TORSTAISTA VIIKONLOPPU STARTTAA

torstai 28. huhtikuuta 2016


... tai ei nyt ihan mutta melkein. Useamman vuoden olen pyrkinyt tekemään siivoukset ja kaupassa käynnit torstaina. En voisi kuvitellakaan siivoavani perjantaina kun pääsen töistä. Haluan perjantaina aloittaa viikonlopun vieton eikä siihen kuulu siivoaminen. 
Joskus kaupassa käynti jää pakostakin (mistä ihmeen pakosta) perjantaille ja se jos mikä aiheuttaa hikikarpaloita kainaloon. Suosikkipuuhiini ei todellakaan kuulu ruokakauppa hommat. Liekö syynä paniikkioireet vai mikä mutta paljon mielummin vaikka pesen vessaa kuin käyn isoissa marketeissa. Tästä inhosta huolimatta en kuitenkaan käyttäydy kaupassa mitenkään omituisesti, en saa paniikkikohtauksia (ainakaan enää), en itkupotkuraivareita enkä liioin pälyile rauhattomasti ympärilleni. En vain tykkää tehdä ruokaostoksia. 


Kiitos ihan parhaan aviomiehen, kaupassa on käyty ja itseäni saan tyytyväisenä taputella olkapäälle sillä sain siivoutta vaihtamatta verhoja yhteenkään huoneeseen. 

Huomenna saa siis aloittaa vapun vieton ja nauttia ihanista kevätilmoista. Oikein ihanaa Vappua kaikille. 



TÄSTÄ UUTUUDESTA MINÄ TYKKÄÄN

tiistai 26. huhtikuuta 2016


Cloetta Hopea Toffee ksylitolipurukumi
Perjantaina postista tipahti aivan ihana ylläripaketti jonka sisältö hymyilytti enemmän kuin paljon. Hopea Toffeen suurkuluttajana taputin lähestulkoon käsiäni huomatessani Cloettan uutuustuotteen Jenkki Hopea Toffee ksylitolipurukumin. Tykkään tykkään tykkään. Tämä uutuus löytyy lähipäivinä kaupoista joten voin huoletta vaihtaa toffee karkit, toffee purukumiin. 



Enkä ollut ainoa meidän perheessä joka tästä uutuudesta riemastui. Sain pidellä lapsia ihan tosissani, että ehdin nappasta näistä kuvia, ennen kuin ne on kadonneet parempiin suihin. 


Nyt vain purkkapalloja puhaltelemaan.
-Nanni- 

JÄIDENLÄHTÖÄ KUMMASTELEMASSA





Muutama viikko sitten lähdimme koko perheen voimin sunnuntaiajelulle. Lasten mielestähän tuollainen turhanpäiväinen ajelu on maailman tylsintä hommaa, istua vaan ja katsella maisemia. No muistan toki saman homman omasta lapsuudesta. 

Pakko oli pysähtyä äimistelemään luonnon tekemiä ihmeitä. Jäiden lähtö oli nostanut valtavia jäälohkareita pitkälle rantaan sekä myös kauas tiellekin saakka. 

Tämän jälkeen en enää kummastele Tsunamien voimaa. Näköjään luonto ja vesi tekevät melkoista jälkeä. Suurimman rannalle nousseen lohkareen paksuus oli pitkästi yli metrin. Seisoin kyseisen lohkareen vieressä ja lohkareen reunat olivat minua hartioihin saakka. 


Että tällaisia luonnonvoimia.

NAHKAROTSISSA

perjantai 22. huhtikuuta 2016


Wohuuu asukuvia piiiiitkästä pitkästä aikaa. Eihän näitä meinannu enää osata ottaa saatikka niissä olla. 

Olipa aivan huikeaa kaivella aamulla keväisempää vaatetta ylle. Kirpparilta ostettu nahkarotsi huhuilikin jo epätoivoissaan kaapin perukoilta käyttäjäänsä. Aamulla meinasi olla hieman vilpoisaa lähteä tuolla vaatetuksella mutta päivällä vaatemäärä oli sopiva. 
Meidän 8veen mielestä olisi aika jo ostaa uudet farkut kun vanhoissa on reikä. No ei missään nimessä. Nämähän on odottaneet koko talven käyttöönottoa ja nyt oli mielestäni sopiva aika lähteä reisuilla housuilla liikkeelle. Ollaankohan me siipan kanssa jääty teinien tasolle kun molemmat kuljemme resuissa housuissa. Heh.

Meinaankohan kenties nukahtaa kun tuolleen silmä luppasee. 


Takki- kirpparilta
Farkut - ystävän kirpparikasasta rohmuttu
Kengät - Vagabond
Huivi - H&M
Laukku - Gucci
Sormus - Heli Kauhanen
Vyö - kirpparilta
Olen saanut useampaan otteeseen palautetta hiusteni väristä. Nehän on nyt vihdoin ja viimein täysin oman väriset eli värjäyskierre on selätetty. Latvoissa saattaa olla muutama yksittäinen vaalea raita mutta enää ei voi juurikaan puhua värjätyistä hiuksista. 
No osaako sitä olla koskaan mihinkään tyytyväinen? Olen nimittäin miettinyt muutamien raitojen laittamista mutta toisaalta se tuntuisi nyt täysin älyvapaalta sillä väristä eroon pääseminen kesti useamman vuoden. 
Onko hiusteni oma väri lopen tylsä vai pidänkö oman värini vaikka kesän yli ja mietin raitoja syksyllä? Mitä olet mieltä?

-Nanni-


SYDÄRIN PARTAALLAKO

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016


Huh mikä olo. Välillä tuntuu kuin sisuksissani joku heittelisi kärrynpyörää oikein antaumuksella, välillä tuntuu taas, että hyppääkö mulla sydän rinnasta ulos. Siis minkäs ikäinen minä nyt taas olinkaan? Ajattelin aina, että ihminen alkaa sairastamaan vasta tosissaankin iäkkäänä. 
En tosissaan usko, että tässä oikeasti mitään sydäriä on tuloillaan mutta aikamoiset rytmihäiriöt on häirinneet viimeiset pari vuorokautta elämääni. 
Toki minulla on moisia tuntemuksia ollut aikaisemminkin mutta tuolloin ne ovat olleet yksittäisiä muljahduksia ja menneet sillä ohi.  

Käsittääkseni rytmihäiriöt ovat täysin vaarattomia ja voi tulla kenelle tahansa mutta aika inhottavalta se vain tuntuu. Auttaisikohan kunnon sykkeen kohotus tässä asiassa? Se nähdään pian kun käyn salilla tekemässä hiit-treenin. 

Jos tähän on antaa jotain vinkkiä niin otan kaikki oikeasti hyvät neuvot kiitollisena vastaan.



TULEEKS TEILLE VAUVA?

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Mekko - Noom Stockmann
Säännöllisin väliajoin saan uteluita tuleeko meille vauva? NO EI TULE.
Vaikka olenkin aina ollut pieni ja kohtuu hoikka niin raskauksien myötä alavatsalleni on jäänyt pieni pömppö kohdun hujakoille. Aamuisin vatsa on kivan lättänä mutta iltaa myöden se siitä taas alkaa pömpöttämään. Vaatteesta riippuen näytän enemmän tai vähemmän siltä kuin olisin tosiaan raskaana. 


Tuollainen kysymys toisaalta huvittaa ja vastaankin yleensä naurahtaen, että ehei vaan kaikki tää on syötyä. Naurun takana kuitenkin masentaa ajatus tulleista lisäkiloista ja mieleen hiipii ajatus, että näytänkö oikeasti niin isolta? 
Kysyjä ei tarkoita pahaa, tiedän sen. Silti ketuttaa. 

No eipä sillä, tein saman mokan itsekin viikko sitten. Näin ystävääni salilla ja hänen villapaitansa teki todella hoikan ystäväni vatsan kohdalle pienen valheen. Muutaman kerran vilkaisin ystäväni vatsaa ja olin aivan varma, että vauvanalkuhan siellä on. Kysymisen sijaan taputin häntä vatsalle ja sit totesin, että oi tuleeks teille vauva? Voi elämä, että olen täys idiootti. No ei ollut ystäväni raskaana vaikka lapsirakkaaksi tiedänkin hänet. Pyytelin anteeksi monta kertaa mutta eihän se nolotustani poistanut. Vahinko oli jo ehtinyt tapahtua.  MIKSI!


Kumpaa hävettää tuossa tilanteessa enemmän? Kysyjää vai toista osapuolta? No nyt kun olen kokenut molemmat osapuolen roolit niin voin sanoa, että kyllä kysyjää hävettää enemmän, ainakin minun tapauksessani. Olisin voinut vajota häpeästäni maanrakoon ja toivoinkin, että olisinpa kerrankin pitänyt suuni kiinni ja näppini kurissa. Voi luoja, että sitä on tyhmä. No sainpa maistaa omaa lääkettäni. 


Hahaa, synnytinpäs ilman kipuja pörröisen siilivauvan. 

Täällä on pidetty sairasvuodetta muutaman päivän kun Pipuna alkoi oksentamaan sunnuntaina ja sitä tavaraahan riitti kiitettävästi puolivuorokautta. Nyt lapsi on makoillut massu kipeänä sohvalla ja katsellut leffoja tuntikaupalla. Tuntuu oudolta kun aina niin hyvällä ruokahalulla varustettu lapsi ei halua syödä mitään. No ehtiihän tuota. Kunpa muu perhe ei sairastuisi. 


BIKINI HIIT-OHJELMAN VOITTAJA ON NYT ARVOTTU

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016


Pääsin arpomaan teille ihanan hikisen Bikini Hiit Challenge-ohjelman. BHC on kolmen viikon verkkovalmennus, jossa saat viisi treeniä viikossa sähköpostiisi kolmen viikon ajan. Vaikka olenkin aina ollut kova kuntoilemaan niin tällä todellakin saa hien pintaan ja sykkeet korkealle. 
Itse suoritan tällä hetkellä extreme bikini hiit ohjelmaa eli saman tyylinen ohjelma, asteen verran vain rankempaa. Extreme ohjelmassa mukaan on otettu irtopainot. 

BHC arvonnan voittaja on Tuula S
" Tää olis just mulle passeli. Liikunta on jäänyt vähäiseksi viime aikoina. (jalka paketissa 8 viikkoa). Nyt olis tarkoitus ottaa spurtti kohti kesää".

Hurjasti onnea Tuulalle. Olitkin jättänyt sähköpostiosoitteesi joten välitän sen eteenpäin Tuoville sekä Mikolle ja saat heiltä piakkoin treeniohjelman sähköpostiisi. Nyt vain trikoot esille ja juomapullo täyteen, tästä se lähtee. 

Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille, kiitokset myös Mikolle sekä Tuoville aivan mahtavasta Hiit ohjelmasta. Lähdenkin tästä tekemään tämän päivän treenin. 


TIESTIKÖ ETTÄ...

lauantai 16. huhtikuuta 2016


... ruokasoodaa voi käyttää muuhunkin kuin leivontaan?
Mies nauroi minun kuvatessani ruokasoodapurkkia, että jaahas oletkos saanut Meiralta yhteistyöprojektin ruokasoodan kanssa? No en ole saanut, hihittelin vastaukseksi. Melko tonttu. 

No itse asiaan. Olen huomannut, että sooda taittuu näppärästi aika moneen ihmetekoon joka ei liity millään lailla leivontaan. Ensimmäinen juttu tuli anopin vinkkaamana taanoin. Lasten talvikengät tahtovat lopputalvesta haista, sanottaisko suoraan, että aikalailla kissankuselle. Anopin vinkki oli, että ripottele kengän sisään ruokasoodaa ja anna sen vaikuttaa tovi. Aikansa vaikutettuaan kopsuttele sooda pois kengästä ja avot, haju on poissa. Testattu  ja hyväksi todettu. 


Lopputalvesta siippa osti meille uuden termarin vanhan jäädessä eläkkeelle. Termarin mukana tuli pesuohjeet. Termarin ahtaan suun vuoksi sitä ei saa pestä tiski- eikä pulloharjalla vaan ainoastaan huuhtoa pesuainevedellä. No eihän pelkkä pesuainevesi puhdista rasvaista kahvia kunnolla pois termarista. Pesuohjeissa oli vinkkinä, että termarin tummuttua kahvista keitä sinne vettä ja ripottele joukkoon ruokalusikallinen soodaa. Anna vaikuttaa yönyli ja huuhtele huolella. 
No tein työtä käskettyä tällä viikolla. Nakkasin soodat termarin pohjalle, kaadoin kiehuvaa vettä ja herra jestas lopputulosta. Musta mömmö nousi termarin pohjasta veden pinnalle lillumaan. Jäin mielenkiinnolla kurkkimaan termarin sisälle ja termarin seinistä alkoi laattamaisesti irtoilemaan tummia suikaleita. Huh heijaa kuinka likainen niinkin uusi termari voi olla. 
En malttanut odotella aamuun vaan kaadoin veden piakkoin pois ja olin valmis suorittamaan toimenpiteen tarvittaessa uudelleen. Termarin seinät olivat niin kirkkaat ja puhtaat, että hädin tuskin ne oli niin kirkkaat edes uutena. Loistava puhdistusvinkki siis. Tätä tulen jatkossakin käyttämään. 


Viimeisimpänä mutta ei suinkaan vähäisimpänä putsaan soodalla myös kahvinkeittimen. Laitan soodaa vesisäiliöön, vettä perään, suodatinpussin omalle paikalleen ja keittimen päälle. Sooda putsaa keittimen putkistot joihin ei muuten pääse käsiksi. Soodeveden jälkeen keitän vielä muutaman kierroksen puhtaalla vedellä. Tulee kummasti puhdas keitin. 


Jos sinulla on hyviä soodavinkkejä, otan ne ilolla vastaan.
-Nanni-

VALKEAN AVAJAISISSA

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016


Noin kuukausi sitten sain sähköpostiini kutsun uuden Kauppakeskus Valkean Vip-avajaistilaisuuteen. Minä joka istun aina kotona en tällä kertaa miettinyt hetkeäkään että lähdenkö tuonne vai istuisinko tuonkin illan kotona. En jäänyt kotia kummastelemaan vaan nappasin avecikseni ystäväni ja niinhän me tytöt puettiin vähän parempaa päälle ja lähdettiin katsomaan miltä uusi ja todella kaivattu Kauppakeskus näyttäisi. 

Oulun keskustassa on ollut kauppakeskuksen kokoinen aukko ja voin sanoa omalta kohdaltani, että olen todella iloinen tästä uudesta tulokkaasta. 
Tälle illalle oli tarjolla niin syötävää kuin juotavaakin. Halavattu sentään kun me olimme autolla liikenteessä sillä tuota juotavaa olisi ollut tarjolla ihan krapulaksikin saakka. Pöydät notkuivat ihanista herkuista mutta sen isommin emme jääneet koko illtaa herkkupöytiä vartioimaan sillä katseltavaa oli yllin kyllin. 


Uusi kauppakeskus pitää sisällään paljon uutuusliikkeitä joita ei Oulussa ennen olla edes nähty. Itselleni mieluisin yllätys taisi olla sisustusliike Granit sekä Tiger. 


Sisustajille uusi kauppakeskus on todellinen unelmien täyttymys. Saman katon alla on paljon houkutuksia. 




Se mistä olin iloinen niin uudessa kauppakeskuksessa oli todellakin niitä uutuus liikkeitä eikä samoja tuttuja putiikkeja joita Oulussa on jo entuudestaankin. Toki muutamia tuttuja liikkeitä oli siirtynyt uusiin tiloihin mutta luojan kiitos henkkamaukat jne eivät täyttäneet Valkean jokaista neliötä.
Minullahan ei siis todellakaan ole henkkamaukkaa eikä muitakaan ketjuliikkeitä vastaan mitään mutta Oululaiset tietää mitä tarkoitan, niitä on jo niin monta, ettei enempää tarvita. 



Lapsille suunnatut osastot olivat sijoitettu kolmanteen kerrokseen ja pitihän tuollakin käydä ihania juttuja hypistelemässä. 

Sen suurempia ostoksia en tänään tehnyt vaan säästin kukkaroa myöhemmälle ajankohdalle. 
Illan mittaan moni liike tarjoili kivoja alennuksia, maistiaisia sekä hyvää palvelua. 
Jos vain olet ajatellut piipahtavasti Valkeassa jossain vaiheessa,  niin voin kyllä suositella lämpimästi siellä käyntiä. 

FAKTAT TISKIIN INBODY MITTAUKSESSA

Kerroin taannoin saaneeni kroppaani kutsumattoman vieraan, liikakiloja. Siitä asti olen koittanut syödä enemmän ja vähemmän terveellisesti mutta silti liikaa lautastani tuijottamatta ja asiaa stressaamatta (joopa joo). En mussuta joka päivä pullaa, en keksiä enkä muitakaan herkkuja vaikka mieleni tekisikin välillä vetää kaksin käsin mättöä naamariin. 
Suurimmat paheeni leipä sekä jogurtti, niistä olen päässyt aika hyvin eroon ja korvannut ne rahkalla, munakkaalla, puuroilla jne.
Olen aina syönyt lounaan kanssa salaatteja ja niitä syön edelleenkin, mutta nyt lautasellani on entistä enemmän salaattia ja olen jopa löytänyt uusia raaka-aineita salatteihini. 


Diettejä on niin monenmoisia kuin on niiden laatijoitakin. Joissakin dieteissä korvataan ateriat erilaisilla ateriankorvikkeilla, joissakin dieteissä syödään valtavat määrät hedelmiä, salaatteja ja lihaa mutta ei lainkaan perunaa, leipää, pastaa jne. 
Nyt olen törmännyt useammin kuin kerran, että moni alan asiantuntija ei suosittele lähtemään mukaan karppaukseen tai vastaavanlaisiin "et saa syödä sitä tätä tuota" diettiin vaan tärkeimpänä on korjata ne omat virheet mitä sinne suuhun tulee laitettua. Tehdä siis ihan kokonaan elämäntaparemontti jossa on helppo pysyä jatkossakin. 
Käsitteekseni Jutan painonpudotus ohjelmissakin painonpudottajat eivät näe nälkää vaan päinvastoin lautasella on reilusti terveellistä ruokaa. Aamu aloitetaan puurolla, marjoilla, raejuustolla? Jotain tämän suuntaista. Muutaman tunnin päästä ollaan jälleen syömässä ehkäpä rahkaa ja marjoja jne. Pian onkin jo lounaan vuoro ja tätä rataa mennään koko päivä eli tarkoituksena ei ole nähdä nälkää ja sen vuoksi sortua ahmimaan herkkuja. 
No itse en ole lähtenyt vielä mukaan mihinkään  netissä oleviin painonpudotusohjelmiin vaan koitan saada liikakiloni pois itse. Voi olla, että kompastun mahdottomuuteen jo hyvin pian mutta ainahan sitä saa kokeilla. 


Työpaikallamme on erittäin loistava tämän alan ammattilainen joka ohjaa liikunnassa ja liikkumisessa, terveellisessä elämäntavan hallinnassa, antaa vinkkejä ruokailuihin jne... Piipahdin Minnan luona, sillä halusin kokonaisvaltaisen tsekkauksen omasta kropastani. Seisahduin hetkeksi InBody-mittauslaitteeseen ja pian se sylkikin jo totuuksia päin naamaa. 
Laite mittaa painon lisäksi lähestulokoon kaiken mitä se vain voi ihmisestä mitata. Kehon nesteet, rasvat, lihakset (jos niitä on) ja vaikka mitä muuta. Nousin laitteesta pois lähestulkoon märy kurkulla, sillä painoni oli edelleen siellä missä se oli vuoden vaihteessakin eli en ollut saanut juurikaan mitään kropastani irti. 
No Minnan avulla luimme mittaukseni tulokset ja Minna lohdutti, että äläpäs tuijottele pelkästään sitä painolukemaa sillä kone ei osaa  arvioida lopullisesta painosta sitä minkä verran siinä on lihaksia ja minkäverran läskiä. Koneen mielestä saisin pudottaa painoa tasan viisi kiloa. No olen samaa mieltä mutta Minna taas sanoi, että mulla on niin paljon lihaksia, ettei kannate lähteä pudottamaan painoa sen lukeman perusteella mitä mittaustulos ehdottaa vaan nyt tuijotetaan sitä rasvalukemaa. Rasvaa minulla on 1.5kg liikaa ja tämä oli nyt se mitä minun pitäisi Minnan mielestä pudottaa. Voi kuulostaa iisiltä hommalta mutta mites sen teet? Kerropas se. 
Liikun jo sen verran paljon, ettei liikunnan lisääminen enää auta, mutta mitä liikuntaa teen niin siihen voin kiinnittää huomiota. Olin täysin siinä uskossa, että aerobinen liikunta on juuri se millä painoa pudotetaan. Minna taas neuvoi, että nyt vain salille ja isoja painoja nostelemaan. Aerobisella liikunnalla paino tippuu kuulemma todella hitaasti. Jaahas no ei sitten sitä kiitos. 
Päätimme, että teen neljän viikon extreme hiit ohjelman jonka olen netistä napannut ja menen uudestaan mittaukseen kuukauden päästä. Tuohon ohjelmaan kuuluu viisi treeniohjelmaa viikossa ja kaksi lepopäivää. Eli tuleva kuukausi näyttää melkoisen hikiseltä. 
Luotan silti tuohon ohjelmaan sillä se on jatkoa sille Bikini hiit challenge ohjelmalle jota tein kolme viikkoa. Tuon kolmen viikon aikana kroppani kiinteytyi ihan mukavasti. Jatkokurssi on askeleen raskaampi bikini hiittiin verrattuna eli jos tuloksia ei synny niin johan se nyt on kumma. 
Kuukauden päästä koittaa siis jännät paikat. 


Koska en ole mikään painonpudotuksen ammattilainen niin en lähde neuvomaan ketään, millä tavalla painoa kannattee pudottaa ja millä ei. Vaikken itse lähtisi kokeilemaan karppausta tai muita vastaavanlaisia painonpudotuksia niin se ei tarkoita, ettenkö kunnoittaisi niitä jotka näillä menetelmillä on saaneet huikeita tuloksia aikaiseksi. Hyvä te. 

Oletko sinä käynyt InBody mittauksessa ja millaisia fiiliksiä siitä sinulle jäi?
Nanni

TALVIHORROKSESSAKO?

tiistai 12. huhtikuuta 2016



Olenko ainoa jolla väsyttää? Olenko ainoa jolle ei tunnu tällä hetkellä mikään unimäärä riittävän? Olenko ainoa joka ei silti saa yöllä nukuttua kunnolla?

Yleensä olen hyvinkin pirteä jo vähemmilläkin yöuni tuntimäärillä. Nukun yleensä noin 7tunnin yöunet ja se on tähän saakka ollut riittävä määrä. Nyt tuntuu, että koko kroppa ja mieli on todella väsynyt. Aamulla nousen ja mietin, että saisinpa vielä hetkeksi mennä edes sohvalle vaikken takaisin sänkyyn saisikaan mennä. Päivällä kotia raahautuu puolikuollut akka joka hädin tuskin jaksaa ruokaa laittaa ja ilahdunkin kovin eilisistä ruoan tähteistä. Kun ruoka on syöty, teen välikuoleman sohvalla eikä tämä todellakaan ole tapaistani ehei. 

Vedän kaksinkäsin C-vitamiinia sitrushedelmien muodossa mutta sekään ei tunnu auttavan. Illalla en todellakaan jaksa kukkua puolilleöin niin kuin ennen jaksoin. Siippa murahtaa öitä kun ilmoitan, että tämä akka painuu nukkumaan. 

Olisikohan aika tarkistuttaa kilpirauhasarvot vai onko kyseessä ihan pelkkää normi väsymystä pitkän pimeän talven jäljiltä? Jos siellä on muitakin lopenväsyneitä niin saa huutaa HEP.



Miksi kuvasin kukkia teille enkä itseäni nukkumassa? No ketä kiinnostaa nukkuva bloggaaja, hih.
Ei vaiskaan, piipahdin pikaisesti äitini kanssa lauantaina Ideaparkissa ja vaikka tuo kyseinen kauppakeskus onkin ollut aika pettymyt niin siellä oleva kukkakauppa vetää lähes joka kerta puoleensa. Ihana palvelu ja edulliset hinnat, siitä lähdetään. Halusin keittiönpöydälle pienen viherkasvin joka ei roiku kenenkään ruokalautasella mutta ilahduttaa minua siinä pitkään. En muista enää moisen kukan nimeä mutta minulle luvattiin, ettei se heti kuole. Nähtäväksi jää. 
Nyt kipin kapin töihin. 

Ihanaa päivää sinulle. 
-Nanni-

JOHN F.N HIUSTUOTTEEN ARVONNAN VOITTI...

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016


John Friedan ihanat tuotteet on nyt arvottu. Kuten lempparibloggaajanikin Tiia Minäkö keski-ikäinen blogistakin kehui näitä tuotteita, olen itse edelleen samaa mieltä. Hiuslakka on kyllä kehumisen arvoinen. 
Paketissa voittajalle lähtee siis extra napakka hiuslakka sekä pörröisiä hiuksia rauhoittava hiusseerumi. 

Olipas meillä neidin kanssa melkoinen kirjoitusrumba vääntää näitä arpalappusia ja voinkkin luvata, että jatkossa blogissani arvotaan ainoastaan yhden arvan arvontoja, meinaan sen verran kirjoituskäsi meinaa nyt krampata. 
Onnettarena toimi meidän neiti ja voittolappusessa luki nimi Viivi K. Onnea Viiville voitosta, laitankin sinulle sähköpostia samointein. 

Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille, sekä tottakai kiitokset myös John Friedalle ihanasta arvonnasta. 

Nanni

VANHAN ROUVAN HEMMOTTELUA


Kukas se onkaan ilahduttanut minun ja Pipunan tyttöjen viikonloppua? Eilisten myyjäisten jälkeen haimme ystäväperheen Kääpiöpinserin meille hoitoon heidän lähdettyä viettämään mökkiviikonloppua. 
Kerrankin meillä oli mahdollisuus ottaa neidin iloksi karvainen hoitolainen kun siippa on Etelä-Suomessa pojan pelireissulla. Tokihan se tietää minulle extrasiivousta vanhan rouvan kotiuduttua mutta ei meillä koskaan niin siistiä ole etteikö siivoamisesta hyötyä olisi. 




K on erittäin hemmottelun kipeä koiruli eikä taida väsyä missään vaiheessa rapsutteuihin. Auringon helliessä, istuimme etupihalla kahvittelemassa ja niinpäs se rouva pomppasi kutsumatta syliin. Rapsutuksia ja suukotteluja K on saanutkin yllin kyllin, innokkaista lenkkeilyistä puhumattakaan. Itselläkin tulee ihan eri fiiliksellä lähdettyä ulkoilemaan kun siihen on joku pakottava syy. 



Tällainen erilainen viikonloppu meillä on siis ollut, myyjäisissä oloa ja vanhan rouvan hemmottelua. Tänään jos laittaisi taas kropan koville ja lähtisi pian salille tankoja heiluttelemaan. 

Nanni

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -