perjantai 27. marraskuuta 2015

PAKKAAMINEN EI OO MUN JUTTU



Tiistaiaamuna pitäisi olla lentokentällä ihan luvattoman liian varhain. Matkakohteena elvytyskoulutuspäivät Helsingissa. Jos itse olisin lentoni saanut päättää, en olisi valinnut 5.55 lentoa mutta jos aikoo olla paikalla kun koulutus alkaa niin silloin ei auta kellon soittoa säikkyä. Työkavereiden kanssa sovittu pikkujoulu luentojen jälkeen voi loppua tuolla heräämisajalla ennen kuin se ehtii alkaakaan. Joku nimittäin saattaa sammua pelkästä viinipullon näkemisestä. 

Mutta entäs se pakkaaminen? Pakkaaminen ei ole mun suosikki juttu sitten alkuunkaan. Kahden päivän reissulle ei paljoa mukaan tarvitse, siistit mutta rennot vaatteet luennoille ja jotain illaksi. Enemmän päänvaivaa aiheuttaa nämä epämääräiset kelit. Pitääkö laukkuun pakata kumpparit ettei tarvi rapakoiden yli hyppiä vai pärjääkö jollain siistimmillä?  Entä jos sataa kaatamalla, onko villakangastakki mennyttä kalua? 
Olipa kyse päivän tai viikon reissusta niin kosmetiikkaahan sitä saa raahata mukanaan enemmän kuin liikaa. Olisipa yhtä helppoa kuin miehillä. Joskus tuntuu, että pelkkä hammasharja ja puhtaat boxerit riittää. 

Hesalaiset, tiistaina siis nähdään.
-Nanni-

21 kommenttia:

  1. Niinpä, nämä kelit kyllä vaihtelevat!
    Ja samaa olen monesti miettinyt, että miehillä se on kyllä niinhelppoa, toisin kuin meillä naisilla, huh, vaikka minkälaista purnukkaa
    saa ottaa mukaan:)
    Tsemppejä pakkailuun Nanni ja kivaa perjantai iltaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOskus miettii, että oispa mies. Mut en silti kuitenkaan haluaiskaan olla mies :)
      naisena olo on silti ihanaa vaikka suurimmaksi osaksi vaikeaa.
      Halauksia Sari.

      Poista
  2. Ei Kait villakangas takki sadetta säiky.. Jos kuivaa sen kunnolla.. Vai meniskö.. älä, ei minusta ole apua..;) Sepäs se on se pakkaaminen vaikeaa. Entäs jos tarvitsin ja se onkin kotona. No ei tää muuttolaatikot mitään kivaa oo.. Mihin pistit sen ja sen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin vaan että jos vettä tulee kaatamalla että tykkääkö se takki ihan sellaisesta kuitenkaan.
      Muuttaminen on ihan hyi juttu :( tsemppiä Nunnu siihen.

      Poista
    2. Kiitos :) Vielä pitää pakata..;) J aikoi tuoda lisää laatikoita työpaikaltaan. Sellasia mitkä saa kasaan uudestaan jos tahtoo..
      Ennenkuin Joulukuu loppuu asumme sielä, vielä on pakko mennä kahdella kovilla..
      Ennen Jouluaattoa aiomme..:)

      Poista
  3. Joo, pakkaaminen on syvältä ja reissun jälkeen purkaminen vielä syvemmältä. Hyvää reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO totta puhut, tuota en meinannut muistaakaan että vielä enemmän vihaan sitä purkamista.
      Kiitos Satu <3

      Poista
  4. Pakkaat vaan kaikkea kivaa mukaan! Minusta purkaminen on paljon pahempaa...
    Mukavaa viikonloppua, mulla alkoi nyt loma, töihin vasta 7.12, hiphei :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, miekin haluan lomalle. Mun loma on jouluviikolla, eli ei enää pitkä matka sinnekään.
      Voiko mukaan ottaa korkkareita? Mietin että kun koulutus on samassa hotellissa missä asutaankin niin silloinhan korkkareitakin voisi käyttää. Sellaisia matalia asiallisia.
      Ihanaa lomaa Päivänsäde <3

      Poista
  5. Pakkaaminen on kullä vaikeaa, mutta purkaminen se vasta inhottavaa hommaa on. Mukavaa reissua ja kivoja, antoisia koulutuspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta. Laukku tahtoo väkisinkin jäädä venymään muutamaksi päiväksi. Ens viikolla pitäisi pakata ja purkaa kaksikin kertaa.

      Poista
  6. Kosmetiikka vie todella paljon tilaa. Pakkaaminen vielä menettelee, mutta kun reissu on ohi, niin purkaminen tuntuu työläältä :)
    Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin kosmetiikka kassi on sen kokoinen että vie pian puolet matkakassin tilasta.
      Juu se purkaminen se vasta ärsyttävää onkin.

      Poista
  7. Vaikka jotenkin vielä onnistuu pakkaamaan, niin purkaminen vasta ikävää hommaa onkin ;) Mulla on varmaan viideltä eri reissulta vielä kosmettiikkapussit purkamatta. Aina otan uuden pussin, johon alan keräämään tavaraa mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO sanos muuta. Purkaminen se vasta ärsyttävää hommaa onkin.

      Poista
  8. Pakkaaminen on kyllä haastavaa. Pelkästään kenkien päättäminen pienemmällekin reissulle, siitä kosmetiikasta puhumattakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO sanopas muuta. Just mietin että mitä kenkiä sitä ottais että vähällä pärjäisi tuon reissun.

      Poista
  9. Voi että sama homma! Yleensä raahaan aina liikaa tavaraa mukana...Sitten hotellissa ihmettelen tavaran määrää..Ihanaa lauantaita, sateesta huolimatta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama homma. Mieluimmin liikaa kuin että joku puuttuu.

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-