ENSITREFFIT VALVEELLA

tiistai 31. tammikuuta 2017

Kulttuuritalo Valve
Minä, historian tylsin ihminen joka en käy muualla kuin töissä ja salilla repäisin sunnuntaina ja lähdin neidin kanssa kaupungille ja tähänkin oli syynsä. 

Blogiystäväni Päivi, MuuttuvaKotini-blogista oli visiitillä perheensä kanssa Oulussa. Heidän Oona-tytär oli ensimmäistä kertaa kilpailemassa, lajina niinkin upea ja voimia sekä taitoa vaativa urheilu kuin tankotanssi. Päivin kanssa olemme soitelleet ja viesteilleet mutta kasvotusten emme olleet aikaisemmin vielä tavanneet. Saman kylän tyttöjä kun olemme niin halusin ehdottomasti Päiviä treffata kun siihen kerrankin tuli mahdollisuus. 

Kisat olivat Kultturitalo Valveella joka on Oulun keskustassa, upeassa vanhassa rakennuksessa. 
Kisaan osallistui kahdeksan toinen toistaan upeampaa tankotanssijaa. Päivi kertoi hieman tankotanssikisojen säännöistä. 


Tankoja on kaksi ja ohjelmassa molempia pitää hyödyntää. Toinen tangoista pyörii ja toinen taas ei. 
Lattiaosuus saa kestää korkeintaan jonkun tietyn ajan. 
Tiettyjen liikkeiden kuuluu kestää tietyn ajan sekä tietyissä liikkeissä tangon kuuluu pyöriä tietyn määrän verran. 

Esitykset olivat todella upeita emmekä voineet kuin huokailla toinen toistaan vaikeammille liikkeille. 


Tankotanssi on tehokas kuntoilumuoto joka kehittää voimaa, notkeutta, tasapainoa ja kehon hallintaa. Tekniikka juontaa juurensa kiinalaiseen sirkukseen, jossa kiinalainen tolppa on perinteisesti miesten laji. Tankotanssia nykyisessä muodossaan on harrastettu Suomessa vuodesta 2007.
Lähde: pole4fit.com 


Itse olen päässyt kokeilemaan tankotanssia omissa polttareissani kesällä 2012, olihan se kivaa. Jos mietit lajin harrastamista niin suosittelen kyllä kokeilemaan.


Päivin tytär Oona sai finaalipaikan, hienoa, hän pääsee keväällä kisoihin muistaakseni Helsinkiin. Onnea Oona. 

Olipa mukavaa piipahtaa Valveella, se on jo rakennuksena näyttävä, niin ulkoa kuin sisältäkin ja siihen lisänä vielä tällainen eksoottinen laji kuin tankotanssi niin olihan meillä neidin kanssa mielettömän kiva päivä. 
Kiitos mukavasta päivästä kuuluu Päiville. 

HALOJAA, ONKS KETÄÄN KOTONAA?

sunnuntai 29. tammikuuta 2017


Kun olin lapsi ensimmäinen automme hankittiin minun ollessa ala-asteella. Isossa kaupungissa ei autoa tarvittu mutta kun muutimme Lappiin niin välimatkat kasvoivat eikä pienessä pitäjässä mitään julkisia kulkuneuvoja liikkunut. Puhelin meille tuli kun olin kymmenen. Kuinkahan sitä nykyään pärjäisi ilman autoja ja tietotekniikkaa? 
No, se ei silti ollut postaukseni aihe mutta liittyy siihen. 

Kun ei ollut puhelinta niin hyppäsimme äitini kanssa pyöränselkään ja lähdimme kylästelemään ilman mitään ennakkosopimuksia. Tuohon aikaan oli hyvin tavallista, ettei kylästelyjä sovittu viikkoja etukäteen vaan ovelle mentiin koputtelemaan josko joku olisi kotona. 

Nykyään ei kaiketi tällaista enää harrasteta? Vai harrastetaanko? Saako toisten ovelle mennä ex temporee pimpottelemaan kahvin toivossa? 
Itse harrastan tätä vieläkin, toki vain näihin lähellä asuviin ystäviin ja sukulaisiin. Viikko sitten vein lapsia luistelemaan ja ajoin ystäväni oven taakse kylästelyn toivossa. No vaaranahan tällaisessa ex temporee kylästelyssä on se, ettei ketään ole kotona mutta onko se nyt niin vakavaa. 

Eräs ystäväni on sanonut suoraan, ettei hän tykkää yhtään yllärivieraista. Onko syy se, ettet voi kontrolloida kaikkea vai haluatko ensin siivota kotisi lattiasta kattoon, vai kenties pitääkö vieraille olla herkuista notkuva kahvipöytä? 


Minua ei haittaa vaikka meille tultaisiinkin yllärinä oven taakse. Ehkä kotini ei ole viimoisen päälle siisti mutta ketä se oikeasti haittaa? Kahvia voi juoda ihan ilman suurempia tarjoilujakin. Tuskin kukaan odottaa, että tarjolla on shampanjaa ja vaahtokarkkeja, täytekakusta nyt puhumattakaan. Eihän nykyään kukaan enää edes syö mitään.



Eri asia on pitkän matkan vieraat. Tuskin kukaan lähtee ajamaan satoja kilometrejä ihan vain yllärinä. Sellaiset kylästelyt sovitaan etukäteen. 

Onko nykyään elämä liian ennaltasovittua? 

KUKA MÄÄRÄÄ MITÄ LAPSI HARRASTAA?

torstai 26. tammikuuta 2017


Taas lapsiaiheinen postaus, sori. Jatkossa kirjoittelen taas muistakin aiheista, lupaan. Tuhannet kiitokset edellisen postauksen kommenteista sekä vinkeistä, niistä on otettu vaarin.

Mutta seuraavaan aiheeseen eli lasten harrastuksiin. 
Kuinka paljon harrastaminen on muuttunut siitä kun itse olin lapsi? Minusta hurjasti tai sitten itse harrastelin leikkimielisiä harrastuksia joissa käyminen oli lähestulkoon vapaaehtoista. 

Kun esikoinen tuli siihen ikään, että hän halusi lähteä luistelukouluun, olin ihan innoissani, intoni laantui hyvin pian tajutessani, että luistelukoulu tähtäsi jääkiekkoon ja sen myötä peleihin ja pelimatkoihin. Alkuun treenejä oli muutaman kerran viikossa mutta iän sekä taitojen karttuessa on treenikertojakin tullut huimat määrät lisää. 
Intoni ei siis laantunut siitä, että lapsi halusi pelata jääkiekkoa vaan se laantui lähinnä siitä, että minulle valkeni kuinka totista vääntämistä nykypäivänä harrastaminen olikaan. 
Harkoissa tulee käydä joka kerta  ja pois saat olla vain hyvän syyn vuoksi ja sellaista ei oikeastaan ole keksittykään kuin hyvä syy. 


Niin kauan kun lapsi haluaa ja jaksaa harrastaa, hän saa harrastaa ja kannustan häntä harrastuksessaan. Olen ollut monen moisissa talkoissa ja käyn niissä mielelläni, istun kisakatsomossa kannustamassa poikaa peleissä ja neitiä voimistelukisoissa.  

Viime vuonna esikoiselle tuli fiilis, että tämä on nyt nähty. Hän halusi laittaa luistimet naulaan ja lopettaa monen vuoden harrastuksensa jääkiekon parissa. Lopettamisasiasta oltiin puhuttu aikaisemminkin mutta lähinnä sivulauseessa, nyt lapsi tuntui olevan ihan tosissaan. Luistimet laitettiin naulaan ja valmentajalle ilmoitettiin, että tämä oli tässä. 



Viikonloppuna kotona huokaili tylsyydestään kärsivä lapsi joka halusi treenehin. Tässä kohtaan vihelsimme pelin poikki ja ilmoitimme, että sinä olet lopettanut ja sillä selvä, ees taas ei aleta soutamaan. Kaksi viikkoa lapsi kärvisteli kotona käymättä treeneissä, näkemättä kavereita. Kaverithan nimittäin olivat illat harkoissa ja viikonloput peleissä. Seuraavana maanantaina lakki nöyrästi kädessä lapsi meni kysymään valmentajaltaan, että saisiko hän palata takaisin. 
Tauko teki hyvää pojalle ja peli-into löytyi kun sai hetken miettiä mitä harrastukseltaan haluaa. 


Kuka määrää mitä lapsi harrastaa? Kenen vuoksi lapsi harrastaa, itsensä vai vanhempiensa vuoksi? Kyllä tuolla kaukalon laidalla on niitäkin vanhempia joista selvästi paistaa se pakottaminen. Lapsi ei enää itse löydä iloa harrastamisestaan mutta vanhemmat eivät anna lapsen lopettaa. Kaukalon laidalla karjutaan lapselle ohjeita ja huudetaan törkeyksiä. Uskokaa pois mutta näitäkin löytyy. Elääkö vanhempi tässä kohtaa omaa unelmaansa lapsen kautta?



Minusta harrastamisen kuuluu lähteä lapsesta, siitä että lapsella on kivaa ja harrastukseen mennään mielellään. 

Meillä neidin kanssa on kokeiltu harrastamisia ja menty lapsen toiveiden mukaan. Partio lopetettiin hyvin pian, koska se ei tuntunut missään vaiheessa mieluisalta. Monen vuoden voimisteluharrastus tuli nyt jouluna tiensä päähän, koska se alkoi maistumaan puulta. Tässä kohtaa minua harmitti todella paljon. Olin ylpeä tyttärestäni joka oli kehittynyt huomattavasti ja intoa voimistelulle vielä oli mutta ei enää joukkueessa. Lopettamisharmistusta lisäsi myös kalliilla hommatut kisapuvut jotka nyt roikkuvat kaapissa muistona. 

Mielestäni tärkeintä on se, että lapsen kanssa keskustellaan asiasta. Miksi lapsi haluaa harrastaa tai miksi lapsi haluaa lopettaa. Onko lopettamisen syynä kiusaaminen tai jokin muu ikävä asia. 
Kun Pipuna ilmoitti halustaan lopettaa voimistelun, sanoin että kausi vedetään loppuun sillä olin juuri maksanut syyskauden sekä kisapuvun. Myös valmentajalle oli ilmoitettu syyskaudesta, senkään vuoksi lopettaminen ei onnistunut siltä seisomalta kun lapsi sen minulle ilmoitti. 
Näin lapsi oppii kantamaan vastuunsa omista päätöksistään. 

Nykyään harrastaminen on varsin kallista hommaa eikä siihen joka perheellä ole edes varaa. Jossain vaiheessa kahden hoitajan perheelläkin tulee budjetti vastaan, jääkiekko ei nimittäin ole niitä halvimpia harrastuksia. 


Sekavaisen postaukseni loppusumma on mielestäni se, että lapsi on lähtökohtaisesti se jota pitää muistaa kuunnella mutta asioista on hyvä keskustella, ettei lapsella mene ees taas soutamiseksi asioiden suhteen. 

Tällä hetkellä kotoamme löytyy sangen onnellinen heppatyttö ja tästä ihanasta harrastuksesta saan kiittää upeaa työkaveriani joka mahdollistaa ratsastusharrastuksen edullisilla käyntikerroilla. 

Millaisia harrastuksia teidän perheestä lötyy?

MILLOIN PUHUA LAPSILLE KUKISTA JA MEHILÄISISTÄ

sunnuntai 22. tammikuuta 2017


Siinä missä joissakin perheissä pohditaan, että milloin lapsi olisi tarpeeksi vanha aloittamaan päiväkodin, toisissa taas kauhistellaan kun oma pikkuinen pitäisi ilmoittaa eskariin. Mitä meillä pohditaan? No mielessä on ollut, että milloin minun olisi korka aika puhua tyttären kanssa murrosiästä? 

Kouluhan kertoo terveyskasvatuksentunnilla aika laajastikin kyseisestä aiheesta mutta mielestäni jotain kuuluu myös meidän vanhempien vastuulle. 


Jokainen lapsi kasvaa ja kehittyy omaa tahtiaan. Jollakin tytöllä kuukautiset tulevat jo kymmenen vanhana kun toisella ne alkavat vasta yläasteella, kuten minulla. 
Pitäisikö kerralla kertoa lapselle koko repertuaari saaden lapsi pelosta sekaisin ja kujettaa sen jälkeen lasta psykiatrin vastaanotolle paikkaamaan totuuden aiheuttamia vahinkoja. Vai... odotetaanko, että joku toinen tekee sen? 

No tästähän minulla on kokemusta, ei siis siitä, että olisin kertonut lapselle liikaa vaan päinvastoin. Esikoiselle ei oltu aikoinamme kerrottu vielä yhtään mistään koska oletin, ettei kymmen vuotias lapsi vielä tarvitse opetella koko anatomian opusta kannesta kanteen. Kuinka väärässä olinkaan. Ilmeisesti olisi ollut hyvä, että kotoa olisi tullut edes jotain eväitä tulevaisuutta varten mutta ainoa asia mitä lapsi tiesi oli vanhemmilta nähdyt halaukset ja pienet suukot. 
Luokkakaverit hoitivat sitten sen lopun valistuksen. Sanotaanko nyt näin, ettei nettiporno ole ehkä se paras mahdollinen seksivalistusopas, ei ainakaan jokaisen lapsen kohdalla (tuskin kenenkään). 
Joidenkin lasten mielestä porno voi olla todella jännittävää ja hauskaa kun se on kiellettyä mutta kaikki eivät välttämättä ole samaa mieltä. Osa lapsista on todella herkkiä yksilöitä ja jos sinulla ei ole vielä mitään kokemusta asiasta niin porno voi tuntua todella pelottavalta ja hämmentävältä asialta. 
Suosittelen siis omakohtaisesti ja lämpimästi, että puhukaa lastenne kanssa asiasta ennemmin kuin joku muu ehtii sen tehdä. 
Lapsen suojeluksi ei riitä se, ettei lapsen kännykässä ole nettiä kun se netti voi löytyä jonkun muun lapsen puhelimesta. 


No, nyt kun toisen kanssa peli on jo sen osalta menetetty niin haluaisin toisen lapsen kohdalla ehtiä puhua asioista itse. Mutta koska siis kertoisin Pipunalle, että jossain vaiheessa sinullekin tulee kuukautiset ja mitä se sitten taas tarkoittaa, siinä samassa rinnatkin alkavat kasvamaan. 

Tänä vuonna kymmenen täyttävä lapsonen alkaa olemaan jo siinä iässä, että jotain olisi varmaan hyvä keskustella. Hmm.
Eikö nuo lapset olisi voineet pysyä vähän pidempään pieninä. 
Kun esikoisen ristiäisiä juhlittin, ei nuoren äidin mielessä käynyt missään vaiheessa, että aika juoksee niin vauhdilla, että samoilla tulilla olisi voinut miettiä rippijuhlatarjottavatkin. Vuoden päästä niitäkin juhlia meillä juhlitaan. Jos joku nyt miettii, että huh huh onneksi meillä on vielä pitkä aika rippijuhliin niin voin sanoa, ettei todellakaan ole. Eihän niistä omistakaan rippijuhlista nyt niin kauaa ole, eikös nekin olleet ihan äsken. 


Kaikki hyvät vinkit ja ajatukset otetaan vastaan. Milloin ja miten nämä asiat olisi hyvä hoitaa? 

Mielessä on pyörinyt jo sekin ajatus, että jossain vaiheessa meille tepastelee tyttökaveri. Aaark mää en todellakaan ole vielä valmis moiseen tuttavuuteen. 
Milloin minulla oli ensimmäinen poikakaveri? En edes muista. Olisikohan se ollut yläasteella. Eli ne ensimmäiset seurustelujutut saattavat olla hyvinkin lähellä. 
Pitääkö tässä siis valmistautua tulevaan? Näin se varmaan on. 

Pitäisikö näiden ajatusten kanssa vielä saada unikin. 

IHASTUTTAVAN VIHASTUTTAVAT NETTIKIRPPARIT

keskiviikko 18. tammikuuta 2017


Viime vuosien aikana nettikirpparit ovat alkaneet sivuttamaan perinteiset kirpparit ja nykyään netissä on kirpparisivustoja joka lähtöön. 
Netissä myyminen tuntuu paljon vaivattomammalta kuin hinnoitella jokainen tuote erikseen ja lähteä niitä kuskaamaan kirpputoripöydälle. Itse tykkään kuitenkin edelleen myydä myös niillä perinteisillä kirppareilla mutta olen lisännyt nettikirppisten käyttöä viimeisen vuoden aikana roimasti. 

Mutta mitkä onkaan nettikirpparin ongelmat? Vai onko sellaisia? 
Itse olen tehnyt useat onnistuneet myynnit netissä mutta vastaan on myös sattunut niitä ostajaehdokkaita joiden kanssa kaupat eivät onnistu ikinä. 


