TERVETULOA TAMPEREELLE

torstai 8. kesäkuuta 2017



Mikä onkaan sen mahtavempaa kuin saada kutsu jonnekin? Siis  ihka aito ja rehellinen kutsu, josta tiedät heti, että kutsussa todellakin halutaan tavata.

Tällaisen kutsun sain jokin aika sitten Blogisisareltani Tuijalta Satulinna-blogista. Tuijan kanssa olemme jakaneet kuulumisia pitkään jo viesteilyn kautta. Tuijan blogi on yksi lempiblogeistani aidon elämänmaikuisten postausten vuoksi.

Keväällä elämässäni oli ikäviä käännekohtia jotka saivat mielen välillä todellakin surulliseksi ja näistä asioista viesteilimme Tuijan kanssa.
Eräänä päivänä sain Tuijalta viestin, että nyt hänellä on ajatus. Mehän treffataan, joko sinä tulet tänne tai minä tulen sinne Ouluun.
Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, että haluaisinko ensinnäkin vihdoin ja viimein tavata hänet, saatikka päästä hieman katsastamaan kesäistä Tamperetta.
Tampereella on tullut käytyä työreissujen merkeissä mutta siinähän tahtoo monesti aika hujahtaa koulutuksissa ollessa. Nyt pääsen Tuijan opastuksella näkemään Tamperetta laajemmalta kantilta.


Tiedossa on ehdottomasti rento ja ihana viikonloppu, ehkäpä kuohuvaa, ihania kahviloita, ulkoilua, toivottavasti pientä shoppailua jne...
Nähtäväksi jää mitä Tuija meille kehittelee.



Ystävänihän heti innostui lähettämään Tampere vinkkejä mitä hän oli bongaillut jostain lehdestä. Jaa´a kaikki vinkit otetaan ilolla avstaan mutta pallo on nyt Tuijalla.


Tampere ja Tuija, täältä tullaan. 






















36 kommenttia:

  1. Onpa hauska juttu!
    Eipä muuta kuin iloista tapaamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, odotan reissua jo todella innolla.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  3. WAU... sullahan on hieno viikonloppu tiedossa! Blogiystävien tapaamiset ovat aina yhtä ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malta odottaa, että pääsen reissuun. Blogi on kyllä tuonut elämääni mielettömän ihania ihmisiä ja kokemuksia.
      Huippuihanaa viikonloppua sinulle ja kiva kun löysit blogini.

      Poista
  4. Rouhea roust on yksi huippuravimtoloista sielä Tampereella.. Ei keskustassa mutta hyvää ruokaa :) Varatkaa pöytä jos sinne menette :)
    Mukavaa Reissua sinne Tampereelle :)
    Odotan innolla kuulumisia reissusta..:) ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä muru.
      Ihan varmasti tulee otettua kuvia reissusta, jos ei kameralla niin kännykällä ainakin.
      IHanaa viikonloppua ystävä kallis <3

      Poista
  5. Ihanaa!<3 Jos olis mahdollista, tulisin heti kuokkimaan!;D
    Hei, pitäkää hauskaa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa mahtava nähdä sinuakin, jos vain pääset niin tule ihmeessä meidän kanssa kaffelle tai kiertelemään kaupunkia. tulen siis vasta viikon päästä en nyt viikonloppuna.

      Poista
  6. Voi Tampere on kiva kaupunki 😊 Pyynikillä ainakin kannattaa käydä. Pari vuotta sitten syötiin Treella Ravinteli Berthassa, oli unohtumaton kokemus. Ja Lempäälän Ideapark on kans ihan likellä 😊 Ihanaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä ideaparkissa on tullutkin käytyä, siellä sitä onkin katseltavaa ja kierrettävää.
      ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  7. Huippujuttu kerrassaan 💖 Hauskoja hetkiä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihan mahtavaa.
      Kiitos ja ihanaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  8. Oi, ihana reissu sulla tiedossa. Ja, teillä on varmasti mukavaa, tekemistä Tampereelta ainakin löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana päästä tutustumaan kesäiseen Tampereeseen.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa viikonloppua sinulle Kati.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Meillä pihahommat senkun etenee, ihan mahtavaa.

      Poista
  11. Mahti juttu, mukavaa reissua Nanni! <3

    VastaaPoista
  12. Onpa ihanaa. Tulee varmaan ihana viikonloppu!
    Blogi on ihana tapa tutustua ja ystävystyä. Mullakin pari monivuotista ystävää löytynyt täältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla sama homma, eli blogi on antanut ihania uusia ystäviä elämääni.

      Poista
  13. Ihanaa ja turvallista matkaa Tampereelle!💞

    VastaaPoista
  14. Aivan ihanaa, blogi on elämääkin ihmeellisempää, sillä sitä kautta löytyy myös aitoja ja oikeita ystäviä. Viettäkäähän ihanat naiset mitä parhain viikonloppu ja hömpötelkää hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo on totta. Olen saanut blogin kautta mielettömän ihania uusia tuttavuuksia joista osan kanssa tuttavuus on syventynyt ystävyydeksi.

      Poista
  15. Täällä yksi, joka tuskin malttaa odottaa 😂 Me kyllä tarvitaan kyyti, jos me kaikki suositellut kahvilat ja ravintolat kierretään. Tai sit me vaan vyörytään eteenpäin.

    Ihanaa aurinkoista viikonloppua 😘

    VastaaPoista
  16. Kivan kutsun sait, kannattaa Tampereella käydä. Mä olen pikkuisen vain kierrellyt aseman seutua.
    Blogissa on kiva tutustua, tulee mukavia muistoja ym. vuosien varrella.

    VastaaPoista
  17. Oi, kuinka kivaa!
    Hauskaa viikonloppua teille molemmille!

    VastaaPoista
  18. Blogisiskojen tapaaminen on aina yhtä antoisaa! :)

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -