PIENEN HUONEEN TILARATKAISUT

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Ostimme sadan neliön paritalokotimme syksyllä 2009. Jo aika pian muuton jälkeen tajusin, että kaksi makuuhuonetta kolmesta olivat todella pieniä. Huoneissa ei voinut toteuttaa sisustamista ihan miten halusi tai toki voi mutta oli myös tärkeää, että niissä mahtuisi leikkimään. Kahdeksan neliön huoneet ovat ok kokoisia huoneita oleskeluun mutta suurempia leikkejä niissä ei aikaan saada. Jo todella pian muuton jälkeen tajusin, että pojan huoneelle on tehtävä jotain. Huoneesta purettiin vaatekaapit pois ja vietiin ne varastoon josta ne on myyty eteenpäin. Vaatekaapeista luopuminen ei ollut helppo ratkaisu, siinä sai järjestellä ja siivota kaappeja, että sain purettavien kaappien sisällöt mahtumaan jonnekin. 

Puoliparvisänky
Pojan makuuhuone

Sängyksi valitsimme tuollaisen hieman normaalia korkeamman sängyn jossa on kaappeja alhaalla. Uskomattoman paljon rojua tuo sänky vetääkin sisuksiinsa. 

Innokkaana järjetyksen vaihtajana olen vuosien varrella oppinut jo mikä tuossa pienessä huoneessa toimii ja mikä ei. Näppärästi kamppeet vaihtelevat aika ajoin paikkaansa. Viime viikon ikkunanpesun jälkeen vaihtelin pojalle verhot ja järjestyksen. Iloisen yllättynyt esikoinen tuli illalla harkoista kotiin kun huone näytti ihanan freesiltä. 

Ikea Expedit


Ikean Expedit on tämän hetkinen ratkaisu kun leluja vielä jonkin verran pojalla on, mutta uudet ajatukset on vuoden päähän kun lapsi lähtee yläasteelle. Kutosluokan jälkeen ajatus on luopua niin sängystä kuin Expediteistäkin ja tilalle on suunniteltu lisää Ikeaa. 


Kodin1.stä aikoinaan ostettu hylly on seilannut huoneesta toiseen. Alkujaan ostin sen eteiseen kenkähyllyksi vanhaan kotiin, välillä se on ollut leluhyllynä, seuraavana viettänyt aikaa myös terassilla ja syksyllä se muutti takaisin pojan huoneeseen. Tarkoitus oli viedä se kesäksi takaisin terassille mutta enpä usko, että jaksaisin järkkäillä noita legoja ja mitalleita mihinkään uuteen paikkaan joten tuonne tuo hylly saa jäädä. 


Olemme joskus jopa harkinneet vaihtavamme huoneiden paikkoja. Olin valmis antamaan lapsille meidän makuuhuoneemme mutta kappas, meidän sänky juuri ja juuri olisi mahtunut toiseen pikkuhuoneeseen mutta ovea ei olisi saanut auki tai sitten se olisi ollut auki aina. 

No näihin pieniin huoneisiin on vuosien saatossa tottunut. Onnea on, että molemmilla sentäs on oma huone eikä lapsetkaan niiden kokoa valita. 
Joskus vain kummastuttaa miksi nykypäivänä rakennetaan niin pienillä nelijöillä koteja. Nykyään ei ole ihme vaikka asuntoilmoituksessa olisi alle yhdeksänkymmenen neliön neliöitä. Järkevällä pohjaratkaisulla tällainen varmasti onnistuu mutta haluaisinko ihan niin ahtaita neiliöitä? Vaikka meidän kodissa onkin kaksi pientä makkaria, on muuten koti todella mieluinen ollut alusta saakka. Valoisa ja avara koti, korkealla huoneratkaisulla on se mistä alusta saakka tykkäsin. 
Ainahan sitä jotain haluaisi jos saisi toivoa. Minun/meidän toiveemme on yksi ylimääräinen huone sekä muutama neliö lisää noihin lasten huoneisiin muuten olemme kotiimme tyytyväisiä. 


Nyt on kaikki ikkunat pesty, voin siis tyytyväisenä taputella itseäni olkapäälle. Otin ikkunanpesuun rennon, stressittömän otteen. Pesin ikkunan kaksi kerrallaan ja silloin kun jaksoin tai ehdin. Edessä on varmasti vielä ulkopintojen uudelleen pesu siitepölykauden jälkeen mutta se on iisi homma. 

Koruarvonta päättyy huomenna, muistathan käydä osallistumassa, tiedä vaikka onni sattuisi juuri sinun kohdalle.

Sataa sataa ropisee, pilipili pom...
-Nanni-

23 kommenttia:

  1. Onpa siisti pojan huone ja kivat värit. Kätevä tyo sänkyratkaisu!
    Me jos ketkä painitaan tila-ahtaudessa, nimittäin kotimme on 65 neliöinen saunallinen kolmio :D Ollaan kuitenkin tosi tyytyväisiä asuntoomme, kaikki remontit ollaan tehty, ja kodin sijainti meille täydellinen Oulujoen tuntumassa. Vaikka tilat on rajalliset niin onneksi hyvänkokoinen terassi tuo yhden ison huoneen lisää kesäisin, ja varastokin on valtava kodin kokoon verrattuna :D
    Mieheni pesi viikko sitten kaikki ikkunat pesurilla, kätevä on tuommoinen laite ;)
    -Päivänsäde-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävillämme on samankokoinen koti kuin teillä. Saunallinen kolmio noilla neliömäärillä ja heillä on kaksi isoa lasta. Joskus ystäväni on tuskaillut kun saisi edes sen yhden ylimääräisen huoneen.
      Sitä ikkunapesuria minäkin tahtoisin kokeilla.

      Poista
  2. Uusi banneri on kiva!
    Pojan huone näyttää hyvälle ja tilavallekin, tuo sänky on aika kätsä ja mikä parasta tavaraa saa sullottua sinne:)
    Mukvaa iltaa Nanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilava se ei kyllä ole mut sain jörjesteltyä sen aika kivasti niin mahtuu vähän puuhailemaankin.

      Poista
  3. Heiiii, blogin ulkoasuhan on tosi kivan näköinen :)

    Oletpa ollut reipas, mulla vasta kaksi ikkunaa pestynä...tosin räntää on tullut vaakasuoraan, joten ehkä vielä turha pestäkään ikkunoita.
    Onpas pojalla kiva huone, pienistä neliöistä huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kun tuota lunta ei enää ole niin ikkunan pesu on onnistunut mutta mitään mieluisaa puuhaahan se ei ole.
      Matto on nyt maksettu. Kiitos sinulle ♡

      Poista
  4. Ihania kuvia, ihana tyyli sinulla sisustaa <3
    Ja blogisi on saanut upean ilmeen!

    VastaaPoista
  5. Blogin ulkoasulla kiva ilme :) Huone näyttää kyllä siistiltä ja kivalta :)

    VastaaPoista
  6. Kivalle näyttää. Monesti makuuhuoneet ovat aivan liian pieniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Muutama neliö lisää niin kummasti mahtuis.

      Poista
  7. Ihanalta näyttää ulkoasu ja pojan huone on todella raikkaan näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna. Karlan kanssa sitä puuhattiin lauantaina tunti tolkulla.

      Poista
  8. Hieno tuo sinun bannerikuva sillalla. Tosi kätevää, kun vuoteen alla on tuollaisia vetolaatikoita säilytystä varten. Meillä neidin huoneessa on epämääräisiä pahvilaatikoita sängyn alla, ja siellä ne pölyyntyvät. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa laatikoissa on sekä hyvät että huonot puolensa. Välillä ne kätkee sisäänsä aivan kamalasti roinaa. Ja pölyä.

      Poista
  9. Pirteän näköistä. Meillä on 2 aika isoa makkaria vaikka itsestä ne tuntuu tosi pieniltä. Toinen 12 n ja toinen 14. Mutta tuossa meidän makkaroita (14) ei ole yhtään ehjää seinää, ja siitä on läpikulku eli kulku jää sängyn ja kaappien väliin. Siltikin tykkään huoneesta, mutta niitä 8-10 n. Minihuoneita ihmettelen minäkin...

    Mukavaa viikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän oma makkari on ihanan iso, samaa kokoa saisi olla lapsillakin.

      Poista
  10. Ihana koti sulla ja ihana tuo pojankin huone, raikkaan oloista! Tuo tilojen riittämättömyys on myös tuttua, meillä 3 sai ahtautua yhteen makkariin mutta onneksi vaikka kerrostalossa asumme ja keittiö on pieni niin molemmat makuuhuoneet olivat isoja niin sai lapsukaiset mahdutettua...keksimistä se vaati ja suunnittelua! Nyt on sitten tilaa kun lapsoset lentäneet pesästä ja 1 makuuhuone tyhjänä vierashuonena mutta hienoa että teillä molemmilla omat huoneet. Kiitos muksua viikkoa sinullekkin Nanni, on aina ilo lukea sun blogia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota vierashuonetta mie kaipaan vaikkeipa meillä nyt niitä vieraita solkenaan ramppaakaan.
      Kiva kun taas piipahdit blogissani, olenkin kaipaillut kommenttejasi <3 ihanaa viikkoa Päivi.

      Poista
  11. Onpa siistin näköinen pojan huone ja ihanan pirtsakat verhot. Kätevä ratkaisu tuo säilytystila sängyn alla.

    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. POjalla on jostain syystä aina pysynyt huone siistinä toisin kuin siskollaan. Toki tuo huone on nyt suursiivouksen jäljiltä kuvattu että on normaalia paremmassa järkässä.
      Kivaa viikkoa Johanna sinullekin <3

      Poista
  12. Itse ajattelen, että 90 neliön neliö on jo hyvän kokoinen! Asun pääkaupunkiseudulla kaksiossa. Perhe on kolmihenkinen ja pian nelihenkinen, silti olemme ajatelleet pärjäävämme tässä vielä. Toki olemme etsineet jo pitkään isompaa asuntoa. Mieleistä ei ole vaan löytynyt! Kävimme katsomassa mm. 74 neliön neliötä, joka oli mielestäni yllättävän tilava! Tietysti myös pääkaupunkiseudun neliöhinnoilla on osansa siihen, että täällä varmasti asutaan ahtaammin!

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -