keskiviikko 11. marraskuuta 2015

ÄITI ON VÄHÄN VÄSYNYT

Saako nykyajan yhteiskunnassa ääneen myöntää olevansa väsynyt? Leimataanko sitä heti huonoksi äidiksi, työntekijäksi, tai ylipäätään vain nyt huonoksi kun et jaksa. 
Mietin muutaman päivän, että uskallanko kirjoittaa olleeni väsynyt. Olen joskus kuullut, että tietyillä vauva/äitiys fooruimeilla teilataan aika vähäisestäkin, saati että menisit ääneen myöntämään heikkoutesi. 

Blogini periaate on tuoda julki hyväntuulen kirjoituksia mutta ihmisiähän tässä ollaan me bloggaajatkin. Meilläkin on hyvien päivien lisäksi ihan yhtä lailla huonojakin päiviä. Päätin rohkaistua ja kirjoittaa välillä hieman erinlaisen postauksen, nähtäväksi jää millaisen vastaanoton tästä saa. 


Syksyhän on tunnetusti aikaa kun yhdellä jos toisella on väsymystä, mieli on maassa eikä mikään kiinnosta. Joillakin voi olla jopa syysmasennusta. Onkos tuo nyt mikään ihme, tuollahan on tuskaisen pimeää. Aamulla on pimeää kun lähden töihin ja päivällä kun pääsen alkaa jo hämärtämään. Ihminen tarvitsee aurinkoa, se jos mikä on tosi asia. 

Tämä syksy on tuntunut jotenkin tosi raskaalta. Mies on aina töissä, tai ainakin siltä se tuntuu. Pojalla murrosikä painaa eli talossa raikuu välistä sanan helinää, välistä ovet paukkuu. Jos ei poika huuda eikä paisko ovia niin sitten ne tappelee siskon kanssa. Perusarkea siis mutta kummasti tuo murrosikä vaan rassaa koko perhettä, tai jos vika ei ole murrosiässä niin syytetään sitten vaikka tätä pimeyttä.
Olen tottunut vuosien varrella olemaan yksin lasten kanssa, eli ongelma ei ole siinä ettenkö osaisi hoitaa lapsiani mieheni ollessa töissä. Kun olimme nuorempia, mieheni pelasi vielä tuolloin eli arki pyöri treenien ja pelimatkojen ympärillä. Kotona puoliso kävi kääntymässä ja vaihtamassa puhtaat sukat. Olen siis oppinut elämään lasten kanssa keskenään. Isihän on kuin viereileva tähti tässä perheessä. Kun pelaaminen jokunen vuosi sitten loppui, valmistui hän terveydenhuoltoalalle ja on tällä hetkellä kolmivuorotyössä mutta pääsääntöisesti tekee ilta- ja viikonloppupainotteista työtä, eli on kotona silloin kun minä olen töissä ja toisin päin. 

Olen erittäin onnellinen, että meidän perheessä on kaksi työssä käyvää aikuista, mutta tiedättekö sen tunteen kun joskus vain kaipaa aikuista seuraa. Jonkun jonka kanssa jutella, juoda päiväkahvit ja ottaa osaa lasten riitoihin, auttaa läksyissä jne...
En halua, että kirjoituksestani tulee se fiilis, että tuossa tuo kitisee turhasta, sillähän on mies kaikilla ei ole, niillähän on töitä, kaikilla ei ole jne... Sehän ei tässä ole se pointti.
Yksinäisyys vain joskus nostaa päätään, väsymys iskee vasten kasvoja ja riittämättömyyden tunne on valtava. 

Lauantaiaamu alkoi normaali merkeissä. Aamupalat oli syöty, siivoilin keittiötä. Hieman jo suunnitelmiakin päivälle oli. Olin pitkään jo ehdotellut, että lapset voisivat mennä ulos ja hakea kavereita leikkeihin. Yht`äkkiä heidän välilleen nousi kamala riita, toinen riepotteli toista, yksi huusi, toinen repi. Kilpaa ärsytettiin vuorollaan toinen toistaan.  Sanominen ei enää auttanut vaan tuntui, että noihan repii pian toisiltaan silmät päästä. Sain erotettua lapset toistensa kimpusta ja passitin molemmat pihalle. Sisälle ei ole ihan heti tulemista. Kun ovi painautui kiinni, purskahdin valtaisaan itkuun. Itkulle ei tullut loppua vaan fiilis oli todella kurja. Missä on puoliso kun minä joskus sitä niin kaipaisin tähän hetkeen. Ei saisi tosiaan valittaa, tiedän perheitä joissa ei enää puolisoa olekaan. Toisaalta, en valitakaan. Kaipaan. Ikävöin. Olen väsynyt aika ajoin, mutta kukapa meistä ei olisi. 
En koe silti olevani huono äiti. Saahan sitä äidilläkin joskus tulla itku. Meidän lapset ovat kyllä nähneet äidin itkevän, mutta ovat myös nähneet äidin nauravan, se minusta on tärkeää. 

Ihanat lapset ymmärsivät, että nyt meni överiksi. He osaavat pyytää anteeksi, niin toisiltaan kuin meiltä vanhemmiltakin. Minäkin osaan pyytää heiltä anteeksi jos tiedän toimineeni väärin heitä kohtaan. 
Tämä hetkellinen purkaus meni yhtä nopeaa ohi kuin mitä se tulikin. Sain itkuni itkettyä, helpotti. Halatiin lasten kanssa ja päätettiin, ettei päivä tästä pilalle mennyt. Pesin kasvoni ja lähdin lasten kanssa messuilemaan, hieman itkuisilla silmillä kylläkin mutta väliäkös tuolla. Ihmisiähän tässä ollaan. Ei elämä ole yhtä juhlaa kenelläkään. 
Joskus itkuun tarvitaan isoja suruja ja murheita, tällä kertaa minun jaksaminen loppui vähemmälläkin. Kukaan meistä ei traumatisoitunut, ei lapset, ei äiti. 


Minusta on tärkeää näyttää lapsille, että myös aikuisillakin voi tulla pahamieli. Tärkeää on osoittaa useanlaisia tunteita, kuinka lapset muuten oppisivat kasvaessaan käsittelemään vaikeita hetkiä jos he eivät ole koskaan nähneet, että väsymisenkin saa ääneen sanoa. 

Don´t Worry, en ole masentunut. Ja mistäkös tämän tiedän? Minä jos kukaan sen tiedän. Olen joutunut vastatusten masennuksen kanssa muutaman kerran, tiedän miltä silloin tuntuu kun mieli on tosissaan masentunut eikä aurinko paista mihinkään risukasaan pitkään aikaan. Nyt en koe millään muotoa olevani masentunut, väsynyt vain olemaan joka päivä erotuomari. 

Kaikesta huolimatta, minulla on maailman paras perhe, ihanat lapset sekä ihan mahtava puoliso. Toivottavasti hekin ajattelevat samoin minusta. 

Kiitos kun jaksoit lukea tämän hieman erilaisen postauksen. 
-Nanni-





37 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulta..Väsyneenä täällä makaan ja ei jaksas lähteä mihinkään...En tiiä kauanko tätä väsymystä riittää vielä...Tsemppiä, tiedän sen tunteen esim. viikonloppuna, kun muut on kotona ja itse on yksin lasten kans kotona...Se on vuorotyö...Tsemppiä ja jaksuja sulle! Kyllä se kevät sieltä vielä tulee... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TUo tunne kun ei jaksa eikä viitsi tehdä mitään on niin tuttua mut samalla ärsyttävää kun on juurikin sellainen puuhailija nainen joka ei osaa olla vaan.
      Tsemppiä meille molemmille <3

      Poista
  2. Kiitos Jaana.Olet ihana. Kyllä se kevät aurinko ja hanget vielä mielen piristää.

    VastaaPoista
  3. Nanni, sepäs se onkin kun varmasti jokaista äitiä joskus väsyttää. Siitä on oikeasti tehty liian iso mörkö.. On pakko olla vähintään masentunut jos sanoo että väsyttää. No olen samaa mieltä että lapsen on hyvä nähdä vanhemmissa kaikki tunteet..
    Mie koitan myös opettaa että kaikki tunteet on sallittuja..!
    Tsemppiä arkeen, ei de aina herkkua ole.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin on tehty tai itse sen jokainen luo. Kyllä minä kotona uskallan näyttää tunteeni, herkkä kun olen niin ei ne piilossakaan pysy. Mutta mietitytti vain se, että uskaltaako sitä täällä blogissa sanoa kun on kuullut juttuja että joillakin borttaaleilla sellaiset äidit teilataan pystyyn. No onneksi mulla on niin ihanat lukijat. Kiitos teille <3

      Poista
    2. Kaikki aiheet vaan tänne..:) Ne jotka tilaa, teilatkoon :D

      Poista
  4. Kuten kirjoitit, ihmisiähän tässä ollaan. Jokainen väsyy joskus ja itse tunnistan hyvin kuinka lasten riitely voi olla juuri se viimeinen pisara. Itku tekee aina välillä hyvää, tunteet tuulettuu ja sitten jatketaan puhtaalta pöydältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olet oikeassa, että pienen itkun jälkeen on taas kummasti erifiilis ja päivä voi jatkua ihan eri sykkeellä.
      Tämä on nyt varmaan niitä paljon puhuttuja ruuhkavuosia.

      Poista
  5. Elämänmakuinen postaus! Tätähän se välillä on, suututtaa, väsyttää ja pännii niin paljon! Vaikkakin kirjoitat väsymyksestä ja siitä kun suututtaa, on tämä minusta postaus paikallaan. Ei se aina oo heleppoa, ei meistä kenelläkään. Nämä "angstitunteet" taitavat vaan osittain olla tabuja - tää oli hyvä aihe!! Kiitti ja tsemppiä meille 😊 Marikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoa Marikki, on hyvä kuulla, että näistäkin saa ja on hyväkin kirjoittaa.
      Kotona väki on tottunut näkemään kun äidillä itkettää mutta myös naurattaa. Mietityttämään ensin vain jäi että uskaltaako siitä blogissa kirjoittaa mutta näköjään uskaltaa :)
      IHanaa viikonloppua.

      Poista
  6. Marraskuu on kuukausista ikävin... Eihan sitä ole ihminen eikä mikään jos ei välillä väsy. Vuorotyön haasteet on itellekkin enempi kuin tuttuja kun kumpikin tehdään kaksivuorotyötä, mies yleensä aina pe ja la illat töissä. Vaan sitten kun sattuu yhteinen vapaa päivä niin se on luxusta :)
    Tsemppiä Nanni, toivottavasti saadaan välillä valoakin tähän pimeän keskelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO sanopa se, jokainenhan meistä väsyy. Tuo lasten jatkuva taistelu vaan kiristää joskus hermot ihan äärimmilleen joka sit purkautuu itkuina.
      Teillä tuntuu olevan yhtä vähän yhteistä aikaa. Tsemppiä meille molemmille ja virtuaalihalaus ihana Suvikki <3

      Poista
  7. Kiitos tästä rehellisestä, avoimesta ja arkirealismin täyttämästä postauksesta. Mielestäni väsymyksen tunteet saa ja pitääkin myöntää koska kukaan meistä ei ole kone, vaan kaikilla on oma kestokyky. Ihailen teitä äitejä, jotka pidätte huolta lapsista, kodista, parisuhteesta ja itsestänne. <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna. Tekeekö tämä nyky yhteiskunta meille sen, että oletetaan toimivan kuin kone vai luodaanko me vain itse sellainen fiilis?
      Tällä hetkellä oma mitta on ihan täys tuota pimeää keliä, saataisiinpa lunta niin vähän valostuisikin.
      Ihanaa viikonloppua.

      Poista
  8. Hyvä, kun kirjoitit aiheesta!
    Minusta on hyvä, että lapsille rehellisesti näyttää myös sen, että itkettää ja että äitikään ei ole mikään ihmepakkaus, vaan häneenkin voi sattua.... Ymmärrän jotenkin tilanteesi, itsekin aikoinani lasten ollessa pieniä, olin kuin yksinhuoltaja, sillä mies oli melkein aina töissä.
    Aina ei vain jaksa ja se on aivan luonnollista, ihminen ei ole kone!!!!
    Haleja Nanni sulle <3 ja koitetaan selvitä tästä pimeydestä vaikka joulun avulla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Olen ihan samaaa mieltä, että kotoa se lasten pitää oppia ne erilaiset tunteen ilmaisut.
      Joskus on tosiaan yh fiilis vaikka puoliso onkin, mutta eipä siitä apua ole kun on aina töissä. Hyvä kun on töitä mutta...
      Haleja Sari sinullekin <3 ja ihanaa viikonloppua.

      Poista
  9. Kyllä äitikin saa olla väsynyt. Äidit kuitenkin tekevät paljon nyt niin paljon puhuttua metatyötä. Olen tässä aikojen kuluessa huomannut, että nämä omat itkut, lasten riitely ja jopa miehen kiukuttelu johtuvat yleensä kaikkien väsymyksestä ja kiireestä. Aina sitä ei vain osaa viestejä tulkita ja niin koko homma ikään kuin leviää käsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkihan on tosiaan kaikille raskasta, väsymys ja nälkä, siinä on kaksi isoa syypäätä jolloin kaikki menee penkin alle.

      Poista
  10. Ihanan inhimillinen postaus! Kyllä saa olla väsynyt ja valittaa, vaikka "turhasta". Ei aina saa ajatella, että ei saisi olla väsynyt omassa tilanteessaan kun jollain muulla voi olla asiat huonommin. Aina löytyy joku, jonka mielestä ei saisi valittaa. Itse ymmärrän täysin tuon lasten tappelun, se on niin kertakaikkisen ärsyttävää ja hermo menee täälläkin sen takia usein! Itse olen ollut lasteni kanssa sekä miehen kanssa että ilman ja ihan samoja väsymyksiä on ollut. Ollaan inhimillisiä itsellemme ja toisillemme:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IHana kuulla, että muillakin tapellaan ja varsinkin että siihen väsytään. Joskus vain pinnakatkeaa ja mulla se purkautuu sit itkuna.
      Kotona kyllä uskallan näyttää tunteeni mutta mietinnässä oli, että uskaltaako siitä täällä mainita, näköjään uskalsi. Ihana huomata että myös tällaisia arkipäivän todellisiakin fiiliksiä kaivataan.

      Poista
  11. Voi, että oli ihanan totuuden mukainen kirjoitus. Kiitos siitä <3 Eiköhän me kaikki joskus olla väsyneitä sehän on elämää. Rohkeutta on myöntää se ja näyttää tunteensa myös niille lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta. Minusta arki vetää yhdeltä jos toiselta mehut pois, niin aikuisilta kuin lapsiltakin.
      Meillä lapset kyllä näkevät kaikki tunteet ja sehän on ihan hyvä. Vai mitä?

      Poista
  12. Tällaistahan sitä pitää just saada lukea. Koko blogilukijakunta voi kohta kans huonosti, jos kaikilla bloggareilla tuntuu menevän hyvin ja vain shoppaillaan ja sisutellaan. Kaikilla meillä on kriisejä, älä pyydä sitä anteeksi vaan lisää tällaisia elämänmakuisia tekstejä, kiitos! Jatkaa samaan malliin. T. Jonna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna kommentistasi. Olen samaa mieltä, että on hyvä joskus lukea myös muutakin kuin hehkuttelua. Bloggaajana olen myös lukija, luen paljon blogeja ja joskus mietin, että onko elämä tosiaan noin hehkeää. Koitan aina muistuttaa itseäni, että blogeihin kerätään ne parhaat palat arjesta.
      Sitä ehkä liikaa pelkää kirjoittaa elämän tosiasioista ettei tulisi teilatuksi mutta tämä postaukseni ainakin osoitti se, että lukijat todellakin kaipaavat muutakin kuin hehkuttelua.
      Ihanaa viikonloppua Jonna <3

      Poista
  13. Kyllä saa olla väsynyt ja kun me ollaan vaan tällaisia ihmisenlapsia niin nämäkin tuntemukset ovat ihan sallittuja. Jokatapauksessa iloa tulevaan viikonloppuusi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO sanopa Kaisa muuta. Monen moiset tuntemukset on sallittuja.
      IHanaa viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  14. Ihana, elämänmakuinen ja realistinen postaus. Välillä itse kuvittelee, että on se ainoa äiti maailmassa joka vaan ei aina jaksa olla iloinen ja hymyillä ja sisustaa ja näyttää kauniilta, ihana huomata, että se ei kuitenkaan ole niin. Kyllä äiti saa väsyä ja sen saa myös näyttää, kyllä lasten pitää nähdä, ettei elämä ole vain hymyä ja päivän paistetta. Kyllä tämä harmaus tästä vielä väistyy ja me jaksetaan paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo fiilis itselläkin monesti on, että olen ainoa äiti joka taistelee kotona lasten kanssa. No tokihan sitä tietää, ettein näin ole mutta sillä hetkellä kun pinna katkeaa sitä tuntuu että on ihan yksin koko maailmassa.

      Poista
  15. Hyvä postaus, kyllä näistä asioista täytyykin kirjoittaa. Näihän se juuri menee itselläkin, mies paljon töissä, tekee vuorotöitä ja viikonloppuisin useasti töissä. Joten paljon olen lasten kanssa keskenäni. Tunnistan juuri noita samoja mietteitä itsessäni ja tämä pimeä aika vielä lisää väsymystä.

    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sitä vain tuntee itsensä tosi yksinäiseksi vaikkei näin olekaan.
      Kyllä se puolison paikalla olo on todella tärkeää mutta onnellinen olenkin että töitä riittää.
      Kiitos Johanna eilisestä juhlinnasta.

      Poista
  16. Kyllä äitikin voi ja saa olla väsynyt. Käytän usein sanontaa, että mekin ollaan vaan ihmisiä. Lepää kun siltä tuntuu ja yritä silloin päästä helpommalla arjen pyörittämisessä. Se on sun oikeutesi, saat luvan väsyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ihmisiähän tässä ollaan.
      Pitäisi osata tuo lepääminen, Siinä minä olen onnettoman huono.

      Poista
  17. Iso ilo vaatii pohjalle ison surun, tapasi mummo sanoa 50-luvulla pohjattomaan suruuni. Ei haittaa, jos ei jää päälle, sanoo pojanpoika 2010.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu. Kiitos.
      Meidän perheessä on ollut paljon tuota surua viimeiset kaksi vuotta mutta osataan sit nauttia niistä ihanistakin hetkistä kun niitä vastaan tulee.

      Poista
  18. Ajattele jos ei koskaan näyttäisi negatiivisia tunteita, sitähän olisi zombie. Lapset varmaan pelästyisivät kun lähtisiät maailmalle, surua, riitoja, itkua. Normaalilta kuulostaa ja mielestäni on juuri huojentavaa ja elämänmakuista lukea tälläistä, meille muille väsyneille tulee olo, ettemme ole yksin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TUnteethan mie osaan ja uskallan näyttää mutta uskaltaako niistä kirjoittaa. Tämän kirjoituksen myötä huomaan että uskaltaa. Ihmiset kaipaavat tukea arkeen myös huomatessaan että muillakin elämä on normaalia arkea eikä aina yhtä hehkutusta.

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-