torstai 25. toukokuuta 2017

MITÄ ESITTELISIN VIERAILLEMME?

Olen mietiskennellyt, että mitä meillä Oulussa ja lähialueilla olisi esiteltävää ystäväni perheelle kun he kesällä tulevat meille. Olimme heidän luona Itävallassa viime kesänä ja saimme viikon matkan aikana nähdä mielettömän upeita paikkoja ja nähtävyyksiä. Edelleenkin sydämeni itkee verta kun muistan, että kyseisen reissun kuvat katosivat koneeltani taivaan tuuliin ennen kuin ehdin niistä yhtäkään saada talteen. 

Melkein meinaan sortua kotipaikkakuntani vähättelyyn. Mitä meillä nyt muka olisi esiteltävää ihmisille jotka asuvat niin mielettömän upeassa paikassa kuin Itävalta ja Wienin lähistö. 
Kyllähän meiltäkin löytyy vaikka ja mitä upeaa näytettävää vaikkei meillä vuoria olekaan. 

Ajatus on mökkeillä heidän kanssaan muutama yö Levillä ja sinne ajaessa pitää tottakai pysähtyä Rovaniemellä pukkia moikkaamaan. Sen jo lupasinkin ystävälleni ja hänen pojilleen vuosi sitten, eli lupaus pidetään. 

Levin lisäksi näytettävää on tottakai täällä Oulussakin ja Oulun lähimaastoissa. Yksi oma lempipaikkani on Koitelinkoski, joka on vajaan puolentunnin ajomatkan päässä meidän kodista. Siellä voi luonnon ihailun lisäksi paistaa makkaraa ja juoda nuotiokahvit. Meidän lapset ovat jopa pulahtaneet helteisinä kesäpäivinä pieniä uimapulahduksia niissä kohdissa joissa virta ei ole kova. 

Vierailemme Koitelinkoskella yleensä kesäisin ja tänä keväänä halusin nähdä tuon paikan keväällä tulvan aikaan. Mieletöntä. Ystäväni kanssa piipahdimme siellä päiväteellä, nauttimassa luonnon tuoksusta ja ihastelemassa tulvavesien voimaa. 















Hah hah tämä rivoilijapuu ei suurempia esitteliytä kaipaa. Osaa se luontokin pervoilla.




Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän kaipaan luonnonrauhaa ja osaan siitä nauttia. 

Jos sinulla on vinkkejä mitä voisi esitellä ulkomaalaisille niin kaikki vinkit otetaan mielellään vastaan. Vinkkejä otetaan vastaan vaikket olisikaan oululainen. Mitä yleensäkin voisi puuhailla kesällä. 

Ihanaa torstaita sinulle. 


tiistai 23. toukokuuta 2017

MERKIN VAIHTO - POIS MUKAVUUSALUEELTA

Mieheni on pitkään puhunut, että minulle pitäisi katsella uutta puhelinta. Tähän ehdotukseen olen aina vastannut, etten tarvitse uutta kun vanha toimii vielä. No joo, toimii ja toimii, silloin kun sitä sattuu huvittamaan. Harvemmin toimivuus oli moitteetonta silloin kun puhelinta todellakin olisi tarvinnut. Puhelinhan on nykypäivänä suuremmalta osalta muussa käytössä kuin soittoa varten ja silloin kun halusin/tarvin soittaa jonnekin ei vanha uskollinen Samsung halunnut tehdä kanssani minkäänlaista yhteistyötä. Monesti mies yllätti minut huokailemasta ja manaamasta puhelimeni alimpaan manalaan mutta siitäkin huolimatta olin uutta puhelinta vastaan. Ihan vain siitä syystä, etten mielestäni moista tarvinnut. 

No jossain vaiheessa "aivopesu" oli tehnyt tehtävänsä ja aloin itsekin kääntymään uuden luurin puoleen. Hiippailin perjantaina DNA-liikkeeseen kuin lapsi salaa karkkihyllylle. En jotenkin voinut myöntää, että tänne minä nyt eksyin kaikista vastaväitteistä huolimatta. 

Tähän mennessä olin kuitenkin saanut useamman puhelun samaisesta liikkeestä ja minua oli koitettu puhua ympäri ostamaan uusin malli Samsungilta. Jostain syystä tuttu ja turvallinen merkki ei enää houkutellut yhtään vaikka kyseisessä merkissä ei ollutkaan mitään huonoa sanottavaa. Uusi Samsung tuntui myyjien mielestä mullistavan elämäni totaalisesti. Salli mun epäillä.

Perjantaina liikkeeseen mennessäni olin miettinyt jo, että valintani tulisi olemaan mahdollisesti Iphone. Miksi? Jaa a osaapa nyt naisen oikkuja lukea.
Katselin kyseistä mallia ehkä nanosekuntin kun myyjä jo saapuikin paikalle kysellen avuntarvetta? Seuraava kysymys oli, että mitä puhelimeltani halusin. No kamerahan se on minun kohdalla ykkösjuttu. Kerroin kuvaavani paljon ja ison sekä painavan järkkärin kantaminen joka paikkaan on työlästä. 
Olin valmistautunut jälleen kuulemaan hillitöntä Samsung ylistystä ja sotakirveeni oli lähestulkoon taisteluasennossa. Hämmennykseni oli jokseenkin suuri kun sain myyjältä kehuja uudesta Huawei P10 tai siitä uudemmasta Plus versiosta.  
Myyjä kertoi mallissa olevan paljon sellaisia kameraominaisuuksia mitä järkkäreissä on. Pää täynnä sekavia ajatuksia esitin ajatukseni Iphonesta. Myyjä itse oli kyseisen uusimman Iphone mallin omistaja ja sanoi, että käyttöominaisuuksiltaan Iphone on ehdottomasti ykkönen jos haluaa helpon ja idioottivarman puhelimen mutta jos todellakin vaadin kameralta paljon niin Iphoneen hän ei tällöin vaihtaisi vaan markkinoiden paras on tässä tapauksessa Huawei. Testailin molempia malleja/merkkejä  ja lähinnä molemmista merkeistä juurikin tuota kameraa. 
Aivan päästäni sekaisin totesin, että nyt tämä nainen jättää asian hautumaan pariksi päiväksi ja teen päätökseni viikonlopun aikana. 

Sunnuntaina palasin liikkeeseen ja kappas kappas, uusi myyjä olikin skippaamassa Huaweita ja sain taas melkoisen Samsung ylistyksen. Kysymykseen "mitä todella hyvää tuossa mallissa on?" en saanut missään vaiheessa kunnon vastausta ja näinpä ollen jäin miettimään, että nyt täytyy DNA.n myyjillä olla Samsungin kanssa jonkinlainen kamppanja menossa kun niin moni tyrkyttää sitä ihan henkensä pitimikseen saamatta sanottua mikä siinä sitten loppujen lopuksi on niin täydellistä. Kyse siis varmasti on ihan älyttömän hyvästä mallista mutta miksi en myyjän mielestä olisi saanut valita Huaweita? Aikamme väänsimme asiasta kättä ja lopulta hän myönsi, että no jos kerta kamera todellakin on se puhelimeni ykkösjuttu niin kyllä se vain näin on, että silloin valinta on se Huawei P10 tai Huawei P10 Plus. 
Kapula pakettiin ja hieman jännittyneenä kotiin. Uuden merkin käyttöönotto oli sangen helppoa sillä ominaisuudet olivat paljolti Samsungin kaltaiset. Paljonhan tuossa on sellaista mitä ei päivässä kahdessa vielä älyä edes hyödyntää mutta kameran kimpussa olen ollut aika tiiviisti. Kamerassa tuntuu olevan paljon ominaisuuksia sekä säätömahdollisuuksia. 

Huawei P10 Plus merkistä sanotaankin näin:

Kameravalmistaja Leica laittoi hynttyyt yhteen Huawein kanssa. Tuloksena  on ammattilaistason etu- ja takakamerat. Huawei P10 plus osaa siis aivan oikeasti ottaa laatukuvia, myös etukameralla. 

12 megapikselin värikamera ja 20 megapikselin mustavalkokamera sekä optinen kuvanvakaaja tekevät loistavaa jälkeä. 
F/1.8.
Muisti 128 Gt sisäinen tallennustila.
5,5 tuuman LTPS-näyttö, tarkkuus 1440x2560
Sormenjälkitunnistin, roiskeenkestävä 
jne jne...

Jos haluat lukea enemmän mallin ominaisuuksista niin voit käydä lukemassa ne TÄÄLTÄ.

No miltä puhelin on tuntunut näin muutaman päivän käyttökokemuksen jälkeen? En voi sanoa, että harmittaisi, ainakaan vielä. Suuremmin en osaa puhelinta muuten hehkuttaa kuin, että helppo sitä on ollut käyttää, ainakin vanhana Samsunglaisena. 
Mutta mitä tulee kameraan? Onko se lähellekään sitä mitä minulle luvattiin? Todellakin on ja vieläkin enemmän ja tuskin olen vielä saanut kameran säädöistä puoliakaan irti ja nytkin olen jo aivan myyty.
Nappailin tarkoituksella kuvia eri kohteista, niin sisällä kuin ulkonakin. Tulin jossain vaiheessa pikaisen testailun jälkeen siihen tulokseen, että tässä voi käydä niin, että järkkäri saattaa jatkossa jäädä kameralaukkuun lepäämään ja minä työskentelen kännykkäkameran kanssa. 

Kameran ehdottomia plussapuolia on erittäin terävä kuvanlaatu sekä mielettömän kirkkaat värit. Pojan napatessa minusta testikuvan pihalla, en ollut uskoa puseroni todellakin olevan niin sininen kuin miltä se kuvassa näytti. 

No tuskin tässä enempää tarvii uutta hankintaani hehkuttaa, antaa kuvien puhua puolestaan. 










Tällainen hankinta siis täällä. Voisitko sinä ajatella vaihtavasi merkkiä vai pysytkö uskollisena vanhalle merkille?

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

CAFE PIHA

Oulu on tunnettu kahvilakulttuuristaan. Meillä on hurja määrä ihastuttavia, viihtyisiä kahviloita, joissa voi piipahtaa pikaisesti nauttimaan vatsantäytettä tai istua pidempäänkin treffaamassa ystäviä. 
Meidän perhe on oululaisten kahviloiden suurkuluttajia. Joka kerta kaupungissa käydessämme on ihan pakko istahtaa kahvilaan jos ei muuta niin ihan vain nauttimaan kahviloiden tunnelmasta teekupposen äärellä. Lapset on lapsia ja hehän nyt ehdottomasti haluaisivat joka kerta vetää sokeriöverit kun istahdamme jonnekin kahvittelemaan. 

Cafe Piha Oulun Kauppurienkadulla.


Helmikuussa Oulun keskustaan avattiin uusi ihastuttava kahvila Cafe Piha joka on Antellin ketjuun kuuluva Kahvila Ravintola. 
Kauppurienkadulta löytyvässä kahvilassa on kolme osiota Etupiha, Takapiha sekä Sisäpiha jossa ei kastu edes sateella. 




Kameran kanssa tuolla vieraillessa tuntui, että kuvattavaa olisi ollut loputtomiin. Menin Pihaan heti aamusta ja se oli hyvä valinta, sillä hetken siellä oli vielä rauhallista ennen lounasajan starttaamista. Puolen tunnin päästä kahvila oli niin täynnä, etten viitsinyt enää häiritä muiden asiakkaiden rauhaa heilumalla kamera kourassa. 









Pitihän minunkin kuvaamisen lisäksi myös herkutella Pihalla. Tarjonta vain oli niin laaja, että tällaiselle vaakanaiselle meinasi iskeä valinnan vaikeus. Tarjottavaa oli lounaasta täytettyihin vohveleihin saakka. Vitriinissä komeili toinen toistaan herkullisempia leivoksia, smoothieita, suolaista haukattavaa aaahh ja vaikka mitä ihanaa. Tarjontaa oli myös gluteenittomana, unohtamatta vegaanejaa vaihtoehtoja.





Pitihän minun hieman udella henkilökunnalta, että mikä on tämän hetken suosikit. Kevään ja tulevan kesän ehdottomat suosikit olivat kylmät kahvit sekä frappet. Frappen suurkuluttajana en hämmästynyt tuosta vastauksesta lainkaan, onhan se vain niin mielettömän herkullista. 


Pitkällisen harkinnan jälkeen valitsimme burgerit sekä kaksi erilaista kakkupalaa joita kilpaa maistelimme mieheni kanssa. 
Söin elämäni ensimmäiset bataattiranskikset, apua miten hyviä ne olikaan. Miksei kukaan ole kertonut, että ne on niin taivaallisen hyviä. (no on mulle kerrottu mutta jostain syystä olen aina päätynyt tuttuun ja turvalliseen). 




Täytyy kyllä sanoa, että taisin löytää uuden lempikahvilani. Viihtyisä miljöö, ystävällinen henkilökunta sekä monipuolinen tarjonta, mitä muuta sitä enää voikaan vaatia?

Oletko sinä kahviloiden ystävä?

*yhteistyössä Antell Cafe Pihan kanssa. Kiitos maukkaasta yhteistyöstä.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

ITSE KUN TEKEE NIIN LOPPUTULOS ON MITÄ ON

Pahoittelen jo etukäteen, mutta postaus sisältää ihan kammottavia kännykkäselfieitä. Lupaan, ettei moinen toistu ihan hetkeen. 
Ennen muinoin, silloin nuorena ja itse asiassa vielä muutama vuosi sitten värjäilin itse itseltäni hiukset. Jossain vaiheessa kehityin huppuraidoittamisessakin ihan loistavaksi kun sitäkin tein monen monet kerrat. Välillä siinä touhussa tuntui, että saisi olla melkoinen akropaatti. Tiedäthän sen tunteen kun katsot kahden peilin kautta takaraivollesi koittaen saaden aivot ja kädet puhaltamaan yhteenhiileen. 

Lopetin usemapi vuosi sitten hiustenvärjäämisen kokonaan, väsyen jatkuvaan juurikasvun värjäämiseen. Oma sävyni olikin ihan yllättävän kiva mutta ajan myötä peilikuvani alkoi näyttämään suhteellisen tylsältä ja halusin jotain piristystä arkeeni. 

Jouluna kävin kampaajalla pikästä aikaa toivoen saavani ihanat vaaleat raidat. Moni saattaa muistaakin kyseisen postauksen pieleen menneestä kampaamoreissusta. Kotia palasin pestyillä ja kiharretuilla hiuksilla mutta missään vaiheessa juuri kukaan ei hiuksistani raitoja löytänyt. Sinne meni nekin rahat. 

Jouluna otetut kuvat kampaajakäynnin aikaan. Missä on raidat?
Pitkään mietin, että uskaltaisinko laittaa itselleni pitkästä aikaa raitoja. Entä jos yritykseni meneekin ihan pieleen ja saan keltaiset hiukset, tai kuontalini muuttuukin ihan vitivalkoiseksi kun haluaisin vain raitoja piristämään ilmettä, en missään nimessä halua  totaali blondi ilmettä.
Pitkään pohdittuani päätin napata marketin hyllyltä ennestäänkin tutun väripurkin ja ryhtyä tuumasta toimeen. 


Lasten mentyä nukkumaan kaivelin purkista hupun ja koukun esille ja ryhdyin tuumasta toimeen. Rehellisesti sanottuna homma hieman hirvitti mutta eihän tässä vaiheessa enää voinut paetakaan. 

Tuo huppu jaksaa joka ikinen kerta naurattaa niin minua kuin kanssa asuinkavereitanikin. Onneksi siis suurin osa perheestä  nukkui tässä vaiheessa, naurukuolemahan niitä olisi koittanut. 


Pyrin ottamaan mahdollisimman ohuita suortuvia, mahdollisimman tasaisesti mutta ihan millilleen tasaista lopputulosta on vaikea saada aikaiseksi kun tätä hommaa tekee itselleen. Onneksi en ole ihan hirveän kranttu ihminen tässä puuhassa. 
Kuten kuvista huomaa niin en ottanut värjättäviä hiusosioita kovinkaan paljoa, sillä en tosiaankaan halunnut liian vaaleaa lopputulosta. 

Aine hiuksiin ja kellokaulassa odottelemaan pesulle menoa. Muutaman kerran kävin peilin edessä ja voin sanoa, etteipä paljoa naurattanut. 

Pesun jälkeen hädin tuskin uskalsin vilkaistakaan peiliin ja annonkin hiusten kuivua ihan rauhassa. Jos hiukseni olisivat olleet pilalla niin mitäpä minä enää siinä vaiheessa olisin voinut tehdä? En mitään. Hiusten kuivattua yllätys oli todellakin positiivinen. Raitoja oli tullut juuri sopivan verran, ei liikaa eikä liian vähän. Väri oli vaikuttanut juuri oikean ajan eli hiukset eivät olleet keltaiset mutta ei myöskään Vappu Pimiän valkoiset vaan juuri sellaiset mitä halusinkin. 
Uudistunut peilikuvani oli onnistunut vaikka itse sanonkin. Tässäkin pätee sanonta, pessimisti ei pety. Kun valmiiksi pelkää pahinta niin kaikki on vain pelkkää plussaa. 


Kuvista ei nyt juurikaan saa todellista kuvaa puuhastani mutta päätin kerrankin, että kammottavat kännykkäräpsyt saavat kelvata. 

Ja eihän tämä projekti vielä tähän loppunut mutta samaan syssyyn soitin ystävälleni, että voisiko hän leikata kuivia latvojani. Hän oli paikalla viidessä minuutissa (asumme naapureina) ja niin lähti hiuksista pituutta reipas viisi senttiä. 
Eihän kotiparturointi oikeaa kampaamokäyntiä voita, sillä kukapa siitä hemmottelusta ei tykkäisi mutta tällä kertaa hiusteni muodonmuutos maksoi hiukan vajaa 13euroa ja olen lopputulokseen supertyytyväinen. 




maanantai 15. toukokuuta 2017

EPÄTERVEELLINEN PAHEENI

Siinä missä joku polttaa tupakkaa, toinen syö karkkia joka päivä on minullakin paheeni, ehkä useampikin. 

Rakastan valvomista. Olen aina ollut illan virkku, aamun virkku. Ei ehkä mikään paras yhdistelmä olla virkkuna molemmista päistä, kun joskus olisi hyvä nukkuakin. 

Mikä sen mahtavempaa äidiksi tulon jälkeen onkaan ollut kuin se hetki kun lapset menevät nukkumaan ja minä saan oman aikani. Ensin huusholli kuntoon, keittiö siistiksi ja sen jälkeen voi vain nauttia rauhallisesta illasta. Juon teekupposen jos toisenkin, luen kirjaa, katson telkkaria tai selaan nettiä, mitä nyt milloinkin huvittaa tehdä. 


Aamun virkku ei silti tarkoita, että olisin herätessä pirteä. En vain osaa nukkua pitkään sillä minusta tuntuu, että jos nukun myöhään niin päivä on ihan pilalla. Päivä pitää saada aloittaa aikaisin. Vaikken tekisikään mitään viikonloppuaamuisin niin silti haluan herätä aikaisin ja mielelläni haluaisin olla ensimmäinen joka herää. Hieman ehkä aamuäreänä ihmisenä nautin siitä kun saan herätä rauhassa omissa oloissani. Neiti vain omaa saman aamunvirkku geenin. Hän herää yleensä heti kun nousen sängystä, vaikka hiippailisin pumpulipallerot jalkapohjissani. No itse olen kyllä samanlainen silkkikorva, herään salamana kun lapset heräävät vaikkeivät he olisi vielä edes nousseet sängystä. 

Ennen saatoin valvoa pitkälle yöhön saakka mutta olin päivisin töissä niin puhki poikki, että hädin tuskin jaksoin pysyä hereillä. Muutama vuosi sitten päätin, että on pakko tehdä ryhtimuutos valvomiseeni. Päätin, että arkena ehdoton valvomisen takaraja on klo:23. Jollekin tuo aika on ihan liian myöhä mutta minulle se on hurja parannus entiseen. Nykyään saatan olla nukkumassa jo kymmenen jälkeen ja vitsi miten ihanaa on olla töissä kun ei väsytä lainkaan. 


Lomalla valvomiseni menee ihan överiksi. Saatan haahuilla hereillä vielä kahden aikaan yölläkin. Kesästä nyt puhumattakaan. Valoisa, lämmin ilta vie vain mukanaan. Voin hyvinkin istua lomalla terassailla nauttien kesäyöstä ja jossain vaiheessa joudun pakottamaan itseni nukkumaan, koitapa siinä jossain vaiheessa taas kääntää rytmiä loman loppuessa. 

Eihän tuo valvominen järkevää ole mutta se on minun paheeni. Mikä sinun pahe on?