EN MINÄ SIITÄ TÄYTTÄ HINTAA MAKSANUT

perjantai 6. tammikuuta 2017

Vuosi sitten pukki toi minulle ihastuttavan Hayn tarjotinpöydän, josta olen tykänyt enemmän kuin paljon. 


Salaa haaveilin olohuoneeseemme Hayn tuolia. Haaveitahan saa olla, eikö vain? Saatoin joskus haaveestani sanoa ääneenkin mutta oletin, ettei sanomisiani olisi millään muotoa noteerattu taikka edes puolella korvalla kuunneltu. 

Aattopäivä meni ja palailimme aaton vietosta anoppilasta. Olkkarissa minua odotti vähintäänkin yhtä suuri yllätys kuin vuosi sittenkin. Hämmennyin totaalisesti ja purskahdin itkuun. Tällaisessa tilanteessahan pitäisi lahjan antajaa kiittää mutta mitä minä tein? En nyt varsinaisesti sättinyt puolisoani mutta totesin vain itkuni lomasta, että lahja on ihan liian kallis. Tähän mieheni lohduttavasti totesi "en minä siitä todellakaan täyttähintaa maksanut". 
Tällainen yllättäminen ei ole meidän perheessä uutta, vakkarilukijat varmaankin muistavat näitä ylläreitä tulleen aikaisemminkin kuten tämä tai tämä

No mikä on tämän uuden "perheenjäsenen" tarina?
Mieheni oli katsellut kyseistä tuolia Stockmannilta mutta kuten moni  varmaan tietääkin niin Oulun Stokka on saanut lähtöpassit eivätkä he näin ollen alkaneet enää tilaamaan asiakkaalle yhtään mitään. Aatonaattona mieheni kävi vielä pikaisen mutkan Stokkalla ja kyseli myyjältä, että mihin hintaan he möisivät esillä olleen Hayn tuolin. Kuulemma siellä oltiin käyty pientä kädenvääntöä tuolin hinnasta mutta lopulta päästy hinnasta sopuun. Tuoli muutti uuteen kotiin suhteellisen reippaalla alennuksella eikä siitä löytynyt kuin kaksi pientä kolhua jotka nekin näkyivät käytännössä vain suurennuslasilla. 
Päästin suuren helpotuksen huokauksen kuullessani mihin hintaan ihastuttava joululahjani on lähtenyt. Nyt olohuonettani ilahduttaa uuden uutukainen kaluste josta olen todella onnellinen. 

En tiedä mistä tuollaisia miehiä löytyy mutta yllättämisen jalontaidon mieheni on syntymälahjakseen saanut. 

Hay Hee nojatuoli



51 kommenttia:

  1. Oi miten ihana yllätys!
    Minullekin kelpaisi nuo Hay:n huonekalut. Ovat niin kepeän ja ilmavan oloisia;)

    VastaaPoista
  2. Ihana ylläri! Nuo on niitä arjen ihanuuksia.
    Loppiaisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieheni osaa kyllä yllättää. Ihanaa loppiaista sinullekin 😙😙

      Poista
  3. Ihana yllätys 😊 Jälleen.. Ihana mies, kun noin sinnikkäästi jaksoi paneutua lahjan hankintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta. Hän osaa ja kehtaa tingata. On joskus ollut kaupassa töissä ja tietää millainwn kate myytävillä tavaroilla on eli on niissä sitä tinkivaraa roimasti. Ja tuohan oli esittelykappale.

      Poista
  4. Hienoilta näyttää molemmat! Neuvokas tuo sinun miehesi 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä jaksaa aina yllättää ja on siinä todella taitava 😙😙

      Poista
  5. Ihana mies sinulla, kun osaa yllättää!
    Hieno tuoli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ja tekee noita yllätyksiä aika useastikin.
      Tuoli on kyllä <3

      Poista
  6. Ihana yllätys! Teillä on muutenkin tosi ihanan näköistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana.
      Yllätys oli kyllä ihan mahtava <3

      Poista
  7. Mistä tuo matto? Merkki ja väri? Kivannäköistä! :) t.Riikka-Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogituttuni toi sen minulle Leviltä jostain pienestä sisustusliikkeestä jonka nimeä en millään muista. Samaa mattoa näin kerran Rovaniemellä myytävän jossain pienessä sisustusliikkeessä tuplakalliimmalla hinnalla.
      Harmi, etten pysty tämän enempää sinua auttamaan tässä mattoasiassa :/
      Matto on kyllä oma lempparini ollut heti alusta saakka, suuri kiitos siitä kuuluukin blogitutulleni.
      Ihanaa viikonloppua Riikka-Maria <3

      Poista
  8. Ihana ihana mies, rakkauden teko ja vielä vaivaa ja kädenvääntöäkin on joutunut näkemään. Niin surku se Stokkan kohtalo, on tätini lempparikauppa siellä Oulussa. <3 Sinä jos kuka muuten ansaitsetkin kyseisen lahjan ja noin ajattelevaisen ukkelin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin aivan superhuippu <3
      Stokkan kohtalo on kyllä tosi masentava. Keskustan ylpeys. Mitähän lie sen tilalle tuleekaan, toivottavasti edes jotain kivaa.
      Kiitos Tiia, olet aina yhtä ihana <3 joko olet parantunut muru??

      Poista
  9. Voi miten ihana yllätys ♥ Keveä tuoli ja sopii hyvin teille, kaunis huone :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu, olkkari alkaa pikkuhiljaa olemaan mieluisa myös itselleni, uusi sohva olisi vielä haaveissa.

      Poista
  10. Mahtava yllätys! Hayn kalusteet on kyllä kivoja, parhaalla kaverillani on kaksikin tuollaista tuolia joissa on tullut istuttua 😊 Jos joskus itellä olis ylimääräistä rahaa niin hankkisin meille samanlaiset terassille 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TUossa on yllättävänkin hyvä istua. Äitini ensireaktio oli istumamukavuuteen liittyvä, mutta hänkin yllättyi positiivisesti.
      Noi sopisi kyllä todella ihanasti myös terassille <3

      Poista
  11. Ihana yllätys! Sopii kyllä todella hyvin teidän kauniiseen olohuoneeseen! Ihana mies!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Tykkään noista molemmista tosi paljon.

      Poista
  12. Ihana mies sulla! Hyvin sopii yhteen tuoli ja pöytä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks sovikin? IHanan pöydän siekin olit saanut pukilta <3

      Poista
  13. Olipa mahtava ylläri! Nyt on kyllä sulla huippu mies :)

    VastaaPoista
  14. Oi,ihana yllätys :) Ja vielä hyvällä alennuksella,:) Meillä siippa osti nojatuolin halvalla kontista, ei siis uutta. Hyvä tässä on istua.. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana ylläri.
      Kontista löytyy varmasit myös ihania aarteita. Itse kiertelen kirppareita säännölisesti sillä siellä on niitä mikä ei enää jollekin toiselle kelpaa.
      Ihanaa pakkasviikonloppua Ystävä rakas <3

      Poista
  15. Tää on ihan täydellinen teille!
    Pisteet P:lle!

    Henna www.stoori.fi/pakkomielteita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru. On se vain niin ihana, siippa siis ja tuoli myös <3

      Poista
  16. Olipa ihana ylläri :) ja osaan vain kuvitella kun olet astunut olohuoneeseen. Parhaita just tuollaiset yllärit, kun vähiten osaa arvata. Meillä yllätetään lomareissuilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä...mulla nyt arvonta blogissani, joten käyhän osallistumassa ettet taas missa :) :) : ) Arvonta aika tonne 15.1.2017 klo.18.00 saakka.

      Poista
    2. Kiitos vinkkauksesta, kävin heti osallistumassa.

      Poista
    3. Oi, tuollaiset lomareissu yllärit on kyllä aivan super upeita, lucky you <3

      Poista
  17. Sopii teidän olohuoneeseen paremmin kuin hyvin! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö istukin tuohon niin kuin se olisi siihen tehty <3

      Poista
  18. Ihana mies sulla ❤ Ja sopii pöydän kanssa tosi hyvin teille. Ymmärrän todellakin, että tirautit onnen kyyneleet 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei tuota mistä helpolla vaihtamaan lähtis, eikä ole kyllä muutenkaan tarve :)
      Miksi sitä pitääkin aina olla kyynelehtimässä??

      Poista
  19. Aivan ihana yllätys.
    Sopii täydellisesti pöydän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihanan täydellinen ylläri <3

      Poista
  20. Kiva yllätys! Sopii teidän olkkariin hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana ylläri enkä osannut lainkaan odottaa.

      Poista
  21. Aivan ihana yllätys :) Nyt on upea kokonaisuus.

    VastaaPoista
  22. Ihana yllätys ja vielä ihanampi yllätys myös se, että miehesi sai sen napattua edullisempaan hintaan :D sopii hurjan hyvin teille tuo tuoli! :) toisten yllättäminen on kyllä ihanaa. Ihanaa, että miehesikin sen tietää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta tuossa varmasti on just se, että sai sen edullisemmin :)
      Itse tykkään myös yllättää, siitä tulee niin ihana fiilis itselle sekä yllätetylle <3

      Poista
  23. Ihana tuoli ja ihana mies sulla 😍. Tuollaiset yllätykset olis kyllä mukavia😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta. On kyllä ihanaa joskus tulla yllätetyksi.

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -