MILLAINEN ÄITI OLEN - HAASTE

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Sain Kaaosta ja kukkamekkoja blogin Jonnalta haasteen vastailla äitiyttäni liittyviin kysymyksiin. Sain haasteen jo reilu viikko sitten mutta tätähän on täytynyt ensin hieman sulatella ja eilen nappailtiin neidin kanssa kuviakin aiheeseen. 
Joudun ehkä pohtimaan millainen äiti olen ollut ja millainen olen nyt. Äitiys on asia joka on ollut pinnalla viime aikoina. Olemme ystävieni kanssa pohtineet arkipäivän haasteita vanhempana. Ennen kun lapset olivat pieniä, haasteena oli koliikit, korvatulehdukset sun muut pienten lasten vaivat. Silloin en ymmärtänyt lausetta "mitä isommaksi lapset kasvaa, myös vaikeudet kasvavat lasten myötä". Eihän nyt isomman lapsen kanssa voi olla vaikeaa, sehän osaa itse syödä, pukea ja käydä vessassa. Huh hei miten väärässä olinkaan. Nyt kun kotona riehuu joku joka täällä ei ole ennen ollut, niin sitä äitinä on kummissaa. Tutun näköinen lapsi mutta kuka sen sisällä onkaan. Mitä tapahtui meidän aina niin ihastuttavalle lapselle? Joku sanoi, että se on esimurrosikä. Mikä ihme se on? No en tiedä mutta se on kaapannut isomman lapseni. 
No tästä aiheesta ehkä joku toinen kerta jos joku jaksaa siitä lukea. Nyt itse haasteen pariin. 


Millainen äiti olet?
Pitikö tähän heti näin vaikea kysymys laittaa?
Tiukka, ehkä hieman vanhanaikainen. Perheessämme on kuri ja säännöt. Rakastan lapsiani, teen heidän eteen kaikkeni mutta annan silti tilaa myös kasvaa. Puuhailen lasteni kanssa mutta en istu päivässä tunti kaupalla lattialla leikkimässä. Nautin omasta ajastani mutta heti kun olen perheestäni erossa, tulee valtava koti-ikävä. 
Olen leijonaemo, suojelen lapsiani. En hyväksy koulukiusaamista, otan heti asian hoittoni, en myöskään hyväksy, että lapseni kiusaisivat muita. Haluan, että heistä kasvaa kunnon ihmisiä jotka pärjäävät maailmalla. 
Tsemppaan lapsiani. Kehun heitä ja perustelen asiat. Asioista voidaan neuvotella. Itkulla ja raivoamisella ei meillä periksi saada. Ei on ei. 

Eroaako se paljon siitä millainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia?
Jaa a en muistaakseni koskaan miettinyt millainen äiti minusta tulisi. 

Mitä luulet, että muut ajattelevat kasvatustavoistasi?
Enpä osaa sanoa. Ehkä lasteni käytös kertoo puolestaan. Heidän kanssaan voi kulkea joka paikkaan häpeämättä silmiään päästään. Olemme aina kulkeneet paljon ja lapseni ovat oppineet mielestäni hyvät sosiaaliset taidot. 
Alkuun äitiys oli vaikeaa, en tiennyt millainen minun pitäisi olla. Olin liian tiukka ja tuolloin varmasti sain useasti "pahoja katseita" osakseni. Nykyään olen ainakin itse tyytyäinen ja uskoisin, ettei minua enää katsota niin pahalla silmällä. 


Mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä toisin?
Palatakseni edelliseen kohtaan, olen muuttunut paljon äitinä. En ole enää se sama takakireä akka joka huusi joka asiasta. Osaan nykyään nauttia elämästä. En ehkä siis tällä hetkellä muuttaisi itsessäni mitään. Tai ainahan sitä parantamisen varaa on, eiks vaan?

Mitä teet mielestäsi oikein?
Olen läsnä. Kun lapsilla on asiaa, kuuntelen. Olen aidosti kiinnostunut. 
Puuhailen lasteni kanssa. Leivotaan, luetaan, pelataan. Osaan myös sanoa, että nyt olen väsynyt, nyt en jaksa, tehdään joskus toiste. 


