torstai 22. lokakuuta 2015

PIKKUMYYTAKKI - LUOTTOVAATE



Sain yhden pankkivapaapäivän tälle oululaisten syyslomaviikolle ja se vietettiin perheen kanssa. Jo aamupäivästä suunnattiin kaupungille lounaalle ja piipahdimme testailemaan torin läheisyydessä olevaa jäätelöbaaria. Samalla reissulla piti kurkistella lapsille talvivaatetuksia mitään vielä ostamatta. Syksy taitaa olla vuodessa se kallein aika kun huomaa suurimman osan edellisvuoden vaatteista ja kengistä käyneen pieneksi. 
Kun lapset olivat reippaasti pienempiä, pystyi keväisin ennakoimaan tulevan talven vaatetarpeita alennuksesta mutta nykyään tuota ei juurikaan kannate tehdä, sillä samat toppavaatteet saattaa helposti mennä toisenkin talven kun kasvu ei enää ole niin vauhdikasta kun taaperoiässä. 

Syksyisin luottovaatteena on tuo musta villakangastakki joka minulla on ollut jo muistaakseni kuusi tai seitsemän vuotta. Lyhyt, viittamainen takki muistuttaa Pikku Myyn mekkoa, tai näin ainakin olen monesti saanut kuulla. Kevään taittuessa alkaa takki kyllästyttämään ja olen monesti ollut viemässä sitä kirpparille mutta luojan kiitos en ole sitä tehnyt kun se taas syksyllä vaikuttaa niin kivalle pitkän tauon jälkeen. 
Niinpä se taas viimeviikolla oli kiva kaivella varastosta esille. 


Syysterkuin Pikku Myy

9 kommenttia:

  1. Ihana takki, ja kaunis sinä :)
    Kävittekö Tähtijäätelössä?

    VastaaPoista
  2. Kaunis takki kauniilla naisella.

    VastaaPoista
  3. On ihana takki. :) Omani on ollut kerran tälle syksyä päällä..:) Pitäisi varmaan pestä softshel takki varastoon ja ottaa se musta ihanuus käyttöön..:)
    Mukavaa loppuviikkoa ;)

    VastaaPoista
  4. Älä ihmeessä hävitä, tosi mukavan näköinen takki sun yllä! :)

    VastaaPoista
  5. Ompas tyylikäs takki!
    Ja kaunis nainen takin sisällä!

    VastaaPoista
  6. Ei ihme, kun on luottotakki! On sen verran kiva takki ja sopii sulle tosi hyvin, kaunis oot ♡

    VastaaPoista
  7. Kaunis on takki ja kaunis on sen käyttäjäkin!

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-