tiistai 11. elokuuta 2015

EI OLE KOIRAA KARVOIHIN KATSOMINEN

Tiedätkö sen tunteen kun koittaa valehdella itselleen mutta jossain vaiheessa on vain katsottava peiliin ja myönnettävä rehellisesti itselleen ne tosiasiat?
Mistäköhän on kyse? No niistä raivostuttavan ärsyttävistä kesäkiloista. Siinä ne nyt on ja siinä ne pysyy, ei voi mitään. Tai todellakin voi. Loppuu se iltamussuttaminen ja jatkuva herkuttelu. 

En ole koskaan vielä elämässäni ollut tässä tilanteessa, että näin paljon peiliin katsominen ällöttää. Oma olo ei ole mieluinen enkä ole sinut itseni kanssa. 
Alkuun ajattelin, että no minusta nyt vain tuntuu tältä mutta ei se auta itseään huijata. Jos pelkästään peiliin kurkkaaminen ei auta niin vaatteet viimeistään kertovat rankan totuuden, takapuoli on levinnyt ja vyötäröllä on ylimääräistä. Ei kiitos.
Viime kesänä ostetut shortsit eivät mene viereenkään ja pari hamettakin ratkeili saumoistaan kun niitä väkisin koitin päälleni ängetä. Eilen töihin palanneena jouduin nostamaan työvaatteeni kokoa numerolla. Tällaista ei ole tapahtunut koko 11 vuotisen urani aikana muulloin kuin raskauaikana. 

Kiloja ei toivon mukaan ole tullut hurjia määriä mutta jokainen tullut kilo ärsyttää, siitä ei pääse mihinkään. 
Tiedän keränneeni kilot ihan itse pelkästään syömällä. Liikuntaa olen harrastanut samalla tahdilla kuin aina mutta herkuttelu on karannut käsistä. Joten syyttävä sormi osoittaa ihan itseeni. 

Tiedän ystävieni tarkoittavan pelkkää hyvää kun he toteavat että höpsis sulle mitään oo tullut. Tuo kommentti vaan ärsyttää niin paljon, että tekisi mieli läpsiä sanojaa kuonoon. Kun itsellä ei ole hyvä olo niin sehän jo riittää syyksi muuttaa huonoja tapoja, eikö vaan? Eihän niitä liikakiloja tarvitse kymmeniä tulla, että se ärsyttää kantajaansa, ne muutamatkin harmittaa. 

Hoikkuus on ollut minulle aina aika itsestytään selvyys mutta näköjään ikä tekee sen, ettei suuhun nyt ihan mitä tahansa tukita, se näkyy vyötäröllä aika armotta. 





Muistatko vielä nämä kuvat? Vuosi sitten näihin aikoihin tein Mia´s Boutiquen kanssa blogiyhteistyötä Rosmen alusvaatteista. Tällä hetkellä en voisi tällaista kuvausta edes ajatellakaan. Vaikken tuolloinkaan ollut mikään Viktoria Secret malli, lähimainkaan niin silti olin sinut itseni kanssa ja ylpeänä saatoin edustaa ihania alusasuja. 

Fiilis on suoraan sanottuna alamaissa. No tästä on nyt vain suunta ylöspäin eli ei muuta kuin nokka kohti uusia pettymyksiä. 



Valitettavasti itsekriittisyys on nyt niin huipussaan, että tästä aiheesta ei ole kuvia jaettavaksi saakka. 

Kaksi työpäivää on taputeltuna pakettiin, helteet saapuivat ja huomenna katukuvassa näkyy taas pieniä repunkantajia. Eli arki on palailemassa kehiin. Muistetaanhan jokainen höllätä kaasujalkaa koulujen huudeilla.

Kaksi pientä elefanttia marssi näin...
-Nanni-

20 kommenttia:


  1. Upeita kuvia sinusta!

    Sama täällä, jotenkin lomalla tuli mussuteltua kaikenlaista ja nyt niistä "makkaroista" haluaisin päästä eroon. Herkemmin herkkuja tulee syötyä varsinkin väsyneenä. Onneksi syksy tulossa, jolloin jäätelöt ja grilliherkut jää ainakin pois. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3
      Joo koko kesä on mulla menny vaan syömisen suhteen aivan läskiksi, jos näin voi sanoa,

      Poista
  2. Ihan sama juttu mulla! Muutama kesäkilo tuli (kun tänään vihdoin uskalsin käydä vaakalla...) mutta enemmän ahdistaa kiristävä housunvyötärö. En sentään joutunut vaihtamaan isompia työhousuja, mutta kyllä ne vähän löysemmiltä tuntuivat tuossa kevään aikana. Ei se auta kuin vaihtaa lihottavat herkut terveellisiin (nimimerkillä ei pullaa tai jäätelöä vaan vesimelonia) Tsemmpit meille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie jouduin niitä housujakin jo isontaan eikä kaikki omat pökät edes jalkaan mahdu. Sekös jos mikä saa kyyneleen silmäkulmaan.
      Tsempataan yhdessä.

      Poista
  3. Taitaa olla mullakin sama kohtalo edessä viikon päästä, nimittäin että työpuvun housuista pitää laittaa kokoa suurempi... Ollaa herkuteltu nyt lomalla koko rahan edessä. Viimeistä lomaviikkoa viedään mutten aio murehtia asiaa vielä ollenkaan. Mulla yleensä nousee paino hieman loman aikana mutta palautuu jahka normaali arki alkaa. Tämän loman aikana miehen terveys ollu niin hyvä että on voinut alkaa syömään taas kotimaisia viljoja -> ollaan vietetty yhteisiä herkkuhetkiä mm pizzan, pastan ja leipomusten äärellä, ja missäpä se muualla näkyy kuin vyötäröllä.
    -Päivällinen eiku päivänsäde-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomalla ja kesällä yleensäkin tulee herkuteltua joka päivä, mikähän se sekin juttu on.
      Sulla on vielä kotikenttä etu kun J sulle kokkailee ihanuuksia.
      ONpa mahtava kuulla, että siellä kärsii jotain jo syödäkin.
      IHanaa loppu lomaa Päivällinen <3 eiku siis ihana Päivänsäde <3

      Poista
  4. Joka kesä mulla on tuo sama fiilis elokuulla :). Tai on ollut viimeiset vuodet. Ei sitä "ylimääräistä" tarvita kuin kilo tai kaksi, niin kyllä sen itse tuntee. Ja sehän riittää. Itselleni pahin pöhöolo tulee sokerista. Karkin syönti pitää lopettaa ja leivän syönti ainakin puolittaa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama kilo riittää, se jo tuntuu ja itsellä ainakin näkyy.
      Mun pitää lopettaa tää ilta mussutus, se vaan on niin super ihanaa hommaa.

      Poista
  5. Hei miten upeita kuvia sinusta, nuo alusasut kelpaisi kyllä. Tosi on että tässä kesällä on tullut mussuteltua yhtä sun toista ja varsinkin toista. Toisaalta kun on Crohnin tauti niin kun hyvä kausi menee ohi niin kilotkin saa kyytiä kun mikään ei pysy sisällä...plaah. Mutta kun tää kesä on kärsitty niin syksyllä ja talvella sitä syö toisella lailla,ei ole grillimakkaraa tms,ei tee ainakaan mieli. Tsemppä meille kaikille, täytyykin kaivaa kävelysauvat naftaliinistä.

    VastaaPoista
  6. Tiedän tuon tunteen! On sitä itsekin kesän aikana mussuttanut herkkuja., kiloja on tullu.
    Mie yllytin tuttavani mmukaan kävelylenkille ja olemme nyt kahtena iltana käyneet tunnin lenkin kävelemässä..
    Tsemppiä ja iso Hali :) Kyllä tää vielä iloksi muuttuu <3
    -Nunnu-

    VastaaPoista
  7. Taitaa olla yleinen ilmiö loman jälkeen;) jostain syystä kuminauhavyötäröiset hameet houkuttelevat ;)

    VastaaPoista
  8. Muistan niin hyvin nuo alusvaatteet, koska ovat ne ihanat latvialaiset Rosmet ja vielä se, että näytät hurjan kauniilta. Voi maar kun tuli Rosmen tehtaanmyymälässä käytyä ja kamuja sinne vietyä, todella laadukkaita.

    Ymmärrän tuon fiiliksesi niin, jos ei ole itse tyytyväinen itseensä, niin se on siinä. Ei muihin pidä vertailla, eikä muiden sinua heihin, se on se oma fiilis mikä kertoo onko hyvä vai ei.

    Tiedän kuitenkin että kun arki tulee ja rytmi ja rutiini, niin kyllä ne siitä lähtee. Sekin on tosin fakta, että mitä enemmän ikää tulee, sen hankalampaa niitä on sulatella.

    Kiitos, kiitos, kiitos puuteri-ihanuudet saapuivat tänään ihanan käsinkirjoitetun kirjeen kera. Täytyy niitä nyt pari päivää vaan ihastella ja sitten testailla. On täydelliset sävyt ja vielä samettisäilytyspusseissa, todella ylelliset.

    Kiitos Nanni niin paljon ja zemppiä tuohon fiilikseen ja kesäkilojen sulatteluun <3

    VastaaPoista
  9. Tuttu juttu täälläkin, eihän loma tunnu ees lomalta, jos sitä ei herkuttele;)
    Työt, kun alkoivat, niin olen yritellyt palailla ruotuun, mutta viikonloppusin on vaikeaa pysyä herkuista erossa;)
    Kyllä saat varmaan kans Nanni kilot veks, kun arki alkaa:)
    Tsemppejä ja haleja <3

    VastaaPoista
  10. Voi tiedän niin tuon tunteen.. Itselläni on aina myös sama homma et jos paino nousee ns. normaalista parikin kiloa niin tulee tosi epämukava olo. Itselläni on tosin nyt vielä raskauskiloja muutama jäljellä, mutta ai että sekin osaa ärsyttää.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  11. Sinut aivan vasta pelkissä alkkareissa nähneenä, voin sanoa, että höpön löpön. <3
    Mutta ymmärrän tuskan, sama tuska on itsellänikin. Niin hyvin kun se terveellinen elämä keväällä alkoikin ja kilot tippui.
    terveisin: kädessäni on siideri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siideri, nam. Maistuis nyt mullekin.
      Itseähän ne tulleet kilot ärsyttää.

      Poista
  12. Kuten Nanni huomaat, niin tuttua meille muillekin nuo kesäkilot ja makkarat vyötäröllä. Itse juuri eilen samaa tuskailin, vaatteet ei istu mitenkään vaan kinnaa ja kiristää, ikävän tuntuista. Mutta kyllä sitä lomalla ja kesällä pitää herkutella, kyllä nuo kilot tästä arjen myötä karisevat, tosin pitänee vähentää jäätelön syömistä ja ehkä vähän karsia suklaastakin ;)

    VastaaPoista
  13. Siis sama täällä...Piti oikein miettiä, että mitä sitä laittaa töihin, kun kaikki kiristää...Kyllähän se harmittaa, vaikka ei ole kyse kuin parista kilosta, mutta mutta ja mutta...Olen koettanut nyt hiukan tsempata, mutta viikonloppuja en pysty olemaan syömättä herkkuja ja ei kait sitä tarttekkaan...Kivaa viikonloppua ja tsemppiä sulle <3

    VastaaPoista
  14. Jäi muuten sanomatta, että kaunis olet <3

    VastaaPoista
  15. Niin upeat kuvat sinusta!! <3 Itsehän sitä on kriittisin oman ulkonäön suhteen. Jos on aina ollut hoikka, ne muutamat lisäkilot voi todella alkaa ahistamaan. Itse olen kovasti treenannut kesän aikana ja katsonut vähän syömisiäkin, mutta niin vaan puntarin lukema jumittaa. Mun ongelmakohta on mahan seutu, se pömpöttää aina vaan! Ei kai se auta ku entistä enemmän treeniä ja herkut pois!

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-