lauantai 23. tammikuuta 2016

TALKOISSA TOISTEN NURKISSA

Hip hei, kuka tahansa taputtaisi innostuksestaan talkoilla samoissa merkeissä pitkän työpäivän jälkeen, missä itse vietin eilen perjantaina noin neljä tuntia. 

Poikamme joukkue sai hommattua talkoopuuhia meille vanhemmille. Noilla talkoilla saamme hieman armahdusta lapsen kuukausimaksuista. Jokainen vanhempi tietää millaisista summista puhutaan kun lapsi harrastaa jääkiekkoa. Siinä ei heilutella kymppejä vaan kuukausmaksuissa pyörivät satasen setelit. 
Noillakin rahoilla olisi ihana sisustaa. Heh heh vitsi vitsinä. Lapseen laitettu raha on aina sijoitus. 

No mutta niistä talkoista. Joulun alla alkaneet talkoot jatkuivat eilen ja lisää tulee ensi viikolla. Olemme käyneet siivoamassa uudiskohteita. Saattaa kuulostaa simppeliltä sisähommalta mutta jos olet koskaan joutunut siivoamaan rakennusmiesten jäljiltä taloa joka on juuri valmistunut, tiedät mistä puhun. Rakennuspölyä on joka nurkka täynnä. Seinäpinnat ovat täynnä sormenjälkiä, eikä niitä siinä saa olla kun asukkaat kantavat kalusteitaan sisälle. Siinä hinkataan talo katosta vessanpönttöön ja joka ikinen nurkka. 


Pääsin eilen töistä kotia, keräsin omat siivousvermeet mukaan, vein neidin kaverin luo hoitoon ja suuntasin siivoamaan kaksi kerroksista taloa. 
Alkufiilis oli lohduton. Olohuoneen lattialla seisoi iso rakennustellinki jonka varassa piti pestä täyskorkeaa olohuonetta. Jossain vaiheessa tellinki heilahti siihen malliin, että ajattelin sen kaatuvan seinästä läpi naapurin olkkariin. Itse siivosin lähinnä yläkerrassa. Kävin läpi seinät, katot, lattian, ikkunat sekä kaapit. Kerronko kuinka kiva on pestä ikkunoita pakkasella? Ulkopinta jäätyi hetkessä ja sulaksi se saatiin vasta Lasolilla. Jep jep mitä hommaa. 


Jossain vaiheessa lapsenomainen kiukku ja väsy alkoi iskemään, olin valmis heittämään siivoushanskat tiskiin ja sanomaan siipalleni pari valittua sanaa. No siippa oli syytön tähän kaikkeen ja pelastuikin vaimonsa kitinöiltä vain sillä, että hän siivosi yhtä ahkerana kuin me muutkin. Instaan pitikin napata kuva harvinaisesta nähtävyydestä, siivoavasta miehestä. 


Ihan koko asuntoa emme saaneet neljään pekkaan siivottua. Siis pekkaan? Ei siellä ollut ketään Pekkaa, mistä toikin sanonta on revitty? 
No eni vei, siivottavaa jäi vielä aamuun. Itse olin ilta yhdeksän aikaan niin kypsä, kipeä ja valmis luovuttamaan, etten olisi saanut siivottua enää yhtäkään neliötä. 
Yöllä tiesin siivonneeni. Heräsin joka välissä tunnottomiin käsiin, sormista oli tunto kokonaan pois ja jouduin hieromaan niitä tuon tuostakin. Kyljen kääntäminen ei onnistunut kuin nuorella neitosella konsanaan, joka paikkaan sattui. Olin kuin jyrän alle jäänyt, selkäänsä saanut. Olo oli surkeampi kuin pahimman salitreeninkään jäljiltä. No tietääpä ainakin tehneensä töitä. 


Kovin ketterästi ei mieskään aamulla noussut, vaan valitteli jo illalla selkäkipua. Aamulla tuo selkäkipu oli vielä pahempi. Siinä meitä kahvipöydässä istui kaksi vanhusta kipuinemme.
Muistan kun itse muutimme omaan juuri valmistuneeseen kotiimme. Siivottavaa riitti ja sitä mukaan kun luulit pesseesi jonkin kohdan, oli se hetken päästä uudelleen rakennuspölyn peitossa. 



Kuvat nappasin viime viikonloppuna kummityttöni kodista. Hän muutti syksyllä Ouluun opiskelemaan ja on sisustanut kaksionsa upeasti. Olen aina arvostanut kummityttöni päämäärätietoisuutta. Nuoreksi naiseksi hän on harvinaisen fiksu ja ahkera. Siinä on monelle nuorelle ja aikuisellekin mallia otettavaksi. Tuosta yliopistossa opiskelevasta upeasta Lapin tytöstä voi tulla ihan mitä vain. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Tuhannet kiitokset kaikille teille jotka elivät viime postauksessa tunteella mukana noissa pelonhetkissä jotka koettelivat meitä kahdeksan vuotta sitten. 

-Nanni-

8 kommenttia:

  1. Juu, tiedän mitä talkootyö on...Joskus kivaa, joskus ei. Ihana tuo kuvaamasi koti! Mukavaa lauantaita Nanni ♡

    VastaaPoista
  2. Siivoaminen on kyllä totisesti fyysistä työtä. Sitä joskus kesätöikseen tehneenä oppi arvostamaan tuon työn tekijöitä ihan eri tavalla.
    Onpa kyllä todella kaunis koti nuorella naisella. Ihania yksityiskohtia!

    VastaaPoista
  3. Eipä käy kateeksi siivousurakkanne!
    Kaunis koti kummitytölläsi :)

    VastaaPoista
  4. Oo, se on joskus raskasta tehä talkoita.. Olen ollut talkoohommissa joskus vuosia sitten..
    Kohta pääsee neiti uimaan mummin kans..:)

    VastaaPoista
  5. Ihania sisustuskuvia! Kummitytölläsi on selkeästi hyvä maku. :) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Talkoissa on täälläkin oltu useampaan otteeseen. Nyt ne ajat ovat (onneksi) ohi :)
    Kaunis koti nuorella naisella.

    VastaaPoista
  7. On teillä ollut hommaa. Varmasti tietää tehneensä jotain, kun tuollaiset kohteet siivoaa.

    VastaaPoista
  8. Voi että minkä talkoonakin ootte saaneet :D Toivottavasti saatte siitä kivan korvauksen :)

    nimim. jojo Sport-06 ja "talkoovastaava" :D :D

    ps. ihana koti sun kummitytöllä <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-