Oletko varovainen äiti? Annatko lapsesi kokeilla esim korkeaan telineeseen kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai oviin? Perustelut vastauksiin.
Annan kiipeillä ja kiipeilen itse mukana. Talvella pudottelin varaston katolta lunta ja poika halusi tulla katolta hyppäämään kinokseen. Niinpä poika hyppäsi ja äiti pomppasi perässä, olipas meillä vain hauskaa. Olen se joka kannustaa ja yllyttää menemään hurjiin tivolilaitteisiin tai kiipeämään puuhun. En silti sysää lapsiani suden suuhun. Olen itsekin lapsena kiipeillyt puissa, hyppinyt talvella mummolan navetan katolta kinokseen, koskaan en itseäni loukannut. Se oli kivaa ja saman hauskuuden haluan lapsilleni. 
Ai turvalukkoja ja suojia. Hoh hoihaa, en ole hommannut enkä hommaisi jos meille vielä joskus vauva tulisi. Ensinnäkin en ymmärrä miksi kotona pitäisi olla ovissa portteja. MIKSI??? Lapsi saa tutkia ja tutustua. Pistokkeet olisi ehkä ollut hyvä suojata mutta lapseni olivat pienenä aina silmieni alla joten näin milloin sormet olivat menossa pistokkeeseen. 
Lapset kaivelivat kaappeja ja leikkivät kauhoilla ja kapustoilla, miksei he sitä olisi saaneet tehdä. Kun kummityttö tulee kylään, kaivelen hänelle ensitöikseen vispilät esille, saapa tyttö opetella kokkaamaan. 
Tässä on varmasti joka kodissa omat tapansa. Näin kuitenkin meillä. 

Miten toimit seuraavassa tilanteessa. Lapsi huutaa kaupassa pääpunaisena ja makaa lattialla kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa olevien katseista ja huokailuista?
Tästä aiheesta kirjoitinkin tässä talven aikana kun neiti heittäityi huutamaan lähikaupassamme. Purskahdin nauruun kun ekaluokkalainen volisee lattialla kuin kaksi vuotias. Jos olisin ollut lähempänä niin olisin heittäytynyt viereen makaamaan. 
Meillä ei huutamalla saada periksi, ei edes kaupassa, eikä varsinkaan kaupassa. Sanon tyynesti, ettei tänään osteta ja se on tähänkin saakka riittänyt. Kun poika oli pieni, ei hänelle riittänyt sanominen, hän jäi aina karjumaan naama punaisena. Tuolloin meistä toinen aina poistui autoon pojan kanssa. Aika pian meillä opittiin, ettei huutamalla saa asioita periksi. 
Minua ei kyllä pätkääkään kiinnosta mitä muut ajattelevat. Jokainen kasvattakoon itse lapsensa niin kuin haluaa. 


Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin? (karkit, limut, sipsit, jäätelöt, roskaruoka)
Lauantaina on karkkipäivä. Muutoin ei herkutella. Jos vieraita käy viikolla niin jotain pientä pullaa tai keksiä voi olla tarjolla. Jos viikonloppuna on tiedossa kaverisynttäreitä tms niin herkkupäivät mukautetaan niiden mukaan. 
Roskaruokaa syödään myös aika harvoin. Pizzoja ja hamppareita tehdään kotona. Sipsi on meidän perheen tyttöjen pahis, miksi niille ei voi sanoa EI. 

Onko lapsillanne tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut.
Elellään aika perusrytmiä, mikä se sitten onkaan niin siinäpä kysymys. Koska molemmat lapsemme ovat koululaisia on pakkokin pitää järkevää unirytmiä. Pojalla alkaa kolmena päivänä viikossa kahdeksalta koulu, ei siinä voi kovin myöhään kukkua. Ruokailu menee vähän sen mukaan miten kotosalla ollaan. Koitan huolehtia, että urheilevassa perheessä kukaan ei lähde nälkäisenä reeneihin. Suosin kahta lämmintä ruokaa päivässä. Olen siihen tottunut itse ja ainakin oma kroppa kiittää kun en napsi turhia välipaloja liikaa vaan syön mielummin oikeaa ruokaa. 


Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi?
Omasta lapsuudestani on periytynyt se, ettei vanhemmille soiteta suuta. En voi sietää, että lapset räkyttävät, en itsekään saanut haistatella omalle äidilleni ja aina kummastelinkin kavereideni tapoja puhua omille vanhemmilleni. 
Hyvät tavat opin äidiltäni ja samaa koitan opettaa lapsilleni. 

Ulkoiletteko päivittäin?
Ulkoillaan. Koululaiset ulkoilevat jo pakostakin mutta meidän lapsia ei ole koskaan tarvinnut patistaa pihalle. Itsekin nautin ulkoilmasta. 







Paljonko lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyättekö esimerkiksi tablettia?
Pyrin, ettei televisio ja kaiken maaliman pelikonsolit olisi ne päivän kohokohta vaan elämässä olisi muutakin. Peliaikaa meidän perheessä on lasten mielestä ihan liian vähän ja tästä olen joskus kirjoittanutkin. Jos päivä on ollut tapahtumarikas, ollaan oltu paljon menossa tms.niin tuolloin rauhoitan lapset sohvalle katsomaan leffaa. 


Miten näytät tunteesi jälkikasvulle? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin?
Hah, tämä märyiikka ei voi peitellä kyyneliään. Neiti joskus katsoo minua jos telkkarissa tulee jokin tietty kohta ja kysyy, että joko sie äiti itket. Plaaah. 
Itken avoimesti jos itku tulee, kerron lapsille, että myös aikuisilla voi olla pahamieli. 
Meillä myös riidellään ja joskus äänikin kohoaa. Osaan myös pyytää anteeksi. Minusta on hyvä, että lapset oppivat näkemään vanhempien riitoja mutta tärkeää on näyttää myös sopiminen. 
Mehän hassutellaan ja nauretaan lasten kanssa mitä kummallisimmille asioille. Kerrotaan kaikki uusimmat sanan muunnokset innolla toisillemme ja niitä hoetaan pitkin viikkoa. Menneen viikon sanan muunnos oli töissä kuulemani "tuskan parahdus" se piti heti viestittää pojalle ja sille on naurettu monen monta kertaa. 


Olen siis tiukkis, mutta osaan ottaa myös rennosti. Meillä on säännöt mutta tarpeen vaatiessa niistä voidaan joustaakin. 

Ihana haaste. Kiitos Jonna tästä. 

Mielelläni kuulisin äitiydestä mm:

Ja ilolla kuulisin kommentteja äitiydestä myös muilta lukijoilta.
-Nanni-

22 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoista lukea ajatuksiasi äitiydestä. Monessa kohdassa nyökyttelin päätäni. On niin totta, että lasten kasvaessa kasvatus tulee vaikeammaksi. Mitään selkeästi oikeita reagointitapoja kaikkiin tilanteisiin ei ole. On erilaisia lapsia, vanhempia ja tilanteita. Siinä sekamelskassa sitten yrittää luovia. Välillä onnistuu ja välillä huomaa tehneensä aivan typerästi jossain tilanteessa. Onneksi lastenkin kanssa voi puhua asioista, ja vaikka sitten jälkikäteen keskustella, jos joku tilanne meni "pylly edellä puuhun" :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen monesti miettinyt, että tähän ammattin ei saanut minkäänlaista koulutusta ja tämä on kuitenkin se elämän vaikein ammatti.
      OIkeaa tai väärää kasvatustapaa ei taida ollakaan.

      Poista
  2. Huh huh, onpas haaste. Kiitos vain, yritän miettiä vastauksia... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva kuulla sinun ajatuksia äitiydestä.

      Poista
  3. Ihana postaus :) Olen myöskin leijonaemo, puolustan omia lapsia viimeiseen asti! Ihanaa viikkoa sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukapa niitä meidän lapsia suojelis jos ei me itse.
      IHanaa viikkoa sinnekin Jaana sinulle.

      Poista
  4. Mielenkiintoista luettavaa oli!
    Mieki olen leijonaemo;)
    Mukavaa iltaa ja huomista Nanni<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitiys on kyllä sellainen haaste että kuka siitä oikeasti selviytyy L.n oppilaana?
      Vanhemmuus on asia josta voisi puhua päivästä toiseen.

      Poista
  5. Voi mikä haaste - kiitos! Näitä oli tosi kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti jaksat tarttua haasteeseen. Tätä oli kiva toteuttaa.

      Poista
  6. Paras äiti onkin sellainen, joka rakkaudesta asettaa lapselleen rajat. Näin hän parhaiten osoittee välittävänsä lapsesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä niitä rajoja ainakin asetetaan ja tarpeen vaatiessa niistä voi keskustella lasten kanssa.

      Poista
  7. Samoja juttuja löysin myös itsestäni. Kauniit lapset teillä<3 Kiitos haasteesta! :)

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus! Ja ihania kuvia :)
    Läsnäolemisen taito on vaikea, mutta niin tärkeä taito, siitä kannattaa olla ylpeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Vanhemmuus jos mikä on todelinen haaste, eiks vaan?

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Tätä oli hauska kirjoittaa.

      Poista
  10. Voi ihana postaus!
    Ja tuo illistyskuva, ihania lapsia teillä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kiva haaste ja tekstiä olisi tullut vaikka millä mitalla.
      Meillä onnistuu aina parhaiten noi hassuttelukuvat.

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -