tiistai 24. toukokuuta 2016

URHEILUHULLUN VIIKONLOPPU



Mikähän siinäkin on, että urheiluinnostus kulkee kausittain. Ainakin minulla. Välillä joudun pakottamaan itseni liikkeelle eikä salilla käynti voisi vähempää kiinnostaa. Välillä on kausia, että voisin asua salilla, käydä lenkillä, luistelemassa taikka pyöräilemässä joka ilta. 

Jollekin urheiluhulluus voi olla vielä paljon enemmän kuin mitä se itselläni on mutta olen oman elämäni urheiluhullu ja se riittää. 

Viikonloppuna ajokilometrejä pyörällä kertyi huimat 55km kahden päivän aikana. Vähän jollekin, paljon minulle. 

Perjantaina pyöräilimme siipan kanssa jolloin allani oli 13 vuotta vanha Nopsan reppana, kolmevaihteinen, jota kutsun eläkeläiseksi. Paljon ajokilometrejä takana, haukkunut hintansa jo vuosia sitten. Erittäin hyvä peruspyörä mutta ei sillä enää huimia saavutuksia aikaiseksi saada.

Lauantaina poljimme pojan kanssa pitkän matkan, jolloin alleni vohkin mieheni uuden uutukaisen pyörän. Eroahan noilla kahdella menopelillä on kuin yöllä ja päivällä mutta toki suuri ero on myös pyörän ostohinnassakin. 


Hymyilyttää miehen into huolehtia pyörästään, tulisipa tuo samainen into myös kotitöihin. Hih

Pehvalihakset kiitti kahden päivän innokasta treeniä ja sunnuntai aamuna oli pakko sanoa "ei kiitos" ystäväni Spinning ehdotukselle. 
Sen sijaan kävimme koko perheellä rullaluistelemassa. Neidin vuoksi ei voi puhua mistään pitkästä matkasta mutta tärkeintä olikin ehdottomasti yhdessä olo. 

Mietin salikortin jäähylle laittoa heinäkuun ajaksi. Tiedän urheilevani kesällä todella paljon ulkona ja salilla käynti jää vähäiseksi. Olisikohan kuuden vuoden salikäynnin jälkeen hyväkin pitää kuukauden tauko hyvällä omallatunnolla?


-Nanni-

36 kommenttia:

  1. Näin teijjän perheen luistelemassa ja olihan se jotenki niin hellyyttävä näky. Korkkasin itekki luistelukauen ja piti tännään käyä uusiksi.. Luisteluseuraa ois siis tarjolla täällä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoista kohellustahan se meidän touhu on mutta hienosti eteenpäin päästiin.
      Luisteluseura kelpaa aina <3

      Poista
  2. Olet sinä kyllä reipas!! Kesäpyöräily on kyllä kivaa :) Sitä mieluummin hyppää pyörän selkään kun odottelee vaikkapa linskiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä pihaurheilu on ihan parasta vaikka pienessä vesisateessa.

      Poista
  3. Reipasta pyöräilyä! Hyvinhän sitä ehtii pitää tauon ja virkein mielin taas jatkaa salekäyntejä elokuussa! No stress kesällä :) Ihanaa iltaa ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olen samaa mieltä.
      Ihanaa keskiviikkoa muru 💞

      Poista
  4. Voi sie olet pyöräillyt paljon :) Mulla kun ei ole pyörää niin kilometrejä on nolla..;)
    Vaihtelua se varmasti tuo jos olet kuukauden pois salilta. Lämmin kesä vielä niin mahdollisuudet on melkein rajattomat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on totta. Ei mua helteellä ainakaan sinne salille houkuta mennä vaikka siellä tykkäänkin käydä.

      Poista
  5. Upea saavutus. Sulla on upea fillari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju. Miehen fillarin oon ominu 😂

      Poista
  6. No olet ollut reipas, kun tuommoisia matkoja poljet! Hienoa!
    Minäkin jossain vaiheessa innostuin pyöräilystä. Nyt se on taas jäänyt.
    Hieno pyörä on siipallasi. Tuolla kelpaa pyöräillä!
    Ihanaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin monesti haaveilen uudesta pyörästä mutta sitten iskee nuukuus enkä raski satsata siihen.
      Ihanaa torstaita 💟

      Poista
  7. Pyöräily on ihana harrastus! Mukavia ja rentoja kilometrejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kivaa ja samalla saa ihastella luontoa.

      Poista
  8. Voisitko lähettää vähän tuota innostusta tännekin, pliis?

    VastaaPoista
  9. Olet kyllä ollut reipas pyöränpolkija!
    Minullakin tuo liikuntainnostus menee kausittain. Ja kesällä on paljon mielekkäämpää liikkua ulkona kuin sisätiloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama täällä. Talvella ehtii kykkiä sisällä.

      Poista
  10. Olet ollut kyllä reipas. Tarttis kyllä itellekkin jonkun potkun persuksiin. Liikunta jäänyt ihan kokonaan. Kunnon hikitreenistä on aikaa ja heti kyllä huomaa housuissa :(. Pitää odottaa, että saadaan nuo uudet tilat tehtyä...nimittäin viiden minuutin kävelymatka uudelle liikuntakeskukselle, ei paha :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa jos saat uudet tilat ihan kodin lähelle. Meidän uusi sali avattiin 1.5v sitten ja siirtyi minuutin pyöräilymatkan sijaan 20min pyöräilymatkan päähän mut siinä saa hyvät alkulämpät.

      Poista
  11. Tuo pyöräily on kiva harrastus. Mulla on ollut haaveissa ostaa uusi pyörä ihan kuntoilua varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla kans mut aina iskee piheys enkä sit raskikaan. Onneks miehen pyörä menee jokseenki mullekin.

      Poista
    2. Hinnat näyttävät olevan yli 400e ja siitä ylöspäin.Xxl möi jotain 199e.

      Poista
  12. Ollaanpas sitä reippaita! Tänne vois kans lähettää innostusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetetty. Toivottavasti sait perille 😊

      Poista
  13. Täällä voidaan niin samaistua kausiurheiluun. Nyt olen visusti päättänyt ottaa kuntoilun elämäntavaksi, saapa nähä kauan päätös pitää. Johtuukohan tämä suomen pimeistä talvista, että silloin löhöttäis vain mielummin kotisohvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti yksi syy.
      Mulla helppaa tohon laiskuuteen se että kaverit raahaa salille jos en muuten jaksais lähteä.

      Poista
  14. Vaihtelu virkistää ja mukava kun meillä on nämä vuodenajat, niin saa liikkumiseenkin vaihtelua. Itse välillä käyn pyörällä töissä ja esim. toissapäivänä pyöräilin siirtymisineen+ tytön kanssa vielä illalla yht. 48 km ja eilen ainaki 35 km. Tänään vähän lepoa :) Rullistelu mulla vielä korkkaamatta tälle kesälle, mut ehkä viikonloppuna sitten.
    Toivotaan hyviä ulkoilukelejä :)
    t:Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau Sanna mitkä kilometrimäärät. Ihan oon kade. Itsellä tulee tuota työmatkaa niin paljon etten ole vuosiin sitä voinut harrastaa mikä kyllä harmittaa ihan hurjasti.
      Toivottavasti nyt saatais taas hyvät kelit niin pääsis rullaileen.
      Ihanaa viikkoa Sanna 😊

      Poista
  15. Pyöräily on mukavaa, minä olen nyt harrastanut tuota työmatkapyöräilyä, ihana hikilenkki heti aamusta ja toinen iltapäivästä, minä kun en todellakaan osaa yksinäni polkea hitaasti ja nautiskellen, vaan täysillä mennään :D Mutta on se muuten kumma, miten aina on vastatuuli ;)

    Muuten liikkuminen onkin vähänlaista täällä, jotain tarttis tehrä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta. Miten voi joka suuntaan tuullakin.
      Mulla on niin ikävä työmatkapyöräilyä.

      Poista
  16. Urheilu on niin ihanaa ja mekin tehdään pyöräilylenkkejä minin kanssa! Välillä sitä tulee urheiltua enemmän, kun taas toisiaan ei ollenkaan!! Voikun saisi sen takaisin taas arkirytmiin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisinaan se meinaa itselläkin hiipua mut toi yli innokas salihullu siippa pitää muakin liikkeessä.

      Poista
  17. Pyörällä on kiva polkea, kun maisemat vaihtuvat nopeammin. Meillä mies on urheiluhullu ja on tälläkin hetkellä maastossa pyöräilemässä :D

    VastaaPoista
  18. Reipas sinä:) Mulla urheilu myös kausiluontoista, kesäisin jää sali aina vähemmälle kun luonnossa tulee liikuttua enempi mutta syksyllä pimeys ja viileys ajaa sisätiloihin!

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-