keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

MÖRRIMÖYKKYJÄ METSÄSTÄMÄSSÄ

Kun muut metsästää Pokemoneja, me metsästimme pääsiäisenä mörri möykkyjä...

Blogissani on syystä ollut hiljaista ja seuraavat muutama viikkoa voi mennä yhtä hiljaisella tahdilla. Vastoinkäymisiä on sadellut roppakaupalla ja mieli on heittänyt häränpyllyä niin minulla kuin miehellänikin. Mieheni leikatun polven jalkaan tuli neljä trombia (tukosta) ja pääsiäinen meni näin ollen aika lailla kotioloissa. Itse sain ikäviä uutisia torstaina ja sen jälkeen olen käynyt lääkärissä useampaankin otteeseen. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ahdistus ja paniikkikohtaukset olivat aika lailla läsnä meidän pääsiäisessä, siitäkin huolimatta koitin järjestää lapsille pientä kivaa puuhaa, ja samalla sai omat ajatukset suunnattua muualle. 

No ikävät asiat sikseen, olemme päättäneet selviytyä näistäkin vastoinkäymisistä. 
Ystäväni tuli meille pääsiäisen viettoon. Piipahdimme makkaranpaistossa, bongasimme kaupungilta uuden, mielettömän ihanan kahvilan, söimme kaikkea muuta kuin pääsiäislammasta ja teimme ystäväni kanssa pitkiä terapeuttisia iltakävelyitä.



Sunnuntaina suuntasimme makkaroiden sekä vaahtokarkkien kera luontoon. Ystäväni perheineen näytti meille ihan uuden paikan meren rannalta, jossa saattoi seikkailla metsässä, paistaa makkaraa ja mikä parasta, ottaa hauskoja valokuvia. 
Reipas tuleva eskarilainen lähti metsään esittelemään minulle puu-ukkeleita ja vitsi miten hauska metsäkansa sieltä löytyikin. Toinen toistaan älykäämpiä veistoksia odotti meitä pitkin metsäpolkua. 
Viimeisimpänä löytyi jokin eläin joka lasten mielestä oli poro mutta minusta se kait oli lehmän, sonnin ja jonkin muun risteytys. 












Eikö ollutkin mielettömän hauska metsäkansa? Hauskin minusta on tuo sulhanen, valkoisessa kauluspaidassaan. 
Milloin sinä olet viimeksi seikkaillut luonnossa?

36 kommenttia:

  1. Voi miten ihania kuvia! Luonto on ihan ykkösjuttu ja onneksi meillä koko perhe viihtyy metsäpoluilla. :) Ikävä kuulla vastoinkäymisistänne. Kovasti tsemppiä jatkoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto on kyllä parasta ja onneksi sitä Suomessa piisaa. Meillä tykätään kanssa nauttia luonnosta varsinkin kesäisin.
      Kiitos, jospa tämä taas iloksi muuttuisi.

      Poista
  2. Luonnossa seikkaileminen on mukavaa ja ihanaa yhdessäoloa.
    Kovasti voimia teille, toivottavasti kaikki kääntyy parempaan päin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen luonto on kyllä upeaa ja tarjoaa meille ihanaa terapiaa parhaimmillaan.
      Kiitos Kaisa, kaikki tsemppi tulee tarpeeseen.

      Poista
  3. Olipa ihania :) Ja ihanaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ollutkin ihan huippuja ukkeleita. Ihanaa viikkoa sinullekin.

      Poista
  4. Ei aavistustakaan miten vakavasta asiasta kohdallasi on kysymys, mutta lämpimiä ajatuksia sinulle Nanni ja valoisampaa kevättä. Blogisi on aito ja ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti. Asiat toivon mukaan selviävät muutaman viikon sisällä, nyt ei voida kuin odotella ja koittaa jaksaa päivä kerrallaan. Onneksi lähellä on ihania ihmisiä tukemassa.

      Poista
  5. Toivottavasti kaikki kääntyy parempaan ❤ Luonto on tärkeä mielenterveydelle ja nautin sitä päivittäin pienempinä tai isompina annoksina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto on kyllä tärkeä ja terapeuttinen paikka, onneksi Suomen luonto on kaunista ja sitä riittää.

      Poista
  6. Rakkaita ajatuksia sinulle ja perheellesi <3 Ystävät ovat juuri sinua varten :)
    Viime Juhannus on mennyt kunnolla luonnossa ollessa kun ollaan käyty Pelkosenniemellä..:) <3 Lämpimiä ajatuksia sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävät ovat tällaisessa tilanteessa todellakin tärkeässä asemassa. Kiitos teille kun jaksatte tukea meidän perhettä.

      Poista
  7. Tsemppiä ja voimia! Kyllä tuntuu, että tämä kevät on ollut yhtä vastoinkäymisen aikaa itselläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Tämä kevät on tuntunut kyllä ylivoimaisen raskaalta. Tsemppiä sinullekin.

      Poista
  8. Oikein paljon tsemppiä sinne ja toivottavasti oot kunnossa<3 Lämpimiä ajatuksia koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana, välillä alkaa usko olemaan ihan loppu mutta jospa nämä huolet tästä jossain vaiheessa siirtyisi edestä pois.

      Poista
  9. Hauska metsäkansa! Luonnosta saa terapiaa. Voimia sinulle ja perheellesi!
    Lenkillä tulee kyllä nautittua luonnon kauneudesta, mutta tuollaista seikkailua en ole kokenut.
    Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto on kyllä todella terapeuttista.
      Ihanaa viikonloppua sinullekin.

      Poista
  10. Oi ei. Kurjia huolia!
    Toivottavasti saisit voimaa ja iloa kirjoittamisesta.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos P, jospa nämä murheet pian väistyisivät ja arki palailisi jälkeen normaali uomiinsa.

      Poista
  11. Ihania kuvia ja kiva kun olet saanut mukavaakin ajateltavaa kaikkien murheiden joukkoon. Toivottavasti kaikki menee nyt hyvin eteenpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu, jospa tämä arki taas pian palailisi ruotuun.

      Poista
  12. Voi ei, tsemppiä ja voimia vastoinkäymisiin! ♥ Toivotaan, että ne väistyvät pian!
    Lämpöä ja isoja halauksia teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula, joskus tuntuu että kaikki ikävät asiat kertyvät yhteen kasaan :(

      Poista
  13. Kyllä tuo on minun silmääni poro. Kyllä teillä on ollut mahtava metsäretki ja energinen sää. Toivottavasti se toi teidän 'synkkyyteen' voimaa ja jaksamista rämpiä eteenpäin ja kohti voittoa <3
    Voimahali ja jaksuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä kiva ja tarpeellinen metsäretki.
      Kiitos ihana Satu <3

      Poista
  14. Onpa ikäviä uutisia ja odottavan aika on aina turhan pitkä, haluaa vastaukset mahdollisimman pian. Se on kumma kun aina kaikki ikävät asiat sattuu kerralla, kokemusta on ja onneksi niistä on selvitty. Tsemppiä kauheasti sinne ja voima halit täältä <3 Yritinki tässä soittaa, mutta oot varmaan töissä. Kyllä kaikki kääntyy parhain päin <3 Pus pus ja halit täältä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottavan aika tosiaan on pitkä kuin nälkävuosi.
      Koitan soittaa Päivi sulle piakkoin. Tuo on totta, että kaikki ikävä sattuu aina kerralla.
      Kiitos ihana sinulle tsempeistä <3

      Poista
  15. Hienot kuvat! Hauska metsänkansa!
    Haleja Nanni!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin hauskaa sakkia noi ukkelit.
      Kiitos ihana Sari <3

      Poista
  16. Voimia ja tsemppiä, oli se sitten mitä tahansa! Missäs näin kiva paikka oikein on? Ja minkä kahvilan bongasitte?

    Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni tsempeistä, päivä kerrallaan ja toivotaan joka hetki parempaa huomista :)
      Tuo paikka oli Martiniemen rannassa eli Haukiputaalla.
      Ystäväni vinkkasi Kauppurienkadulla olevasta Anttelin Cafe Pihasta, aivan mielettömän ihana paikka, itsellä tuli ihan suuren kaupungin fiilis siellä ollessa. Suosittelen piipahtamaan jos olet paikkakuntalainen tai jos olet käymässä Oulussa.
      Ihanaa viikkoa Anni <3

      Poista
  17. Tsemppiä teille♡
    Hauskoja nuo metsänasukit!

    VastaaPoista
  18. Onpa ikävä kuulla teidän vastoinkäymisistä, toivottavasti paremmat ajat tulossa. ❤️❤️ Onneksi sait ystävältä tukea ja ajatuksia tuuletella.
    Hitsit, kun on hauskoja nuo puu-ukkelit!

    VastaaPoista
  19. No voihan nenä...kovasti tsemppiä.

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-