MORO

maanantai 19. kesäkuuta 2017

No nyt se on takanapäin. Nimittäin Tampereen reissuni. Sinne jäi Tuija sekä mahtavan kesäinen Tampere.

Sain siis kutsun blogiystävältäni Satulinnan Tuijalta tulla Tampereelle kylään. Näimme Tuijan kanssa ihan ensimmäistä kertaa mutta toistemme blogeja olemme seuranneet jo todella pitkään sekä viesteilleet tuon tuostakin.

Perjantaina hyppäsin junaan ja olin Tampereella ilta yhdeksältä. Siitä alkoi huikean ihana kahden päivän mittainen seikkailu. Viikonloppuun kuului uusia tuttavuuksia, ruokaa, juomaa, nähtävyyksiä, kokemuksia, naurua ja puheen sorinaa, upea kesäinen kaupunki sekä hurja mönkkäriajelu. 

Yövyin Tuijan luona. Hänen mielestään heillä yöpyminen ei varmastikaan korvannut hotelliyötä mutta itse olin täysin eri mieltä monestakin syystä.  Nautimme ihanaa aamupalaa terassilla aamuauringon paistaessa lämpimästi, illalla herkuttelimme kuohuvalla etuterassilla, edelleen auringon helliessä meitä, voiko siis mikään hienoinkaan hotelli päihittää tuota? Ei voi, ainakaan minun mielestäni, jokainenhan saa olla muuta mieltä. 

Lauantaina heti aamupalan jälkeen suuntasimme Tampereen keskustaan. Tuija oli järkännyt ihanat blogitreffit kolmen muun upean bloggaajan kanssa joiden blogeja seuraamme puolin ja toisin.
Treffipaikaksi oli valikoitunut upealla maisemalla varustettu Torni hotellin ylimmän kerroksen MORO skybar.



Upea, isolla terassilla varustettu MORO skybar tarjosi todellakin upean maiseman, kivoja oleskeluryhmiä, herkullista perunarieskapizzaa ja maailman parasta mutta samalla myös kalleinta mansikkamargaritaa. 

Hieman ehkä jännitin muiden bloggaajien tapaamista mutta aivan suotta. Kaikkien kanssa tuli niin mahtavasti juttuun, kuin oltaisiin tunnettu pitkäänkin. Juttua riitti ja välillä huumori oli kohtalaisen vauhdikastakin. Miten voikin olla, että kun toisilleen vieraat ihmiset tapaavat niin heti synkkaa niin hyvin?





Drinkit nautittuamme jatkoimme matkaa. Ihastelimme kesäistä Tamperetta, nappailimme välillä kuvia ja päädyimme lopulta syömään. 


Viikonloppuun mahtuikin herkutteluja monen moista, kävimme kahviloissa, ravintoloissa, jätskillä ja drinkeillä. 

Välillä tuntui, että pitäisikö minun ihan nipistää itseäni, sillä oli vaikea uskoa, että kaikki tuo mukavuus oli todellakin totta. Minä, maailman tylsin kotihiiri joka ei koskaan käy missään muualla kuin töissä ja tallilla on lähtenyt maailmalle ja vieläpä ihan yksin, ilman perhettä, ilman ketään. Olen mielettömän ylpeä itsestäni. 

Ihanaa nähdä reissuilla muutakin kuin kaupungin keskustan, ohikiitävine autoineen, puolijuoksua kiirehtivine ihmisineen. Ihan keskustantuntumassa oli upea Tallipiha jossa hörppäilimme leivoskahvit. 
Muita hieman nauratti kun totesin että "hei, täällä on joku pannu". Heti sitä oltiin kaksimielisesti ajattelemassa mutta onneksi Tuija korjasi tilanteen ja huomasi mitä todellisuudessa tarkoitin. Minäkö muka kaksimielisesti ajattelemaan, pois se minusta. Onneksi tuota pannua ei ollut vielä Aki Palsanmäki ehtinyt huutaa eteenpäin. 

Ihanaa kun keskustassa on paljon myös vehreyttä, luontoa ja vesistöjä. Olen ennenkin todennut mutta totean edelleen, Suomi on kesäisin erittäin kaunis maa. 
Jossain vaiheessa totesin, että aivan kuin olisin ulkomailla niin paljon ihasteltavaa Tampere minulle tarjosi. 


Muiden lähtiessä ajelemaan kohti kotia, me piipahdimme Tuijan kanssa vielä Pyynikille. Ostimme iltapalalle Pyynikin kuuluisia munkkeja, kävimme ihastelemassa tornista avautuvaa maisemaa ja laskeuduimme alas ihan portaita pitkin. 

Kotimatkalla poikkesimme Tuijan perheen mökille joka oli järven rannalla. Sellaisen mökin, sellaisella paikalla minäkin perheelleni haluaisin. Lähellä kotia, luonnon rauha ja mielettömät maisemat. 
Päivän yksi kohokohdista oli huisan hauska mönkkäriajelu jonka minulle tarjosi Tuijan tytär. Kyllä siinä oli molemmilla hymy korvissa, niin minulla kuin S.kin. 

Lauantai-ilta vierähti jutustellen ja kuoharista nauttien. Päivän kävely teki tehtävänsä ja pian molemmista makuuhuoneista kuului tasaista tuhinaa kun kaksi prinessa Ruususta nukahti pään kohdatessa tyynyliinan. 

Sunnuntaina ehdimme vielä kaupungille ja Tampereen kauppoja koluamaan. Suuren suuria ostoksia ei tullut tehtyä mutta löysin sen mitä kovasti toivoin löytävänikin, siitä ehkäpä toisella kertaa. 

Mitä reissusta jäi mieleen? Mieletön kokonaisuus, upeita naisia, keskusteluja, kokemuksia, rentoa oloa ja hyvää mieltä. Jossain vaiheessa koin haikeutta, oliko tämä kaikki todellakin totta, onko tämä nyt ohi? Nyt reissu on muisto mielessäni sekä valokuvissa joita tulikin otettua paljon. 




Suosittelen ihan jokaiselle tekemään jotain yhtä mukavaa, yhtä suunnittelematonta skeä yhtä unohtumatonta. 

Kiitos tästä kokemuksesta Tuija, Satu, Taina sekä Tuula, kiitos myös Tampere. 

44 kommenttia:

  1. Ja taas tuli hymy...ihan mieletön fiilis jäi tapaamisesta. Ja Tampere yllätti kauneudellaan. Kiitos Tuijalle kun jaksoi kävelyttää meitä ja näyttää ihania paikkoja joita tuskin muuten tulisi nähtyä.
    Mahtavaa viikkoa Ihanuus 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota reissua muistellessa hymyilyttää kyllä todella paljon.
      Tampere oli kyllä ihana paikka, en olisi uskonut että niin paljjon ihastuisin siihen.
      IHanaa juhannusta.

      Poista
  2. Onpas ollut kiva reissu ja olet saanut tavata uusia blogikolleegoita. Minä tässä odottelen myös kotiin lähtöä, on vain parin päivän matka kaikkinensa, kunnes kotona. Juhannusta jo tässä kovasti odottelen. Hyvää viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogiystävien tapaaminen on aina kivaa, on yhteinen harrastus ja paljon keskustelun aiheita.
      Ihanaa juhannusta sinulle.

      Poista
  3. Olipa kivankuuloinen reissu! Mun Tampereen reissusta on parikymmentä vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella ihana ja ikimuistoinen reissu ja Tampere näytti niin kauniilta kaupungilta.

      Poista
  4. Olipa teillä mahtava viikonloppu! Varmasti ikimuistoinen kokemus.
    Ihanaa juhannusviikkoa sinulle Nanni!

    VastaaPoista
  5. Ihana reissu sinulla ollut! Tuollaisia irtiottoja sitä välillä kaipaa (vaikka minä olenkin niissä ihan maailman huonoin). Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kaipaa ja kuule, mie olen ihan yhtä huono. Aina vain olisin kotona.

      Poista
  6. Mikä reissu!!! Nyt oon vähän kade. Hymiö.
    Upee viikonloppu ja ihania ystäviä, uusia ja vanhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan mielettömän kivaa. Tule ensi kerralla mukaan.

      Poista
  7. Ihana postaus ja upeat kuvat! Kiitos superpaljon piristävästä seurasta - oli huippua nähdä! ♥ Mulle jäi päällimmäiseksi, että olipa helppoa olla teidän kaikkien kanssa :)

    Mukavaa juhannusviikkoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, oli todella mahtava päivä ja ihana nähdä teitä.
      Juttu luisti niin kuin oltais tunnettu pitkäänkin.
      Ihanaa juhannusta sinullekin <3

      Poista
  8. Ihana viikonloppu sulla takana ja kaunis Tampere! Niin, ja varmasti mukava tutustua muihin bloggaajiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan super kivaa, nyt taas jaksaa kummasti arkea eteenpäin.

      Poista
  9. Ihana viikkis sulla, ihana Tampere!
    Mua niin harmitti etten päässyt teitä moikkaamaan mutta ensi keraala sitten, I hope!! Kuplivaa juhannusviikolla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis juhannusviikkoa :D...sormet olivat nopeammat kuin ajatus :P

      Poista
    2. Ensi kerralla tulet mukaan, oli kyllä niin kivaa että ehdottomasti haluan tuollaisia lisää <3

      Poista
  10. onpa selvästi ollut todellinen hyvänmielen reissu!

    VastaaPoista
  11. Ihanan kesäisiä ja hyvän mielen kuvia! Ja miten kaunis olet ja tuo haalarikin on niin kaunis päälläsi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo haalari on ehdottomasti kesän yksi lempivaatteistani. Kiitos siitä sinulle.

      Poista
  12. Teillä on ollut kiva viikonloppu bloggaaja kamujen kanssa!
    Ihanaa tiistai päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan mielettömän hauskaa. Tuollaisia reissuja saisi olla useamminkin.

      Poista
  13. Oli suorastaan pakko nauraa ääneen, kun katsoin Tuijan kuvaa Tallipihalla!:)))
    Voi, miten hauskaa meillä oli, ja teillä vielä pitempään! Oli ihana tavata ja tutustua, ja niin helppo olla samalla aaltopituudella.<3
    Jos tänne Lahden suuntaan olet tulossa, niin tervetuloa meille!:) Ehkä voidaan tavata sitten, kun meidän poppoo on tulossa pohjoiseen heinäkuussa...:)

    Mukavaa viikkoa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuo Tuijan kuva on niin paras, "täällä on joku Pannu" :D
      Oli kyllä ihana tavata teitä ja miten meillä kaikilla synkkasikin niin mielettömän hyvin.
      Kiitos kutsusta ja ehdottomasti jos tulette tänne päin niin täytyy tavata <3

      Poista
  14. Ihanan kuuloinen viikonloppu ja teki varmasti hyvää <3

    Kaunista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella tarpeeseen, tuo reissu.

      Poista
  15. Sommoro muru <3

    Mä oon niin väsynyt viikonlopusta, mutta sillain hyvällä tavalla. Paljon kivoja asioita pyörii mielessä. Ja jotenkin odotan jo uutta tapaamista. Harmi kun tuota välimatkaa on niin paljon.

    En ole edes omaa kuvasaldoani purkanut vielä, joten saatan kerjätä muilta kuvia omaan arkistoon.

    Suloista tiistaita sateista huolimatta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvällä tavalla väsynyt. Väsynyt mutta onnellinen <3
      Ihanaa kyllä oli, super mega suuret kiitokset sinulle <3

      Poista
  16. Voi miten kauniita kesäisiä kuvia, tunnelma on ihan aistittavissa ja kivaa on ollut ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi osannut edes odottaa noin kivaa viikonloppua.

      Poista
  17. Superonnistunut viikonloppu teillä 😊

    VastaaPoista
  18. Ihania bloggaajia kuvissa ja mukavia nuo tapaamiset <3 Iloa ja naurua riitti taatusti :) Mukavaa juhannusviikkoa <3

    VastaaPoista
  19. Oi, ihana reissu ollut sinulla..:) Ja tuolla Moro sky baarissa pitää joskus käydä,ollut J:n kanssa puhetta ;) Tuollaiset reissut jotka antaa paljon säilyy pitkän aikaa mielessä :)Mukavaa Kesäpäiväntasausta ja Juhannusviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä hieno paikka, hieman ylihinnoiteltu kylläkin mutta kokemuksena hieno.

      Poista
    2. Kerran voi käydä ylihinnoitetussta paikassa :D Se koska en tiedä..;)

      Poista
  20. Reissuilla on minun mielestäni tosi kivaa, jos voi yöpyä muualla kuin hotellissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei se hotelli niin hieno juttu ole mitä aina hehkutellaan.

      Poista
  21. Vaikuttipa superkivalta viikonlopulta! Tampere on kyllä huippu kiva kaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan älyttömän kiva reissu.

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -