keskiviikko 30. marraskuuta 2016

STRESSITÖNTÄ JOULUN ODOTUSTA

Huonekuusi Prismasta. Pallokynttilät Balmuir.

Täällä odotellaan joulua vailla minkäänlaista stressiä. Joulun odotus on leppoisaa kuin kesäpäivä. Ja kissanviikset ole. Viime viikolla tajusin, että jouluunhan ei ole enää montaa kuukautta vaan ainoastaan muutamia viikkoja eikä meillä oltu ajateltu joulua pilkun vertaakaan. Nuorempana aloittelin lahjojen hankinnan jo lokakuussa ja jouluksi kaikki oli valmista. Kuinka onkaan nykyään? Edelleenkin olisin innokas laittamaan lahjat ajoissa mutta pakko odotella veronpalautuksia mikäli niitä tulee. Stressitön joulunodotus on vaihtumassa valitettavasti siihen, että teen pikaisia pyrähdyksiä kaupungilla. Pipon tupsu kuurassa säntään kaupasta toiseen ja toivon saavani sen mitä olin lähtenyt hakemaankin. 

Nyt voin jo hieman höllätä kiristävää pipon reunusta, sillä lahjapiilo alkaa täyttymään paketeista mutta useampi paketti on vielä hakematta. Ennen ompelin joka joulu osan paketeista. Itse tehtyjä paketteja sai mm. äitini, anoppini sekä lasten kummit. Minne katosi se innostus ja aika tehdä kivoja pikkupaketteja itse, puhumattakaan itsetehdyistä joulukorteista? Ei harmainta aavistustakaan. 

Kortti-innostus nosteli viikko sitten päätään ja teinkin useamman illan joulukortteja sormet kuumaliimasta rakoilla. Tuohon saavutukseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Tänä jouluna osa ystävistä saa siis itsetekemiämme kortteja. 
Näistä lupaan laitella kuvia myöhemmin. 

Osan jouluvalmisteluista ulkoistin. Mitä tämä tarkoittaa? Siitä kirjoittelen seuraavassa postauksessa. 

Stressi nosteli siis jossain vaiheessa päätään, mutta päätin katkaista kamelinkaulan ja ottaa loppuodottelun rennommin. Tulee se joulu ilman hermoromahdustakin. Saa nähdä toteutuuko ajatukseni.


Kuinka siellä sujuu joulunodotus? Älä vain sano, että kaikki on hallinnassa?

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

MUSTA PERJANTAI HUIKEISSA HEMMOTTELUN MERKEISSÄ

             


Kauneushoitola Beauty Spotin Auli Lukkarila sekä muu henkilökunta toivotti meidät Kulumilla bloggaajat tervetulleiksi heidän täysin uusiin tiloihinsa. Beauty Spot löytyy nykyään Viman kanssa samasta talosta kuudennesta kerroksesta. 

Töiden jälkeen ähersin itselleni huiman kiharapilven josta jäljellä oli tilaisuuden alkaessa pelkkä muisto vain. Kiitos Oulun ikuinen tuuli. Hiusharmistus hävisi ihanaa kuoharia siemaillessa ja kauneushoitolan tarjontaan tutustellen. 

       

Auli kertoi nykypäivän kauneushoidoista, niin peruskasvohoidoista kuin erikoisemmistakin hoidoista kuten mikroneulauksesta tai happohoidoista. 

Tämän hetken meikkauksessa kuuminta hottia on glitteri. Pääsin Aulin ehostettavaksi ja ohimennen kysäisin, että missä menee ikäraja glitterin käytössä. Sellaista ei kuulemma ole, eli tällainen hieman kokeneempikin bloggari sai luvan käyttää glitteriä meikkauksessaan. 


Meikki kuvat ottanut Belle Semaine-blogin ihana Johanna. 

Auli ojensi meille juuri painosta tulleen uunituoreen tuotteen joka lanseerataan markkinoille ihan lähipäivinä. 
BB-jäsenyys on useamman yrityksen yhteistyö. BB-kortilla yhdistyy liikunta, kauneudenhoito kuin myös pukeutuminen ja stailaus. Vuosijäsenyys maksaa 96€/kk johon sisältyy Beauty Centerin vuosijäsenyys, Beauty Spotiin useampi käynti eri hoitoihin sekä Viman, Hiusstudio Elevenin sekä Valkealinnan Optiikan kanssa stailausta. 



Mieletön paketti lähes samalla hinnalla mitä itse maksan ainoastaan kuntosalin kuukausijäsenyydestä. 







Illan aikana saimme aimo annoksen vinkkejä kauneudenhoidosta ja monesti koin ahaa-elämyksen. Haluaisin kokeilla kasvojeni uurteille yhtä sun toista hoitoa eikä  vartalonhoidotkaan pahaa tekisi. 


Tuollaisen ihanan illan päätteeksi oli mukava fiilis lähteä kotia viettäään viikonloppua ja makustelemaan joulupuuhasteluja. 

lauantai 26. marraskuuta 2016

EIKÖ MULLA OIKEASTI OLE ELÄMÄÄ?


No niin tässä se taas huomataan, että olen tullut vanhaksi. Sitähän täällä blogissa on ennenkin huokailtu milloin mistäkin syystä. Siinä missä ystävät käyvät baarissa ja konserteissa niin mitä tekee meikäläinen? Kysyn vaan.  
Tuijotan lasten kanssa haltioituneena ikkunasta kun talitintit hyppelehtii kilpaa meidän ruokintapaikoilla. Jep, paikoilla, ei paikalla. Piti jopa yhtenä päivänä laskea, että kuinkas monta paikkaa meillä on missä pikkulinnut voivat ruokailla. Viisi paikkaa, VIISI. Voi hyvänen aika sentään. 


Ampuiko hieman siis yli? No ehkä vähän. Ennen sitä osteltiin biletoppeja niin, että vaatekaapin hyllyt notkuivat erin värisistä ja kokoisista topeista niin mitä siellä hyllyllä nykyään notkuu, no talipalloja. Voi pyhä jysäys, että olen säälittävä tapaus. Pikkujoulukausi on parhaimmillaan, toiset juhlii ja toiset valmistelee joulua, kappas meikä ruokii talitinttejä. 
Haukeudu nainen hoitoon. 


Eihän tämä hulluus todellakaan tähän vielä lopu. Yhtenä aamuna kyttäsin kun linnut hyppelivät omenapuulta toiselle ruokailemaan niin pian siihen pyrähtää kaksi harakkaa. Hitto viekööt menee rosvoamaan meidän ruoat, tai siis talitinttien ruoat.  Kuin Justiina konsanaan avaan ikkunanluukun ja karjun kuin raivopäinen härkä harakoille, tupisen pojalle asiasta ja siitähän se murkku innostui. Poika kaivelee kaappien kätköistä kuulapyssyään aikoen pelotella harakoita sillä. Ei siinä enää mitään kuulareita kaivata, riittää kun tämä täti avaa suunsa niin johan kaikkoaa ruokapaikan rosvot. 


Saahan tuolla ruokapaikalla piiloilla kamera kourassa aikoen kuvata pihani uusia asukkeja. Vaikka välillä muistutankin pyryharakkaa niin silti saan kyykkiä pihalla yksikseni. Ketään ei näy. 


Eilen oltiin mielettömän kivassa blogitapahtumassa josta kirjoittelen lähipäivinä. 
Pitäisiköhän lähteä katsomaan mitä harakoille kuuluu vai riittääkö se, että kurkkaan vain peiliin. 

Ihanaa viikonloppua.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

MULLAPA MENEE HURJEMMIN!

Tiedättekö ihmisryhmän joilla on aina taipumus laittaa paremmaksi? Ne ihmiset joilla on jutuissaan sitä kuuluisaa Lapinlisää. Useasti käy näin kun paikalla on isompi kokoonpano ihmisiä, yksi joukosta on se jolla on aina asiat huonommin tai paljon paremmin, oksentanut ainakin viiskyt kertaa, tippunut kerrostalon katolta ja selvinnut siitä kuin James Bond saamatta edes naarmuakaan tai vähintäänkin syntynyt kuusi kiloisena keskosena viikolla viisitoista.


Tällaisten oman elämänsä sankareiden kanssa keskustelu on aika turhauttavaa. Ihan sama mitä suustasi päästät, toinen laittaa joka tapauksessa paremmaksi. Aivan kuin kyseessä olisi kilpailu, kenellä menee huonommin.  



Toinen vastaavanlainen ihmisryhmä on päällepuhujat. Itseasiassa "en edes kuuntele mitä sinä sanot"-ihmisryhmä, nämä ihmiset ovat niitä jotka eivät ainoastaan keskeytä keskustelua vaan suorastaan puhuvat päälle kuuntelematta lainkaan mitä muut keskustelevat.
Itse sorrun keskeyttämään ja heittämään väliin omaa kommenttiani. Tiedostan sen ja se jos mikä ärsyttää jopa itseänikin. Monesti jopa joudun pyytämään anteeksi, että keskeytin puhujan. Olen kai siis itsekin liian innokas ja turhankin sosiaalinen.  Silti en todellakaan rupea röyhkeästi puhumaan päälle kuuntelematta lainkaan mitä toisella on kerrottavaa, olen siis "vain" keskeyttäjä. Ärsyttävää, myönnetäköön. 



Jos nämä kaksi keskustelijaa yhdistäisi yhteen ja samaan pakettiin niin saisikohan siitä aikaiseksi täydellisen politiikon? Sinne vain tulevaksi Trumpiksi Trumpin paikalle, röyhkeällä asenteella maailmaa valloittamaan.

Jos itse olenkin liian innokas keskeyttäjä niin isommassa porukassa olen ennemminkin vetäytyjä ja taustalla kuuntelija. Hieman ujona en kehtaa tuoda julki omia ajatuksiani vaan miellummin siirryn kuuntelijaksi.
Mutta eipä se haittaa, mielelläni myös kuuntelen. Osaanko nyt siis päättää olenko keskeyttäjä vai kuuntelija. Horskoopilta vaaka, minkäs teet, ei osaa koskaan päättää mitään. 



perjantai 18. marraskuuta 2016

ILOA MUUTAMALLA EUROLLA


Syksyn aikana on tullut myytyä niin paljon tavaraa kirpparilla, että välillä on ihan oikeutettua ostaa jotain uuttakin. Siltikään tarkoitukseni ei ole haalia nurkkia uudelleen täyteen kun vanhasta on vihdoin päästy eroon. 


Tykkään ostaa yksittäisiä leikkokukkia jolloin maljakon suu saisikin olla kapea ja maljakko itsessään aika korkea. Mikäs sen parempaa kun juuri tällainen löytyi alle kymmenellä eurolla Kärkkäiseltä. 

Kaupassa tämä ei näyttänyt lähellekään niin kivalta mutta ystäväni kannustamana kotiutin sen. Kotona laitoin siihen eucalyptuksen oksan ja se oli siinä. Olin myyty. 



Lupauduin lähtemään vapaapäivän sijasta yövuoroon, joten nyt taitaa olla aika kömpiä hetkeksi viltin alle koisimaan ja katsella sen jälkeen maailmaa uusin silmin. 

Ihanaa viikonloppua juuri sinulle.
-Nanni-

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

MEIDÄN PERHE LEHDESSÄ


Alkukeväästä sain Meidän Perhe-lehden toimittajalta sähköpostia, jossa kyseltiin halukkuuttamme osallistua haastatteluun joka julkaistaisiin syksyn numerossa. Toimittaja oli löytänyt vanhan postaukseni koskien perheemme raha-asioista joka siis sopisi heidän tulevaan aiheeseensa. Lehteen haastateltaisiin kolmea perhettä, joissa jokaisella perheellä raha-asiat hoidetaan eri tyylillä. 
Juteltuani ehdotuksesta mieheni kanssa, vastasin heille kyllä. 


Haastattelu tapahtui sujuvasti puhelimen välityksellä. Hän esitti meille kysymyksiä ja yhdessä mieheni kanssa niihin vastailimme. 
Haastattelun jälkeen itselle jäi valtavan lämmin fiilis, sillä huomasin, että meillä on raha-asiat sillä mallilla, josta molemmat olemme tyytyväisiä. 

Omat vai yhteiset rahat

Tällaisella otsikolla haastattelumme löytyy syyskuu 2016 lehdestä. Mukana oli siis kolme perhettä joista meidän perheen otsikko oli "Yksi perhe, yksi kukkaro". Meillä on siis yhteinen tili jonne molempien palkka menee. Mieheni hoitaa täysin kaikki juoksevat raha-asiamme, maksaa laskumme ja tietää paljonko tilillämme on rahaa ja onko saatu säästöönkin jotain vai menikö palkka kokonaisuudessa laskuihin sekä elämiseen. 
Meille yhteinen tili sopii täydellisesti. Ainoa miinuspuoli yhteisessä tilissä on se etten voi salaa ostella mitään mutta tuo lausahdus onkin lähinnä vitsi. Eihän parisuhteessa kuulu olla salaisuuksia, joten kyseisen lauseen voi kokonaan vetää huumorilla. 



 Toinen perhe tuli Tampereelta, heillä oli kokonaan omat rahat. Heidän käytössään on exel-taulukko jossa he pitävät tarkkaa kirjaa menoistaan. Heidän periaatteensa on se, että jos toinen tuhlaa, ei harmita, koskan hän tuhlaa omia rahojaan. 


Kolmas perhe oli Turusta. Uusioperhe jossa toisen tulot olivat kymmenen kertaa toisen tuloja suuremmat. Tässä perheessä oli omat tilit mutta myös yhteinen tili josta maksettiin lainat ja muut juoksevat kulut. Perheen äiti oli rahasta tarkka eikä juurikaan tuhlaillut kun taas yrittäjä isä osteli sitä mitä halusi, silloin kun halusi. 

Lehtikuvat meistä kävi kuvaamassa oululainen Valokuvaaja Janica Karasti. Janican kanssa sovimme viesteilemällä kuvausajan. Toimituksen toive kuvasta oli sellainen, että kuvassa tyhjennämme koko perheellä kauppakasseja joten kuvausaika sovittin Janican kanssa sellaiselle päivälle kun käyn tekemässä viikon ruokaostokset. 
Kuvaus saatiin suoritettua alle puolessa tunnissa ja tämän jälkeen meidän osuus oli tehty.



Täytyy kyllä sanoa, että oli mukavaa olla mukana tällaisessa jutussa. Mielenkiintoista oli huomata kuinka lehteä tehdään, eli toimittajan ei tarvitse olla paikalla, jotta haastattelu saadaan suoritettua. Toimittaja sekä valokuvaaja työskentelivät freelancerina eli kumpikaan ei ole lehden vakituisia työntekijöitä. 
Haastattelu tehtiin jo kesän alussa eli syksyn lehteä suunniteltiin jo monta kuukautta ennen sen julkaisemista. 

Tällaisessa projektissa olemme siis olleet mukana. Voisitko sinä kertoa avoimesti perheenne rahapolitiikasta, missä olette onnistuneet ja olisiko jossain kehittämisen varaa?

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

SOME KURIIN JA NAUTTIMAAN PAKKASESTA


En tiedä miten muissa perheissä mutta veikkaan, että saman ongelman kanssa painitaan muuallakin. Eli... kännykät,tabletit, tietsikat ja muut masiinat näyttelee nykyään suurta osaa arjessa. 
Jokainen perheenjäsen istuu omissa oloissaan oman masiinansa kimpussa eikä oman perheen asiat kiinnosta pätkääkään. Tai no joo, jos kiinnostaa niin somessa on vieläkin kiinnostavempia juttuja. Itse olen aivan samanlainen someorja ja tämän vuoksi olenkin joutunut työstämään sitä, etten näppäisi koko ajan kännykkää. Kyllähän siellä netissä mielenkiintoista katsottavaa riittää tuntikausiksi, ei se varmastikaan selaamalla lopu. 
Kuinkahan sitä ennen ollaankaan tultu toimeen ilman somea? Hah hah, sanokaapa vaan. Mikä parasta lapsena olikaan kun saatiin ensilumi. Sitä vedettiin haalaria niskaan heti aamupalan jälkeen, välillä käytiin syömässä ja vaihtamassa kuivempaa vaatetta (ei silloin tiedetty mistään Goretexistä eikä vedenkestävyyksistä) ja takaisin pihalle. Päivän hämärtyessä äiti huhuili sisälle eikä vielä silloinkaan tehnyt mieli tulla sisälle. 


Nykyään tuntuu, että joudun melkeinpä pakottamaan perheen ulos. Mikäs sen mukavempaa kuin homehtua sohvalla se kännykkä kourassa. Jollakinhan saattaa olla vaikka tärkeää kerrottavaa. 

Meidän perheen arki meni entistä hullumaksi miehen vaihtaessa työpaikkaa. Toisina päivinä puoliso on töissä muutaman tunnin kun taas toisina päivinä hän työskentelee yömyöhään, tai jos ei nyt aivan yömyöhään niin melkein ainakin. 
Tämän vuoksi perhe on kokonaisuudessaan koolla hyvin vähän viikon aikana. Viikonloppu kun tulee, vierähtää tunnit lasten kisoissa ja turnauksissa. Kun saan koko perheen koolle, pidän entistä tärkeämpänä sitä, että aikaa vietetään yhdessä. 
Varsinkin perheen teini tahtoo hieman kapinoida äidin pyyntöä laittaa kännykkä hetkeksi syrjään. Omalla esimerkilläni ja päättäväisyydelläni jokaisen kännykkä hiljenee edes hetkeksi.



Lumen myötä ulkoilu on tuntunut paljon houkuttelevammalta kuin vielä muutama viikko sitten. 
Olen ottanut pakkasesta kaiken hyödyn irti ja käyttänyt petivaatteita ulkona tuon tuostakin. Mikäs sen ihanempaa kuin puikahtaa illalla raikkaisiin lakanoihin nukkumaan. 


Kunpa nämä ihanat pakkaset vain pysyisivät mutta pahaenteisesti sadekelejä ja nolla-asteita on lupailtu. 

LEPPOISAA ISÄNPÄIVÄÄ JOKA TUPAAN


Meillä isänpäivää vietetään herkuttelemalla iskän lemppariruokia. Aamupalalla ihanan kevyesti pekonilla ja kananmunilla, lounasta varten uunissa muhii nyhtöpossu. Väännetään pyhän kunniaksi kalorit kaakkoon.

Päivällä piipahdetaan kahvittelemaan anoppilaan, muuten päivä vierähtää ihan kotikolossa. 
Mutta nyt aamupalan kimppuun. Oikein ihanaa isänpäivän viettoa jokaiselle.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

KONEEN UUSI KÄYTTÄJÄ - JOLLA EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ

Aikomus oli kirjoitella ihan muista aiheista mutta tilanne tekee varkaan. Eikös se niin sanota? 
Olohuoneen lattialla venyy lapsi jonka suusta ei lähde kuin sama naukuva lause "mulla ei ole mitään tekemistä". Siinä vaiheessa tekee mieli sanoa jotain todella aikuismaista, sillä se on ensimmäinen hetki kun ehdin istumaan rauhassa kahvikuppini kanssa. 

Joku täydellisyyttä hipova äitisihminen saattaisi sillä seisomalla keksiä lapsensa kanssa monen moista tekemistä. Tämä väsynyt äippä totesi vain tylsästi, että nyt minä istun hetken ja katsotaan tilannetta uudelleen hetken päästä. 


Siinä vaiheessa kun lapsi oli "siivonnut" olohuoneen lattian kropallaan, pyörien laminaatilla ees taas keräten mekkoonsa kaikki villakoirat päätin ehdotella jotain mielestäni kivaa puuhaa. Sämpylänleipomis ehdotukseni ei saanut minkäänlaisia riemunkiljahduksia vaan lattialla pyöriminen ja huokaileminen jatkui. "Mää haluaisin ommella jotain, vaikka tyynyn". 
Sillä ehdolla annoin lapselleni luvan ommella, että hän itse hakee kaikki tarvikkeet esille sekä myös siivoaa ne ompelun jälkeen. Tässäkin ehkä äidin laiskuus nostaa päätään mutta pitäähän lapsen oppia, että kaikkeen kivaan tarvitaan myös jotain hieman tylsääkin. 


Siinä vaiheessa kun kahvikuppini oli tyhjä ja lempparisarjani telkkarista loppui, oli keittiönpöydällä kaikki tarvittava esillä. 
Pitkään ompelua odottanut kangas sai minua innokkaamman ompelijan Pipunasta eikä itseasiassa aikaakaan kun neiti oli loihtinut kankaanpalasta tyynynpäälisen. 


Täysin valmista tyynyä emme vielä saaneet. Lähestulkoon valmiiseen lopputulokseen tarvitaan enää vain sisustyyny. 
Uskomattoman tarkkaa työtä neiti teki niin ommellessa kuin kangasta silittäessäänkin. Ja mikä parasta niin hän siivosi ompelun päätteeksi aivan kaiken pois kuten oli aluksi sovittukin. 


Koska oma ompeluinnostukseni on lopahtanut jo muutama vuosi sitten, on ilo huomata, että koneelleni on löytynyt uusi käyttäjä. 

Lasten pitäisikin antaa tehdä omatoimisesti asioita, kuinkas muutenkaan he oppisivat kuin tekemällä. Itse vain toisinaan sorrun ajatukseen "helpommalla pääsen kun itse teen". 

No, nyt meillä on sisustyynyä vaille valmis koristetyyny ja hyvin tyytyväinen lapsi sekä äiti. Loppu hyvin, kaikki hyvin. 

-Nanni-

maanantai 7. marraskuuta 2016

KUN NAINEN TANKKAA ...


... niin kaikki on mahdollista. Tai sanottaisiinko, että kun minä olen ratissa niin kaikki on mahdollista. Eihän sitä saa yleistää, etten vain loukkaa ketään.  
Puhutaan siis vain siitä kun minä pääsen loistamaan autotietämykselläni. 
En osaa vaihtaa renkaita. Se olisi varmasti hyvä taito osata mutta kun mies sen aina tekee niin minun ei ole tarvinnut edes vaivaantua. Autan kyllä kantamaan renkaat varastosta ja varastoon. 
Osaan laittaa pissapoikaan nestettä mutta tuossa uudessa kinderin kokoisessa kauppakassissani pissapoika on niin hankalassa paikassa, että meinasi ensi kerralla mennä sormi suuhun. 
No siihenpä ne minun osaamiset sitten rajautuukin. Tiedän mitä eroa on bensalla ja dieselillä, automaattivaihteisella sekä manuaalilla, tarviiko minun enempää tietää? Minähän en ole automekaanikko, eikä minusta sellaista tule. 


Mielestäni olen hyvä kuski, mutta eikös me jokainen olla sitä omasta mielestään? Jonkun mielestä saatan olla vaaraksi liikenteelle mutta omasta mielestäni osaan ajaa ihan hyvin. 

Joskushan sitä blondius nostaa päätään enemmän kuin toisena päivänä. Viime viikolla se tollous ja blondius olivat yhtä aikaa läsnä. Lopulta kävi niin, etten voinut kuin nauraa itselleni ja kiittää siitä, ettei onneksi kukaan kuullut pääni sisällä käymääni keskustelua. 


Vein poikaa treeneihin ja mies pyysi käymään samalla reissulla tankkaamassa ABC-asemalla jotta saisimme bonukset tankkauksesta. 
Niimpä minä karautin asemalle ja pätevänä rupean tuumasta toimeen. Maksukorttia laittaessani automaattin mietin, että miten ihmeessä tää masiina tietää, että minä haluan kerryttää niitä bonuksia. Tuumasin muutaman sekuntin ja ajattelin, että no ei se varmaan tiedäkään. Olkoot mokomat bonukset, tankkaan ilman niitä ei se mies sitä saa tietää. Ääh en voi skipata niitä bonuksia kun sen vuoksi olen täällä. Ei hitto miten tää homma toimii. Tässä vaiheessa mietin jo itsekin, että koska olen viimeksi tankannut kun tämä tuntuu niin vaikealta. Olisikohan viikko sitten viimeksi mutta milloin lie tankilla jossa kerrytetään bonuksia. 
Siinä vaiheessa sytytti. Ahaa tässä tarvitaan sitä bonuskorttia mitä kassallakin käytetään. Olo oli jo niin ääliö ettei pahemmasta väliä. Huoh. Niinkuin Minäkö keski-ikäinen-blogin Tiiakin totesi kerran blogissaan "mahtavaa olla minä".


Ahaa elämykseni jälkeen en silti hievahtanut mihinkään vaan seuraava älynväläys oli jo tekemässä tuloaan. "Mutta mitä  nyt kun menen hakemaan autosta sitä bonuskorttia, jokuhan menee mun edelle sillä välin"? Minne edelle, jos saan kysyä. Eihän siinä jonossa ensinnäkään ollut ketään eikä sitä bonuskorttia hakiessa tarvitse autoa mihinkään siirtää. 
Hyvä minä, vitsi kun mulla järki leikkaa. Näin sitä voi taas olla itsestään ylpeä. Mutta hohoi naiset, minä tein sen. Tankkasin ja sain siitä jopa bonukset. 
Voisiko syynä aivottomuuteen olla samana päivänä laitettu influessarokote vai ihan vain minun luontainen ominaisuus olla aina hieman kujalla? Samapa tuo. 


Onneksi tiedän, etten ole ainoa joka töppäilee silloin tällöin. 

Kerran sain olla todistamassa hyvän ystäväni tankkauskatastrofia. Itse en ollut tuolloin paikanpäällä vaan puhuimme samaan aikaan puhelimessa. 
Pian luurin toisesta päästä alkoi kuulumaan valtaisaa kiroilua. Ystäväni oli tankannut dieselautoonsa bensaa. Siinä vaiheessa hymy hyytyi puhelinlankojen molemmissa päissä. 
Tilanne vaikutti hetken pahemmalta kuin olikaan. Pikainen puhelu appiukolle ja saimme huokaista helpotuksesta, tai siis mitäpäs minä huokailemaan eihän se minun autoni ollut. Mutta huokaisinpas kuitenkin, koin olevani osasyyllinen sillä ystäväni keskittyminen meni puhelimessa puhumiseen. 
Appiukon neuvo oli, että jos bensaa oli mennyt vain vähän niin ei muutakuin tankki täyteen dieseliä. Tämä neuvo pätee siis vain vanhempiin autoihin. Uudet autot eivät todennäköisimmin suvaitse vääriä menovesiä. 


Summa summaarum, auton kanssa eläminen on lähes yhtä jännittävää kuin karhun kohtaaminen. Luojan kiitos olen kohdannut karhun niin, että välissämme on ollut karhun kestävä aitaus. 

Olenko ainoa joka töppäilee auton kanssa vai löytyykö sieltä muita ihanaisia naisia jotka eivät ole täydellisiä?