PERJANTAI KOLMASTOISTAKO?

maanantai 12. lokakuuta 2015

Ehei, ei lähellekään vaan maanantai 12. mutta fiilis on kuin jyrän alle jääneellä. Aamu lähti liikkeelle ikävän vauhdikkaasti. Jo kotipihalla huomasin maan olevan mustasta jäästä liukas. Tällä hetkellä päätin, että ajan varoen, pitäen huolen turvavälistä. Kaikki meni hyvin kunnes...
Edellä menevä auto alkoi jarruttamaan voimakkaasti, säikähdä ja jarrutan, vaihdan kaistaa. Näen edessä auton joka pyörii vimmatusti ympäri poukkoillen kaiteelta toiselle, autosta lentää osia irti. Muutamassa sekuntissa ehdin ajatella paljon; "kohta rytisee, apua. Tästä tulee valtava ketjukolari". Ne on ensimietteet samalla kun yritän voimakkaasti jarruttaa ja ohjata holtitonta autoa. Edellä menevä saa jarrutettua paremmin kuin minä, koitan ohjata takaisin vasemmalle. Edessä olevien autojen väliin tulee rako, josta pääsen puikahtamaan eteen ja suoraa penkkaan/ojaan. Ajan kolaroituneen auton osan yli joka on keskellä tietä, alkaa tuntua valtava rytinä. Menikö mulla rengas??? Kädet tärisee, kyyneleet valuu silmistä. Mitä minä nyt teen? Näen vieressä olevan auton joka on pyörinyt ympäri monen monta kertaa, auto on ihan paskana, anteeksi eikun siis romuna. Pikkuauton kuski, nainen on kauhuissaan, minä olen kauhuissani mutta ehjä. Oma auto on ehjä, luojalle kiitos. Saan ohjattua auton pois penkasta ja jatkan tärisevin käsin, kyyneleet valuen silmistä matkaa. Nopeus mittarissa on naurettavan pieni mutta sillä hetkellä ihan liian pelottava. Vasta muutaman minuutin päästä osaan ajatella selkeästi. Olisiko minun pitänyt nousta katsomaan kuinka sille pikkuautonkuskille kävi? Olisi. Ei olisi. Jos olisin jäänyt sille jäiselle moottoritienpätkälle, olisiko takana tulevat autot ajaneet päälleni jos olisin noussut omasta autostani pois? Jossittelua kaikki. Olin shokissa. Itkin töihin saakka, itkin töissä. En hetkeen tiennyt mitä minun kuuluu töissä tehdä, mitä täällä nyt yleensä tehdään? Kaikki yhdentoistavuoden kokemus oli sillä hetkellä valunut syyskaivoon. Koitin koota itseni mutta tietäähän sen, ei se ole niin helppoa. 
Anteeksi sinulle pikkuauton kuski, etten jäänyt katsomaan kuinka sinulle kävi, olin itsekin aivan paniikissa, en ajatellut selkeästi. 
Koko päivän olin kuin puulla päähän lyöty, päätä särkee ja väsyttää. 
Muistetaanhan kaikki ajaa todella varoen. 



Ymmärrätte varmaan, miksi aiheesta ei ole kuvia. Siinä ei ekana mielessä käynyt kameran esille kaivaminen. 

Parempaa jatkoa tälle viikolle.
-Nanni-

13 kommenttia:

  1. Jaksamista, ja toistan ehkä itseäni mutta enkeleitä oli matkassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna. Olen samaa mieltä, se oli se suojelusenkeli joka seurasi minua mukana töihin.

      Poista
  2. Onneksi olet kunnossa <3
    Ei Kait tuollaisessa tilanteessa kukaan välttämättä osaa ajatella muutakuin et tuosta pääsee ja toivottavasti olen hengissä.. :/
    Suojelusenkelit on ollu paikalla..
    Mukavempaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
  3. Tiedän tuon tunteen että olisiko pitänyt jäädä auttaa. Mutta ei tuollaisessa shokkitilassa pysty tekee mitää eikä edes tajua.
    Kaikki siis kunnossa säikähdyksestä huolimatta ja enkelit olivat matkassa! ♡

    VastaaPoista
  4. Voi kamala miten pienestä kaikki oli kiinni, olit onnekas ettet törmänny kehenkään. Ite en ois varmaan pystynyt jatkamaan matkaa. Eilenillalla töistä pyöräillessäni huomasin että tiet oli mustalla jäällä, ja mulla ei ollut kypärää... Pystyssä pysyin kun ajoin varoen.
    Toivottavasti loppuviikko sujuu paremmin! <3

    VastaaPoista
  5. Hui! Onneksi olet kunnossa! Mies tuli aamulla teidän suunnalta työvuorosta ja sanoi, että oli ollut jäätä. Sanoi, että meinas kaatua jonkun kerran. Onneksi sulla oli enkelit mukana ♡ Huh! Nää on just näitä paska säitä, kun ei tiedä, että missä on mustaa jäätä :(

    VastaaPoista
  6. Hui kauhistus, onneksi sulle ei käyny kuinkaan!<3

    VastaaPoista
  7. Onneksi selvisit säikähdyksellä <3

    VastaaPoista
  8. Hui, onpas sulla ollut melkoinen viikon aloitus. Onneksi ei käynyt pahasti!

    VastaaPoista
  9. Hui, tuollaisia tilanteita sitä aina pelkää liukkailla ajaessa. Onneksi oli onni matkassa ja selvisit säikähdyksellä!

    VastaaPoista
  10. Voi kamalaa, mikä aamu. Kaikki tapahtuu niin yllättäen, että ei siinä ehdi toimia kuin jotenkin selkäytimestä. Järkytys tulee vasta jälkikäteen. Näm ensimmäiset jäiset kelit ovat niitä pahimpia.

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille tsempeistä. Kyllähän se niin taisi eilen olla, että enkeli oli matkassa ja kiitos siitä sille omalle luotettavalle suojelusenkelilleni. Kyllä kauhistutti aamulla lähteä ajamaan töihin vaikka tie ei ollutkaan jäinen.

    VastaaPoista
  12. Huh ja huh, ihan sydän nousi kurkkuun tätä lukiessa. Lämmin halaus Nanni <3 <3 <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -