AI NIIN, MINÄHÄN OLIN SE AIKUINEN

perjantai 11. joulukuuta 2015


Nyt joudun kyllä käsi sydämellä myöntämään, että joskus alennun lapselliselle tasolle käytökselläni. Mutta mistä on kyse? 

Kun ihmiselle on annettu kiihtyvyyttä nollasta sataan hyvin vähän, sanallista lahjakkuutta paljon ja äänen voimakkuutta vieläkin enemmän niin perheessä on välillä melkoista sanan helinää. 

Kun lapsilla on huono päivä, väsymys ja nälkä aiheuttavat narinaa, kitinää sekä raivareita. Onnistun kaksitoista vuotta vanhana äitinä jo hoitelemaan tämän kaltaiset marinat kohtuu oppineesti, mutta entäpä kun perheeseen muutti syksyllä murrosikä. Tämän kaltaiseen yllätykseen en ollut valmistautunut. Apteekista varmaan olisi ollut saatavilla joku murrosikäisen vanhemman selviytymispakkaus. Olisikohan tuollaista myöhäistä vieläkin hankkia? Ei varmaankaan. 

Yllätyksenä on tullut ovien pauke, hermoromahdus alle sekuntissa, itkun ja huudon välimalli sekä kaikki on paskaa-elämä. Tällaiseen emme olleet siipan kanssa valmistautuneet. 
Sanomalehti Kalevassa kyllä kerrotaan yhtä sun toista, influenssa saapuu, on myyräkuumetta ja on HIV.tä ja on sitä ja tätä mutta eipä siellä varoiteltu, että tänä syksynä olisi liikenteessä viirus nimeltä murkkuikä. 

Kuinka muistaisi tällaisissa murkkuromahduksissa itse käyttäytyä kuin aikuinen? En haluaisi alentua lapsen tasolle huutamaan pää punaisena, uhkailemaan mitä typerimmillä asioilla jne.
Äitinä olen kasvanut vuosien saatossa. Mielestäni minusta on tullut parempi äiti mutta onhan tässä toki jo tätä koulutusta aika hyvin takana päin. Silti en saavuta viiden tähden diplomia, sillä minullakin katkeaa joskus pinna. Aikani kun kuuntelen lapsen solvauksia eikä rauhallinen puhe mene perille, neuvottelutaitoni loppuvat jossain vaiheessa ja siitäpä ei sitten enää melua puutu. 
Pyrin silti ensin keskustelemaan ja perustelemaan miksi lapsi ei jotain asiaa saa periksi mutta harvemmin keskustelusta juurikaan  on mitään apua. Koitan poistua toisinaan paikalta. Kodinhoitohuoneen pyykkisavotta on pelastanut monet sodat. Aikani kun saan äristä ja puhista pyykkien kimpussa yksikseni, molemilla osapuolilla on aikaa rauhoittua. Tämän jälkeen on anteeksi pyyntöjen aika. 
Onnea on lapsi joka on aikoinaan oppinut sanan "Anteeksi". 

Mitä siihen omaan huutamiseen tulee, ei se ainakaan tilannetta laukaise. Yleensä tuossa vaiheessa kriisi senkun pahenee eikä loppua meinaa tulla mistään päästä. Kunpa aina tosiaan muistaisi olla kuin viilipytty mikä ei siis todellakaan ole helppoa. No jos saan hieman itseäni puolustaa, niin osaan itsekin pyytää anteeksi. Siinä saa hattu kourassa nöyrästi saapastella lapsen luo ja sanoa tuo haastava sana "Anteeksi muru". 



Onnea on myös puoliso joka työskentelee nuorisoalalla. Perheessämme on sentäs yksi jolla on ammattitaitoa haastaviin tilanteisiin. Toki on eri olla vanhempi lapselle kuin ohjaajana työpaikalla nuorelle. Eli ympäri mennään ja yhteen tullaan. Koskaan ei olla valiita vanhemmuudessa. Tämä on koulu josta ei taida päästötodistusta koskaan saada. Vai saako?

Saako nykyään volume taso nousta vai pitäisikö nykylapsia kasvattaa silkkihansikkain? 

"Te ootte niin epäreiluja, kattositte joskus peiliin".
-Nanni-

16 kommenttia:

  1. Mie en osaa sanoo mitään. Räiskettä tulee meillä olemaan kun meidän neiti on tuossa iässä. Mutta jos kapina on "vain" ovien paiskomista ja huutamista niin se on rankkaa mutta ei pahinta. Tarkoitan tällä niitä kaikkia muita mitä voisi olla ja tulla, siksi vain.. Esim. Varkaudet alkoholi, huumeet jne..
    Teillä asustelee kuitenkin vielä esiteini.
    En osaa neuvoa ja olen varmaan teiltä sitten neuvoja vailla..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu pahin saattaa olla vielä edessä, sitä en vielä rupea edes miettimään. LÄhinnä vain postauksen ajatus on se, että muistaisi ettei itse ajaudu murkkuikäisen tasolle karjumaan vaan olisi aikuinen mutta sekin on toisinaan haastavaa.

      Poista
    2. Juu, on se haastavaa.. Katsotaan kuinka meidän sitten käy :)

      Poista
  2. Itse lapsettomana en voi oikein alkaa neuvomaan, että miten tilanteessa pitäisi käyttäytyä. Toivon vain tsemppiä näihin vuosiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOspa näistä selväjärkisenä selviäisi.
      Kiitos Maiju.

      Poista
  3. Mulla on jo kaksi täysi-ikäistä lasta tämän pian 10v:n lisäksi. Tämän nuorimmaisen kanssa otetaan jo niin yhteen välillä, etten tiedä mitä kamalaa tulevaisuus tuo tullessaan. Tässä kuitenkin ajattelen, että meidänkin lapsilla on kaikilla oma luonteenlaatunsa ja tällä nuorimmaisella kaikken kovin pää, kiitos isänsä :) Mutta kuten Annukka tuolla jo mainitsi, ei haukku haavaa tee, kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Ja kuitenkin tärkeintä, että asiat sovitaan ja pyydetään anteeksi. Kyllä niistäkin hyvät eväät maailmaa varten valmistuu. Ja missäs se lapsi kaikkia tunteitaan voisi näyttää kuin juuri kotona: maailman parhaimmassa paikassa ja kaikkein turvallisimpien ihmisten keskellä <3

    Tsemppiä teille ja ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pointtina lähinnä olikin se ettei itse sortuisi lapsen tasolle huutokonserttia pitämään, sillä ei pitkälle pötkitä. Tuohon vain en aina kykene kun itsekin olen kipakka pakkaus. Lapsella todellakin saa olla luonnetta, pitääkin olla, ja kotonahan ne tunteet tuleekin näyttää. Purkaahan sitä itsekin raskaan päivän jälkeen kotijoukoille omat fiiliksensä. Kun vaan en aina sortuisi huutamaan.
      Ihanaa viikonloppua sinnekin Tuija ja kiitos ajatuksistasi. Joskus arki tuntuu yhdeltä sekametelisopalta.

      Poista
  4. Kääk...seuraavaa murkkuikää odotellessa, yhden jo kokeneena sanon että tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa. Vielä pärjätään joten kuten mutta mitähän sitä tulevaisuudessa onkaan edessä.

      Poista
  5. Kuulostaapa tutulta, vaikka täällä käydään vielä "vaan" pikkulasten uhmaa läpi. Ite purkaan huudon jälkeen kiukut tiskeihin:) Mielestäni tärkein kumminkin on se että asioista osataan jälkeen päin puhua ja sopia. Kuinkahan monesti olen itsekkin joutunut lapsiltani anteeksi pyytämään omaa käytöstä. Välittäminen ja rakkaus kantaa jo pitkälle <3 Tsemppiä sinne äitiyteen ja ihanan rohkeesti ja avoimesti tuot asioita esille, jotka varmasti on monen arkipäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse hautaudun tuossa tilanteessa kodinhoitohuoneeseen pyykkeilemään. tuleepa samalla laitettua pyykit kuntoon.
      Meilläkin pyritään aina puhumaan asiat halki. Sekä lapset että me aikuiset osataan pyytää anteeksi ja se on jo paljon se.
      Tsemppiä sinnekin uhmailuihin. Meillä noi uhmat on ollu pienestä saakka voimakkaita aina tullessaan ja nyt ne vain on muuttuneet murkuksi.

      Poista
  6. Täällä yksi pikkulasten äiti tunnustaa, että aina ei käyttäydy ihan niin kuin aikuisen pitäisi... Kauhulla odotan, mitä ne murrosiässä keksivät :D Samaa mieltä olen Sanatorion kanssa, että kunhan asiat sovitaan ja osataan pyytää anteeksi, niin se jo auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä teidän molempien kanssa. Anteeksi- sana on iso asia. Kunhan asiat saadaan sovittua jälkikäteen niin eipä jää asiat pyörimään kenenkään mieleen.
      JOskus tuntuu, että keinot on käytetty ja kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan.

      Poista
  7. Meillä on kaksi murkkuiän ohittanutta, yksi esiteini ja yksi pikku-ukko ja ollaan kyllä oltu niin kovilla, etenkin tuon lapsen nro kaksi murkkuiän kanssa, että jotenkaan en usko minkään voittavan sitä... Ja täytyy myöntää, että läheskään aikuisen tasolla en aina ole onnistunut pysyttelemään, välillä on kyllä käyty niin alhaalla että... Mutta kerta kerran jälkeen oppii itsekin. Nuo murkut on kyllä erittäin hyviä tuossa aikuisen haastamisessa ja vetävät sen niin pitkälle, että saavat aikuisen mukaan, valitettavasti toiset (=minut) helpommin kuin toiset... Mutta se Nanni siitä helpottaa (voi olla, että teillä ensin vähän pahenee iän myötä), mutta viineistään kun täyttävät 16-17vuotta alkaa olla helpompaa;) . Tsemppiä siis!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että toisillakin on joskus hermot kireällä ja käytös käynyt melkoisen pohjamudissa. Joskus tuntuu, että olen ainoa ihminen maanpäällä joka sortuu karjumaan lapsilleen.
      Kiitos Anu kun jaot kokemuksesi. Jospa täälläkin selvittäisiin täysjärkisenä ja jos ei selvitä niin hengissä kuitenkin.
      Tsemppiä sinnekin <3

      Poista
    2. Kyllä sinä selviät (ja ihan täysjärkisenä!), minäkin olen selvinnyt! Helppoa se ei ole, mutta sun täytyy uskoa, että lopussa kiitos seisoo! Viikonloppuna olin ihan ylpeä tästä lapsestamme nro 2, kuinka fiksusti käyttäytyi sukulaisten joukossa ja keskusteli hyvin sujuvasti aikuisten kanssa, en olisi muutama vuosi sitten taistelessamme uskonut... Vaikka täytyy sanoa, että hän on aina osannut käyttäytyä muiden läsnäolessa fiksusti. Mutta siis, kyllä se siitä ja tsemppiä tuleviin haasteisiin!!!

      Ja anteeksi nuo miljoonat kirjoitusvirheet edellisessä kommentissa, sen siitä saa kun nopeasti ja pädillä kirjoittaa...

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -