torstai 25. helmikuuta 2016

KAKSIOSAINEN, MIKSI SIIHEN PÄÄDYIN?

Tahdotko sinä... TAHDON


Kun vajaa neljä vuotta sitten kesällä menimme naimisiin oli ennen häitä mietinnässä sukunimi. Kuka ottaa, kenen ja miksi? Minä otin ja pidin. Päädyin ottamaan mieheni sukunimen sekä pitämään myös oman sukunimeni eli äitini sukunimen. Nimeni on siis kaksiosainen.
Miksi päädyin tähän ratkaisuun? Tähän oli montakin selitystä. 
Olen kasteessa saanut ainoastaan yhden etunimen joten pidempi sukunimi ei tehnyt nimestäni megapitkää. Mieheni sukunimi viittaa asiaan kuten esimerkiksi Peura, Korva, Mäki jne... Etunimeni ja mieheni sukunimi ei mielestäni rimmannut kivasti yhteen mutta oman sukunimeni pitäminen etuliitteenä mieheni sukunimelle sointui mukavasti kokonaisuutena joten päädyin tällaiseen ratkaisuun. Molempien sukunimet olivat kuitenkin suhteellisen lyhyet ja ytimekkäät joten nimestäni ei tullut mikään superpitkä kuten esimerkiksi Mäkitalo-Ylitalo taikka Lindström-Gustafson. Jos jomman kumman sukunimi olisi ollut todella pitkä niin tällöin en varmaan olisi edes harkinnut kaksiosaista sukunimeä.


Nimeä miettiessäni makustelin tulevaa nimeä myös työnikin kannalta. Mietin miltä kuulostaa vastata puhelimeen kun ensin kerron minne soittaja on soittanut, mikä on vastaajan eli minun titteli sekä siihen vielä nimi perään. Asialle nauroimme porukalla muutamaankin otteeseen ja tässäkin asiassa kaksiosainen sukunimi sointui jotenkin paljon luontevammin. 

Kuinka uuden sukunimen kanssa olen oppinut elämään? Muutaman kerran olen tuskastellut valintaani. En siksi, että se olisi kaduttanut tai että se olisi huono vaan ainoastaan siksi, että jo pelkää oma sukunimeni aina aiheutti ymmärrysvaikeuksia. Sain usein tavata mielestäni helppoa sukunimeäni aikoja varaillessa tms muissa vastaavissa tilanteissa. Kun sukunimeeni liitettiin vielä toinen nimi väliviivan kera niin jippii, siitä ei koskaan kukaan ota mitään selvää tai sitten artikuloinnissani on pahasti parannettavan varaa. 


Eihän se nimi naista pahenna, jos ei nainen sit pahenna nimeä. Vai miten se nyt menikään. 

Kiitos kaikille teille ihanille edelliseen postaukseen kommentoineille, kiitos kaikista ihanista tsempeistänne ja myötä elämisestänne ystäväperheeni surussa. Lopullisia tuloksia vielä odotellaan ja huomenna tutkimukset jatkuu. Kiitos halaukset teille kaikille. 

-Nanni-

22 kommenttia:

  1. Mulle valinta oli jotenkin selkeä, mieheni sukunimen halusin. Saman kuin lapsillamme. En edes harkinnut tuota sukunimien yhdistämistä, koska molemmat sukunimet on pitkiä ja nen-päätteisiä. :) Se ei mielestäni ois rimmannu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on ymmärrettävää. Itsekin olisin ottanut pelkästään mieheni nimen jos se olisi mulle sopinut mutta hassulta se yksinään kuulosti toisin kuin lapsilla ja miehelläni se sointuu tosi kivasti etunimeen. No onneksi näitä voi Suomessa pyöritellä aika vapaasti :)

      Poista
  2. Minäkin mietin sukunimeä kun olin menossa naimisiin. Kultani minut Keskeytti ja sanoi että hän haluaisi että olisin rouva R. No, pidin siipalle hänen toiveensa.. :)
    Kaksiosaisena siitä olisi tullut hirveän pitkä.. Niin ja tätä uutta sukunimeä olen saanut tavata.. Milloin se on mitäkin..
    Halauksia, sinne ja sinne kahdelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuo on hassua ettei helpostakaan sukunimestä saada selvää. Milloin itsekin olen ollut mitä tahansa ja tavaillut lähes joka paikassa sitä mutta ei voi syyttää kuulijaa, onhan tuo minunkin nimi aika erikoinen yhdistelmä.
      Voi, sanopa koska tää tauti katoaa? Ei jaksais enää sairastaa.

      Poista
  3. Otin mieheni nimen vain siksi, että uusperheenä ja kaikkien 4:n lapsen asuessa meillä eli mieheni 2 lasta edellisestä liitosta, meillä kaikilla olisi sama sukunimi. Oli outoa vaihtaa 33-vuotiaana sukunimi ja vielä suomenruotsalaisesta perisuomalaiseksi. Mutta kaikkeen tottuu vaikka joskus on ikävä tyttönimeä myös. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama sukunimi koko perheellä on minusta ihana asia, siksi itsekin halusin ehdottomasti mieheni nimen vaikka omankin siinä mukana pidin. Halusin olla saman niminen mieheni ja lasteni kanssa.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen postaus. Sinun sukunimessäsi on kaksi harvinaista nimeä, jotka passaa kyllä yhteen.
    Itse olin nuorempana varma että pidän nimeni naimisiin mennessä, koska se oli kaunis ja harvinainen. Ex-tempore häissä päädyin kuitenkin mieheni sukunimeen, joka sopii hyvin etunimeeni. Myös kaksiosainen sukunimi oli vaihtoehtona mutta hylkäsin nopeasti sen vaikka olisikin ollut suht lyhyt nimi. Voipi olla että joku päivä vaihdan vielä alkuperäiseen sukunimeen vaikka miehen kanssa pysytään tiukasti naimisissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieki joskus aikoinani ajattelin etten koskaan edes mene naimisiin mutta niin sitä sit kuitenkin halusinkin ehdottomasti mennä. Niin se mieli matkalla muuttuu.
      Itsekin olisin ottanut pelkästään mieheni nimen jos se yksinään olisi minulle sopinut mutta mielestäni se kuulosti hieman töksähtävältä joten päädyin tähän pidempään versioon.

      Poista
  5. Itse olen ottanut kaikki kaksi kertaa miehen sukunimen. Molemmat ovat suht harvinaisia, mutta ensisijaisesti tykkään, että koko perheellä on sama sukunimi - helpottaa kummasti asiointia virastoissa ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman sukunimen miekin halusin muun perheen kanssa mutta pelkästään miehen nimi ei sopinut omaan nimeeni siksi päädyin ottamaan molemmat :D ja tähän olen ollut tyytyväinen.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiva kun koko perheellä on sama sukunimi.

      Poista
  7. Onneksi on vaihtoehtoja valita joko oma, miehen tai molemmat sukunimet. Onhan maailmalla maita, jossa kumpikin puoliso säilyttää nimensä vaikka naimisissa ovatkin. Itse en aviossa ole, mutta jos joskus tämä 20 vuotinen pitkä kihlaus muuttuu avioliitoksi niin taidan oman sukunimeni pitää. Saattaisi olla identiteetti hukassa 40v vuoden jälkeen ainakin hetken sukunimen vaihduttua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin kesti hetken tovin sopeutua uuteen nimeen mutta helpotuksena oli se että vanha pysyi siinä etuliitteenä ja miehen nimi tuli lisäksi.
      Meillä oli töissä kerran harjoittelussa ulkomaalainen opiskelija, mistähän hän nyt olikaan, ai niin Portugalista, heillä noi sukunimet meni jotensakin tosi hassusti. Siellä pidettiin vanhempien sukunimi jne... en muista ihan tarkkaan.

      Poista
  8. Jos oma sukunimi on ehkä harvinainen tai erikoinen, säilyttäisin sen. Serkkuni piti tyttönimensä, joka oli kaksiosainen ja siihen lisäsi miehen sukunimen niin tuli sitten aika pitkä sukunimi. Käytännössä voi olla välillä hankala; ainakin virastoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu monesti saa kyllä tavata omaa sukunimeä vaikka periaatteessa omat molemmat nimet on suht helppoja.
      Kolmeosaista en varmaan ottaisi, se tuntuu jo tosi pitkältä.

      Poista
  9. Minä otin mieheni sukunimen on kun hieman erikoisempi ja en halunnut vanhaa sukunimeä pitää, muistutti liikaa menneisyydestä ja oli aika katsoa vain eteenpäin tuona päivänä ja olla onnellinen <3 Mukavaa viikonloppua ja aurinkoisia ajatuksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun ihmisille automaattisesti selkeytyy se minkä itselleen haluaa. Minäkin halusin mieheni nimen mutta yksinään se ei minulle oikein sopinut.
      Kiitos, nyt niitä aurinkoisia ajatuksia tarvitaankin kun nää taudit vaan kestää.

      Poista
  10. Sulla kyllä sopii nuo kaikki nimet hyvin yhteen! Mulla oli silloin päivän selvää, että otan mieheni nimen. Ainahan se ei ole niin. Ihanaa iltaa Nanni <3

    VastaaPoista
  11. Minäkin olisin ottanut pelkästään mieheni nimen jos se olisi sopinut yksistään minulle.
    Ihanaa viikonloppua Jaana <3

    VastaaPoista
  12. Minulle taas oli ihan selvää pitää oma sukunimeni naimisiin mennessä. Sekä minulla, että miehellä on ihan tavalliset suomalaiset sukunimet, enkä pitänyt mitenkään outona tai erikoisena sitä, että pidin oman tyttönimeni. Miehelleni asia oli myös täysin ok. Meillä on kaksi lasta, joilla on miehen sukunimi, eikä mikään asioiminen missään ole tuottanut ongelmaa, vaikka minulla on eri sukunimi kuin lapsillani. Meidän tuttavapiirissä moni on pitänyt oman nimensä naimisiin mennessään, samoin lasten kaveripiirissä monilla vanhemmilla on eri sukunimet. En jotenkin pidä ajatuksesta, että vielä 2000-luvullakin automaattisesti oletetaan juuri naisen vaihtavan sukunimeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas ehkä halusin juuri lasten vuoksi saman sukunimen kun muullakin perheellä on vaikka siinä onkin nyt toki molemmat nimet niin omani kuin miehenikin. Sukunimeni on kyllä aiheuttanut tolkutonta tavaamista asioidessani mutta en ole ottanut tuosta enää kummempaa painetta. Olen kehitellyt oman humoristisen tapani kertoa nimeni siinä vaiheessa jos kuulija ei saa siitä selvää :)
      Onneksi nykyaikana otetaan myös vaimon nimi. Ystäväperheessämme mies otti vaimonsa nimen ja minusta se oli hienoa. Mekin tapailimme tuota nimeä mutta sitten meidän sukuun olisi tullut kaksi saman nimistä.

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-