keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

LASTEN MEHUHETKI

Tässä huushollissa tarjoillaan kahvit ja mehut kesäaikaan lähes poikkeuksetta takaterassilla, satoi tai paistoi. Olen sen verran kesäihminen, että haluan imeä jokaisen kesähetken itseeni, jotta jaksan pitkän synkän syksyn ja talven. 

Kolmas lomaviikko on jo meneillään. Enkös minä ihan just eilen lomalle jäänyt ja hihkunut, että kaikki ihanuus on vielä edessä. Aika siis juoksee Boltin nopeudella, jos ei vielä vähän nopeampaakin. 

Uskokaa tai älkää mutta tämä tylsä kotihiiri raahautui lauantaina kaupungille iltaa viettämään. Ilma ja seura oli mitä parasta ja aikoinaan puolison kanssa kotiuduttiinkin. Enpä muista, koska viimeksi olisi hyvät biisit menneet niin iloisesti jalan alle, etten meinannut pysyä mekossani. Kyllähän sitä nyt kerran kesässä pitää patiolla käydä. 




Meillä on imetty kesän makua mansikoista ja meloneista, jopa herneitä tuli ostettua kertaalleen mutta yllätyksekseni sain niistä niin pahan allergisen reaktion, että jääköön jatkossa kaupan hyllylle ne herkut. 

Muu maa mustikka, oman kaupan mansikka.
-Nanni-

6 kommenttia:

  1. Johan sitä kerran kesässä pitää päästä terassillle ;) Herneet ja vesimeloni on meilläkin tänä kesänä maistunut :) Mansikat on jäänyt hyllylle kun neiti allerginen..
    -Nunnu-

    VastaaPoista
  2. Mekin vietetään kesäisin kaikki mahdolliset hetket ulkosalla omalla terassilla :) Kesän makuja ollaan täälläkin kannettu kotiin kädet vääränä :D
    Vaan taas on niin harmaa päivä ja vettä sataa, voi kun saatais vähän aurinkoa! Hesassa paistaa vissiin arska?
    Ja edelleen ollaan kotona... Jospa mökkiremontti oli perjantaina valmis...
    -Päivänsäde-

    VastaaPoista
  3. Täällä kanssa ulkoruokaillaan aina kun mahdollista :).
    Meillä on ollut melkoinen viihdeviikko viime viikolla. Pääsimme livemusiikin pariin neljänä iltana aikuisten kesken!! Aika luksusta. On se ihanaa, kun tanssijalkaa vielä vipattaa ;).

    VastaaPoista
  4. Itsekin nauttisin juomat kesäisin terassilla, jos ois hiukan kivempi terassi. Ehkä joskus sitten omassa! :)
    En edes muista koska viimeksi oon ollut viihteellä edes siellä terassilla!?! Ei kai vaan ikää oo tullut. :D

    VastaaPoista
  5. Ihana hetki ja kauniit kupit. Ulkona vaan kaikki maistuu niin paljon paremmalta. <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-