Tuon tyylisiä puseroita on nyt myynnissä hurjan paljon ja monissa väreissä. Onko teillä Espritin liikettä. Niille on tullut aikalailla samaa mallia monessa värissä. Itselle ostin vaaleansinisenä sellaisen.
      Jossain lehdessä oli talvella suomaisen bostonkakun ohje. Hitsi ku laiton hukkaan sen.

      Poista
    3. Porkkanarieskaa ajattelin kokeilla,pieni virhe tuolla edellä :( On yhdessä blogissa.. Kunhan tuo Boston saadaan uunista voin kokeilla.
      Pitääpä katella jos löydän.. En muuten tiiä onko täällä sitä liikettä..
      Annukka

      Poista
  3. Kauniit keväiset kuvat. Minäkin vetelen vaunulenkit nyt kevyemmässä takissa, ja ai että se tuntuu ihanalta talven jälkeen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihanaa kun saa ottaa kevät vaatteita esille. Jeeee

      Poista
  4. Ihania kevätkuvia!
    Onko nyt uusi bleiseri? Nautitaan auringosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna <3
      Ei ole uutta bleiseriä, päätinkin hommata aivan erilaisen takin ja tulla toimeen jo olevilla bleisereillä.

      Poista
  5. Tosi kiva asu ja oi tuota laukkua. Tänään juuri ihastelin samaista laukkua eräälle nuorella kauniilla naisella kassajonossa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3
      Laukku on suurin aarteeni ja tuskin koskaan toista saman merkin kassia saankaan.

      Poista
  6. Ihana asu ja niin tyylikäs tuo laukku<3
    Ja ihana Nanni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3
      Laukku on kyllä suurin unelmani, tai no ei ihan mutta melkein.

      Poista
  7. Rakastan kevättä (ja kesää, syksyä, talvea :D) Valon lisääntyminen antaa niin energiaa :) Josko kohta vois itsekin kaivaa tennarit esille...
    -Päivänsäde-

    VastaaPoista
  8. Tyylikäs asu ja kaunis nainen! Tuo laukku on täydellinen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasmina <3
      Laukku on kyllä onneni.

      Poista
  9. Keväinen kokonaisuus. Olen niin bleiserifani! Sinulla on myös tyylikkäät aurinkolasit :)

    VastaaPoista
  10. Aina niin tyylikäs ja kaunis Nanni! <3 Kevät herättää minussa aina hillittömän sisustuskuumeen! Nytkin sitä on ollut ilmassa, tuntuu etten muuta osaa ajatellakaan kuin mahdollisia projekteja ja hankintoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Heli <3
      Sama täällä, verhoja on vaihdeltu ja joka nurkkaa katseltu sillä silmällä.

      Poista
  11. Voi vitsi, miten tyylikäs olet!
    Tänään täällä on ihana auringonpaiste ja tekee mieli keveämpiä ja pastellisävyisiä vaatteita. Ja kotiinkin jotain piristystä, ehkä joku viherkasvi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen <3
      Aivan mahtavilla ilmoilla on meitä hemmoteltu.

      Poista
  12. Oi kun kiva kokonaisuus! Tykkään valtavasti :)

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -