keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

YHDEN KALUSTEEN MUUTOKSELLA KOKO HUONEEN ILME KIRKASTUI


Noin viisi vuotta sitten kun edessä oli lastensängystä luopumisen aika, halusin Pipunan huoneeseen levitettävän rautasängyn. Valkoisen tietenkin. Sellainen hommattiin mutta samoin tein olin erittäin tyytymätön hankintaan. Sängyn runko ei mielestäni ollut valkoista nähnytkään vaan siitä kuulsi jonkin sortin vihreä väri. Toki saatoin olla kateudesta vihreä ja näin ollen näin valkoisenkin vihreänä.
Levitettävän sängyn plussa puolia oli siinä, että yövieraille löytyi aina helpolla nukkumapaikka. Suuri miinus sängyssä tuon värin lisäksi oli myös sen massiivinen koko. Meidän huushollin makkarit ovat vessakopin kokoiset, joten sinne kun ahtaa noinkin jykevän sängyn niin eipä sinne paljoa muuta mahtunutkaan.
Sänky ajoi asiansa useamman vuoden mutta jossain vaiheessa tulin siihen tulokseen, että meillä käy niin harvoin yövieraita, ettei sen vuoksi ainakaan ole mitään tarvetta pitää tuota tilan syöjää.


Toissa viikolla päätin ex temporee, että kokeillaanpa menisiko sänky kaupaksi facen kirpparilla. Nappasin kuvat ja laitoin myynti-ilmoituksen. Meni minuutti ja sänky oli varattu ja illalla haettu.
Useamman yön neiti nukkui pelkällä patjalla ja ilmoitti, ettei hän mitään uutta sänkyä edes halua kun lattialla nukkuminen on niin mukavaa.
Uusi sänky löytyi Jyskistä. 



Ehtona sängylle oli, että sen pitää olla myös tarvittaessa aikusen nukuttava, sekä jalkojen piti olla tarpeeksi korkeat, että teettämäni lelulaatikot mahtuisivat uudenkin sängyn alle.  






Uskomatonta miten uusi sänky sai huoneen näyttämään niin paljon valoisammalta ja tilavammalta. Uudistettuun huoneeseen on olleet erittäin tyytyväisiä niin tytär kuin äitikin. 


37 kommenttia:

  1. Huone vaikuttaa oikein mukavalta ja ihanalta varhaisteinille.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuli siitä kyllä heti niin ison tytön näköinen huone.

      Poista
  2. Välillä se on pienestä kiinni! Ja parasta on, jos lopputulos miellyttää kaikkia (tai edes suurinta osaa). ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tapauksessa lopputulos tosiaan miellytti kaikkia :) Onneksi.

      Poista
  3. No me ollaan just mietitty tuollaista metallista levitettävää sänkysohvaa!! Nyt aloin hieman epäröimään sen suhteen, sillä meillä on aivan postimerkin kokoiset huoneet ja alakerrassa levitettävä vuodesohva yökyläilijöille... Ehkä pohdimme asiaa vielä hetken ;)

    Ihanan hempeät värit ja niin kauniit julisteet siellä teidän tytön huoneessa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieti asiaa tarkkaan, sänky nimittäin vie todella ison tilan. Onhan se levitettynä todella kätevä vuode kahdelle mutta jos huone on pieni niin harkitsisin vielä.

      Poista
  4. Ps. Hauska, että oon varmaan tuota samaa sänkyä harkinnut, mutta mua myös hämännyt vihreään väriin taittava valkoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks olekin hieman vihertävä, minusta kait enemmän vihreä kuin valkoinen. Hmm.. aika outoa sillä ne myy sitä kuitenkin valkoisena.

      Poista
  5. Tulipas vain tilaa ja valoisuutta :) Meilläkin on samanlainen levitettävä varastossa purettua kuin minkä möit pois..muuton yhteydessä purettiin ko ei sopinut mihinkään.
    Lasten kuin muitakin huoneita on kiva laittaa. Neidin huoneeseen olen ajatellut korkeaa hyllyä johon sopii kaikki tavarat ja saan siten lisää leikkitilaa. Ikeassa oli niin kallis, minkä oisin huolinut että siippa älähti :D Vielä ei siis sopivaa ole löytynyt mutta katsellaan evakko asumisen jälkeen...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli korkea avohylly Jyskistä, se ei ollut kallis mutta on siitä kyllä aikaakin kun se meille hankittiin (sitäkään ei enää ole, sekin on myyty).
      Mutta muistaakseni se silloin aikoinaan maksoi joko 99 tai 69€

      Poista
    2. Kiitos vinkistä pitää katella sieltä josko sieltä löytyisi..:)

      Poista
  6. Näin se ilme muuttuu pienillä jutuilla ja heti tuli tilaa enemmän.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi sänky toi ihanasti tilaa huoneeseen.
      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  7. Kovasti piristyi huone! Kivoja tauluja! Olet kova tyttö tekemään kauppoja, hyvä sinä ❤ Ihanaa päivää ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie osaan kylllä laittaa tavaraa liikkumaan.
      Ihanaa lomaa murunen.

      Poista
  8. Kaikista parasta sisutamisessa on ex-tempore ideat ihan vain koska ne toimii...ainakin itse huomannut niin. Kaipa alitajunta on työstänyt juttua kokoajan ja lopulta se vain pulpahtaa pinnalle :)
    Sait helposti hyvää, toimivaa ja kaunista!
    Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olin tuota asiaa pohtinut pitkään ja aina välilä kysellytkin että mitäs jos vaihdettais sänkyä mutta en kuitenkaan tehnyt asialle mitään ennen kuin.... ex temporee sit yks vapaa päivä :D

      Poista
  9. Ihana huone :) Tuli paljon valoisampi ja kevyempi ilme pienellä muutoksella. Huh, meiltä on samainen sänky saanut myös lähdöt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö tullutkin, olen samaa mieltä :)
      Joo tuo entinen oli aika tilasyöppö.

      Poista
  10. Kivalta näyttää tytön huone! <3 Ja niinhän se on, että niillä pienilläkin asiolla on loppujen lopuksi isokin vaikutus monessakin asiassa.

    Ihanaa torstaita murunen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olet kyllä oikeassa että pienistäkin asioista saa näkyvää aikaiseksi.
      Ihanaa viikonloppua kaunotar <3

      Poista
  11. Tiiätkö muru mitä? Meillä on jotain telepatiaa... Eilen illalla kun yritin epätoivoisesti saada unta, tulin ajatelleeksi, etten muista nähneeni Pipunan huonetta ollenkaaan :D Ja tässähän se on.

    Ihanan siisti huone <3 Meillä oli neidillä myös tuollainen rautasänky aikanaan, ja mua ärsyttin sen petaaminen, kun kolmella sivulla oli laitoja. Ja juuri se väri, kun se ei ollut valkoinen. Meillä kävi nyt vähän hassusti muutossa: neidin huone pieneni melkein puoleen, mutta sänky leveni 120 senttiseksi. Huone on ahdas, mutta ainakin neidillä on koiran kanssa tilaa nukkua. Ja mahtuupa tuonne yökyläkaverikin viereen.

    Aurinkoa harmaaseen päivään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, meillä on varmastikin telepatiaa, se on varma se <3
      No se petaaminen oli kyllä hieman ärsyttävää ja neidiltä se onnistui hieman haasteellisesti.
      Ison sängyn plussaa on se että kaverit mahtuvat viekkuun nukkumaan.

      Poista
  12. Kivan näköistä! Minillä on tuo sama radio :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo radio on kyllä niin söpöliini.

      Poista
  13. Onpa kiva huone :) Rautasänky on kaunis mutta varmaan normaali sänky käytännöllisempi ja helpompi pedata. Meidän pojista toisella on samanlainen sänky ja toisella vielä parvi. Mukavaa torstaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että tuon vanhan sängyn petaaminen oli lapselle haastavaa.
      Ihanaa viikonloppua.

      Poista
  14. Kaunis huone!
    Joskus ei tarvi isoja muutoksia, kun saa uudistusta sekä sitä monesti kaivattua käytännöllisyyttä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Juu se on totta että pienillä jutuilla voi olla iso vaikutus lopputulokseen.

      Poista
  15. Kiva huone ja sänky, joskus pienillä muutoksilla saa niin ison muutoksen!

    Ja ihanaa lomaa Nanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pienet asiat saa paljon aikaiseksi. Kiitos ihana Sari <3

      Poista
  16. Pienilläkin jutuilla saa uuden fiiliksen :) Kivalta näyttää!

    VastaaPoista
  17. Kiva sänky ja tosiaan tekee huoneesta tilavamman oloisen.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-