Helminä näissä nettimyynneissä on mm seuraavanlaiset ostajat:

- "Voin tulla hakemaan tuotteen huomenna". Huomista ei koskaan tule, ostaja siirtää hakuaan loputtoman pitkään eikä lopulta hae varaamaansa tuotetta koskaan.
- Ostaja varaa tuotteen mutta sen jälkeen hänestä ei kuulu pihahdustakaan.
- Sinulta kysellään tuotteesta tarkempian tietoja mm. mittoja, kokoa, kuntoa jne vaikka olisit ne aika tarkkaan kertonutkin, kun laitat tuotteen mitat kyselijälle, ei hänestä enää kuulu mitään. Voisiko olla kohteliasta esimerkiksi todeta, että koko ei ole sopiva ennemmin kuin, ettei kommentoi mitenkään. 
- Laitat tuotteelle hinnan, omassa tapauksessani hinnoittelen tuotteet aina todella halvaksi ja monesti olen jopa antanut ilmaiseksi tai kahvipaketin hinnalla, tästäkin huolimatta hinnasta kehdataan tingata. No tinkaaminenhan ei koskaan ole pahasta mutta itse en kehtaisi muutaman euron tuotteesta enää tinkiä. Eräskin ostaja alkoi tinkaamaan hinnasta siinä vaiheessa kun olimme jo kasvokkain tekemässä kauppoja. Kyseessä oli neidin vanha mutta hyväkuntoinen Ticketin toppahaalari, totesin ostajalle, etten laske hintaa kun tuotteelle oli pitkä jono ottajia.
-Helmenä arkun pohjalla mielestäni on seuraavanlainen törkeys joka ei ole tapahtunut itselleni vaan ystävälleni: hän laittoi facebookiin ilmoituksen jossa annettiin tuote. Tuote varattiin varsin  nopeaa mutta seuraavaksi tuotteen varaaja kyseli että voisiko ystäväni tuoda tuotteen hänelle kun hänellä ei ole autoa. Siis oikeasti. Saat tuotteen ilmaiseksi niin kehtaat sitten vielä vaatia kotiovelle kuljetusta. 

Onnistuneet kirpparimyynnit ilahduttavat yleensä molempia osapuolia ja onneksi olenkin tehnyt monet todella sujuvat kaupat. Yleensä sujuvien kauppojen jälkeen laitan vielä ostajalle/myyjälle viestiä perään ja kiitän sujuvista kaupoista. 

Itse kun laitan myynti-ilmoituksen, pyrin ottamaan kuvan josta varmasti saa selvää millaisesta tuotteesta on kyse sekä tuotteen kunto näkyy hyvin kuvassa. Tekstiin ilmoitan todella tarkkaan tuotteen tiedot sekä jos siinä on jotain vikaa tai kulumaa. 
Viimeksi möin netissä lähes uudenveroisen päiväpeiton jossa oli langankiristymä, mainitsin asian myynti-ilmoituksessa sekä ostajalle vielä uudestaan kun hän tuli hakemaan päiväpeittoa. Iloisesti hän huikkasi ettei haittaa yhtään kun hän vie peitteen mökille. 
Ihanaa, että onnistuneita kauppoja on enemmän kuin niitä haastavia tilanteita jossa saat enemmän harmaita hiuksia kuin hyvän mielen. 

Mahdollisimman selkeillä kuvilla on helpompi myydä kuin epämääräisen sohroisilla kuvilla. 

Millaisia nettikirppiskokemuksia sinulla on. Oletko tehnyt hyviä kauppoja vai onko tiellesi sattunut niitä arjen helmiä joiden kanssa verenpaineesi nousee taivaisiin?


HEMMOTTELULAHJAKORTIN VOITTAJA

tiistai 17. tammikuuta 2017


Lahjakortti Studio NailHouseen on nyt arvottu, hieman myöhässä kylläkin kiitos vatsataudin joka jälleen iski tähän akkaan mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Arvottavana oli siis 50€ arvoinen lahjakortti jonka voittaja saa käyttää haluamaansa palveluun tuolla ihanassa kauneushoitolassa. 

Arvonnan voitti Salla kommentilla: "Olisipa ihana testata volyymiripset, mukana siis arvonnassa"
Onnea Salla, pääset nyt testailemaan kuinka helppoa aamut ripsien kanssa onkaan. 
Laita Salla minulle yhteystietosi sähköpostiini niin saan postittaa lahjakortin sinulle mahdollisimman pian. 

Arvontaan osallistui hurja määrä lukijoita, kiitos kaikille osallistuneille ja erityisen suuri kiitos Katjalle Studio NailHouseen. 

-Nanni-

HUOMENNA ARVOTAAN, JOTEN MUISTA OSALLISTUA

lauantai 14. tammikuuta 2017


Muistathan osallistua 50€ arvoisen lahjakortin arvontaan. Aikaa on huomiseen sunnuntaihin saakka. Arvontaan pääset mukaan Täällä.  

VIIMEKSI

Useammassa blogissa pyöri Viimeksi-haaste, vai onko nyt kyse haasteesta vai enemmänkin listasta mitä viimeksi olet tehnyt. Ihastuin tähän listaan, enkä ole pitkään aikaan postannut mitään vastaavanlaista niin halusin napata tämän itsellenikin. 
Löysin etsimisen jälkeen Viimeksi-listan  Meidän Elämää-blogista. 


Viimeksi minä...

Ilahduin: tänään ilahduin kun minua kysyttiin todella mieluisaan tehtävään nimittäin Pipunan ratsastuksenopettaja on ostanut uuden ponin joka täytyy kouluttaa. Minua pyydettiin koulutusavuksi. Siis mikään hevosen kouluttajahan minä en missään nimessä ole mutta apukätenä varmasti aivan passeli. 

Nauroin: vedet silmissä nauroin ainakin joululomalla kun katsoimme mieheni kanssa leffan nimeltä The Boss. Suosittelen, tosi hauska leffaa, loistavilla näyttelijöillä. 

Itkin: Jouluna tirautin onnenkyyneleet saadessani lahjaksi jotain mitä olin salaa haaveillut vuoden päivät. Yleensä olen kova itkemään mutta nyt olen säästynyt kuivilla silmillä pitkän aikaa. 


Suutuin: neidin kiukuttelu tällä viikolla on suututtanut todella paljon. Joskus tulee fiilis, että olenko sittenkin passannut lapseni aivan pilalle kun mikään ei riitä ja aina vain halutaan enemmän ja enemmän. 

Harmistuin: lapseeni kohdistuva aikuisen ihmisen kiusaaminen harmittaa ja enemmänkin suututtaa. Koulukiusaamiseen voi puuttua  ja avuksi saa rehtorin sekä opettajan mutta mitä voit tehdä kun psyykkisesti sairas aikuinen piinaa omaa lasta?

Häkellyin: teini tokaisi viikolla ruokapöydässä, että "nyt turpa kiinni jokainen". Ensin häkellyin  ja sen jälkeen suutuin, koska meillä ei puhuta kenellekään tuolla lailla, ei vaikka kuinka olisi murrosikä. 

Kokeilin jotain uutta: ainakin kesällä. Ystäväni houkutteli minut uuteen ryhmäliikuntatuntiin josta olin vain mielessäni salaa haaveillut. Luulin kuolevani tuolle tunnille mutta elossa ollaan vieläkin ja kyseisestä tunnista tuli kertaheitolla lempparini. 


Urheilin: Eilen illalla, toissa iltana, keskiviikkona ööö siis tänään on viikon eka lepopäivä eli urheiltua tulee aika säännöllisesti. 

Luin: jos puhutaan kirjan lukemisesta niin viimeksi kesällä mutta jos kaikki lukemiset lasketaan niin blogeja tulee luettua joka viikko sekä paikallislehtiä. Ennen luin paljon enemmän kirjoja, nykyään se tuntuu olevan kausittaista. 

Söin:  joulun jälkeen olen koittanut syödä terveellisemmin. Olen vähentänyt reilusti sokerin sekä rasvan määrää. Nälkää en näe mutta olo on silti paljon kevyempi jo näillä pienillä muutoksilla mitä olen tehnyt. 

Herkuttelin: jouluna viimeksi ja toivottavasti en tule herkuttelemaan ihan lähiaikoina. Toki joka ilta salin jälkeen olen herkutellut salaattiannoksella, nam. 

Ostin: pitäisi varmaan sanoa, että Kastehelmen astioita Halpa-Hallin kampanjasta tänään mutta eihän sitä lasketa jos mies ne kävi ostamassa? Viikko sitten ostin tulppaaneja ja uusia pitäisi varmaan pian taas hakea. 

Tapasin: pitkäaikaisen, rakkaan ystäväni kesällä Itävallassa. Viime kerrasta oli kulunut lähes kaksikymmentä vuotta. Tästä tapaamisesta olen edelleenkin niin onnellinen ja voi miten odotan tulevaa kesää kun he tulevat meille vastavierailulle. 


Päätin: että haluan mahtua kesällä jälleen niihin ihaniin vaatteisiini joihin en tällä hetkellä mahdu. 


Inspiroiduin: joulun alla ompelemaan ja tekemään käsillä lahjoja. Edelliskerrasta oli muutama vuosi ja oli todella ihanaa löytää se tekemisen kipinä itsestäni pitkästä aikaa. 

Olipa tämä kiva lista. Haluaisin lukea muidenkin Viimeksi- listaa. Mitä kivaa sinä teit viimeksi? 




PIELEEN MENNYT KAMPAAMOREISSU

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

...vai oliko sittenkään?
Onko sinulle koskaan käynyt niin, että intoa puhkuen menet kampaajalle selvä visio lopputuloksesta? Kerrot haaveestasi kampaajallesi ja hän rupeaa tuumasta toimeen. Kotia lähdet hämmentyneenä lopputuloksesta, eihän tästä tällainen pitänyt tulla. Itselleni näin on käynyt valitettavan monta kertaa, varsinkin siihen nähden, että käyn aika harvoin kampaajalla. 

Vuosia sitten petyin kampaamokäyntiini useamman kerran ja kotiin palasin aina märy kurkussa. Kerran olin taas menossa kampaajalle ja päätin, että kenties artikuloinnissani on paha puute eikä kampaaja näin ollen ole ymmärtänyt toivettani oikein. Päätin varmistaa mieluisan lopputuloksen ottamalla kuvan tahtomastani mallista. Kampaaja pilasi hiukseni leikkaamalla ne täysin erimalliseksi mitä kuvassa oli mutta myös lisäksi värjäämällä ne täysin toiveitani vastaan. 
Tämän tapauksen johdosta en käynyt moneen vuoteen kampaajalla, ennen kuin ystäväni suositteli kampaajaa johon itsekin ihastuin ikihyviksi. Hänen lähtiessään opiskelemaan minulle tuli taas pitkä tauko kampaamokäynteihin, eikähän pitkällä hiusmallilla  usein tarvitse kampaajalla käydäkään. 


Syksyn mittaan tylsä, pitkäksi kasvanut, väritön hiuskuontaloni alkoi kyllästyttämään ihan tosissaan. Pitkään mietin, että mitä sille tekisin vain antaisinko sen vain olla. Päätin pitkän harkinnan jälkeen, että otan siihen vaaleaa raitaa mutta en missään nimessä halunnut koko pään vaalennusta. 
Näinpä lompsin innosta puhkuen joululomallani kampaajalle ja hänen kanssaan suunniteltiin millaisia raitoja hiuksiini halusin. 
Pian huomasin istuvani foliot päässäni ja odotin jännityksellä lopputulosta. Pesun ja föönäyksen jälkeen hämmennykseni oli totaalisen suuri. Missä ne raidat oikein ovat???
Tähän mennessä vasta yksi ihminen on huomannut laitattamani raidat. Itse löydän muutamia yksittäisiä raitoja kun nostelen hiussuortuviani ja katson peilistä. Eikö raitojen kuuluisi löytyä etsimättäkin?

No tässä taas päästään tähän suomalaiseen palautteenantoon. Annoinko palautetta? No en antanut. Siinä tilanteessa olin niin hämmentynyt, etten saanut sanaakaan suusta vaan ajattelin, että jospa ne näkyisivät kotivalaistuksessa, stiisus mikä ajattelutapa. 
Olen tässä nyt kaksi viikkoa etsinyt raitojani löytämättä niitä vielä kovinkaan tehokkaasti. Olisiko tämä tammikuu siis kadonneiden raitojen metsästyskuukausi. 
Positiivistahan tässä on se, ettei hiuksiani ainakaan ole tällä kertaa pilattu. Mitään sellaista ei ole tehty mitä ei voisi korjata kuten edellis kerroilla. Mitä siis sain? Kalliisti pestyt hiukset ja kauniit kiharat, voisihan sitä rahat huonompaankin mennä. 


Tiedän etten ole ainoa. Ystäväni on joskus pessyt kampauksen heti päästyään kotiin kampaajalta, tehnyt pikaisesti itse uuden kampauksen ennen juhliin lähtöä. 

Onkohan kyse siitä, että ajatukset eivät kohtaa ja tällaisissa tilanteissa törmätään siihen, että toinen on ymmärtänyt asian ihan toisella tavalla kuin toinen. 
Hyvän kampaajan löytäminen on yhtä lottovoitto kuin täydellisin ripsivärin löytyminen. Jos löydät mieluisan kampaajan, pidä siitä kiinni. 

VOLYYMIA KATSEESEEN + ARVONTA

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Postaus toteutettu yhteistyössä Studio NailHousen kanssa.

Pääsin joululomalla hemmoteltavaksi Katjan luo Studio NailHouseenKatja on IA diplomi-kosmetologi sekä kynsimuotoilija joka toteuttaa asiakkaansa toiveen mukaiset kynnet, ripset taikka ihanan rentouttavan manikyyrin. 

Studio NailHouse
Olimme sopineet Katjan kanssa, että pääsisin testaamaan volyymiripsiä. No mitä eroa nyt onkaan kun puhutaan klassisesta ripsipidennyksestä vs. volyymipidennys?

Klassisessa pidennyksessä asiakkaan omaan ripseen kiinnitetään yksi pidennyskuitu. Klassisia pidennyskuituja ei voida laittaa enempää, kuin mitä asiakkaalla on omia ripsiä. Klassinen pidennyskuitu on volyymia hieman raskaampi ja pysyvyys volyymia hieman heikompi. Klassisenripsen laitto on jonkin verran nopeampaa mutta huoltoväli hieman tiheämpi. 

Volyymipidennyksessä kuidut ovat superohuita, pehmeitä ja kevyitä. Niitä voidaan laittaa asiakkaan omaan ripseen ohuuden vuoksi 2-7kappaletta viuhkamaiseen muotoon, halutun tuuheuden ja oman ripsen paksuuden mukaan. 
Volyymiripsillä saadaan aikaan kauniit ja luonnolliset ripset vaikkei asiakkaalla omia ripsiä olisikaan niin paljoa. 
Huoltoväli on hieman klassista pidempi eikä ripsiin jää selvästi näkyvää koloa toisin kuin klassisessa pidennyksessä. 

Molemmissa pidennystekniikoissa on valittavana laaja kirjo kuidun pituudessa sekä paksuudessa. 


 Juttelimme Katjan kanssa siitä, millaisen lopputuloksen haluaisin. Ehdottomasti ei mitään övereitä tuksuripsiä vaan mahdollisimman luonnolliset, eli katseeni saisi olla pidennysten laiton jälkeen sellainen kuin minulla olisi reilusti ripsiväriä. 

Lopputulos oli juuri toivotunlainen, huolella laitetut, tasaiset ripset joista ei helposti edes huomannut niiden olevan ripsipidennykset. 




Otinhan minä teille ennen/jälkeen kuvat mutta ennen kuvat osoittautuivat niin julkaisukelvottomiksi, että ne jää nyt valitettavasti arkistojen syövereihin ja sieltä roskakoriin. 

Pian kaksi viikkoa on menty näillä ripsillä ja voin sanoa olevani todella tyytyväinen. Ripset ovat edelleen todella kauniit, ne ovat niin kevyet, että unohdan omaavani ripsipidennykset. Kuinka helppoa aamulla onkaan kun ei tarvitse meikata, aamupesu ja kasvojen rasvaus ja ei kun menoksi. Ihanan helppoa ja huoletonta. 

Nyt kun olen saanut kokea molemmat ripset niin klassiset kuin nyt nämä volyymitkin niin omakohtainen kokemukseni kääntyy ehdottomasti näiden volyymien puolelle. Klassiset olivat todellakin painavemmat ja tiedostin niiden olon lähes kokoajan. Klassiset pysyivät minulla todella lyhyen ajan ja vasempaan silmään tuli viikossa jo todella huomattava kolo. Jos siis lähtisin suosittelemaan jompaa kumpaa niin kyllä volyymit voittaa sata/nolla. 



 Studio NailHouse löytyy ihan Oulun keskustasta Kirkkokatu 16 Kauneushoitola Beauty Spotin tiloista. Kun löydät Oulun Stockmannin niin olet jo hyvin lähellä. Ajan Katjalle voit varata puhelimitse tai nettiajanvarauksella

Kuvan kynsilakat kuvausrekvisiittaa

Otsikkohan lupaili jotain arvontaakin, vai lupailiko? No lupasihan se ja sellainen on myös tulossa. 
Ihastuttava Katja lahjoitti Suortuvan lukijoille arvottavaksi 50€ suuruisen lahjakortin. Lahjakortin saa vapaasti käyttää johonkin Studion NailHousin palveluihin. 
Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 15.1.2017 klo:18.00 saakka. Arvontaan pääset osalliseksi kommentoimalla minkä hoidon itsellesi valitsisit Studio NailHousen valikoimasta sekä jättämällä yhteystietosi kommenttikenttään. Osallistua voi olitpa sitten vakituinen lukija taikka satunnainen vierailija. 


Suurkiitokset Katjalle ihanasta yhteistyöstä sekä arvonnasta ja onnea kaikille arvontaan. 

EN MINÄ SIITÄ TÄYTTÄ HINTAA MAKSANUT

perjantai 6. tammikuuta 2017

Vuosi sitten pukki toi minulle ihastuttavan Hayn tarjotinpöydän, josta olen tykänyt enemmän kuin paljon. 


Salaa haaveilin olohuoneeseemme Hayn tuolia. Haaveitahan saa olla, eikö vain? Saatoin joskus haaveestani sanoa ääneenkin mutta oletin, ettei sanomisiani olisi millään muotoa noteerattu taikka edes puolella korvalla kuunneltu. 

Aattopäivä meni ja palailimme aaton vietosta anoppilasta. Olkkarissa minua odotti vähintäänkin yhtä suuri yllätys kuin vuosi sittenkin. Hämmennyin totaalisesti ja purskahdin itkuun. Tällaisessa tilanteessahan pitäisi lahjan antajaa kiittää mutta mitä minä tein? En nyt varsinaisesti sättinyt puolisoani mutta totesin vain itkuni lomasta, että lahja on ihan liian kallis. Tähän mieheni lohduttavasti totesi "en minä siitä todellakaan täyttähintaa maksanut". 
Tällainen yllättäminen ei ole meidän perheessä uutta, vakkarilukijat varmaankin muistavat näitä ylläreitä tulleen aikaisemminkin kuten tämä tai tämä

No mikä on tämän uuden "perheenjäsenen" tarina?
Mieheni oli katsellut kyseistä tuolia Stockmannilta mutta kuten moni  varmaan tietääkin niin Oulun Stokka on saanut lähtöpassit eivätkä he näin ollen alkaneet enää tilaamaan asiakkaalle yhtään mitään. Aatonaattona mieheni kävi vielä pikaisen mutkan Stokkalla ja kyseli myyjältä, että mihin hintaan he möisivät esillä olleen Hayn tuolin. Kuulemma siellä oltiin käyty pientä kädenvääntöä tuolin hinnasta mutta lopulta päästy hinnasta sopuun. Tuoli muutti uuteen kotiin suhteellisen reippaalla alennuksella eikä siitä löytynyt kuin kaksi pientä kolhua jotka nekin näkyivät käytännössä vain suurennuslasilla. 
Päästin suuren helpotuksen huokauksen kuullessani mihin hintaan ihastuttava joululahjani on lähtenyt. Nyt olohuonettani ilahduttaa uuden uutukainen kaluste josta olen todella onnellinen. 

En tiedä mistä tuollaisia miehiä löytyy mutta yllättämisen jalontaidon mieheni on syntymälahjakseen saanut. 

Hay Hee nojatuoli



ANTEEKSI

tiistai 3. tammikuuta 2017


Anteeksi. Siinä on sana josta on jo vaikea lähteä kirjoittamaan postaustakin. En tiedä kuinka aloittaisin ja mikä on tämän postauksen lopputulos. 

Anteeksi on sanana kaunis, siinä missä "kiitos, rakkaus tai vaikkapa huomenta". Se kertoo paljon, äänensävyllä tuohon yksittäiseen sanaan saa voimaa valtavasti. 

Olen impulssiivinen ihminen jonka suusta pääsee sammakoita tuon tuostakin. Onneksi minulle opetettiin lapsena anteeksipyyntö. Uskallan myöntää tehneeni väärin, sanoneeni ajattelemattomasti tai käyttäytyneeni epäasiallisesti. Mutta helppoahan se "anteeksi" sanan sanominen ääneen ei ole. 

On eri asia sanoa "sori, mokasin", "sori, se olin minä" johonkin pieneen asiaan mutta kun kyseessä on todella iso asia niin silloin tuo "anteeksi" on haastavaa. 
Hmmm... tätä on jotenkin todella vaikea selittää ja toivonkin, että saatte langan päästä kiinni. 

Ehkä se itse anteeksi pyyntö ei sinällään ole vaikea mutta pelko toisen reaktiosta voi tehdä tilanteesta pelottavan. Entä jos toinen sanokin mulle "haista paska, painu kuuseen", entä jos toinen ei annakaan anteeksi vaikka vilpittömästi pyydän anteeksi. Tekeekö tämä siis anteeksi pyytämisestä vaikean? Minusta tekee. 
Eli tärkeää on osata pyytää anteeksi mutta myös antaa anteeksi, eikö vain? Omasta kokemuksestani tiedän, että anteeksi antaminen on ehkä vaikeampaa kuin se itse anteeksi pyytäminen. Itse tarvitsen  pienen hengähdystauon ennen kuin olen vastaanottavainen anteeksi pyynnölle. Tyhmää kenties mutta minulla tällainen pölyn laskeutuminen toimii. 

Jouduin, tai paremminkin päädyin tilanteeseen jossa sekaannuin asiaan joka ei millään muotoa koskettanut minua. Hävettää. 
Tiesin loukkanneeni tahattomasti toista ihmistä, vain sen vuoksi etten juuri koskaan ajattele ensin ja sano vasta sitten. 
Pahoitin tominnastani itsekin mieleni saatikka toinen osapuoli. 
Pelotti mennä pyytämään anteeksi, sillä asia oli paisunut jo ihan typeräksi. 
Pitkään asiaa hautoneena otin "lakin kiltisti käteeni", rohkaisin itseni ja kädet sekä ääni täristen menin vilpittömästi pyytämään anteeksi. Jouduin myöntämään toimineeni todella typerästi. Tilanne oli todella pelottava siihen saakka kunnes toisen ilme kirkastui ja saimme juteltua asian halki. Olen enemmän kuin onnellinen, olen huojentunut ja olen ehkä jopa oppinutkin jotain. Pyysin anteeksi, sain anteeksi. Edelleenkin itkettää sillä tiedän toimineeni todellä ääliömäisesti, mutta onneksi sain pyydettyä anteeksi. Vihaan olla riidoissa. En halua olla se, jonka vuoksi jollain toisella on pahamieli. 

Toivottavasti osaan opettaa lapsilleni anteeksi pyynnön sekä anteeksi antamisen. Meidän perheessä kun on neljä räiskyvää persoonaa niin täällä vuorotelleen kukanenkin joutuu pyytämään anteeksi. 

ANTEEKSI. 



KATSAUS MENNEESEEN VUOTEEN

sunnuntai 1. tammikuuta 2017


Oikein ihanaa uutta vuotta 2017.
Meillä vuosi vaihtui rauhallisesti kotisohvalla leffoja katsellen. Illalla piipahdimme Oulun keskustassa ihastelemassa kaupungin tarjoamaa ilotulitusräiskettä. Mahtavampaa ilotulitusta en ole kuunaan nähnytkään. Herkuttelimme perinteisesti patongilla, salaateilla sekä tortiloilla ja herkkujen jälkeen onkin hyvä aloittaa kevään dietti. 

Katselin vuoden varrella napattuja kuvia ja ajattelin tehdä pienen koosteen menneestä vuodesta. Mitä siis mahtui meidän vuoteen?


Vuosi alkoi ulkoilulla ja minäkin kaivelin pölyn seasta omat luistimeni esille, pysyin jopa pystyssä. 


Pipuna opetteli laskettelemaan ja siitä innostuneena päätimme tehdä Kiruna-reissun lisäksi päiväreissun myös Syötteelle. 


Leikkasin itse itselleni otsahiukset ja kaduin sitä siltä istumalta. Mitä tästä opimme? Luota ammattitaitoon, äläkä luule osaavasi kaikkea itse. 


Otin vastaan Bikini Hiit Challenge-haasteen ja jumppasin kahdeksan viikkoa. Tykkäsin haasteesta ja ajattelin tehdä tuon uudestaan tänäkin keväänä. 


Viime vuonna tein huomattavasti vähemmän asupostauksia kuin aikaisempina vuosina. 


Aloitimme Pipunan kanssa ratsastusharrastuksen. Se on ollut vuoden varmastikin yksi huikeimmista kokemuksista.



Poika tuli murrosikään ja ottaa pituuskasvussaan äitinsä kiinni. Mihin tämä aika katoaa?


Valokuvausharrastus senkun kasvaa ja leviää. Keväällä pääsin kuvaamaan ylioppilaspotretit. 


Kesällä yksi pitkäaikaisimmista haaveistani toteutui ja matkustimme koko perheen voimin Itävaltaan ystäväni perhettä tervehtimään. Myöhemmin tuskailin kun reissun kaikki kuusisataa kuvaa katosi koneelta taivaan tuuliin. 


Nautimme kesästä.


Pientä sisustelua niin terassilla kuin sisälläkin. 




Kesällä istutin vihdoin koivun pihaamme, josta olin pitään haaveillut. 


Saimme tehdä kivan lehtijutun Meidän Perhe-lehden kanssa. 


Syksyllä jouduimme hankkimaan toisen auton perheeseen ja totesin kuinka hankalaa tankkaaminen voi joskus olla. Naiset, me teemme elämästä hauskaa. 


Syksy toi mukanaan muutoksia mieheni saadessa lopputilin ja löytäessään uuden työn ennenkuin entinen ehti edes loppua. 


Sain tehdä kivoja blogiyhteistöitä ja samalla arpoa teille lukijoille paljon ihania tuotteita. 




Vuosi päättyi ihanasti jouluun. Löysin pitkästä aikaa askartelu- sekä ompeluinnostukseni ja sen myötä paketteihin sujahteli itsetekemiäni juttuja. 




Tällainen vuosi minulla/meillä. Ja tottakai vuoteen mahtui paljon muutakin, mutta eihän tästä kuvakollaasista voinut loputtoman pitkää tehdä.
 Tähän uuteen vuoteen ei ole suunnitelmia. Tuokoon vuosi tullessaan mukanaan uusia tuulahduksia. 

Millainen sinun mennyt vuotesi oli ja mitä odotat tulevalta vuodelta?

-Nanni-
- THEME BY ECLAIR DESIGNS -