KAIKKI YHDES´ KOOS

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015


Olipas viikkojen viikko. Siitä selvittiin kiitos mummojen ja tädin sekä muutaman muun ihanan ystävän avustamana. 
Maanantaina töihin lähtiessäni koossa oli vielä koko perhe mutta aamusta reissuun lähti puoliso ja päivällä parin päivän leirille lähti esikoinen. Töistä palattuani meitä oli vain minä ja Pipuna. Illalla vein neidin mummolaan yökylään, näin hänen ei tarvinnut seuraavana aamulla herätä kuudelta. Maanantai-iltana koti kaikui tyhjyyttä ja oli niin epätodellinen ja yksinäinen olo kuin vain olla voi. 
Keskiviikkona poika tuli väsyneenä ja kiukkuisena leiriltä. Leirillä oli ollut mukavaa ja tylsää oli ainoastaan leirin pituus, se olisi kuulemma voinut olla paljon pidempi. No voihan harmitus. 
Torstaina neiti lähti leirille ja töistä palattuani kotona haahuili ainoastaan poika jolla silläkin tuntui olevan muurahaisia housuissaan. Kotona oli tylsää ja jonnekin olisi kiva lähteä. Kuin tilauksesta serkku soitti, että mennäänkös mummolaan yökylään? No sinne katosi sekin lapsi. Olin jälleen yksin. Reppu selkään ja urheilemaan.
Mitä tekee nainen kun se jää yksin kotiin? Ottaako yksin olosta kaiken irti, makaa sohvalla ja katsoo hömppäsarjoja vai meneekö viettämään aikaa kavereiden kanssa? No näin toimii mies. Nainen nakkaa matot pihalle ja alkaa heilumaan kuin maailmanlopun edellä. Kun mies palaa työmatkaltaan illalla kymmenen aikoihin kotiin on matot pihalla, akka heiluu hikisenä imurin kanssa ja koti kiiltää puhtauttaan. 
Neiti palasi leiriltä perjantaina ja kuulemma kivaa oli ollut, emme päässeet kotiin saakka kun hän oli nukahtanut takapenkille. Siellä hän nukkui kaksi tuntia jonka jälkeen siirtyi nukkumaan sohvalle. Edes lemppariruoka ei saanut väsynyttä leiriläistä hereille. Kun neiti illemmalla vihdoin heräsi oli hän kiukkuinen kuin ampiainen.
Yht´äkkiä alkoi kimakka huutaminen jota seurasi valtaisa itkun myrsy, vihdoin sain selvää mistä huuto ja itku johtui. Neitikin halusi mansikoita joita minä juuri söin. No herranen aika, eihän sitä ennenkään ole pyytää kannattanut, tepsivämpi konsti toki on huutaa ja itkeä. 
Tässä oli piste iin päälle äidin sietokyvyssäni. Viikon olin kuunnellut kiukkuisten ja leiriltä väsyneiden lasteni kiukuttelua ja tulkuttamista. Komensin molemmat lapset kotitöiden pariin ja niitä tehtiinkin niin kauan, että turhat kiukuttelut loppui. 
Jos miettii, että mihin tämä viikko katosi niin onkos kummaa jos se oli ja meni. Onnea on ihanat läheiset ihmiset. Ilman heidän apuaan olisin ollut aika pulassa sillä itsehän olin koko viikon töissä ja mies reissussa. Mummujen ja ystävien avulla sain hoidettua lasten leirikuskaamiset sekä päivähoidot. KIITOS


Kaikki kullat yhdes koos´
-Nanni-

16 kommenttia:

  1. Tuttu juttu. Kun jostain palataan kotiin, on kiukku valloillaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän on myös aikuisilla (tai ainakin itselläni) kun reissusta kotiutuu.

      Poista
  2. Väsy ja nälkä saavat kummasti kiukunpuuskia aikaan. Eivätkä lapset aina edes itse sitä tunnista. Tsemppiä sinne ja leppoisaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin totta. Tietäähän sen itsekin että nälkäsenä on kiukkuinen kuin ampiainen.
      IHanaa uutta viikkoa Marianne.

      Poista
  3. Tuo siivous vimma iski minuunkin perjantaina kun mies syömässä työporukan kans ja neiti nukahti seittemältä syliini.. Petivaatteet vaihtui,imuroin ja lämmitin leivinuunilla taloa.. S heräsi seuraavana aamuna vartin yli seittemän ja mie sain piston ja pesin kolme ikkunaa! Piti lopettaa ettei urakaksi mee..:) Katsotaan josko huomenna töiden jälkeen saisin loputkin pestyksi..Tosin olohuoneen ikkunassa on jo neidin käden jäljet,et kovin kauaa ei nautittu puhtaasta ikkunasta..
    -Nunnu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on ihanaa kun oikein tosissaan innostuu puuhaamaan ja sen jälkeen huomaa tehneensä kotona jotakin.
      Ei kaikkea sentäs kerralla. "Ei makeaa mahan täydeltä" heh.
      Ei ne ikkunat kauaa siistinä pysy sehän on selvä.
      Ihanaa uutta viikkoa Nunnu.

      Poista
    2. Oikein Ihanaa viikkoa sinne teille kaikille..:) <3 Tulis jo ne ihanat kesäkelit ,pääsisi neiti ulos kotona paremmin ;)
      -Nunnu-

      Poista
  4. Onhan ollu viikko!
    Onneksi on nuita mummuja ja tätejä, joille voi pieniä viedä ja otka jaksavat autella:)
    Olipa niin hellyyttävä kuva tuo viimeinen<3

    Leppoisaa sunnuntaita Nanni<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea on läheiset.
      Ihanaa sunnuntaita sinullekin.

      Poista
  5. Onneksi on muitakin, jotka nauttivat yksinolostaan siivoten ;) se tunne , kun heiluu rättien kanssa ja tulee puhdasta ❤️ Osaan ottaa kyllä rennostikin ;)
    Se mainos , hyvä ruoka parempi mieli , ei voisi oikeampaan osua ! Kivaa kesän alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siisti koti vaan on niin onnea kerrakseen 💕

      Poista
  6. Voi mikä ihana tuo varvaskuva ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  7. Oi mikä viikko...Monenlaista mahtuu lasten lomaviikkoon...Huh huh. Täällä kans kiirusta harrastusten ja juhlien järkkäämisten suhteen...

    VastaaPoista
  8. Täällä myös arki on kiireistä, mutta olkoon. Pääasia että muistaa päivittäin pysähtyä nauttimaan hetkistä. <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -